Puuhasta tulee lisää puuhaa

Ostin muutaman kilon mansikoita. Tarkoituksenani oli syödä niistä tänään valtaosa, mutta päätinkin toisin.

Ryhdyin pakastuspuuhaan. Peratuista mansikoista karsiutui iso osa (tarkalleen ottaen 690 grammaa), joten niille oli keksittävä jotain. Siispä hillopuuhaan.

Mansikka-limehilloa puolikkaalla Dansukkerin ohjeella.

Nektariini-mansikkahilloa omana sovelluksena, koska jääkaapista löytyi läjä nektariineja.

Eihän noista nyt monta purkkia hilloa tullut, mutta ihan hauskaa puuhaa. Olisin tosin hiukan toivonut, että hillojen tekemisessä olisi ollut hiukan enemmän mystiikkaa.

Nyt vaan sitten lettuja paistamaan!

Olisiko se tässä?

Vuokrakämppämme, nimittäin.

Kävin katsomassa Avaran vuokra-asuntoa, joka oli tilava ja valoisa. Oli muuten mukava päästä katsomaan asuntoa ihan yksinäni, sain vain avaimet ja ajo-ohjeet Avaran toimistolta. Uudehkosta kämpästä löytyi kaikki, mitä toivoa saattaa sekä tarpeeksi tilaa sohvallemme. Ei paha. Paitsi tietenkin vuokra.

Mies on edelleen työreissussa, joten otin käynnille mukaan kameran, mutta kuvaamisesta ei tullut mitään. Oli unohtanut kameran akun kotiin latautumaan. Puhelimenkin akku oli loppumaisillaan, joten en viitsinyt tuhlata sitä kuvaamiseen.

Huomenna menemme mieheni kanssa katsomaan hiukan halvempaa ja pienempää Avaran asuntoa. Tässä kämpässä on kuitenkin hiukan vähemmän hyviä puolia. Asumisratkaisuna vuokraaminen on meille väliaikainen, joten mitä vähemmän maksamme vuokraa, sen parempi. Haluan kuitenkin kodin siksi vähäksikin aikaa, kun asumme vuokralla.

Puhelimen ja kameran akkujen lisäksi omat akut ovat hiukan vähissä. Päätä särkee ja viimesyksyinen niskavaiva nostaa taas päätään (pun intended). Lähden kuitenkin tästä vielä liikenteeseen hakemaan housuja perjantain hautajaisiin. Ainoat mustat mammahousuni ovat rentoa shortsimallia ja hameet taas lyhyttä trikoota. Ei ihan soveliasta hautajaispukeutumista, eihän.

Verhotanko, valtakunta verhotangosta

Ostaja sitten kävi eilen. Ihan mukava nuori nainen mukanaan kaksi veljeään ja valtavan suloinen pikkutyttö.

Hiukan hämmästelin väenpaljoutta, ei kai nyt mittojen ottamiseen tarvita kolmea aikuista. Asuntokaan ei kuitenkaan ole koolla pilattu. Ihan hauskaa meillä kuitenkin oli, juttu luisti ja mitat tuli otettua.

Ostaja haluaisi ostaa makuuhuoneemme vaatekaapin. Lupasin miettiä sille hinnan, vaivaksihan tuo kaappi meille on, kun muutamme. Tykkään kyllä itse kaapista kovasti eikä samaa mallia ole enää saatavilla, joten hiukan olen harmissani. Mieheni puolestaan hihkui innoissaan, kun tavoitin hänet työreissulta, sillä kaapin myyminen tietää hänelle vähemmän kantohommia.

Kantopuolen takia ja miehen erityisestä pyynnöstä tarjosin ostajalle myös pesutorniamme. Ymmärrän kyllä miehen pointin tässä(kin) asiassa, pesukone ja kuivausrumpu ovat varsin keljuja muutettavia. Oma ehtoni myymiselle oli, että saan heti uuden pesukoneen. Pesutorni ei kuitenkaan ainakaan vielä mennyt kaupaksi.

Yhtä asiaa en vieläkään ymmärrä, vaikka minulla on ollut sitä tovi aikaa sulatellakin (ajatella, vain yhtä asiaa). Ostaja oli sitä mieltä, että meidän tulisi jättää olo- ja makuuhuoneen verhotangot. Siis häh? Kyseessä on siis ihan oikeat verhotangot, jotka ovat irtonaiset, ei siis sellaiset kappamallin kiinteät rotjakkeet.


Ei siinä mitään, en käy taistelemaan verhotangoista, jotka on ostettu Ikeasta ja jotka ovat kustantaneet noin kymmenen euroa kumpainenkin. Kummastelen vaan, sillä en ole koskaan kuullut, että irtotangot kuuluisivat asuntokauppaan. Kiinteät kalusteet, check. Kiinteät kodinkoneet keittiössä, check. Mutta verhotangot? Mitä vielä pitäisi jättää? Hammasmukit ja taulut? Seinäkellot ja kattolamput?

Kummastelen ihan siitäkin syystä, että verhotangot ovat tietyssä mielessä osa sisustusta - tosin tähän asuntoon, mutta osa sisustusta kuitenkin.

Huomenna menen katsomaan taas uutta vuokrakämppää. Tähän mahtuisimme varmasti, mutta vuokra on aika karmiva. Tarjolla olisi myös hiukan halvempi asunto, mutta se on vastaavasti pienempi neliöiltään. Tätä pienempää asuntoa en pääse katsomaan, mutta toivottavasti saan huomenna edes pohjapiirroksen.

Pitäis ja tarttis

Kaikkea pitäisi ja tarvitsisi tehdä. Nyt ei vaan oikein irtoa.

Väsy painaa vieläkin. Viime viikolla näihin aikoihin minulla oli vetämätön fiilis häistä, tällä viikolla syynä on rippijuhlat ja ensi viikolla ilmeisesti sitten olen uuvuksissa hautajaisten jälkeen.

Huomenna tulee asuntomme ostaja käymään. Hän haluaa ottaa joitakin mittoja (asunnosta, ei onneksi minusta). Jos voisin ottaa tällaiset asiat rennosti, en välittäisi pyykkikasoista tai pienestä epäjärjestyksestä, vaan laskisin ostajan mittanauhoineen meille vailla huolta.

Vaan minäpä tunnen itseni eikä minulle yksinkertaisesti käy päinsä laskea vierasta ihmistä kotiini (niin kauan kun tämä vielä on kotini) ilman, että olen siivonnut. Siispä viikkailen pyykkejä kaappiin kiroillen, että kyseinen askare pitäisi aina hoitaa pois päiväjärjestyksestä saman tien. Yhtä lailla kiroillen tartun huomenna imuriin, ja harmittelen, etten päästänyt miestä tänään imuroimaan. Nyt hommaan on turha ryhtyä, kello on jo ihan liikaa.

Mikä siinä onkin, että tylsimmät kotihommat, kuten esimerkiksi itselläni puhtaiden vaatteiden lajittelu, jää aina tekemättä? Vaikka itse nautin siitä, kun saan herätä aamulla siistissä makuuhuoneessa (ah, siinä vaan on jotakin). Vähän samalla periaatteella pyrin joka ilta siistimään keittiön, tuleepahan ainakin syötyä aamupala seuraavana päivänä, kun keittiö on järjestyksessä. Oikeasti, siis ihan oikeasti, nämä hommat eivät edes vie kallisarvoista aikaa niin paljoa.

Älä tule paha kakku

Onneksi tuli hyvä kakku.

Tässä vaiheessa ei ole enää sopivaa kiinnittää huomiota pursotuksiin. Kakut piti kuljettaa pursottamatta Helsinkiin, ja käteni tärisivät pursottaessani kakkuja kirkon jälkeen.

Olin liikenteessä pelkällä aamupalalla. Toisin sanoen söin aamuseitsemältä seisten muroja levittäessäni sokerikiillettä. Kirkossa oli kaikki paikat viimeistä myöten täynnä, kuuma ja huono ilma. Rippilapsia oli paljon ja ohjelma kesti pitkään. Siunaamisen jälkeen päätinkin siunailla itseni lepäämään ja juomaan vettä.

Edelleenkään en älynnyt syödä, joten minua heikotti aika tavalla, kun ryhdyin puuhastelemaan kakkujen kanssa. Onneksi keittiössä oli marmeladia, jota sitten napsin samalla, kun istuin ja pursottelin. Kakku oli onneksi onnistunut, vaikka pursotukset olivatkin vähän niin ja näin.

Kotona sitten väsytti ihan tuhottomasti. Tarkoituksenamme oli vielä mennä illaksi mökille, mutta päädyimme miehen kanssa ottamaan ennätykselliset kolmen tunnin päiväunet. Huomenna sitten uusi yritys.

Tässä kirjoituksessa esiintyy sana pursottaa tai pursotus viisi kertaa, eräänlainen ennätys sekin.

Lataa ja varmista

Hankimme marraskuussa 2008 Verkkokauppa.com:ista Hakkapeliitta-navigaattorin autoon. Hinta ei päätä huimannut (n. 90 euroa sisältäen karttaohjelmiston, päivitys karttaohjelmistoon maksoi n. 40 euroa) ja navigaattorikin oli ihan pätevä peli.

Vaan mitä vielä. Päivänä eräänä tässä kesällä navigaattorin autolaturi - ja samalla ainoa laturi - otti ja hajosi. Kiinalaisvalmisteisen laturin muoviosan kierteet menivät rikki ja kaikki oleellinen jäi virtalähteen sisään. Kieli keskellä suuta ongimme osat talteen, mutta laturista ei enää tullut kalua.

Minun piti jo samana iltana laittaa palautetta Verkkokauppa.com:iin, mutta asia jäi peräti pariksi viikoksi, tullaakseen mieleen aina, kun navigaattoria olisi pitänyt käyttää.

Tämän viikon tiistaina sitten sain aikaiseksi laittaa viestiä asiasta, ja yllätyksekseni viestiini vastattiin alle kymmenessä minuutissa.

Uusi laturi luvattiin toimittaa postitse ja se tulikin perille kotiinkuljetettuna tänään.

Kuvassa vanha ja uusi laturi. Vanhan voi muuten toimittaa myyjäliikkeen kautta kierrätykseen.

Lisäys 11.7.: Pöh, uusi laturi ei toimikaan. Verkkokauppa.com:in huolto on auki seuraavan kerran maanantaina.

Katastrofikeittiössä kokataan taas

Teen kakkuja lauantain rippijuhliin. Vahingosta viisastuneena tarkoituksenani oli tehdä ohjeen pohja kahteen irtopohjavuokaan.

Tein taikinan ja kaivoin irtopohjavuoan esille. Kyllä irtopohjavuoan. Yhden sellaisen.

Joku nimeltämainitsematon yli-innokas taloutemme jäsen on mennyt pakkaamaan kaikki irtopohjavuokansa - siis tuota yhtä lukuun ottamatta. Normaalioloissa olisin takuuvarmasti muistanut tasan tarkkaan irtopohjavuoan olinpaikan, mutta juuri nyt en kykene edes muistamaan aamupalaani. Yritin etsiä vuokia pahvilaatikoista, mutta jouduin luovuttamaan, sillä aiheutin enemmän tuhoa kuin olisi tarpeen. Tässä vaiheessa mies rupesi jo mulkoilemaan touhujani. "Et kai sä tuolla mahalla ryhdy kantamaan laatikoita?"

Kakut täytyy kasata hyytymään irtopohjavuokiin, joten ilmeisesti minulla on huomenna ostohommat edessä. Onneksi voin paistaa molemmat pohjat tänään, ensin yhden ja sitten toisen, vaikka paaaaaljon helpompaa (ja taloudellisempaakin) olisi ollut paistaa molemmat pohjat samaan syssyyn.

Mutta tällä kertaa pohja ei ole ainakaan turvonnut yli laitojen. Erävoitto!

Hienoa palvelua

Paikallislehden verkkosivuilla on ehkä vähän turhankin piilossa banneri, jossa on listattuna päivän torihinnat. Aika hienoa palvelua ja kiva idea.

Verkkotoimitus on aivan torin tuntumassa, joten on ilmeisesti helppoa piipahtaa tekemässä hintakartoitus.

Kuvakaappaus osoitteesta ess.fi

Parisuhteellista

Miten muuten sitä kiinnittääkin niin eri asioihin huomiota.

Ehdin jo kertoa tuolla toisaalla, että katsoessamme Kätilöt-ohjelmaa, mies kiinnitti huomiota mm. synnytyssalin sähkörasioihin ja minä taas ihan muuhun. Onko kukaan muu muuten huomannut, miten monella ruotsalaiskätilöllä on jalassaan Crocsit? Uutisia katsoessamme mies taas kommentoi eduskunnassa tehtävän remontin työturvallisuutta, kun minä taas ihmettelen ravintolasalin käyttämistä istuntosalina.

Niin ja tämäkin vielä: Kun minä huhuilen työhuoneeseen linnoittautunutta miestä tyhjentämään astianpesukoneen, petaamaan sängyn tai tekemään jotain muuta yhtä mukavaa, ei hän ole kuulevinaankaan. Vaan auta armias, jos menen vaihtamaan urheilu-uutiset joksikin ihan oikeasti katsomisen arvoiseksi. Kyllä mies sen kuulee työhuoneeseensa.

"Et kai sä vaihtanut kanavaa?"
"Joo en, kyllä toi on edelleen juttu Alpo Suhosen uudesta seurasta. Siinä joukkueessa on näköjään kuningatar Raniakin."

Vuokra-asuntoa etsimässä

Vuokra-asuntoja on tarjolla pilvin pimein. Oma lukunsa on vaan se, mihin meinaamme mahtua tavaroinemme. Huonekalujen, kirjojen ja huoneiston tavaroiden lisäksi meillä pursuilevat vintti- ja ullakkokomerot tavaroista. Tilannetta kuvastaa hyvin se, että iso osa tavaroistamme on jo pahvilaatikoissa huhtikuisen pakkauspaniikin jäljiltä, emmekä silti kaipaa (juuri) mitään tavaroistamme. Kuka oikeasti tarvitsee näin paljon tavaraa?

Ja ne vaatteet. Kuka oikeasti tarvitsee näin paljon vaatteita? Tänäänkin vein alakerran kirpputorille kassillisen vaatteita lahjoituksena.

Todellinen ongelma on kuitenkin sohvamme. Nykyisen asuntomme olohuone on niin ihanan iso (lue: valtava), että meidän oli mahdollista (lue: elintärkeää) hankkia jättikokoinen sohva (lue: lyhyt sivu 3 metriä, pitkä sivu 3,5 metriä). Ja ei, sohva ei mene myyntiin.

Tänään kävimme jo katsomassa ensimmäistä vuokra-asuntoa, joka oli muuten kyllä ihan ok, mutta olohuoneen kanssa iski tenkkapoo. Vaikka miten mittailimme ja mallailimme, ei sohvamme mahtuisi olohuoneeseen (eikä asunnossa minnekään muualle sen puoleen). Entäpä sitten kirjahyllyt ja muut releet. Ei toivoakaan.

Perjantaina olisi vuorossa kaksi muuta vaihtoehtoa, mutta mittasin niistä jo pohjapirrokset (onneksi ne ovat mittakaavassa!) ja huonolta näyttää.

Lisää verkkoja siis vesille ja mittanauha mukaan näytöille. Ehkäpä meidän kannattaisi tehdä paperista sohvan malli, jonka vaan läväyttäisimme lattialle.

Onneksi tässä on vielä aikaa - ja minulla on kesäloma. Rattoisasti tässä saa ainakin ajan kulumaan, kun ravaa katsomassa kämppiä ja pakkaa. Miten vilukissi sanoikin niin osuvasti edellisen postauksen kommentissa "vähän päivässä, paljon viikossa".