sunnuntai 30. joulukuuta 2007

Pää, olkapää, polvet, varpaat

Ihmesuoritukset se kuin jatkuvat. Ehdimme junaan, vaikka mies oli kotona vasta kymmentä yli. Juoksuhommiksihan se tietty meni ja tuliaiskassi lauloi koko ajan 'pää, olkapää, polvet, varpaat'. Ei hullumpi suoritus - meiltäkään. Niin ja kännybloggaaminen, kaikkeen sitä sortuukin.

Hanko, here we come! (Siis jos vaan ehditään junaan)

Kuin ihmeen kaupalla olen onnistunut tunnissa pakkaamaan kaiken tarvittavan (melkein), saamaan itseni jonkinlaiseen esittelykuntoon (melkein) ja siivoamaan kämppää hieman (melkein). Juna Hankoon lähtee 13.17, siis jotakuinkin vartin päästä pitäisi istua melko tukevasti junassa. No problem (melkein). Eräs sankari nimittäin puuttuu. Mies lähti tunti sitten käymään kaverillaan. Ei sentään tulitikkuja lainaamassa, vaan yleismittaria. Nyt vaan siis odotellaan, että mies tulee kotiin tai muuten kaikki suunnitelmat menee uusiksi, juna kun ei odota eikä jatkoyhteyskään. Olisiko tänä aamuna kannattanut herätä vähän aikaisemmin? Kyllä. Olisiko sen yleismittarin voinut hakea lainaksi jo aikaisemmin? Kyllä. Olisiko se kannattanut hakea lainaksi aikaisemmin? Kyllä.

Turha tässä on kuitenkaan hermostua ja hermoilla, vaikka olisihan se hiivatin hauskaa ehtiä sihen junaan ja siihen jatkoyhteyteen. Tässä odotellessani voin vaikka lajitella pyykkejä (tuota en usko itsekään).

Lisäys 13.07: Jätkät, me ollaan hävitty tää peli jo.

tiistai 25. joulukuuta 2007

Ensi vuonna sitten uudestaan

Tänä vuonna joulu tuli ja meni huomaamatta. Aattoiltakin on jo vaihtunut melko pitkälle yöhön ja joulupäivän puolelle. Tässäkö tämä nyt sitten oli? Ja näin vaivattomasti? Siinä tapauksessa osallistun tähän juttuun ensi vuonnakin.

Muutenkin tämä joulu on mennyt, jos voi sanoa, siististi. Ei stressiä, ei mainittavia ongelmia keksiä lahjoja. Jouluruuhkastakin ja sen vaikutuksesta kanssaihmisiin pääsin nauttimaan kunnolla vasta sunnuntaina käydessäni Jumbossa ja viime hetken ostoksia hoidellessani.

Aaton olimme taas siskollani, ihan tismalleen samalla kokoonpanolla kuin viime vuonna. Ruokaa oli taas niin paljon, että rääppiäiset jatkuvat varmaan pitkälle ensi vuoteen. Olin yllättynyt huomatessani, että jonkinlaista henkistä kasvuakin on tapahtunut, sillä kelpuuttamieni jouluruokien joukkoon porkkanalaatikon, kalkkunan ja herneiden kanssa on päässyt kuin varkain lanttulaatikko. Ja minä kun niin olen vannonut, etten jouluruokia syö. Ehkä ensi vuonna on kalojen vuoro?

Suklaata on muuten tullut taas syötyä enemmän kuin tarpeeksi. Ihan vähään aikaan ei sitten tarvitse tulla tarjoamaan suklaata, en kuitenkaan osaa kieltäytyä, vaikka pitäisi. Onneksi pääsen taas keskiviikkona jumppaan. Liekö muuten syynä suklaa tai sitten joku ihmeellinen hormonimyrsky riepottelee miekäläistä, mutta jumpan lisäksi olisin kovasti kasvohoidon tarpeessa. Ennen kuin tuskastun tähän teini-ihoon lopullisesti, on minun varmaan varattava aika kasvohoitoon, vaikka täältä.

Lapset saivat luonnollisesti aivan tolkuttoman määrän lahjoja, lähes sata kahteen pekkaan. Voi sitä pakettien ja lahjapaprerin määrää. Olinkin todella iloinen, että kummipoika sai meiltä lahjaksi suosikkilehtensä vuosikerran, siitä on varmasti iloa pitkäksi aikaa.

Onnistuin kerrankin yllättämään mieheni, joka oli jo ehtinyt ilmoittaa, ettei tarvitse mitään joululahjaa. Hah, sanoin minä ja ostin Led Zeppeliniä. Minulla oli suunnitelmissa aivan toinen lahja, mutta se kaatui omaan mahdottomuuteensa. Niin, ja niin hullu en sentään ole, että olisin ostanut miehelle Guitar Heron, jota mies on moneen otteeseen maininnut haluavansa. Siinähän olisin oikein reippaasti kakannut omaan lakkiini.

Mieheni lahja minulle ei ollut yllätys, olinhan sen itse valinnut, maksanut ja katsonut vierestä, kun myyjä sen paketoi. Mieheni kun ei vaan hallitse ja muista näitä asioita - ja silloin kun muistaa, niin stressaa ihan turhaan. Miehet ;)

Vanhempani sen sijaan yllättivät minut tällä rannekorulla, jota olin jo pidemmän aikaa toivonut valmistujaislahjaksi saamani käädyn seuraksi. Vaikka koru olikin pitkään toivelistallani (ja viimeksi tällä viikolla vihjailin siitä miehelleni), on minulle tärkeämpää se, että sain sen juuri vanhemmiltani. Vieläkin rakkaamman lahjan sain aiemmin aattona, kun sain äidiltäni erään minulle tärkeän taulun. Taulu on viisi vuotta sitten edesmenneen tätini maalaama ja siinä olen minä Elsa-kissani kanssa kesällä 1990. Olin sitä jo muutama vuosi sitten pyytänyt, mutta silloin vanhempani eivät sitä halunneet antaa.

Päätän jouluraporttini täältä tähän, sillä vieressä makaava mies pyytelee nukkumaan eikä ajatuskaan enää oikein kulje. Suunnitelmistani huolimatta en siis taida enää päivittää muita blogeja, vaan käyn suosiolla kirjan kimppuun.

torstai 13. joulukuuta 2007

Hyvää joulua, Aimo ja Aimon napa

Annoin itselleni tänään joululahjan vähän niin kuin etukäteen, kun kävin ottamassa napalävistykseni uudelleen. Yhdeksisen vuotta sitten hankittu napakoru jäi paristakin syystä hyllyyn jokunen vuosi sitten, mutta itse lävistys ei mennyt umpeen. Uudelleen löydetyn vartalon myötä ajattelin taas ottaa korun käyttöön, mutta vanha koru ei enää mahtunutkaan lävistyksestä, joten totesin tarvitsevani ammattiapua. Kävin siis töiden jälkeen Klinikalla napani kanssa ja lähdin sieltä korun kanssa. Vanhaa lävistystä vain hiukan venytettiin eikä edes tehnyt kipeätä. Killutelkoon nyt siinä. Hah.

keskiviikko 12. joulukuuta 2007

Hiukset hyvin, kaikki hyvin?

Kävin kampaajalla tänään. Nyt on päässä uusi, kiiltävä väri ja pehmoisen seksikkäät kiharat. Kampaajalla oli hetki ylimääräistä aikaa, joten hän taikoi minulle näpsäkän kampauksen. Hyvillä mielin menin kampaajalta kuluttamaan aikaa ennen treffejä mieheni kanssa.

Perjantaina on häät, jonne miehelle piti saada puku, joten tarkoituksenamme oli suunnata miehen koulun jälkeen kohti kauppoja. Otin itse varaslähdön ja kävin katsomassa mekkoa - enhän toki halua jäädä mieheni varjoon. Uusilla hiuksilla on muuten melkoinen vaikutus sovituskopissa: Kaikki, siis todellakin kaikki, näyttää hyvältä.

Ostosreissumme oli menestys, mies sai pukunsa, jossa hän näyttää syötävän hyvältä. Ja jos saa sanoa, olen minäkin melkoisen herkullinen omassa asussani. Tätä retostelua täytyy puolustella sillä, että minun täytyykin tuntea itseni muutamaa astetta seksikkäämmäksi, sillä juhlavieraana on eräs ihminen, joka pelkällä läsnäolollaan saa mieleni matalaksi (jopa niin matalaksi, että voisin jättää koko häät väliin). Sihisevän kuuma asu kuitenkin auttaa kummasti asiaa ;)

Niin ja se jumppa, se nyt sitten jäi, kun vielä heikottaa. Harmittaa niin vietävästi, mutta otan ensi viikolla korkoineen takaisin - nyt vaan sitten erikoisen tehokas karkoitusloitsu flunssalle.

tiistai 11. joulukuuta 2007

Opettaja, opettaja!

Miehellä meni tänään saksan koe täysin penkin alle. Mies on on syystäkin siipi maassa ja minulla taas on huono omatunto, sillä tiedän, että olisin voinut olla enemmän avuksi. Paljon enemmän.

Minulla ei vaan riitä kärsivällisyyttä opettaa miehelleni tällaista asiaa, jonka itse osaan. Ja ajatella, molemmat vanhempani ovat opettajia. Suutarin lapsilla ei tosiaankaan ole kenkiä - eikä opettajien lapsi ole synnynnäinen pedagogi.

En ole kuitenkaan ihan toivoton tapaus. Töissä nimittäin on ihan eri asia opastaa ja neuvoa. Herran tähden, olihan viime vuonna edellisessä työpaikassani minun vastuullani kaksi harjoittelijaa eikä heidän harjottelujaksonsa ollut yhtä helvettiä (kai).

Flunssa painaa edelleen. Nuhanenästä on tullut Petteri Punakuono. Töissä olikin tänään melkoisen paha päivä, minua väsytti ja heikotti. Olin siis hurja ja lähdin tuntia aikaisemmin kotiin. Hui! Fiksumpi olisi kai jäänyt kokonaan kotiin (eikä edes suunnittelisi jumppaa huomiselle), mutta minkäs teet, kun ei riitä älliä pitää itsestään parempaa huolta. Työpäivän jälkeen nautitut päiväunet kyllä tekivät todella hyvää ja vielä parempaa teki piristävä keskustelu erään ystävän kanssa. Huomenna siis töihin (suht) uutena ihmisenä ja kaiken varalta mukaan jumppakamat.

Nyt on kaiketi lopeteltava. Viereeni tähän sängylle istahti mies motocross-kypärä päässään, ajolasit silmillä ja hengitellen kuin astmainen Darth Vader. Ei tässä muuten mitään, mutta on vaikea keskittyä, kun tuollainen kouraisee takapuolesta.

sunnuntai 9. joulukuuta 2007

Kuin sadusta Lumikki ja seitsemän kääpiötä

Siis ainakin melkein. Lumikkia tosin ei ole näkynyt pitkään aikaan ja kääpiöistäkin ainoastaan Nuhanenä on ilmaantunut paikalle. Yhden omenan söin, mutta se ei jäänyt kurkkuun. Olen sentään nukkunut melkein sata vuotta ja unelmien prinssi toi nenäliinoja.

Yhdeksän tunnin yöunien, kolmen tunnin päiväunien ja tunnin torkahduksen jälkeen jutut on sitten juuri tätä tasoa.

En ole astunut jalallanikaan ulos koko päivänä, edes ikkunaa en ole avannut. Vauhtia tästä päivästä ei kuitenkaan ole puuttunut: Siirryin sängystä (siis yöunilta) suoraan päiväunille sohvalle, sohvalla otettujen unien (2 kpl) jälkeen siirryin takaisin sänkyyn. Se mitä nyt olen jaloitellut, on ollut huteraa ja huojuvaa.

Pirun flunssa. Menen kohta nukkumaan, jos vaikka tällä kertaa heräisin hehkeänä. Tai ainakin ilman nuhaa ja kammottavaa päänsärkyä, muuten niitä kääpiöitä on kohta kahdeksas: Vitutus.

Lisäys: Kun on tällainen olo, sitä hakee lohtua vaikka mistä. Kohteliaisuuksia suoltava ComplimentBot 4000 sopii tähän tarkoitukseen melkoisen hyvin, suosittelen :)

lauantai 8. joulukuuta 2007

Lallin kumaus Tampereella

Tuomaristo ei ole vielä tehnyt päätöstään, joten varmuudella ei voi vielä sanoa naurattiko eilen eniten Lallin kumaus -niminen alkudrinkki viikinkiravintola Haraldissa, Tillikan Kellarissa pelatut parisuhdepelit elikkäs pelien klassikko Kimble ja Parisuhde Peli -lautapeli vai väärään suuntaan virtaava joki. Kokonaisuudessaan eilinen oli hurjan hauska, joten varsinaista huippujuttua on vaikea yksilöidä. (Okei, myönnetään, että Lallin kumaus naurattaa vieläkin. Hih hih hih hih, Lallin kumaus.)

Yllätys ainakin onnistui mainiosti, ja yllätetyn osapuolen ilme hotellin eteiskopissa oli valokuvan arvoinen. Kuvaa tuosta tilanteesta ei kuitenkaan ole, eikä sen puolen oikein muistakaan tilanteista, sillä jostain syystä illan aikana otetut kuvat olivat enemmän tai vähemmän tärähtäneitä jokainen. Ai miten niin se johtuu kuvaajasta?

Aamuinen olo sai epäilemään paikallisen vesijohtoveden laatua, mutta olo koheni kummasti vesimeloniaamisen ja jatkounien jälkeen. Suuntasimme puolenpäivän aikaan kohti kotia ja tässä sohvalla on maattu nyt muutama tunti enemmän tai vähemmän rikkipoikkipuhkinaisina.

Kiitos mahtavalle seuralle. Kiitos ja anteeksi Haraldin huumorintajuiselle ja kärsiväll(isell)e tarjoilijalle sekä Tillikan Kellarin baarimikolle. Hih hih hih hih, Lallin kumaus.

perjantai 7. joulukuuta 2007

Terve, Tampere!

Kun miehen ohjelmoinnin koe (huokaus, insinöörit, insinööriopiskelijat, huokaus) päättyy yhden tienoilla, suuntaamme kohti Tamperetta ja äärimmäisen hyvää seuraa. Ihanan ystäväpariskuntamme kauniimpi puolisko on autuaan tietämätön siitä, että liitymme heidän seuraansa Tampereella. Huoneet on varattu yksissä tuumin juonittelukumppanin kanssa jo kuukausia sitten.

Miehenikin oli höynäytettävien listalla aina tiistaihin saakka. Yllätys meni pilalle siinä vaiheessa, kun herra muisti tuon ohjelmoinnin kokeen, joka oli ohjelmoitu perjantaille klo 12.00-15.00. Mies ei sitten muistanut/älynnyt/tajunnut, että Tampereella olisi kiva tehdä muutakin kuin vain olla yötä hotellissa, kolmen jälkeen kotoa lähdettyämme olisimme olleet joskus kuuden pintaan perillä. Mies kuitenkin teki ison työn ja suostutteli opiskelutoverinsa ja opettajansa aikaistamaan kokeen, joten pääsemme lähtemään jo puoli kahden bussilla. Vähän parempi.

Tiedossa on siis pikainen pyrähdys Tampereelle ja ohjelmassa on ainakin illallinen Haraldissa, shoppailua ja sitä hyvää seuraa. Jei!

torstai 6. joulukuuta 2007

Uhkaava copy-paste -onnettomuus

Tunnustan, hoidin yhden työasian tässä vapaapäivän kiihkeässä tiimellyksessä. Kiihkeään tiimellykseen on toistaiseksi kuulunut verkkarit, sohva, Smith&Jones -maraton subilta, jäätelöä ja kahdet (!) torkut.

Luonnollisesti olen ollut kiinni elintoimintojani ylläpitävässä laitteessa, siis kannettavassani, ja surffailut ahkerasti netissä. Työkaverin vinkkaama jenkkivastine salakuunteluille eli Overheard in New York on osoittautunut varsinaiseksi kultakaivokseksi. Sarjasta löytyvät vielä Overheard in the Office, Overheard at the Beach ja Overheard Everywhere, joten ei ole paljoa tarvinnut keksiä tekemistä.

Tästä postauksesta löytyneen meat curtains -termin selitys piti käydä varmistamassa Urban Dictionarysta, joten teksti jäi kummittelemaan paste-nappulani taakse. Kun sitten kävin hetki sitten työsähköpostissa tarkastamassa yhden asian ja välittämässä tietoa eteenpäin, sain aikaiseksi jotakuinkin tällaisen viestin:

"X ehdottaa aikatauluksi seuraavaa: meat curtains"

Onneksi en ollut enää ihan pahimmassa torkkujen jälkeisessä pöhnässä ja huomioin virheeni melko pian. Ei kun vaan uudelleen viestiin, josta olin kopioivinani aikatauluehdotuksen ja uusi yritys. Tästä syystä työasioita ei hoideta vapaapäivinä.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille, makuuhuoneen telkkarista kantautuukin juuri sopivasti Finlandia.

keskiviikko 5. joulukuuta 2007

Iso tyttö

Kävin tänään hakemassa influenssarokotuksen. Olihan se otettava, kun työnantaja tarjoaa. Olin erikoisen reipas, sillä piikki ei sattunut lainkaan - siis iso tyttö ;)

Sain luvan mennä jumppaan rokotuksesta huolimatta, mutta työterkkari varoitteli mahdollisesta päänsärystä. "Ei mikään pääsärky minuun pysty, kun ei rokotuskaan sattunut", ajattelin. Tässä sitä nyt kuitenkin maataan reporankana sohvalla mahtipäänsärky seurana. Ei kovin kivaa.

Jumpassa oli kuitenkin kivaa. Kuukauden verran uudella salilla ravanneena voisin jopa rohjeta väittää olevani uudestisyntynyt, siis ainakin kuvainnollisesti. Yhtään ei haittaa se, etten pääse hetihetiheti töistä suoraan sohvalle, vaan jopa odotan jumppaa ja kuntosalia. Jos joku olisi pari vuotta sitten sanonut, että minua puraisee jumppakärpänen eikä se aiheuta minussa allergiaoireita, olisin väittänyt hulluksi ja nauranut päälle.

Ei naurata enää, ei. Tai tarkemmin ajatellen naurattaa varsin makeasti, koska tämä urheilu tekee niin pirun hyvää. Taidan olla tässäkin mielessä iso tyttö, ja jos se on minusta kiinni, olen pian timmi, kiinteä ja superhyväkuntoinen iso tyttö.

Huolia, murheita

Mitä tehdä, kun sydämeen sattuu toisen huoli ja murheet, muttei voi auttaa? Ei ole sanoja, ei muita keinoja lohduttaa, kuin olla lähellä ja läsnä - vaan kun ei voi.

sunnuntai 2. joulukuuta 2007

Oops!

Tämän H&M:n nettikaupan virheilmoituksen soisi pätevän laajemmaltikin omassa elämässä:

"Oops!
Temporary technical error.
You have not made a mistake. Please try again in a short while."


Viime postauksesta on ehtinyt kulua jo niin pitkä aika, melkein kuukausi, etten käy kertaamaan kaikkia jännitäviä, seksikkäitä ja uskomattomia (yeah right) tapahtumia. Kuitataan vaikka nyt sillä, että kivaa on ollut. Halukkaat voivat kysellä lisää.

Alkanut kuukausi tuo mukanaan kasapäin työkiireitä, pari reissua, yhdet häät ja vielä ainakin yhdet pikkujoulut. Niin ja sen yhden jutun, jota kutsuvat jouluksi.

Toimisikohan Hennesin nettikauppa jo?

sunnuntai 4. marraskuuta 2007

Valokuvatorstai - Kuva, jota kenekään ei ollut tarkoitus nähdä

Valokuvatorstaissa etsitään tällä kertaa kuvaa, jota kenenkään ei ollut tarkoitus nähdä. Vähän kaukaa hakee tämä minun postaukseni, mutta menköön. Kyseessä on kesäinen otos kyltistä, joka on ainakin kahden metrin korkeudessa. Alin kyltti oli muistaakseni minun pääni korkeudella, joten ylin voi olla korkeammallakin, ihan tarkkaan en pysty sanomaan, koska sillä kertaa mukaani ei tullut mittanauhaa. Kyltti on sijoitettu siten, ettei tekstiä voi oikein millään nähdä, ellei ihan oikeasti näe vaivaa sen eteen.

Entä mitä kyltissä sitten sanotaan? "Kalastaminen kielletty", tietty. Tehokasta, eikö totta?

I long for a grapefruit



YouTube-selailu oli jotakuinkin ainoa asia, johon pystyin eilen. Aaah, Eddie Izzard.

"Squirrels always eat nuts with two hands, always two hands, 'arararar', and occasionally, they stop and go, oh, uh, ah, as if they're going, 'Did I leave the gas on? No! No, I'm a fucking squirrel!' And occasionally they go, 'Fucking nuts! Fed up with them always... I long for a grapefruit.' Yeah. So, that's very much like the army."

Hei me heilutaan taas

Ääni on käheänä laulamisesta (huutamisesta) ja pohkeet kipeinä tanssimisesta (apinamaisesta hyppimisestä). En juonut edes paljoa, mutta silti ilta tuntui myös muualla kuin kurkussa ja pohkeissa. Eilisen kammottavasta olosta on jäljellä enää aavistuksenomainen häivähdys, mutta en ole vieläkään varma, juonko enää koskaan. Mitään. Ikinä.

Jos edellisestä ei käynyt ilmi, niin sanottakoon se vielä suoraan: Hauskaa oli, ihan pirun hauskaa. Jaa, että missäkö oli hauskaa? No keikallapa, tietenkin, ja tällä kertaa kyseessä ei ollut työkeikka. Olimme perjantaina mielettömän hyvällä kokoonpanolla katsomassa Tiktakia Helsingissä.

Kun olin vihdoin saanut valittua bilevaatteet ja rykäistyä itseni liikkeelle, menin Sokokselle ja ostin itselleni uuden paidan. Vaatekaappini pullistelee riepua ja rättiä, mutta mikään niistä ei oikein iskenyt. Piipahdin ihan huvikseni ennen junan lähtöä kaupoilla ja kas vaan, kun sattuikin löytymään kiva paita. Vaateostoksien takia en ehtinyt syödä suklaapatukkaa kummempaa, mikä sitten kostautuikin myöhemmin. Kai se olisi pitänyt muistaa, ettei bilettäessä kannata olla liikkeellä pelkällä lounaalla. Varsinkaan kun sen lounaan on ehtinyt kuluttaa iltapäivällä jumpassa.

Kohtasin etujoukot Hans Välimäen uudessa ravintolassa La Société du Cochonissa, sikakerhossa siis. Muut olivat jo ehtineet istua jonkin aikaa ja syödäkin. Minä tyydyin vadelmashampanjaan (mmmmmhhhh) sillä keikka kutsui. Cochonin ovimiehille muuten kaunis kiitos alkuiltaa piristäneestä flirtistä, juuri tällä tavoin saadaan (nais)asiakkaille hyvä fiilis.

Suunnistimme kohti Presidentti-klubia, jossa tunnelma oli kuin ruotsinlaivalla. Siis ei mitenkään hyvässä mielessä, mutta mitä voikaan odottaa paikalta, joka mainostaa itseään iltaravintolana aikuisille, jotka haluavat pitää hauskaa. Keikasta ei nyt sillä tavoin ole erikoisempaa kerrottavaa. Tiktakin tytöt olivat elementissään (ihan kuin tietäisin mikä heidän elementtinsä on), keikka oli hyvä ja hauska. Paljon sai laulaa (siis huutaa) ja tanssia (hyppiä) mukana. Harmittelen ainoastaan, että bändi lopetti ihan liian aikaisin.

Seitsemän hengen seurueemme ainoa mies sai ansaittua huomiota osakseen: "Miksi sulla on näin paljon naisia". Liekö johtunut erinomaisesta seurasta, mainiosta keikasta tai sitten vaan niin pirun hyvästä fiiliksestä, mutta huomiotta emme me naisetkaan jääneet. Sitä vaan ihmettelen, mikä hitto siinä on, kun heti siviilisäädyn muututtua on pörrääjiä joka kulman takana. Ei voi olla ihan pahasta tällainen pieni kohotusleikkaus itsetunnolle ;)

Keikan jälkeen suuntasimme Cubaan, mutta itse en viipynyt siellä kauan (muutkin olivat häipyneet melko pian koteihinsa ja yökylään). Kipitin kolmen bussiin haaveillen 1,5 tunnin torkuista. Torkut jäivät melkein haaveeksi, sillä asemalla törmäsin työkaveriin, jolla riitti juttua. Lentoaseman jälkeen keskustelu taukosi hetkeksi, joten ummistin silmäni ja heräsin vasta hetki ennen omaa pysäkkiäni.

Eilinen kului aika pitkälti sohvalla, yllätys yllätys. Tänään olisi tarkoitus painua katsastamaan uusi kuntosali. Kunhan nyt ensin nytkähdän liikkeelle ja pääsen eroon tästä kammottavasta närästyksestä. Jos en tänään vääntäydy salille, niin lupaan mennä viimeistään huomenna. Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon.

perjantai 2. marraskuuta 2007

All ready to go but nothing to wear

Olen tässä kahden tunnin (siis ihan oikeasti kahden tunnin) ajan yrittänyt keksiä itselleni jotain päällepantavaa. Tähän asti kaikki valitsemani asukokonaisuudet ovat

a) saaneet minut näyttämään turpealta tankilta
b) olleet kuolettavan tylsiä ja epäseksikkäitä
c) olleet joskus aikaisemminkin päällä samassa seurassa
d) saaneet minut näyttämään kymmenen kiloa lihavammalta
e) olleet ihan liian seksikkäitä
f) olleet ihan liian kesäisiä

Tarvitseeko enää jatkaa? Pitää varmaan meikata nyt ensin, niin näytän vähän inhimillisemmältä.

keskiviikko 31. lokakuuta 2007

Valokuvatorstai - Portaat


Tämä haastekuva on otettu eräässä miehelleni tärkeässä paikassa, hylätyllä sukutilalla. Valokuvatorstaissa vuonna 1919 rakennetut portaat. Muistelin, että tämän kuvan ottamisesta olisi jo hetki, ja olihan siitä. Kuva on otettu 28.9.2004. Ei, en muista tällaisia asioita ulkoa, vaan minun, kuten muidenkin kuolevaisten pitää tarkistaa nämä jutut kuvan tiedoista ;)

No, onneksi oli edes työavaimet

Lähdin töistä ihan ihmisten aikaan, törmäsin kaupungilla entiseen koulukaveriin, ostin uuden hajuveden - ihan normaalia työpäivän päättymisen jälkeistä toimintaa. Eikö?

Kotimatkan aikana ehdin jo hiukan kaivella avaimia laukun pohjalta, mutten huolestunut mitenkään erityisemmin, vaikka en lyötänytkään niitä heti. Kotiovella käännettyäni laukun sisällön ympäri ja ylösalaisin jouduin kuitenkin toteamaan, että kyllä ne avaimet on ihan jossain muualla kuin mukanani. Siispä soitin pikaisesti töihin, jos vaikka joku olisi ollut paikalla ja voinut käydä katsomassa ovatko avaimeni työpöydällä. Eipä ollut kukaan enää töissä - tietenkään.

Suurin toivein kävelin tänne töihin vain todetakseni, että avainten on pakko olla kotona (tai sitten olen ihan kunnolla kadottanut ne). Nyt sitten istun täällä töissä ihan ypöyksin, kuuntelen musiikkia ja odottelen, että mies pääsee tunnin päästä koulusta.

Onneksi oli edes työavaimet.

Lisäys: Onneksi oli työpaikan pakastimeen tuotu jäätelöä, onneksi on Freukkarit ja onneksi on Sunnuntaiaamun kadut, jota voi laulaa täysin häpeilemättä mukana. Eihän tässä enää kovin kauaa olekaan, kun jo pääsen kotiin.

"Nämä kadut sunnuntaiaamun, kunpa edes kännissä nyt ois. Sillä sunnuntait, ne saa mun sieluni haluamaan pois. Eikä oo mitään niin yksinäistä, paitsi kuolema, kenties." :D

Naapuri on ystävä, naapuri on ystävä

Aamun teema on hiukan väkinäinen, ottaen huomioon, että yläkertalaisemme ovat aloittaneet aamuseitsemältä jonkin projektin, joka kuulostaa aivan samalta kuin pari kuukautta sitten toteutettu seinän kaato.

Onhan tämä tietty ihan mielettömän kätevää, kun ei edes herätyskelloa tarvitse. Jos kuitenkin saan valita, otan sen herätyskellon huomattavasti iloisemmin mielin, kuin kattolamppua heiluttavan hakkaamisen. Olen luonnollisesti paraskin puhumaan, olihan itsellämme vuosi takaperin iso remontti ja seuraava tuloillaan.

tiistai 30. lokakuuta 2007

Laiskimus Maximus täällä, moi!

Taas on vierähtänyt hetki viime postauksesta. Kaikenlaista muuta sitä tuleekin puuhailtua koneella, mutta jotekin päivittäminen on helppo jättää väliin. Esimerkiksi eilen roikuin Facebookissa tökkimässä kaveriani. Sekä tökkäykset että sekopäinen keskustelu vilisivät silmissä loppuillasta. Kaikenlaista sitä.

Vaikka oma blogi jää päivittämättä, harmittaa minua enemmänkin se, että Blogilistan suosikit käyn nykyään vain selaamassa. Jotenkaan en jaksa kommentoida, vaikka juuri itse peräänkuulutan sitä. Lupaan ja vannon ja niin edespäin parantaa tapani.

Olo on taas ollut flunssainen, vaikka juurihan yhden räkätaudin sairastin. Olisi hurjan kiva painua lenkille ja odotan innolla loppuviikosta aukeavaa uutta kuntosalia, mutta flunssaisena en tohdi ihan hirveän kovaa treenata. Varoittavana esimerkkinä on oma isä, joka sairastaa parhaillaan sekä sidekalvon tulehdusta että pitkittynyttä hengitystieinfektiota. Isukki ei malttanut sairastaa flunssaansa rauhassa, joten nyt hän sairastaa ihan kunnolla.

Flunssaisena minun ei kai olisi pitänyt mennä kirjamessuillekaan perjantaina, mutta päätin viitata sille kintaalla ja hyvä niin, kirjamessuilla oli hurjan hauskaa. Hulluttelimme äidin kanssa oikein kunnolla. Löysin kivoja kirjojakin, mutta moni kirja jäi vielä hankkimatta. Tarkemmin ajatellen, vain yksi ostoksistani oli sellainen, mitä lähdin ihan tarkoituksella hakemaan, nimittäin Rosetta Kiven Pomo on pahin. Sain kirjaan ihanan omistuskirjoituksen, kiitos Rosetta.

Aloitin kirjan jo samana iltana ja olen päässyt jo oikein mukavasti sisään Tombolan elämänmenoon. Jollain kummallisella tavalla kirja muistuttaa minua viime vuodesta, jolloin olin elämäni kammottavimmassa työsuhteessa. Tuolloin tukenani oli Lauren Weisbergerin Paholainen pukeutuu Pradaan, jota luin työmatkoilla sekä itkien että nauraen, kaikessa kammottavuudessaan kirja oli aivan kuin minun sen hetkisestä tilanteestani kirjoitettu - tosin itse en ollut muotilehden toimituksessa töissä. Sain kirjan lainaksi sisareltani ja kirjanmerkkinä minulla oli siskon rohkaiseva viesti. Viesti ja kirja toivat kaivattua lohtua vaikeaan tilanteeseen, jonka ratkaisi entisen työpaikan viekoitteleva kutsu - onneksi. Poikkeuksellisesti en edes halunnut hankkia kirjaa itselleni lukukokemuksen jälkeen, liippasi vähän liian läheltä. Harmittaa, etten löytänyt Rosetan blogia siihen hätään, sillä uskon, että siitä olisi ollut apua.

Nyt on hilpaistava saksan tunnille. Kahden viikon paussi tuntuu kovin pitkältä, mutta tällä kertaa pitäisi olla jotain kerrottavaakin, kun opettaja kysyy kuulumisia.

Rosetan kunniaksi päivän - ellei jopa viikon - soundtrack: Freud, Marx, Engels & Jung Helmet, hitit & hutit. Ai mikä biisi? No, koko levy ja moneen kertaan ;)

torstai 25. lokakuuta 2007

Hän on täällä tänään!

Uusi sohvamme tuli eilen, jihuu!

Kuljetusliike oli ystävällisesti hommannut kaksi nuorta herraa kantoavuksi, mieheni kun ei kivuiltaan sitten millään olisi pystynyt rempomaan neljässä osassa tullutta sohvaa neljänteen kerrokseen. Kantourakan jälkeen sain kuitattavakseni rahtikirjan. Yritin siinä sitten jutustella mukavia rankan työn tehneille pojille ja lohdutella, että onneksi asumme kolmannessa kerroksessa, hissiä kun ei voinut käyttää urakassa. Kuljetusliikkeen pojat katsoivat toisiaan hölmistyneinä. Mieheni taas katsoi poikia ja sitten minua, minkä jälkeen hän kohteliaasti totesi, että asumme neljännessä kerroksessa. "Ai, kuka mä nyt sitten olinkaan", oli vitsikäs vastaukseni. On hetkiä ja on blondihetkiä.

Tässä hiukan tunnelmia kotosalta sohvalla ja ilman.

Olohuoneessamme oli aika autiota ennen sohvan tuloa.


Sohva tuli siis tosiaankin neljässä osassa, neljässä pienen henkilöauton kokoisessa paketissa (sallinette, että hiukan liiottelen). Eipä ollut enää autiota. Ei sitten ollenkaan.


Aika nopeasti saimme paketit purettua ja sohvan paikoilleen. Miehen jäädessä tekemään suojauskäsittelyä, lähdin minä viemään roskat ulos. Kas vaan, kun niitä olikin ;)



Kyllä tässä nyt kelpaa kölliä. Ihan ei heti tule pulaa tilasta tai ole puolison varpaat suussa (vahingossa siis). Veikkaan myös, että sohvalla kelpaa taatusti myös lueskella kaikkia niitä ihania kirjoja, jotka kannan kotiin kirjamessuilta. Onni suosi Rosetan arpajaisissa, joten otan äitylin käsikynkkään ja suuntaan huomenna töiden jälkeen messuille.

maanantai 22. lokakuuta 2007

Kuulumisia ja kulumisia

Mitäs sitä? No eipä ihmeitä. Kovasti oli töitä viikko sitten ja kovasti on nytkin. Viikko sitten sunnuntaina alkoi hurja rupeama, joka päättyi tiistaina - onneksi. Tiistain jälkeen olen vähän yrittänyt jäähdytellä töissä, mutta sama kiire tuntuu jatkuvan, tosin eri nimellä. Työkalenteri täytyy kovaa tahtia kohti joulua, mutta onneksi kuitenkin samaa vauhtia täyttyy myös kalenteriin mukavia juttuja, kuten synttärijuhlia, läksiäiset (okei, ei niin kiva juttu), konsertti jos toinenkin, parit pikkujoulut, romanttinen reissu oman kullan kanssa ja vappu (okei, tämän tietävät vain asiaan vihkiytyneet).

Sohvaperunoille on taloudessamme käynyt kalpaten. Olohuoneessa on sohvan kohdalla ammottava tyhjyys. Onneksi tilanne on korjattavissa, sillä se päivä on vihdoin koittamassa eli uusi perheenjäsenemme saapuu keskiviikkona. Taisi olla vielä syyskuun alkupuolta, kun kävimme koemakaamassa ja ihastumassa uuteen sohvaamme Maskussa (oli muuten ennen tätä markkinaoikeusjupakkaa, huokaus). Vanha sohva sai uuden kodin Hangosta, joten suoritimme esikatselmuksen varmistuaksemme siitä, että sohvalla on hyvät oltavat uudessa sijoituskohteessaan. Siis hyvä syy hypätä lauantaina junaan ja suorittaa lyhyt ex tempore -vierailu Hangossa sekä moikata ihania ystäviämme ja suloista Milla-neitiä.

Sunnuntaina palasimme kotiin sohvan kuljetukseen valjastetulla pakettiautolla. Sohva autoon, mies moottoripyöräilemään ja Aimo siivoamaan sekä järjestelemään paikkoja. Siivoamisen lomassa haaveilin kävelyreippailusta ja olinkin tekemässä lähtöä, kun eteisestä kuului kolinan säestämänä kohteliaasti "ethän ole alasti tai mitään". Mieshän se siellä kaverinsa kanssa (siitä kysymys alastomuudesta). Kolistelu jatkui ja siihen perään toteamus "lähdetään kaupunginsairaalaan".

Mies oli heittänyt kuperkeikauksen pyörällään, mennyt mukkelismakkelis, rikkonut pyörän, kypärän ja itsensä. Sen verran hyvin kuitenkin oli käynyt, että pyörän oli saanut ajamalla kotiin (paljon oli kuitenkin rikki) ja suojavarusteet olivat toimineet kuten pitääkin. Olkapää, kylki ja lonkka kuitenkin olivat niin kipeät, että sairaalassa oli moikattava lääkäriä. Neljän aikaan olimme sairaalalla, mies ilmoittautui ja kertoi kaatuneensa pyörällä. Sen jälkeen istuimmekin pyllyt tiukasti penkissä melkein puolitoista tuntia.

Pääsimme viiden jälkeen tutkimushuoneeseen ja homma oli onneksi melko selvä: Ei näkyviä murtumia, mies melko hyvässä kunnossa. Lääkäri kuitenkin määräsi menemään suorin vartaloin kerien röntgeniin, mutta hoitajalla oli asiasta eri mielipide. Röntgen kun oli jo mennyt viideltä kiinni. Ihmettelen ihan oikeasti, ettei vastaanotossa käynyt hoitajan mielessäkään, että moottoripyörällä kaatunut mies saattaisi ehkä mahdollisesti tarvita röntgeniä. Ehkä. Mahdollisesti. Röntgenissä mies piipahti siis vasta tänä aamuna, mutta onneksi ei paljastunut mitään ikäviä yllätyksiä ja mies on menossa töihin huomenna.

Kävellessämme (okei, mies ontui ja minä kävelin) kohti kotia illan suussa, mies totesi suloisesti, että tämä olikin sitten ensimmäinen on nettomuus ukkomiehenä (hih, hän ei taida laskea mustaa silmää onnettomuudeksi). Minun puolestani onnettomuus saa jäädä viimeiseksi.

torstai 18. lokakuuta 2007

Valokuvatorstai - Saaste

Työsähköpostissa tätä saastetta on päivittäin toista sataa kappaletta. Kotisähköpostiinkin tunkevat kasino- ja erektiolääkemainoksineen.

Valokuvatorstain uusi haaste, saaste.

keskiviikko 17. lokakuuta 2007

Valokuvatorstai - Arki

Valokuvatorstaissa on tällä kertaa aiheena arki.


"On arkea elomme tää, ja kaikki mi jäljelle jää" (Lasse Pihlajamaa)
Tässä on aika tavalla arkista aherrusta edessä.

Ja taas kerran tökki kuvan lataaminen Bloggerin mongertaessa "bX-6tnmaz". Onko muilla vastaavia onglemia? Kokeiltu on Firefoxilla ja IE:lla, kannettavalla ja pöytäkoneella.

sunnuntai 14. lokakuuta 2007

Aimon lataamisvirhe

Yhteyden aikakatkaisu

Bloggaaja päivittää blogiaan liian hitaasti.

Aimo voi olla väliaikaisesti saavuttamattomissa tai kovan rasituksen alaisena. Yritä hetken kuluttua uudestaan.

Kas kun töissä pitää kiirettä. Ehkäpä palataan asiaan uudelleen keskiviikkona, kun pahin työkiire hellittää. Huominen työpäivä seitsemästä yhteentoista - siis kuusitoista, ei neljä tuntia - hirvittää jo sen verran, että hipsin just enkä kohta suihkun kautta vähin äänin sänkyyn ja yritän saada unta. Ahkerana tyttönä muuten silitin tänään alkuviikon työvaatteet ennen lähtöäni töihin. Harvinaista suunnitelmallisuutta osoittaa myös se, että järjestin vaatteet päivien mukaan odottamaan unenpöpperöistä Aimoa pukemaan ne päälleen.

keskiviikko 10. lokakuuta 2007

Valokuvatorstai - Tulevaisuus

Tulevaisuus. Tulevaisuus? Olipa poikkeuksellisen hankala aihe tällä kertaa. Pitkien pohdintojen jälkeen päätin valita tämän kesällä Hangossa ottamani kuvan. Jotenkin kuvassa on jännä tunnelma, keski-ikäinen pariskunta kahdestaan satamassa. Ehkäpä mekin olemme parinkymmenen vuoden kuluttua tuolla penkillä. Väistämättä sitä tulee ajatelleeksi tulevaisuutta ja varsinkin yhteistä tulevaisuutta, nyt kun olemme vannoneet valat kohta kolme kuukautta sitten.

tiistai 9. lokakuuta 2007

Hyytelö- ja pandakerho kokoontuivat

Perjantainen työpäivä meni kuin pikakelauksella. Aika paljon olisi ollut vielä hommaa, mutten vaan voinut jäädä tekemään - bailatino odotti! Työpaikka järjestää perjantaisin tunnin bailatino-piristyksen työviikon kruunuksi. Olin viime viikolla ensimmäistä kertaa ja voi, että kun tuli hyvä olo. Ja hiki!

Hintaa syksyn tanssahtelulle (ja tömistelylle) tulee noin kymmenen euroa, ei siis paha ollenkaan. Hiukan kalliimmalla minut jallitettiin kuntoilemaan uuteen FinnBody-keskukseen, joka aukeaa kotikaupungin ydinkeskustaan marraskuussa. Ihan en vielä ole varma siitä, onko tämä nyt minun juttuni. Onneksi touhua voi kokeilla viikon verran ilman sitoumuksia. Miehelle sain kinuttua viikkopassin, jos vaikka hänestä olisi ihan oikeasti kuntoiluseuraksi.

Perjantaina työpäivän ja bailatinon jälkeen kokoonnuimme hyytelökerhon merkeissä työkaverille. Meitä oli kuusi daamia, saunoimme, teimme ruokaa, söimme ja joimme hyvin. Ruokalistalla oli mielettömän maukasta suppilovahverokeittoa, tortilloja, nachos-salaattia ja tietenkin jogurttihyytelöä - sitä mistä koko kerho on saanut nimensä. Ilta oli mitä mainioin, täynnä naurua, ilottelua ja jopa laulua.

Yöllä kömmin kotiin huomatakseni, että kotioven lukko oli kuin olikin korjattu. Oikein turvallisesti se loksahti lukkoon. Oma leukani taas loksahti auki, kun huomasin turvalukossa vara-avaimemme, siis sisäpuolella onneksi. Lukkomies oli sitten omatoimisesti marssinut eteiskoppia peremmälle sisään ja käynyt penkomassa avainkulhoamme. Olin vähän tuohtunut, että minun kotiini tullaan noin vaan kysymättä ja kun vessan ovikin oli auki ja keittiössä miehen jättämä kamala tiskivuori. No, eipä tuo kai mitään, kun hommakin tuli hoidettua. Tutut työmiehetkin lohduttelivat, että on sitä kamalammassa kunnossa olevia kämppiä nähty ja homma pitää saada tehtyä kunnolla.

Lauantaina siivoilin enemmän tai vähemmän ahkerasti. Loppujen lopuksi kämppä ei nyt ollutkaan niin sotkuinen, joten pääsin melko vähällä. Olisi kuitenkin ollut ihan kiva tehdä jotain muutakin kuin siivota yllättävän vapaan lauantain kunniaksi. En vaan oikein keksinyt mitään, eikä minulla ollut intoakaan. Olisinhan toki voinut lähteä Helsinkiin tai kutsua jonkun kaverin käymään. Leuassa lymynnyt teiniaknepopfinni kuitenkin näytti kasvattavan itselleen kasvoja, joten katsoin parhaimmaksi viettää lauantain suljettujen (ja lukittujen) ovien takana. Minuthan olisi voitu kaapata vaikka friikkisirkukseen! (Finnille kuuluu muuten tätä nykyä huonoa, se on jo poistumassa keskuudestamme)

Mies tuli kotiin sunnuntaina iltapäivästä. Oli sitten työreissullaan liittynyt pandakerhoon, oikea silmä oli kauniin musta. Ei kuulemma ollut saanut koppia työkaverin heittämästä limupullosta, joka oli sitten osunut suoraan silmäkulmaan. Kivakiva. Vihkisormus taas viihtyy työreissussa pidempään, se tulee kotiin ja paikalleen miehen sormeen vasta ylihuomenna työkaverin mukana. Äijä oli jättänyt sen hotellihuoneen yöpöydälle. Kivakiva. Ihan aavistuksen verran keljuttaa. Pitääkö sitä aina olla niin tolkuton tunari?

perjantai 5. lokakuuta 2007

Ohjelmaa kerrakseen

Mieheni on työreissussa koko viikonlopun, mutta minulta ei onneksi puutu ohjelmaa. Tälle viikonlopulle ei osunut keikkaa, tahtoo siis sanoa, etten millään jaksanut ottaa keikkaa. En ole vieläkään oikein toipunut flunssasta ja päivätyössä on puhkuttu pää punaisena. Koko viikko on ollut yhtä lentämistä niin töissä kuin vapaa-ajalla.

Maanantaina tein pitkää päivää. Ilmeisesti niin pitkää, etten muista koko päivästä muuta. Koko päivä on kuin pyyhkiytynyt pois mielestäni. Tiistaina olin melkein saksan tunnin alkuun saakka töissä. Kävin kotona vain kääntymässä ja huomaamassa, ettei kotiovemme mene kunnolla kiinni. Siinä on ollut häikkää jo pidemmän aikaa ja huoltoliikkeen suorittaman korjauksen jälkeen turvalukko ei ole toiminut. Nyt siis koko ovi on vinksin ja vonksin eikä mene kunnolla kiinni sisäpuolelta.

Keskiviikkona kävin kesken työpäivän Helsingissä osallistumassa isäni veljen uurnanlaskuun. Isäni on työmatkalla ja molemmat siskoni olivat estyneet, joten menin paikalle sekä kunnioituksesta vainajaa kohtaan että äitini tueksi. Onneksi sain appivanhempien auton lainaksi, muuten käynti Helsingissä ei olisi onnistunut.

Eilen meillä oli työpaikan virkistysilta. Kokkasimme yhdessä ruokaa keittiömestarin opastuksella. Oli hyvää ruokaa ja hurjan hauskaa, johtajakin laittoi itsensä likoon. On mukava huomata, että työpaikallani on rento tunnelma ja ihania ihmisiä. Työntekijöihin panostetaan - siis muutenkin kuin pikkujouluilla.
Sain eilen kuulla eräältä tutulta työmahdollisuudesta, joka sai minut samalla innostumaan kovasti ja surulliseksi. Nykyisessä työpaikallani on niin mukavaa, etten juuri nyt haluaisi pois täältä. Tuo toinen työpaikka olisi kuitenkin vakituinen paikka lähellä omaa alaani ja kaiken päälle mahdollisesti myös hiukan paremmin palkattu. En siis vaan voi olla soittamatta ja kysymättä lisätietoja, enhän?

Aamulla huomasin töihin lähtiessäni, että kotiovi oli taas auki. Tällä kertaa se oli ollut koko yön auki ja minä olin nukkunut autuaan tietämättömänä siitä, että kuka tahansa olisi voinut saapastella sisään. Niin että tervetuloa ryövärit ja raiskaajat. Mieheni yritti jo eilen päivällä soittaa isännöitsijänne ovesta, mutta ei ollut saanut tätä kiinni. Oikeastaan ihan hyvä, että ovi ei ollut mennyt kiinni, joten isännöitsijällekin valkeni tilanteen vakavuus. Tänään on lukkomies menossa käymään meillä. Harmi vaan, ettei meistä kumpikaan ole paikalla.

Tänään vietämme muutaman työkaverin kanssa iltaa. Saunomme ja teemme ruokaa. Ruokalistalla ovat ainakin suppilovahverokeitto, tortillat ja jogurttihyydyke. Nam.

torstai 4. lokakuuta 2007

Ilouutinen

Kunta-ala näytti tänään kauniimmat kasvonsa, kun johtajan sihteeriltä tuli ilouutinen. Saamme koko poppoo joulurahaa 270 euroa ja 1.10. alkaen 3,4 prosentin palkankorotuksen. Minun kohdallani palkankorotus tietää hiukan päälle 60 euroa kuukaudessa, ei iso raha, mutta otan sen ilolla ja avosylin vastaan.

keskiviikko 3. lokakuuta 2007

Valokuvatorstai - Kursiivinen melankolia

Valokuvatorstaissa inspiroiduttiin tällä kertaa kursiivisesta melankoliasta.


Kävelylenkkien kohokohtana olemme tässä pari kertaa käyneet ihmettelemässä kuvan rakennelmaa ja sen kaksoiskappaletta. Upeasti valaistut mastot, eräänlaiset majakat piirtävät ristikoita pilviin illan pimennettyä.

Syksy on mielestäni aivan ihanaa aikaa, täynnä tuoksuja ja värejä sekä kesän muistoja - samalla niin haikeata ja niin ihanaa aikaa.

tiistai 2. lokakuuta 2007

Homma hanskassa?

Tänään oli taas saksan kurssi. Tunnin alussa opettajamme oli kirjoittanut taululle kolme päivämäärää:

13.8.1961
9.11.1989
3.10.1990

Kysymys oli tietenkin, että merkittävää näinä päivinä on tapahtunut. Keskimmäinen päivämäärä oli vähän niin kuin giveaway, Berliinin muuri nimittäin murtui 9. marraskuuta 1989. Siispä muuria alettiin rakentamaan 13. elokuuta 1961. Muistini syöveristä kaivelin vastauksen kolmannelle päivämäärälle, huomenna juhlitaan Saksojen yhdistymisen vuosipäivää. Einigkeit und Recht und Freiheit!

Vaan siinäpä tuli tenkkapoo, kun opettajamme kysyi miksei yhdistymistä juhlita 9.11. vaan 3.10. Mitä sellaista tapahtui marraskuun yhdeksäs, ettei yhdistymistä voida juhlia? Ööö, tota. Ihan löi tyhjää, vaikka Saksan lähihistoria on pakostakin melkoisen tuttu. Vasta opettajamme vinkattua sanalla Reichskristallnacht, kristalliyö alkoi raksuttaa. Niinpä tietenkin, miksi en heti tajunnut?

maanantai 1. lokakuuta 2007

Kilot ja kauhistus!

Kävimme tänään kaupassa lähiputiikkia isommassa marketissa. Emme ostaneet mitään mitä ei olisi saanut lähikaupastakin, mutta mieheni halusi pienelle ajelulle. Hyppäsimme siis moottoripyörän selkään ja painelimme Prismaan.

Kaupasta tarttui mukaan vaikka mitä perusjuttuja, pari litraa mehua ja maitoa, leipää, kilo banaaneja, kilo omenoita, kilo jauhelihaa, reilu kilo makaroneja (uunissa on muuten liha-makaronilaatikko, kuka olisi arvannut), juustoa, ruokakermaa, salaattia ja sen sellaista. Moottoripyörän kanssa on melko hankala olla kyydissä, jos molemmissa käsissä on muovikassit, joten pakkasin ostokset reppuun. Reppu selässäni painoi ihan ruokottoman paljon ja istuin kotimatkan ihan takakenossa. Kotiin tultuamme sain päähäni kokeilla kuinka paljon painan ruokareppu selässäni.

Järkytys oli suuri kun tajusin, että repun, ruokien ja prätkätakin kanssa painan melkein saman verran kuin pari vuotta sitten. Kannoinko ihan oikeasti melkein lähes kahtakymmentä liikakiloa? Ja miten se tuntuikin nyt niin hurjan raskaalta. Nipistää ja kiinteytyä voisi sieltä täältä enkä edes nyt en ole täysin tyytyväinen ulkomuotooni, mutta tajuan nyt, että tärkeintä oli päästä isosta painolastista eroon.

sunnuntai 30. syyskuuta 2007

Töitä ja kieli sinisenä

Taas on viikonloppu voiton puolella ja huomenna alkaa uusi kiireinen työviikko. Enää kaksi viikkoa ja projektini seminaari on käsillä, sitten lokakuun lopun voinkin ottaa hiukan iisimmin - toivottavasti.

Olin taas eilen työkeikalla. Meillä oli hauskaa, mutta olin todella väsynyt eikä flunssa ole vieläkään oikein hellittänyt. Päätä on särkenyt koko viikon ja nyt huomaan, että särkee edelleen. Jospa ensi viikonloppu menisi hiukan rauhallisemmin, kun en ole sopinut viikonlopuksi keikkaakaan.

Kiinnitin taas huomiota siihen, että tuohon työmatkustamiseen menee yllättävän paljon rahaa. Täytyykin muistaa pitää hiukan kirjaa työpäivistä, jos vaikka muistaisi ilmoittaa ensi keväänä veroilmoituksessa. Nyt joulukuussa saamme tuntuvat veronpalautukset kumpikin, mutta kyllä me sen edestä teimme remonttiakin. Kotitalousvähennys on sitten mukava juttu.

Niin ja se sininen kieli. Ei, en ole muuttunut chow chow'ksi tai sairastunut vakavasti. Sain pari viikkoa sitten vanhemmiltani tyhjyyttään kumisevaan pakastimeen ison satsin marjoja, joten olen reippaana likkana tehnyt iltapalaksi itselleni vadelma-mustikkajuomaa. Tällä kertaa juomaan tuli vadelmia, mustikoita (no shit), appelsiinimehua ja hiukan mehukeittoa. Nyt on siis kieli sinisenä mustikoista.

Nyt suljen koneen ja ryhdyn setvimään hirviömäistä pyykkipinoa. Kyllä on taas pesty pyykkiä, mutta kuka ihme viikkaisi ja laittaisi kaikki vaatteet siististi kaappiin? Meillä muuten käy harmillisen usein niinistöt eli sukat kadottavat parinsa ja niiden parittaminen on aivan kamalaa puuhaa. Näin muuten taannoin Dressmanilla nerokkaan keksinnön: miesten sukissa oli siistit, huomaamattomat nepparit, siis urospuoli yhdessä sukassa ja naaraspuoli toisessa. Nips vaan ja sukat yhteen ennen pesua. Vau, mikä oivallus! Tässäpä Saulillekin taas yksi sukkavinkki, jos hän vaikka sattuu lukemaan mun blogiani ;)

torstai 27. syyskuuta 2007

Työntäyteinen viikko

Tämä viikko on ollut todellakin työntäyteinen eikä viikko ole vielä edes pulkassa. Alkuviikko kului sutjakkaasti kahden kiireellisen homman välillä palloillessa, molemmat kun vaativat yhtä tiukasti huomiotani. To do -lista kiljuu punaisena ja olen tehnyt melkoisen pitkiä päiviä. Lokakuu ei tuo tullessaan yhtään helpotusta, sillä näiden kahden hommani lisäksi olen saamassa kolmannen projektin. Kiireestä huolimatta on mukava, kun löytyy luottoa ja työkaverini uudessa projektissani ovat kerrassaan ihania.

Note to self: Kun työpuhelin soi yhtä yli neljän iltapäivällä, älä vastaa. Älä herran tähden vastaa. Vain yhtä yli neljän vastatuissa puheluissa uhkaillaan oikeusjutuilla ja vuodatetaan (asiasta, tosin) kaksikymmentä minuttia.

Unelmia ja toimistohommia

Kirjoittelin aikaisemmin, että Elements Music julkaisee marraskuussa Leevi and the Leavingisille omistetun tribuuttialbumin, johon kerätään tunnettujen artistien tulkintoja Gösta Sundqvistin ja Leevi & Leavingisin parhaimmista kappaleista. Nyt albumi on saanut nimen: Melkein vieraissa - Tribuutti Leevi & Leavingisille.

Tämän lisäksi albumilta on lohkaistu toinen sinkku, Unelmia ja toimistohommia Happoradion tapaan. Jos aikaisempi sinkku, Egotripin esittämä Rin-tin-tin kolahti ja kovaa, niin entäpä tämä sitten! Nyt en kyllä millään jaksaisi odottaa marraskuun seitsemättä ;)

Marraskuuta odotellessa voi Elements Musicin sivuilta käydä kuuntelemassa niin Rin-tin-tinin kuin Unelmia ja toimistohommiakin. Toimii.

keskiviikko 26. syyskuuta 2007

Hanko mielessäin

Poikien projekti

Mainitsinkin aikaisemmin, että vietimme taannoin hauskan viikonlopun Hangossa. Saimme mieheni työkaverilta auton lainaksi pari viikkoa sitten perjantaina ja kiidimme kohti Hankoa Helsingin ja tietenkin Ikean kautta. Tein hyvin suunnitellun täsmäiskun Ikeaan, jonka jälkeen jatkoimme matkaa uusien ihanien säilytyskorien kanssa.

Miehet - tai ainakaan omani - eivät jostain syystä ymmärrä säilytysongelmia, heillä ei ole niitä. Mieheni ei koe johtoviidakoita tai paperikasoja yhtään ahdistaviksi, kun minua ne suorastaan raivostuttavat. Siksipä ostosreissun piti a) suorittaa yksin ja b) sen tarkoitus ovelasti salata. Ostin myös vuodevaatelaatikoita ja muutaman tauluhyllyn. Tauluhyllyt olivat sellaisia ohuita, jotka kannattelevat muutamaa kuvaa. Anna-lehden sisustusvinkistä innostuneena ajattelin koota olohuoneeseen kuvakollaasin suosikkikuvistani. Saas nähdä mitä siitä tulee, hyllyt ovat vielä kiltisti paketissa. Korit tosin ovat jo kovassa käytössä.

Mutta asiaan, siis Hankoon.

Reissumme tarkoituksena oli juhlistaa kolmekymppisiä hyvän ruoan ja kartingin merkeissä. Ei kuulosta hassummalta, eihän?

Synttärisankarin menopeli oli luonnollisesti varustettu syntymävuodella


Koko revohka startissa

Lauantaina me naiset paiskimme keittiössä hommia, kun miehet olivat ulkona puutöissä - no, ehkäpä vanhoillisella asettelulla tuli parempaa jälkeä kummassakin päässä ;) Mieheni piti synttärisankaria kiireisenä, jotta yllätys - karting-ajelu - pysyisi mahdollisimman pitkään salaisuutena. Jotainhan päivänsankari oli jo uumoillut, mutta yllätys kuitenkin taisi olla ihan onnistunut. Meitä oli kolme pariskuntaa ajamassa ja yhdet isovanhemmat lapsia kaitsemassa. Ja hauskaa oli (ainakin meillä ajajilla, ja oli varmasti myös isovanhemmilla ja lapsilla). Vaikka aika tuntui pariltakymmeneltä minuutilta, ajoimme kokonaisuudessaan kaksi tuntia. Hurjaa menoa!

Aimo ajaa

Ajon jälkeen söimme mielettömän hyvin ja kummasti alkoi väsy painaa tämän tädin silmiä. Taisi olla yhdeksän pintaan kun jo torkuin sohvalla. Siirryin siitä sitten sänkyyn herätäkseni kerran aamukuudelta siihen, että mieheni tulee nukkumaan (!) ja toisen kerran iltapäivällä (!) yhdeltä, kun keittiöstä kantautui herkullinen pekonin ja paistetun kananmunan tuoksu. Ovela keino saada väki ylös ;)

Oli hurjan ihanaa ja hauskaa viettää aikaa hyvässä seurassa, syödä ja juoda hyvin. Harmi vaan, että tapaamme näiden rakkaiden ystäviemme kanssa niin harvoin.

Valokuvatorstai - Kivet

Olen taaskin melkoisen myöhässä tämänkertaisen haasteen kanssa. Parempi (?) myöhään kuin ei milloinkaan. Valokuvatorstaissa on aiheena kivet.

Tämä kuva on otettu kuvan tietojen mukaan lähes kolme vuotta sitten, 27. lokakuuta 2004. Meillä oli tuolloin vielä auto (nykyään asumme keskustassa ja miehen opiskelujen takia ei muutenkaan olisi varaa autoon) ja olimme vaihtamassa talvirenkaita. Minusta valokuvaaminen oli huomattavasti renkaanvaihtoa mielenkiintoisempaa, joten puuhastelin syyskuvien parissa. Pitkän ajan (siis sen kolmen vuoden) jälkeen löysin tämän kuvan muutama viikko sitten ja laitoin sen taustakuvakseni. Syksyn lehtiä ja pihatien kiviä.

tiistai 25. syyskuuta 2007

Unelmia ja viikonloppuhommia

Viime viikonloppu meni melkein kokonaan keikkaillessa. Lauantaina menimme aamusta Helsinkiin, tällä kertaa miehenikin oli mukana työkeikalla. Päivä meni hurjan nopeasti, en oikein taas muistanutkaan, miten kivaa keikoilla on. Työkaverit ovat niin timantteja tyyppejä eikä hulluttelusta meinaa tulla loppua, kun vauhtiin päästään.

Siskonikin oli pitkästä aikaa keikkapaikalla, viime kuun riidasta ei ollut tietoakaan - kaikki oli taas hyvin. Alkuvalmistelujen lomassa siskoni kipusi soittamaan pianoa lavalle, jonne bändi oli virittänyt vehkeensä. Sytyttelin kynttilöitä salissa ja lauloimme siskoni säestyksellä Sunnuntaiaamuna. Ihan hullua homma, ihanaa hommaa :D


maanantai 24. syyskuuta 2007

Voi ökömökö

Onpas saamaton olo. Viime viikonloppu meni töissä, sitä edellinen vietettiin hurjan hauskoissa merkeissä Hangossa. Viikot tuntuvat kuluvan vauhdilla eikä millään tunnu riittävän aikaa sellaisiin perusjuttuihin, kuten siivoamiseen, silittämiseen, pyykin lajitteluun tai -pesuun.

Blogin päivittäminenkin tuntuu työläältä. Koneella olen kuitenkin ihan luvattoman paljon, myönnän. Hiukan ylpeänä itsestäni olen sulkenut koneen iltaisin ilman suurempia merkkejä vieroitusoireista, ihan en kuitenkaan ole uskaltautunut niihin siivouspuuhiin.

Jos nyt sallisin itselleni tämän päivän löhöilyyn ja aloittaisin uuden elämän huomenna. Tai sitten ylihuomenna. Loppuviikosta viimeistään.