tiistai 25. joulukuuta 2007

Ensi vuonna sitten uudestaan

Tänä vuonna joulu tuli ja meni huomaamatta. Aattoiltakin on jo vaihtunut melko pitkälle yöhön ja joulupäivän puolelle. Tässäkö tämä nyt sitten oli? Ja näin vaivattomasti? Siinä tapauksessa osallistun tähän juttuun ensi vuonnakin.

Muutenkin tämä joulu on mennyt, jos voi sanoa, siististi. Ei stressiä, ei mainittavia ongelmia keksiä lahjoja. Jouluruuhkastakin ja sen vaikutuksesta kanssaihmisiin pääsin nauttimaan kunnolla vasta sunnuntaina käydessäni Jumbossa ja viime hetken ostoksia hoidellessani.

Aaton olimme taas siskollani, ihan tismalleen samalla kokoonpanolla kuin viime vuonna. Ruokaa oli taas niin paljon, että rääppiäiset jatkuvat varmaan pitkälle ensi vuoteen. Olin yllättynyt huomatessani, että jonkinlaista henkistä kasvuakin on tapahtunut, sillä kelpuuttamieni jouluruokien joukkoon porkkanalaatikon, kalkkunan ja herneiden kanssa on päässyt kuin varkain lanttulaatikko. Ja minä kun niin olen vannonut, etten jouluruokia syö. Ehkä ensi vuonna on kalojen vuoro?

Suklaata on muuten tullut taas syötyä enemmän kuin tarpeeksi. Ihan vähään aikaan ei sitten tarvitse tulla tarjoamaan suklaata, en kuitenkaan osaa kieltäytyä, vaikka pitäisi. Onneksi pääsen taas keskiviikkona jumppaan. Liekö muuten syynä suklaa tai sitten joku ihmeellinen hormonimyrsky riepottelee miekäläistä, mutta jumpan lisäksi olisin kovasti kasvohoidon tarpeessa. Ennen kuin tuskastun tähän teini-ihoon lopullisesti, on minun varmaan varattava aika kasvohoitoon, vaikka täältä.

Lapset saivat luonnollisesti aivan tolkuttoman määrän lahjoja, lähes sata kahteen pekkaan. Voi sitä pakettien ja lahjapaprerin määrää. Olinkin todella iloinen, että kummipoika sai meiltä lahjaksi suosikkilehtensä vuosikerran, siitä on varmasti iloa pitkäksi aikaa.

Onnistuin kerrankin yllättämään mieheni, joka oli jo ehtinyt ilmoittaa, ettei tarvitse mitään joululahjaa. Hah, sanoin minä ja ostin Led Zeppeliniä. Minulla oli suunnitelmissa aivan toinen lahja, mutta se kaatui omaan mahdottomuuteensa. Niin, ja niin hullu en sentään ole, että olisin ostanut miehelle Guitar Heron, jota mies on moneen otteeseen maininnut haluavansa. Siinähän olisin oikein reippaasti kakannut omaan lakkiini.

Mieheni lahja minulle ei ollut yllätys, olinhan sen itse valinnut, maksanut ja katsonut vierestä, kun myyjä sen paketoi. Mieheni kun ei vaan hallitse ja muista näitä asioita - ja silloin kun muistaa, niin stressaa ihan turhaan. Miehet ;)

Vanhempani sen sijaan yllättivät minut tällä rannekorulla, jota olin jo pidemmän aikaa toivonut valmistujaislahjaksi saamani käädyn seuraksi. Vaikka koru olikin pitkään toivelistallani (ja viimeksi tällä viikolla vihjailin siitä miehelleni), on minulle tärkeämpää se, että sain sen juuri vanhemmiltani. Vieläkin rakkaamman lahjan sain aiemmin aattona, kun sain äidiltäni erään minulle tärkeän taulun. Taulu on viisi vuotta sitten edesmenneen tätini maalaama ja siinä olen minä Elsa-kissani kanssa kesällä 1990. Olin sitä jo muutama vuosi sitten pyytänyt, mutta silloin vanhempani eivät sitä halunneet antaa.

Päätän jouluraporttini täältä tähän, sillä vieressä makaava mies pyytelee nukkumaan eikä ajatuskaan enää oikein kulje. Suunnitelmistani huolimatta en siis taida enää päivittää muita blogeja, vaan käyn suosiolla kirjan kimppuun.

Ei kommentteja: