tiistai 11. joulukuuta 2007

Opettaja, opettaja!

Miehellä meni tänään saksan koe täysin penkin alle. Mies on on syystäkin siipi maassa ja minulla taas on huono omatunto, sillä tiedän, että olisin voinut olla enemmän avuksi. Paljon enemmän.

Minulla ei vaan riitä kärsivällisyyttä opettaa miehelleni tällaista asiaa, jonka itse osaan. Ja ajatella, molemmat vanhempani ovat opettajia. Suutarin lapsilla ei tosiaankaan ole kenkiä - eikä opettajien lapsi ole synnynnäinen pedagogi.

En ole kuitenkaan ihan toivoton tapaus. Töissä nimittäin on ihan eri asia opastaa ja neuvoa. Herran tähden, olihan viime vuonna edellisessä työpaikassani minun vastuullani kaksi harjoittelijaa eikä heidän harjottelujaksonsa ollut yhtä helvettiä (kai).

Flunssa painaa edelleen. Nuhanenästä on tullut Petteri Punakuono. Töissä olikin tänään melkoisen paha päivä, minua väsytti ja heikotti. Olin siis hurja ja lähdin tuntia aikaisemmin kotiin. Hui! Fiksumpi olisi kai jäänyt kokonaan kotiin (eikä edes suunnittelisi jumppaa huomiselle), mutta minkäs teet, kun ei riitä älliä pitää itsestään parempaa huolta. Työpäivän jälkeen nautitut päiväunet kyllä tekivät todella hyvää ja vielä parempaa teki piristävä keskustelu erään ystävän kanssa. Huomenna siis töihin (suht) uutena ihmisenä ja kaiken varalta mukaan jumppakamat.

Nyt on kaiketi lopeteltava. Viereeni tähän sängylle istahti mies motocross-kypärä päässään, ajolasit silmillä ja hengitellen kuin astmainen Darth Vader. Ei tässä muuten mitään, mutta on vaikea keskittyä, kun tuollainen kouraisee takapuolesta.

Ei kommentteja: