sunnuntai 3. helmikuuta 2008

Mustelmilla

Ilman silmälasejani näen tarkasti noin puolen metrin päähän, jos niinkään pitkälle. Kuntosalin suihkussa ja saunassa saatan olla aika omituinen näky, kun yritän etsiä jotain kiintopistettä. Saunassa tuleekin yleensä tutkailua omaa napaa, se kun on yleensä lähimpänä. Aika usein teen myös arpi- ja mustelmainventaarion. Kas, tuossa on vasemman pohkeen pitkä arpi, se on jäljellä pintanaarmusta, jonka sain huhtikuussa 2002 edellisen kämpän remontin yhteydessä. Samassa kuussa koirani kuoli, vanhempani ajoivat kolarin, automme varastettiin ja joku vei pyykkimme kuivaushuoneesta. Paljon muistoja nivoituu yhteen arpeen.

Polveni taas paljastavat minun olevan parantumaton köntys. On arpia aina Hangosta Haapavedelle. Oikean polveni yläpuolella puolestaan on pyöreä arpi, joka muistuttaa minua siitä kerrasta, kun joskus yläasteikäisenä juotin tinaa pelkkä pyyhe päälläni (okei, sen lisäksi, että olen köntys, olen myös omituinen). Pieni tulikuuma tinapallero tipahti suoraan jalalleni. Samaisen polven alapuolella on äkäisen punainen arpi loppuvuoden kömmähdyksestä. Käsissäni on arpia muistuttamassa Elsa-kissasta, poistetusta luomesta ja niistä monista kerroista, kun olen ollut liian kärsimätön leipuri ja kohdannut uunin vastukset.

Vasemman kulmakarvani katkaisee arpi, joka jäi muistoksi siitä kerrasta, kun kaadoin kirjahyllyn päälleni. Olin kaiketi alle kouluikäinen tarmopesäke ja saanut päähäni kiivetä kirjahyllyyn - luonnollisesti. Eipä Ikeakaan turhaan neuvo kiinnittämään painavat huonekalut seinään. Takaraivossani taas on pitkä ja paksu arpi, joka jäi kohtaamisesta pyörän tarakan kanssa. Pyöräilin suoraan päin betoniporsasta, pyöräni lennähti ympäri, leukani osui porsaaseen ja tarakka takaraivoon. Tuossapa ainekset isommalle onnettomuudelle.

Mustelmia olen aina saanut helposti. Perhepäivähoitajani mukaan minulle ei tarvinnut kuin vaipat vaihtaa ja olin kuin piesty. Nytkin jaloissani on toistakymmentä mustelmaa. Köntys mikä köntys. Mustelmat ovat minulle niin arkipäiväinen asia, etten edes huomaa peitellä niitä. Mitä siitä, jos muut hiukan ihmettelevät.

2 kommenttia:

Tiny kirjoitti...

On se hyvä, että muillakin on arpia... =) Itse olen pahiten kolhinut päätäni (toivottavasti siitä on jäänyt muistoksi vain kauneusvirheitä), eli otsassa on pari arpea (babysitteri ja tiskikaappi), päälaella hiusten alla yksi (sukkalaatikko), yksi silmäluomessa kulmakarvojen alapuolella (kaverin luistin), yksi leuassa (hammas)... Kai sitä on aina ollut menossa pää edellä joka paikkaan...? =)

Mustelmia minulle ei kovin helposti tule, eikä jaloissa/käsissä onneksi pahemmin arpiakaan näy vaikka pentuna olikin laastaria milloin missäkin ja keittiössäkin on joskus sattunut ja tapahtunut (ei mitään isompaa sentään, onneksi!)... Mutta pitäähän sitä vähän elämisen merkkejä ollakin! =)

Aimo annos kirjoitti...

Viime aikoina mustelmia on muuten alkanut ilmaantua meikäläiseen ihan tyhjästä. Maanantaina ihmettelin mustaa nilkkaa ja viimeksi tänään jalkapöydän sinelmää. Kummaa.

Elämän merkkejähän nuo ovat :)