perjantai 9. toukokuuta 2008

No niin!

Maneerit, ne on niinku kumma juttu. Niinku.

Työkaverin kanssa tuli joku aika sitten puheeksi maneerit. Sitä huomaa toistavansa omassa puheessa ja joskus jopa tekstissä välillä ihan kammottavan paljon samoja täytesanoja ja päätteitä. Puheessani vilisevät mm. tota, niinku, niin, ööö. Kuulostan varmaan niinku hirmuisen pätevältä. Väsyneenä tarinoidessani toistelen usein "niin niin, niinniin". Muutama vuosi sitten erään pitkän työkeikan jälkeen menin suoraan ystävien luokse istumaan iltaa. Minua väsytti ihan aiheesta, mutta kivaa oli. Juteltiin ja kertoiltiin kuulumisia. Ajatukseni ei enää ihan ollut kirkas, joten tungin joka lauseeseen ja käänteeseen "niin niin, niinnninn, niin, niin niin". Seuraavan kerran tavatessamme ystäviemme parivuotias poika kutsui minua niinniiksi. Niin niin.

Kun minua pyydetään tekemään jotain, mihin minulla ei oikeasti olisi aikaa, vastaan yleensä automaattisesti "Joo, tottakai". Joo, tottakai teen, ja jatkan "ei tässä mitään", vaikka työlista pihisee punaisena. Oikein stressaantunena huomaan itsekin sanovani "joo" hiukan kireästi. Pitäisi osata kieltäytyäkin, kun kerran tunnistaa tuollaisen piirteen itsessään. Huolestuttavaa.

Työkaveri kertoi tyttärensä ensimmäisten sanojen joukossa olleen "no niin". Huvittavaksi jutun tekee se, että tämä työkaveri tokaisee aina "no niin" aloittaessaan jotain hommaa tai tullessaan toimittamaan tomerasti asiaansa.

Niin niin. Niinku.

1 kommentti:

Minz kirjoitti...

Joo, näihähä löytyy, täytesanoja. Mä pakkaan sanomaan aina jotain "nin-ni-ni-ni", silleen nopeessa tahdissa, kun mietin, miten jatkan. Poika taas käyttää sanontaa "tota-ni-ni" ja mies "jaa-ja-jaa-jaa"... =oD Meille taitaisi kaikille olla uudet nimet tarpeen!