sunnuntai 13. huhtikuuta 2008

Uusi järjestys

Laskujeni mukaan kolmesta kirjahyllystäni löytyy kirjoja 10,8 metriä. Tämän lisäksi kirjoja on työhuonessa, vintillä, parissa korissa, yöpöydillä, yöpöydän kaapissa ja lainassa.

Pelkästään kirjojen siirtely paikasta a paikkaan b oli aikamoinen suoritus. Mutta ihme ja kumma, sain kuin sainkin vaihdettua kirjahyllyjen ja tv-tason paikkaa. Itse asiassa siirto huoneen toiselle puolellle ei ollutkaan niin hankalaa kuin muistelin, ehkäpä puuhastelu yksin antaa voimia. Into tosin meinasi lopahtaa, kun ruokapöydälle keräämäni kirjakasa (aakkosjärjestyksessä) oli tämän näköinen ja hyllyissä oli vielä kirjoja.

Tv-tason vieressä on vitriinikaappi, jonka lasiovi kätkee taakseen jos jonkilaista romua. Tai no, romua ja romua, tahtoo siis sanoa, että kaapissa on sellaista tavaraa, jolle ei ole muuta paikkaa ja jota käytetään kerran tai kaksi vuodessa. Kynttilänjalkoja, maljakoita, valokuvia, ylioppilaslakki ja sen sellaisia.

Oli ihan oikeasti hyvä ajatus laittaa huone uuteen järjestykseen. Harvemmin (siis ei koskaan) sitä tulee pyyhittyä pölyt kirjojen alta, päältä ja sivusta tai selvitettyä johtoviidakko.

Sain kaiken viihde-elektroniikan ehjänä paikoilleen ja toimintakuntoon - aika hyvä suoritus. Alla kuvattu antennijohto ja haaroitin jäivät tosin yli, mutta digiboksi toimii ja kuva näkyy.

2 kommenttia:

Minz kirjoitti...

Kyllä on hyvä, kun on muitakin, joilla on paljon kirjoja ja muuta tavaraa! =o) Lohduttavaa! Se kirjastotila vielä meiltä puuttuu kokonaan, mutta ehkäpä vielä joskus (toivottavasti vielä ennen eläkeikää) tuo jotenkin jonnekin onnistuu laittaakin... =oD

Minz kirjoitti...

Kyllä on hyvä, kun on muitakin, joilla on paljon kirjoja ja muuta tavaraa! =o) Lohduttavaa! Se kirjastotila vielä meiltä puuttuu kokonaan, mutta ehkäpä vielä joskus (toivottavasti vielä ennen eläkeikää) tuo jotenkin jonnekin onnistuu laittaakin... =oD