sunnuntai 4. toukokuuta 2008

Elämää vapun jälkeen

Eipä ollut vappuhulinasta tietoakaan ja hyvä niin. Aattona tosiaankin unohduimme sohvalle nukkumaan ja vappupäivä meni reissatessa Hankoon. Hangossa meitä odotti ihana Milla, puuvajaprojekti ja hemmetin hyvä seura. Pari päivää meni kuin siivillä, mutta kotiin oli silti kiva tulla.

Taitaa pikkuapurin vähän tehdä mieli mukaan rakentamaan puuvajaa.

Lähdimme jo lauantaina, joten tämä sunnuntai on mennyt ihan lomaillessa. Nukuimme sopivan pitkään, siis yhdeksään, ja söimme terveellisen puuroaamupalan. Maleksimme kahdentoista jälkeen satamaan paistattamaan päivää ja lounaalle. Lounaan kruunasi keskustassa nautitut jäätelöt ja sitten olikin aika palata kotisohvalle - liian pitkä aika erossa sohvasta voi koitua kohtalokkaaksi. Mies katsoi dokumentin ja minä otin päiväunet, aaah. Päiväunien jälkeen kiiruhdin jumppaan ja kas, tässä olen koneella iltapalan jälkeen.


Kävelylenkillä oli kaikenlaista kivaa nähtävää. Poikia ongella, ohikulkijoita, keväästä nauttivia ihmisiä.


Toisilla se on homma hallussa :)

Ei kommentteja: