torstai 15. toukokuuta 2008

Melusaastetta ja mielipahaa

Voi jump ja tump. Mikä yllätys, yläkerta pauhaa taas. Tump. Ei oikein jaksa innostaa. Jump. Soittaisivat edes hyvää musiikkia. Tump. Väistämättä tulee mieleen, että minusta on tullut vanha, kun näin hermostun asiasta. Jump. (Oikeasti, hakkaako ne nyt tuon musiikin tahdissa patteria?)

Tänään oli töissäkin kova meteli aina sopivin väliajoin, siis melkein koko ajan. Olisi ehkä pitänyt jäädä jumpan jälkeen saunaan, siihen tavalliseen. Infrapunasauna on järjestään täpötäysi, mutta tavallisessa saunassa saa olla melkein aina ihan rauhassa. Hiljaisuus tekee välillä ihan hyvää. Tai tekisi, jos siihen olisi mahdollisuus. Huoh. Onneksi on korvatulpat ja telkkariohjelmissa tekstitykset.

Sen lisäksi, että jatkuva melu saa minut ärsyyntymään, huomaan, etten oikein voi ajatella. Siis siitäkin huolimatta, että usein minä olen se melun lähde. Olen joskus vähän turhankin kovaääninen itse, mutta se nyt vaan on osa minua. Ja kyllä minäkin osaan olla hiljaa ja tiedän hetket, joihin ilakointi ja vitsit eivät sovi.

Melu saa myös ihmisten pinnan kireälle. Jotenkin työpaikan remontti häiriöineen on saanut kaikki enemmän tai vähemmän kiukkuisiksi. Hyvät käytöstavat pitäisi kuitenkin pitää mielessä, vaikka kuinka ärsyttää. Ainakin itse yritän pitää niin töissä kuin kotona positiivisen asenteen (ja puin nyrkkiä hiljaa). Tänään harmistuin työkaveriin, joka huusi minulle vieraan läsnäollessa, koska olin jättänyt yksityispuhelimeeni äänet päälle mennessäni kokoukseen. Tulin kokouksesta työhuoneeseen eikä hän edes tervehtinyt minua, vaan aloitti suoraan marmatuksensa siitä kuinka puhelimeni oli soinut ja soinut. Pahoittelin mokaani, mutta vasta iltapäivällä teki mieleni antaa huonosta käytöksestä palautetta, kun toisen työkaverin ollessa asioilla hänen puhelimensa soi huoneessaamme monta kertaa. Luonnollisestikaan tätä työkaveria ei moitittu ollenkaan.

Häiritsevän melun lisäksi minulla on viime aikoina ollut melkoinen kiire, joten olen melko vähän miettinyt erästä kurjaa asiaa. Tänään kuitenkin oloni oli kovin haikea ja pohdin siksi, onko minulla edes oikeutta olla surullinen asiasta, jota ei tietyllä tasolla ole koskaan ollut olemassakaan. Vaikea sanoa, mutta kai nämä tunteet ovat ihan aitoja, kun minusta tuntuu näin pahalta. On oikeastaan aika kurja huomata menettäneensä jotain.

3 kommenttia:

Minz kirjoitti...

Kyllähän se jatkuva melu ärsytyskynnystä madaltaa kummasti. Laittakaa vaan asiaa eteenpäin, kun ei hommassa näy loppua lainkaan. Tsemppiä sinne!

Kirsikka kirjoitti...

Kopioi niille yläkerran jurpoille joku hyvä levy ja vie se niille varustettuna terveisillä, että pistätte nupin kaakkoon vain silloin, kun soitatte tätä...

Mahtaa olla aika ärsyttävää tuollainen. Toivottavasti kasvavat aikuisiksi ja hiljenevät.

Tuon viimeisen tekstikappaleesi asia muuten sai päässäni aikaan kaikenlaisia tulkintoja... Liittyvät yhteen aiheeseen, josta puhuimme kun viimeksi näimme.

Tekosyy kirjoitti...

Ymmärrän hyvin tuon ärsytyksen, mitä naapurin meteli aiheuttaa.
Meillä on naapurissa haukkuva ja ulvova koira. Lisäbonuksena huutavat ja kiroilevat kakarat.
Kerrostalossa voi sentään ottaa yhteyttä isännöitsijään, mutta omakotialueella voi näköjään meluta vapaammin.
Toivottavasti melu hellittää sekä kotona että työpaikalla.