maanantai 11. elokuuta 2008

"Mulla on ollut aivan valtavan ihana kesä"

Minullakin on ollut aivan valtavan ihana kesä, mutta otsikon tokaisu on erään viikonlopun asiakkaan suusta. Olin pari viikkoa sitten tarjoilemassa rippijuhlissa ja kuulin puolella korvalla erään naisen kertovan siitä, kuinka hän oli ottanut neljän viikon lomansa päälle vielä toiset neljä viikkoa palkatonta päälle. Nainen kertoi huokaisten, että hänellä on ollut "aivan valtavan ihana kesä". Huoh, kenellä on varaa ottaa kuukausi palkatonta kesälomaa? Ei minulla ainakaan. Enkä olen aivan varma, että haluaisinkaan niin pitkää lomaa. Minun kesälomakseni riitti oikein hyvin neljä viikkoa. Tänään ei edes keljuttanut mennä töihin. Pääsin heti hommiin ja heräsinkin mukavasti kolmea (!) tuntia aikaisemmin kuin mihin olin lomani aikana tottunut. Vapaalla oli kiva olla, mutta pidän erittäin hyvänä asiana sitä, että olen iloinen palatessani takaisin töihin.

Kesälomani aikana olen kyllä roikkunut ihan tarpeeksi netissä ja blogeissa, mutta omaani asti en jaksanut raahautua. Ehkä on välillä ihan hyvä pitää lomaa myös bloggaamisesta (blogaamisesta), vaikka julkaisemattomista blogikirjoituksista löytyykin pari luonnosta, joissa on heinäkuun alun päiväys. En vaan saanut aikaiseksi viedä ajatuksia loppuun asti. Eräänkin kirjoituksen alku menee näin: "Taidan nyt hakea torilta pari litraa mansikoita ja vetäytyä aurinkoiseen paikkaan lukemaan" (17.7.).

Huomaan nyt, että neljää viikkoa on vaikea tiivistää yhteen postaukseen, mutta yritän kuitenkin: Se aika, jonka olen viettänyt jossain muualla kuin koneella on vierähtänyt mm. Turussa, Ahvenanmaalla, kahdella mökillä ja noin miljoonassa jumpassa. Vietimme ihanan ensimmäisen hääpäivän Turussa nauttien viileästä hotellihuoneesta ja hauskasta kesäteatterista Hääkeikan parissa. Samppalinna muisti hääpäiväämme kuohuviinillä väliajalla. Ahvenanmaalla nautimme olostamme hyvien ystäviemme kanssa ja tunsimme olevamme ulkomailla. Kokonaisuudessaan ensimmäinen neljä viikkoa kestänyt kesälomani on ollut enemmän kuin onnistunut. Minulla ei ollut juurikaan odotuksia loman suhteen, sillä mieheni joutui painamaan koko kesän töissä. Sain olla möllötellä kotona tarpeeksi, käydä urheilemassa ja nauttia vapaa-ajasta. Kukapa sitä enempää kaipaakaan.

Nyt kuitenkin yritän palata ruotuun ja olla useammin täällä blogissa. Ehkä.

Ei kommentteja: