torstai 30. lokakuuta 2008

Ei nimi sorsaa pahenna, jos ei sorsa nimeä

Tämän tästä joko minä itse, vanhempani tai siskoni kertovat tämän tarinan, joka tuli mieleeni, kun mietin sopivaa nimeä koiralle.

Tästä on aikaa varmaan lähemmäs kolmekymmentä vuotta. Tarkkaa vuotta en tiedä, mutta oleellista on, että Kalevi Sorsa on tuolloin ollut pääministerinä - kenties toisella kaudellaan. Itse olin vielä vieno toive ja kaukainen ajatus, vanhemmat sisareni olivat vähän päälle kymmenen.

Vanhempani, molemmat opettajia, olivat hankkineet maalle kesälomaksi viisitoista ankkaa. Ankoilla oli mökkirannassa oma aitaus, jossa saivat polskia ja temmeltää. Eräänä päivänä tuohon aitaukseen oli epähuomiossa uiskennellut pieni sorsanpoikanen. Ankat olivat vähällä nokkia pienen tunkeilijan kuoliaaksi, mutta Eeva-sisareni ennätti hätiin ja pelasti poikasen. Koska pääministerinä oli tuohon maailmanaikaan Kalevi Sorsa, antoi sisareni sorsanpoikaselle nimeksi Pääministeri.

Sisko kiikutti Pääministerin huoneeseensa ja haki tälle vesisaavin, jossa polskia, kuten kunnon sorsan kuuluukin. Valitettavasti pieni Pääministeri ei kestänyt järkytystä ja itseään isompien hyökkäystä, vaan menehtyi melko nopeasti vesisaaviinsa. Sisarelleni tuli luonnollisesti suuri surku sorsan kuoleman takia ja hän päätti jakaa murheensa mummumme kanssa. Sisko soitti mummulle ja kävi tämän kanssa jotakuinkin seuraavanlaisen keskustelun:

Sisko: "Mummu, Pääministeri on kuollut."
Mummu: "Voi hyvä isä, mihin se kuoli?"
Sisko: "Hukku vesisaaviin."
Mummu: "Voi hyvä isä!"

Mummumme ei vielä tässä vaiheessa tiennyt siskoni tarkoittaman Pääministerin olevan sorsa eikä pääministeri Sorsa, joten hän löi luurin kiinni ja ryhtyi soittamaan pientä mökkipaikkakuntaamme läpi: "Pääministeri Sorsa on kuollut, hukkunut vesisaaviin". Onneksi mummullekin selvitettiin melko pian, ettei maamme pääministeri ollut hukkunut vesisaaviin, vaan kyseessä oli sisareni pelastama sorsanpoikanen. Ankoille kävi kesän päätteeksi lähes yhtä kehnosti, mutta se on kokonaan toinen tarina.

"Tarina on tosi ja kertojakin elää", on isälläni usein tapana sanoa, ja minä jään edelleenkin pohtimaan nimeä koiralle. Niin, mille koiralle? Sekin on kokonaan toinen tarina.

8 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Niin mäkin vähän uumoilin, että perus on paras :) Ja jos vettä tulee yhtä ihanasti kuin esim. tänään, on turha mättää mitään lakkaa päähän kun pyörällä polkee. Kaikki valuu silmille sen jälkeen.

Tiina kirjoitti...

Ihana tarina. :D :D :D
Parasta siinä on se, että se on totta. :)

Minz kirjoitti...

Ankanpoikasen surkeasta lopusta huolimatta hauska tarina. Kyllä sitä voi väärinkäsityksiä syntyä vähemmästäkin. =oD

Tartuin heti alkuun siihen koiran nimeen ja täytyy myöntää, että uteliaisuus alkoi ihan hurjasti nostamaan päätään. Kerro, kerro!

Minz taas kirjoitti...

Siis ankanpoikasten JA sorsanpoikasen... Juuh! Mun ajatukset tais olla jo siin koirassa...

Marsu kirjoitti...

Ma muistinkin ton tarinan viela jostain vuosien takaa!! Mutta kylla nauratti siltikin..kamala kohtalo Paaministerilla..:o

Aimo annos kirjoitti...

Kiitos kommenteista :)

Pakkohan se on paljastaa, että menin varaamaan meille mäyräkoiran. Vanhempani ja heidän naapurissaan asuvan siskoni perhe saivat omat koiruliininsa perjantaina.

Marsu, mahtavaa, että muistui mieleen. Olet kyllä sen taatusti kuullut :) Muistatko, kun siivottiin silloin yhtenä kesänä mun vanhemmilla ne kuivakaapit?

Anu kirjoitti...

Heh heh heeee... =D
Karmea kohtalo Pääministerillä, mutta mummun puhelut olisin kyllä halunnut kuulla. Nykypäivänä tuollainen juoru olisi levinnyt varmasti hetkessä iltapäivälehtien nettisivuille. =D

Aimo kirjoitti...

Anu, niin varmaan olisikin levinnyt. Joku olisi vielä keksitty pääministerin salarakkaaksikin :D