tiistai 25. marraskuuta 2008

Getting right back on the horse

Aivan aluksi kaunis kiitos kaikista kommenteistanne ja huolenpidostanne (osan olen jopa saanut livenä). On ollut ihana lukea viestejänne. Kiitos että olette olemassa niin livenä kuin blogimaailmassakin.

Uusi auto on jo hommattu. Siinä ei kauaa nokka tuhissut, kun hidas hämäläiseni ryhtyi puuhaan. Mies hankki maanantaina lounastunnin aikana auton, jolla rouvan kelpaa körötellä. Uusi menopelimme on Toyota Landcruiser, tuttavallisemmin lantikka. Vaatimattomasti kahdeksalle hengelle rekisteröity neliveto. Sattuupa moottori olemaan vielä tehostettu turbolla. Kröhm. Puhuinko jo siitä turvallisesta ja isosta korista? Entäpä siitä, että auto on punainen. Punainen!


Yllä kuva uudesta autosta tuttavien parkkipaikalla. Kuvan etuosan pieni vaalea hahmo on kätöseni ja siinä tärkeimpänä rakennekynteni, joka koki kovia rysäyksessä. Miehen ystävä, joka heitti meidät onnettomuuden jälkeen kotiin, ihmetteli kovaan ääneen, kun sujuvasti varailin ja sain kynsihuollon samalle päivälle. First things first.

Kävimme eilen viemässä kesärenkaat Helsinkiin vanhemmilleni säilöön. Auto meni sohjokelissä ja lumipyryssä kuin juna ja olo oli turvallinen. Niin turvallinen, että rohkaisin mieleni ja istuin paluumatkalla ratin taakse Tuuliruusu-huoltamon kohdalla.

Vaan mitäpä kävikään. Olin aivan hermoraunio, oli kuin olisin ajanut autoa ensimmäistä kertaa. Pelkäsin koko ajan tekeväni ajovirheen. Olin vakaasti sitä mieltä, että lauantainen tuuri oli kertaluonteista. Seuraavalla kerralla ei olisi onni matkassa. Muut autot pelottivat ja ohittaminen oli yhtä tuskaa.

Kuskia oli vaihdettava jo Tuuliharjassa, vaikka mies yritti kovasti rohkaista ajamaan kotiin asti. Tuuliharjan liittymässä pääni löi tyhjää enkä edes tiennyt, miten hiljentää vauhtia oikeaoppisesti. Taidan kokeilla hevosen selkään nousemista joku toinen kerta. Esimerkiksi kesäkuussa.

5 kommenttia:

Stansta kirjoitti...

Mielestäni hyvä ja rohkea teko nousta jo rattiin! Itseasiassa mietin sitä ajamista jo tuon onnettomuusjutun jälkeen, mutta en tohtinut mainita asiasta...Ajokammo tulee niin nurkan takaa, että sitä kannattaa varoa. Kyllä se siitä, hiljalleen...TSEMPPIÄ!!!

Kirsikka kirjoitti...

Heh...:)

Sää osaat priorisoida.

Juttu käsittelee uutta autoa, joka näkyy kuvassa tuhruna, kun taas rakennekynsi loistaa parrasvaloissa.

Love you Aimo. :)

Mutta kyllä se siitä. Toinen kerta ratissa menee varmaan jo paremmin. Ja kyllähän se varmaan ihan hyvä pientä pelkoa tai ainakin varovaisuutta olisi tuolla liikenteessä tuntea...

Emmi kirjoitti...

Zemppiä Aino! Kenestä vaan olisi ollut yhtä kammottavaa astua rattiin tuommoisen tällin jälkeen. Kiva kaara, sanoisin! Pian nähdään taas!

Minna kirjoitti...

Hyvää nimipäivää Aimo :D

Aimo kirjoitti...

Kiitos kommenteista :)

Stansta, eka kerta hirvitti, mutta sen jälkeen on mennyt kerta kerralta paremmin. Eikä autoilukaan kovin pahalta enää tunnu ;)

Kirsikka, first things first, my dear.

Emmi, tuohon mahtuu isompikin pesue :)

Minna, kiitos onnitteluista!