sunnuntai 23. marraskuuta 2008

(Talvi)autoilu on taitolaji

Olin lauantaina elämäni pahimmassa liikenneonnettomuudessa.


Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, mutta on kai silti parasta aloittaa alusta. Mieheni oli perjantaina saunomassa kaverillaan. Sovimme, että hakisin hänet, kun hän soittaa minulle. Soittoa ei koskaan kuulunut, vaan sen sijasta mieheni laittoi yöllä 4.23 viestin, että nyt sopii tulla hakemaan. Viestin merkkiääni ei minua herättänyt, joten miehen nouto jäi lauantaille kampaamokäynnin jälkeen.

Kahdentoista jälkeen huristelin siis parinkymmenen kilometrin päähän miehen kaverille. Nappasin siippani kyytiin ja lähdimme kohti kotia. Matkamme tyssäsi tosin vain muutaman kilometrin päähän.

Tie oli todella liukas, olin sen jo menomatkalla huomioinut. Vauhtia ei ollut paljoa, mielestäni tiellä on rajoitus 50 km/h, miehen mukaan se on 80 km/h. Joka tapauksessa ajoin alle tuon 50 km/h.

Nopeusrajoituksen kunnioittaminen ei kuitenkaan paljoa pelastanut, sillä auto lähti käsistäni mutkassa ennen alamäkeä. Tein korjausliikkeen, mutta liian myöhään ja liian jyrkästi, alamäki vei mennessään.

Auto pyörähti ympäri, osui penkkaan ja kellahti kyljelleen. Luisuimme rinnettä alas takaosa edellä ennen kuin auto pysähtyi koivun ja kiven väliin katolleen.


Tiellä ollessamme kaikki tapahtui nopeasti, liian nopeasti, mutta multaista maata tuulilasin läpi katsoessa ehdin ajatella vähän turhan paljon asioita. Ensimmäinen kysymykseni miehelleni olikin "oletsä elossa" ja sitten "oletsä kunnossa". Olihan mieheni ja niin olin minäkin. Ovet tosin olivat rutussa, joten emme päässeet ulos. Mieheni pääsi pujottautumaan rikkoutuneen takaikkunan kautta ulos ja minä menin perässä, kun sain turvavyön irti.

Kaikki autossa olleet tavarat olivat lentäneet ulos, mutta kuin ihmeen kaupalla olimme säilyneet vahingoittumattomina. Minulta katkesi yksi rakennekynsi, kun temmoin turvavyötä auki ja mieheni satutti sormensa lasinsirpaleeseen.

Auton ulkopuolella halasimme ja minä pyytelin anteeksi. Mieheni oli itse ihanuus ja rauhallisuus, ja halasi vain tiukemmin, ei moittinut eikä saarnannut. Eipä moinen hänen tapoihinsa kuulukaan.

Soitimme miehen kaverille, joka tuli avuksi. Hän ei puhelimessa oikein ollut käsittänyt tilanteen vakavuutta, joten oli hurja nähdä suulaan kaverin vakavoituvan nähdessään meidät seisomassa katolleen kääntyneen auton vierellä.

Seuraavaksi paikalle soitettiin kaksi muuta kaveria, joiden avulla saimme auton oikein päin. Viimeiseksi apuriksi tullut tuttu nykäisi traktorillaan auton takaisin tielle ja hinasi auton kaverin pihaan odottamaan ensi viikkoa.

Vähältä piti, mutta tällä kertaa oli kirjaimellisesti onni mukana onnettomuudessa. En oikein vieläkään käsitä koko tilannetta, ainakaan kunnolla. Itselleni hyvin epätyypillisesti en edes pillahtanut itkuun onnettomuuden jälkeen, mutta se tosin voi johtua mieheni rauhallisesta käytöksestä. Harmittaa tietenkin auton menetys ja se, että tapahtunut oli täysin syytäni. Olen kuitenkin tavattoman iloinen ja helpottunut, ettei kummallekaan meistä käynyt kuinkaan. Jos nopeutta olisi ollut enemmän, olisi tuossa voinut käydä vaikka kuinka huonosti.

12 kommenttia:

Anu kirjoitti...

VOI KAMALA!!! Oikea tilannenopeus, turvavyöt ja vahva auto pelastivat teidät. Onneakin oli matkassa sillä olisittehan voineet pöläyttää vaikkapa suoraan puuhun tai vaikkapa järveen.

Luojan kiitos, että olette kunnossa!!! Tai no onhan tietenkin se pirskatin rakennekynsi. ;)

Minz kirjoitti...

Voi, jestas! Onneksi tosiaan et tuon kovempaa ajanut - pahan näköinen tilanne kyllä! Huh-huijaa! Hienoa kuitenkin, että olette molemmat kunnossa!

Anonyymi kirjoitti...

menin aivan sanattomaksi noista kuvistasi ja kokemuksestanne! ei ollut teidän aikanne lähteä vielä täältä tarpomasta pois! ei mikään katso aikaa ei paikkaa. nauratti se, että rakennekynsi vaurioitui, heh, huumorisi ei ainakaan metsään jäänyt!

Anonyymi kirjoitti...

anonyymi oli vilukissi

Aimo kirjoitti...

Kiitos kommenteista Anu, Minz ja vilukissi :)

Kyllähän tuo säikäytti, mutta opetti sitäkin enemmän.

Niin ja rakennekynnestä huolestuneille kerrottakoon, että sain vielä samalle päivälle varattua kynsihuollon :)

Kirsikka kirjoitti...

Voi herttinen sentäs... aika hurjia kuvia. Hyvä, että olette kunnossa kuitenkin.

Turha miettiä miten olisi voinut käydä, nyt kävi hyvin ja se on pääasia.

Jani kirjoitti...

Niin ja eipä noista nyt hirveesti kannata itseään syytellä. Siinä vaiheessa kun kuljettajasta tulee matkustaja, niin voi olla myöhästä tehdä yhtään mitään.

Tiina kirjoitti...

No huh huh!
Ekaksi kun näin tuon kuvan, niin kuvittelin, että olit korkeintaan nähnyt jonkun onnettomuuden!
Siinä kyllä ehtii ajatella monenlaista lyhyessä hetkessä, kun auto syöksähtää ojaan. Onneksi ei käynyt pahemmin.

Turha tuosta on itseäsi syytellä. Et ajanut ylinopeutta, eikä tuolle mitään voinut. Pääasia, että molemmat olette kunnossa.

stansta kirjoitti...

Hurjan näköistä tosiaan, huh! Ja samaa sanon kuin muutkin, että pääasia kun olette itse kunnossa! Harmittaa kyllä varmasti.

Kaikki kiitos ja kunnia turvavöille ja riittävän rauhalliselle ajonopeudelle!

Toipumista!!!

stansta kirjoitti...

Hurjan näköistä tosiaan, huh! Ja samaa sanon kuin muutkin, että pääasia kun olette itse kunnossa! Harmittaa kyllä varmasti.

Kaikki kiitos ja kunnia turvavöille ja riittävän rauhalliselle ajonopeudelle!

Toipumista!!!

Nimby kirjoitti...

Sanonpa minäkin että HUI!! Onneksi olette kunnossa eikä käynyt pahemmin. Kuten Kirsikka sanoi, jossitella voi aina, mutta pääasia että nyt kävi hyvin. Huh!

Minna kirjoitti...

No oli kyllä AIMO ANNOS onnea matkassa, onneksi!!

Ja niin, kiitos onnitteluista :D