sunnuntai 27. tammikuuta 2008

Jos edes sanat osaisi

Leffasta kotiin kävellessä osui silmiin mainos illan Melkein vieraissa -keikasta. Lievästi sanottuna innostuin valtavasti, joten pienen kinuamisen ja vaatteiden vaihdon jälkeen suuntasimme keikalle.

Mutta mikä pettymys keikka olikaan. Parhaat päivänsä nähnyt, kaupungin entinen ykkösyökkäri (ainakin joidenkin lähteiden mukaan) ei ollut edes puolillaan. Bändi soitti päin helvettiä ja vain hiukkasen maistissa ollut solisti lauloi mitä sattuu, tai siis sen mitä huonolta äänentoistolta sattui kuulemaan. Kuka tahansa, siis ihan kuka tahansa osaa Leevi and the Leavingsin tunnetuimmat kappaleet ulkoa, maistissa tai ei.

Voi ohhoh. Että pitikin maksaa tuosta lystistä. Onneksi Melkein vieraissa -levy on niin hyvä, ettei tuo ehkä kaikkien aikojen surkein keikka pääse sitä pilaamaan.

keskiviikko 23. tammikuuta 2008

Nuorna Vista väännettävä

Hyvää iltaa kotisohvalta, kannettava lepää mukavasti vatsani päällä, nettiselaimessani on tämän sivun lisäksi kuusi välilehteä auki, telkkarissa pauhaa Simpsonit, masussani muhii mukava sekoitus kanarisottoa, karkkia ja appelsiineja. Silti kehtaan väittää eläväni melkoisen aktiivista elämää.

Lekottelusta huolimatta ihan kunnon ohjelmaa ei elämästäni puutu. Käyn kolmesta neljään kertaa viikossa jumpassa ja salilla. Kun kaipaan hiukan enemmän selkeyttä ajatuksiini, menen lenkille tai kävelylle. Tiistaisin käyn saksan keskustelukurssilla, perjantaina alkaa taas bailatino. Siskon kanssa sovittiin juuri, että teen hänen pitopalvelussaan kevään aikana viikonloppukeikkoja. Niin, ja töissäkin näytän naamaani viitenä päivänä viikossa.

Sallittakoon siis minulle nämä lekottelut sohvalla koneen kanssa. Uusi kone on muuten ollut käytössä melkolailla tasan kaksi kuukautta. Vista-käyttöjärjestelmäkin taipuu hurjan hyvin, vaikka mieheni sitä parjaakin jatkuvasti.

White Hill: The Present, only longer


Päivätyö maittaa taas, vaikka maanantainen kurjuus välillä muistuttaakin itsestään. Piristääkseni itseäni pistin sitten bändin pystyyn. Koska olen tässä suhteessa vailla mielikuvitusta, hain hiukan inspiraatiota parilta musikaaliselta bloggaajalta, kuten Kriisi ja Sun äitis.

Bändin kasaaminen onkin helppoa. Näitä yksinkertaisia ohjeita seuraamalla minäkin pääsin musiikkipiireihin:

1. http://en.wikipedia.org/wiki/Special:Random

- ensimmäinen artikkeli tällä sivulla on bändisi nimi

2. http://quotationspage.com/random.php3

- viimeisen lainauksen neljä viimeistä sanaa ovat albumisi nimi

3. http://flickr.com/explore/interesting/7days/

- tämän sivun kolmas kuva on albumisi kansi


Upea kansikuva löytyy runtelemattomana ja oikeassa yhteydessään täältä, kuvassa on muuten vuoden 1984 Mersu. Levyn nimen lainasi Dan Quisenberry, joka sanoi näin. Bändin nimeen taas on haettu innoitusta täältä.

maanantai 21. tammikuuta 2008

Blue Monday

Ehdin jo kuvitella, että vika olisi yksin minussa. Pinserin ansiosta kuitenkin tiedän, että tämä päivä on tutkitusti vuoden paskin päivä.

Rankka työpalaveri päättyi siihen, että lähdin täysin mykkänä pois kokoushuoneesta vain purskahtaakseni lohduttomaan itkuun. Onneksi kokous oli venynyt sen verran pitkäksi, että suurin osa työkavereista oli jo ehtinyt pois kustannuspaikalta. Sain yrittää koota itseni ihan rauhassa, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Kokous otti koville, ottaa edelleen. Pinserikin kuitenkin lohduttaa, että tästä on suunta enää ylöspäin. Huomenna on päivä uusi ja niin edelleen.

lauantai 19. tammikuuta 2008

Paperia!

Mies on taas viettämässä iltaa kaverinsa kanssa. Kuten oli viime viikonloppuna kahtena päivänä ja sitä edellisenä ja taisi muuten olla sitäkin edeltävänä viikonloppuna. Olen taas kotona yksin.

Huomasin hyvin konkreettisen esimerkin kautta, kuinka kurjaa onkaan olla kotona yksin, sillä vessakäynnillä loppui paperi. Tai paperi loppui käydessäni vessassa edellisen kerran ja olin ajatellut vieväni vessaan uuden rullan samalla sekunilla. Taisi unohtua. Eipä ollut ketään kenelle huutaa "paperia", joten jouduin olemaan luova. Ei nyt siitä sen enempää, mutta tapaus ei ollut ensimmäinen laatuaan ja se sai mieleeni erään keskustelun työkavereiden kanssa tarjoilukeikalla.

Ystäväni, työkaverini, jonka nimen etuliitteenä käytän sanaa unelma, koska hän on vaan niin mielettömän upea ja ihana tyyppi, kertoi pitävänsä kotona aina mieletöntä vessapaperiarsenaalia. Hänen mielestään kamalinta maailmassa olisi (siis ilmiselviä kamaluuksia lukuun ottamatta) vessapaperin ja Pepsi Maxin loppuminen, joten hän pitää kotonaan valtavaa varastoa kummastakin hyödykkeestä.

Toinen työkaverini taas kertoi vessapaperin loputtua käyttävänsä kotoaan kaikki mahdolliset servietit ja lautasliinat siihen tarkoitukseen, mihin nyt yleensä vessapaperia käytetään ennen kuin vääntäytyy kauppaan.

Kyllä, me keskustelemme juuri näistä asioista tarjoilukeikoilla. Itse asiassa me keskustelemme myös monista, monista muista kummallisista aiheista, jotka eivät edes tässä yhteydessä ole painokelpoisia. Juuri sen takia jaksamme hymyillä mielenterveytemme järkkymättä myös niille asiakkaille, jotka ovat olevinaan niin maan perkeleen nokkelia puketuessaan pöytäliinaan. Enpä muuten olekaan ollut tarjoilukeikalla sitten syksyn, pitäisiköhän sitä taas käydä shokkihoitamassa itseään?

Itse olen jotain näiden kahden ääripään väliltä. Kaupasta tarttuu useinkin se jättipakkaus Serlaa, mutta niiden rullien säilöminen pieneen vessaamme on hankalaa, joten paperi uupuu vessasta usein, vaikka se ei taloudesta olisikaan loppu. Meillä siis kuuluukin tuon tuosta kutsuhuuto "paperia". Vessapaperin loputtua ihan oikeasti ja kokonaan voin ihan kevyesti siirtyä talouspaperiin, jota myöskin ostetaan mittavat määrät, mutta jota käytetään huomattavasti vähemmän. Mies vaan tuntuu motkottavan asiasta (kyllä, käytin sanaa tuntuu, sillä eiväthän miehet motkota), joten loppujen lopuksi sitä ollaan taas sivistyksen parissa ja käytetään vessapaperia.

Tältä illalta tilanne on kuitenkin onneksi jo korjattu. Vessassa on ihan oikeata vessapaperia. Peräti kaksi rullaa! Kyllä nyt kelpaa. Kun vaan mieskin nyt tulisi kotiin, niin ei tarvitsisi pohtia tällaisia naurettavuuksia :D

keskiviikko 16. tammikuuta 2008

Come on, make my day

Tiny piristi You make my day -palkinnolla. Kaunis kiitos.



Palkinnon säännöt sanovat seuraavaa: Give the award to 10 people whose blogs bring you happiness and inspiration and make you feel happy about blogland. Let them know by posting a comment on their blog so they can pass it on. Beware you may get the award several times.

Palkinto lähtee eteenpäin änyyteenyt:
Emmille ja Kirsikalle, tulkaahan takaisin linjoille.
Bloggaamisen makuun juuri pääseelle Maissille.
Perheenlisäyksen kunniaksi Oravalle ja Sarille sekä Valitusvirsiin.
Tinylle tsemppiä projektiin ja Tekosyylle hurjasti onnea yritystoiminnan aloittamiseen.
Minzille kiitoksena rohkeudesta kirjoittaa murteella.
Facebookiin koukuttuneelle Auringonkukkametsälle.

Pekka ja Pätkä kärsivät päänsärystä

Nyt tästä taudista on vasta tullut kunnon tauti. Lojun sohvalla ja katson maailmanhistorian toista Pekka ja Pätkä -elokuvaa, Pekka Puupää kesälaitumella (vasta tämän jälkeen elokuvasarjan elokuvien nimiksi vakiintui Pekka ja Pätkä ihan mitä tahansa).

Hikoilin lakanat märiksi yöllä, nyt särkee päätä aivan julmetusti ja keskeneräiset työasiat ahdistaa.

Lisäys: Asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta ohjelmatiedot kertovat elokuvan olevan Pekka Puupää kesälaitumella, kun taas Wikipediassa elokuva on Pekka Puupää kesälaitumilla. Mielenkiintoista, sangen mielenkiintoista.

tiistai 15. tammikuuta 2008

Synttäreiltä vuodepotilaaksi

Päivän aikana lähetetyt työsähköpostit: 20
Päivän aikana luetut työsähköpostit: 28
Päivän aikana hoidetut työasiat: 2,5
Päivän korkein kuumelukema: 38,0
Päivän aikana nautittu ravinto, jos sitä nyt voi ravinnoksi kutsua: kaksi cocktailkurkkua, banaani, särkylääkettä. vettä, vettä, vettä, jaffaa, kourallinen sipsejä (täytyyhän sitä suolatasapaino saada kuntoon), mukillinen teetä ja vettä

Listastahan käy siis selvästi ilmi, että täällä ollaan kipeänä, vaikkakin jo parantumaan päin.

Viime lauantaina vietettiin hyvän ystävän syntymäpäiviä pienehköllä porukalla. Kävimme alkuillasta syömässä, jatkoimme laulamaan karaokeen (vain yhden kappaleen) ja sitten matkasimme korkkaamaan uuden sedulan. Ilta oli hurjan hauska ja olin kotosalla vasta vähän ennen neljää. Aamulla. Poikkeuksellisen hurjaa meikäläiselle :) Sunnuntai menikin sitten nukkuessa ja siivotessa.

Maanantaina menin taas reippaana tyttönä heti aamusta spinningiin, mutta aamun puhti hiipui nopeasti. Olin melko väsynyt koko päivän ja iltapäivää kohden oloni vain paheni, joten lähdin töistä huimat 20 minuuttia aikaisemmin. Kotiin tultuani romahdin. Sen enempää ruumiintoimintoja kuvailematta voin kertoa molempien päiden olleen kovassa käytössä. Kuume nousi (ellei ollut noussut jo päivän aikana) mukaviin lukemiin eikä mikään enää pysynyt sisällä.

Kurjuuden kolmio, siis sänky, vati ja vessa, tuli valitettavan tutuksi. Eikä nyt sitten tarvitsekaan ihan vähään aikaan valitella miehistä, jotka eivät osaa sairastaa tyylikkäästi, sillä omasta käytöksestäni oli kaikki tyyli karissut ensimmäiselle vessareissulle. Muutakin on karissut, nimittäin kiloja kokonaiset kolme, mutta nehän tulevat takaisin kovaa vauhtia, kun tästä tokenen (turhamaisuuttani olen kuitenkin ihaillut erikoisen alhaisia lukemia).

Jossain vaiheessa (kuumehourailuja?) tuli mieleeni kysyä lauantaisen porukan vointia. Eräs ystävistämme tuli juhliin poikansa kanssa, joka oli oksennellut aikaisemmin päivällä. Juttu oli parin tekstiviestin ja Facebook-postauksen jälkeen selvä, kaikilla oli sama tauti.

Tänään olin luonnollisesti poissa töistä. En tosin voinut jättää kokonaan työhommia mielestäni, siksipä nuo kaikki työviestitkin. Muuten tänään on ollut jo hiukan parempi päivä, olen saanut syötyäkin jotain (kts. yllä) ja lämpö on hurjimmista luvuista laskenut jo ihan normaaliksi. Mies on urhoollisesti pitänyt minusta huolta, vaikka olen ollut karmea ilmestys.

Huominen työpäivä on vielä arvoitus. Hommaa kyllä riittäisi, ihan ruuhkaksi asti, mutten millään haluaisi tartuttaa työkavereita. Tauti oli ilmesen ärhäkkää sorttia, sillä meistä sairastuneista vain pari oli kunnolla tekemisissä pienen suloisen tautipesäkkeen kanssa. Huomisen kuumelukemat kertovat sitten vähän enemmän.

Naapurisopu heikoilla hangilla

Päivän lainaus oli oikein osuva: The Bible tells us to love our neighbors, and also to love our enemies; probably because they are generally the same people. (G.K. Chesterton)

Yläkertalaiset ovat puuhanneet remonttiian loputtomalta tuntuvan ajan. Viimeksi purkauduin täällä aiheesta lokakuun lopulla eikä remontille näy vieläkään loppua. Milloin kilkutellaan ja kolistellaan, milloin porataan ja paukutetaan. Mekkalointia saa kuunnella aamuseiskalta, sunnuntaisin, ihan milloin vaan.

Mitä suurimalla todennäköisyydellä yläkerran asunto on just eikä melkein samanlainen niin kooltaan kuin haasteiltaankin meidän asuntomme kanssa, joten mikä kestää?

maanantai 7. tammikuuta 2008

Miehelläni on toinen

Kolmas, neljäs ja varmaan viideskin. Koko parisuhteemme ajan mieheni on pitänyt kummallista peliä. Olen saanut kestää jatkuvia syrjähyppyjä ja yksinäisyyttä. Eikä siinä vielä kaikki, mies ei tyydy pelkästään pelaamaan pelejään yksin, vaan mukaan vedetään kaveritkin.

Loppuvuoden ja tämän alkukuun suuri suosikki on ollut Fight Night Round 3, jota mies tahkoaa parhaillaan pleikkarilla. Pleikkarilla, joka muuten ostettiin aikoinaan minun opintolainallani. Mies tahkosi samaa peliä myös silloin kun tulin kotiin töistä. Ihan syystä pistin imuroimaan. Viime viikolla tullessani kotiin keskiviikkona, torstaina ja perjantaina, kotonani ei ollut vain yksi vaan kaksi miestä pelaamassa mielipuolisten huutojen (miehet) ja kamalan musiikin (peli) säestämänä. Olen naimisissa pelihirmun kanssa.

"Pelaaminen rentouttaa", sanoo mieheni, joten sallin hänelle harrastuksensa. Ei kuitenkaan liene vaikeaa arvata, etten itse niin kovin pelaamisesta perusta. En osaa ajaa, tapella, tasohypellä tai kehitellä kummallisia strategioita. Peliohjaimet tuntuvat käsiini kummallisilta ja niiden käsittely on mielestäni hankalaa, peleistä nyt puhumattakaan. Ainoa peli, josta olen hiukan innostunut on Buzz-tietovisa, mutta koko pelin henki on aivan erilainen. Se ei sulje käyttäjäänsä kuoreen, josta kilpikonnakin olisi kateellinen.

Aikaisempien vuosien suosikkeja ovat olleet mm. Championship Manager (vai oliko se Football Manager), Rome Total War, Medeival Total War, IL2-Sturmovik. Kaikki koukuttavia, kaikki aikaavieviä ja kaikki äärimmäisen ärsyttäviä. Joskus tyydyn kohtalooni, melko usein kuitenkin ilmaisen kantani. Väittäkää vaan julmaksi, mutta ei ole ihme, että mies ei ole saanut kinuamaansa Guitar Heroa. Välillä sitä kun tuntee jäävänsä pikselipelleille ja peliohjaimille kakkoseksi. Tai kolmoseksi, neloseksi, joskus jopa vitoseksi.

Pizza is a dish best served cold

Eilinen pizza (pitsa?) maistuu vallan mainiolta jääkaappikylmänä kenkun työpäivän jälkeen. Kenkun työpäivän takia oli mukava parkkeerata koneen kanssa sohvalle, osaksi sohvaa, syödä kylmää herkkua ja katsoa miehen imurointia. On se mies sitten kätevä, kun sille päälle sattuu tai pakotetaan.

Aamu alkoi oikein mukavasti. Heräsin kuudelta ja olin tikkana pystyssä. Ero tavallisien aamujen torkutuksiin taisi olla niin valtava, etten edes ehtinyt olla väsynyt. Mielessäni kyllä kävi ensimmäiseksi päiväunet. Syy aikaiseen herätykseen oli aamujumppa tai tarkalleen ottaen aamuspinning. Kirmasin salille ja olin kuin olinkin ajoissa pyörän selässä (kerrankin!). Ohjaaja tosin oli unohtanut uuden aikataulun eikä saapunut paikalle. Siispä pois pyörän selästä ja saliohjelman kimppuun. Hiukan suunniteltua lyhyemmän käynnin takia ehdin jopa lojua saunassa hetken. Aikasta kivaa. Työpäivän alkuun kuului puolestaan johtajan synttäriyllärikahvit, joten kuntoilun päälle sain skumppaa ja prinsessakakkua.

Muuten sitten koko päivä onkin ollut melkoinen kakkapökäle (ja siitäpä tulikin mieleeni tämä). Huomenna lisää samanlaista. Ottaisin yhden tujun töräyksen reippautta, laskupäätä ja näppäryyttä, kiitos.

torstai 3. tammikuuta 2008

Otin, kostutin!

Otetaan 800 grammaa jäistä kanaa.

Ensiksi tervehdys Aimon kokeellisesta keittiöstä. Olemme juuri todenneet, että 800 grammaa jäistä kanaa ei sula tunnissa. Ei edes sen vertaa, että sen voisi laittaa pannulle, joten mitä Aimo tekee. Aimo laittaa sen pannulle ja odottaa pannun hoitavan homman. Hidasta, niin kovin hidasta, joten mitä Aimo tekee. Ei ainakaan siivoa, vaikka pitäisi. Aimo bloggaa. Keittiössä. Tämä (melkein) voittaa jo kännybloggaamisen junassa. Onneksi seurana on Melkein vieraissa ja Brightboyn loistava versio Kyllikistä.

Kas tässä webbikameran tarjoilemaa autenttista kuvaa kokkaustilanteesta. Aika hiljaiselta näyttää:

Se kuitenkin kokkaamisesta. Otsikkokin nimittäin kertoo, että tarkoitus oli kirjoittaa vuodenvaihteesta.

Kuten aiemmasta postauksesta joku on saattanut päätellä, vaihdoimme vuotta tällä kertaa Hangossa. Menimme paikan päälle jo sunnuntaina, sillä molemmilla oli maanantai vapaana. Olin jo ehtinyt leppyä miehen torstaitoilailuista sen verran, että mahduimme samaan junaan, vaikka tiukkaa tekikin ehtimisen kanssa. Hangossa tai tarkalleen ottaen jo Karjaan asemalla meitä oli vastassa mainio sakki, joista suloisin oli tietenkin Milla-neiti, joka taas kerran onnistui hurmaamaan meidät molemmat ihan täysin.

Karjaalta suuntasimme etelämmäs vihkikaupunkiimme Tammisaareen syömään. Jostain kumman syystä heinäkuinen ja helteinen Tammisaari näytti huomattavasti romanttisemmalta kuin tihkusateessa joulukuun viime hetkinä. Mistähän lie johtuu?

Väliaikatietona kerrottakoon, että kana on sulanut ja pääsen tositoimiin. On kulunut tasan puoli tuntia siitä, kun mätkäytin jäisen köntin pannulle.

Aattopäivän puuhailimme kaikenlaista. Mies asensi ulkovaloa ja antennivahvistinta, Emmin kanssa pienshoppailimme ja teimme ruokaostokset. Illalla söimme mielettömän hyvää ruokaa ihanan isolla ihanalla porukalla, ammuimme raketit hyvissä ajoin ja katsoimme tietenkin Illallisen yhdelle Fresitaa siemaillen. Ei paha ollenkaan. Vuosi vaihtui neljästään nuotion ääressä tihkusateessa viskiä ja skumppaa siemaillen. Ei paha ollenkaan. Yksi murhekin mahtui uudelle vuodelle, mutta tuoreimpien tietojen mukaan sekin on selviämässä - ainakin jotenkin.

Lisäys 00.27: Otin, kostutin! Meinasin ihan unohtaa otsikon. Se tietenkin viittaa nuotioon, tihkusateeseen ja viskiin sekä siihen, että pahat pojat eivät millään mienanneet uskoa meidän kilttien tyttöjen ottaneen viskiä. Otin, kostutin!