keskiviikko 30. huhtikuuta 2008

Kahdeksan vuotta yhtä vappua

Valitukset sikseen, nyt on vappu, nyt on kevät! Hiljainen toimisto ei edes ehtinyt keljuttaa, kun työpäivä meni kuin siivillä. Otin perjantaille lomapäivän, joten edesssä on pitkä vapaa.

Ensitapaamisesta miehen kanssa tulee tänään kahdeksan vuotta. Juhlistimme vuosipäivää vappuhenkisellä aterialla: perunasalaattia à la Aimo, olutnakkeja, kanaa, miehelle silliä ja piccolopullot kuivaa skumppaa. Kaupungillekin olisi tarkoitus lähteä, mutta kumpikaan meistä ei ole tehnyt elettäkään lähteäkseen. No ehtiihän tässä vielä, vaikka todennäköisempää onkin, että jäämme sohvalle loikoilemaan (mmmh, päiväunet).

Huomenna lähdemme Hankoon, mutta en ole vielä ehtinyt pakata. Aamulla heräsin 45 minuuttia tavallista aikaisemmin selvittämään pyykkisekamelskaa. Minulta meni puoli tuntia setviä puhtaat vaatteet pinoin: t-paidat, pikkuhuosut, henkaritettavat, sukat jne. Samalla kun pakkaan laittelen pyykit sitten kaappiin, jos vaan ehdin. Sitten pitäisi vielä lajitella sukat, mikä painajainen!

tiistai 29. huhtikuuta 2008

Vali vali

Varoitus! Tämä teksti sisältää neitimäistä valitusta.

Venäläiset yhteistyökumppanit tulla tupsahtivat yllättäen Suomeen käymään. Mikäs siinä, ainahan sitä kelpaa palaveerata, vaikka parin päivän varoitusajalla. Projektin päätös ja loppuseminaari lähestyvät, joten juttua kyllä rittää. Kahden perättäisen lyhyen työviikon takia kalenterini on tosin melkolailla täynnä.

Palaverimme jälkeen venäläiset ilmoittavat haluavansa nähdä loppuseminaarivieraiden mahdollisia majoituspaikkoja lähiympäristössä. He ovat keksineet omia kohteita: paikka A sijaitsee noin 30 kilometrin, paikka B noin kymmenen kilometrin ja paikka C parin kilometrin päässä keskustasta. Minulla painaa päälle lounas ja seuraava sovittu palaveri, mutta ei siinä mitään, lasken ehtiväni heidän kanssaan ainakin yhteen kohteeseen. Yhteenkään paikkaan en ole ehtinyt ilmoittaa tulostamme, yksikään paikka ei ole antanut tarjoustaan majoituksesta, sillä olin pyytänyt tarjoukset keskustahotelleista. Ei siinäkään mitään, pikainen soitto kuhunkin paikkaan: paikassa A ollaan kiireisiä, joten vierailu ei (onneksi) onnistu, paikka B on melkein täynnä haluamaamme aikaan, mutta sopii tulla käymään, vaikkei kukaan ehdikään esitellä paikkoja, paikka C on täynnä eikä kukaan ehdi esitellä tiloja.

Saan suostutella venäläiset yhteistyökumppanit jättämään paikan A laskuista, järjetöntä sinne olisikin ollut tunkea. Paikat B ja C pitää heidän mielestään kuitenkin ehdottomasti katsastaa. Autoahan meillä ei ole käytössämme, joten taksi on ainoa mahdollisuutemme. Eikun taksiin ja paikkaan B (joka tässä vaiheessa olisi paikka A, mutta selvyyden vuoksi kuitenkin edelleen paikka B). Meidät otetaan ystävällisesti vastaan ja kerrotaan kivasta (?) mökkimajoituksesta, johon saamme ilomielin tutustua omatoimisesti. Kas, tuossa on avain ja tässä kartta. Yksi reitti oikaiseekin kätevästi laskettelurinteen läpi, toinen on kolme kertaa pidempi. Tässä vaiheessa vilkaisen kenkiäni. Sellaisia kauniita vaaleita sling back -korkkareita. Yhdellä venäläisellä partnerilla on kaulassaan Nikonin digijärkkäri ja jalassaan Niken lenkkarit. Voi helvetti. Tulos: kipeä varvas, tuhoutunut korko, paljon valokuvia ja tyytyväinen venäläinen.

Paikkaan C hurautamme tunnin vierailun jälkeen. Tässä vaiheessa varpaani on jo todella kipeä ja minua kyrsii kenkien kohtalo aivan mielettömästi. Kukaan ei ole meitä vastassa, joten yritän kertoa paikasta parhaani mukaan. Lenkkarijalkainen venäläinen partneri ottaa innokkaasti kuvia ja toinen esittää kiinnostunutta. Tulos: Tyytyväinen venäläinen ja paljon valokuvia, joissa minulla on väkinäinen hymy. Tilaan taksin kymmenen minuutin visiitin jälkeen. Palaamme takaisin hotellille, hyvästelen venäläiset ja minulla on kymmenen minuuttia aikaa syödä lounaani ennen seuraavaa palaveria.

Kahden tunnin poissaolosta huolimatta saan kuin saankin kaikki hommat tehtyä kunnialla ja selviän jopa lounaastakin ennätysajassa. Jumpassa varvasta vihloo hiukan ja kotona huomaan isovarpaan kynnen repsottavan ilkeästi. Seuraavaan palaveriin pakkaan lenkkarit.

24,36

Olin viime lauantaina siskoni työkeikalla Espoossa. Viiden tunnin työ muistotilaisuudessa tuo minulle rahaa 24,36 euroa, kun koko potista vähennetään verot, ruokaraha ja matkat. Olipahan taas hyvä muistutus siitä, että vapaa-aikani pitäisi olla paljon arvokkaampaa. Eipä siinä, keikka oli kyllä kiva (tai nin kiva kuin vaan muistotilaisuus seurakuntasalissa voi olla) ja oli taas mukava nähdä siskoliskoa pitkästä aikaa.

Samaan seurakuntasalissa oli toinenkin muistotilaisuus, jonka hoiti toinen pitopalvelu. Hiukan huolestuneina katselimme työkaverini kanssa tämän kilpailevan pitopalvelun meininkiä, tarjoilijana oli nimittäin reippaasti yli 70-vuotias rouva. Hienosti (joskin hiukan hitaasti) hän hommat hoiti ja osasi myös sopivassa määrin ja tarpeeksi huomaamatta ujuttaa meille hommiaan. Mikäs siinä, kun nuoret (!) likat eivät henno kieltäytyä.

Lisäys: Kamalaa, melkein unohtui kertoa, että siskoni sai Rôtisseur-käädyt. My sister, chef Rôtisseur. Ihan mielettömän upea juttu!

keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

Ah(d)istaa


Ahistaa


Ahistaa

Katsokaa kuinka hellästi mies koskettaa koneen kylkeä.

Makuuhuone täynnä pyykkiä (pestyä ja pesemätöntä), olohuone tietokoneiden (monikossa, kyllä) valloittama. Ei jaksa, ei kykene. Tulin eilen kotiin kolmen päivän työreissusta ja loikin suoraan salille. Tänäänkin välttelin kotihommia salilla 628 kilokalorin edestä. Kämppä pitäisi pistää taas järjestykseen, mutta ihan en vielä jaksa.

Eilisen salikeikan jälkeen kyllä puursin pitkään käsilaukun kanssa. Tällä kertaa käsilaukussani oli kaikkien tavaroiden lisäksi shampoota. Kokonainen pullollinen. Valtoimenaan. V*ttu. Nahkahanskani eivät ole vieläkään kuivuneet ja epäilen kahden akkulaturin menneen pilalle. Akkulatureita on kämppä väärällään (tosin ei Sony-Ericssonin) ja nahkahanskatkin olivat parhaat päivänsä nähneet. Jos iPodin laturi/yhteyspiuha on mennyt rikki, niin se kyllä harmittaa. Ihan oikeasti. Miksi ne pullot on niin pirun onnettomia? Triviatietona kerrottakoon muuten, että laukussani oli yksitoista (11) kynää. Melkein yhtä kamalaa on se, että kotonamme on tällä hetkellä neljä pöytäkonetta (joista tosin kaksi ihan raatoja), kaksi näyttöä ja yksi kannettava.

Tuossa kuvassa yllä nuo pestyt kynät, yhdestä tosin tuli vielä shampoota, kun mies yritti kirjoittaa sillä äsken. Purkissa kynien takana on muuten omat ruuvimeisselini, sivuleikkurini, pihtini ja kaikki muut todella naiselliset välineet, joita mies on törkeästi käyttänyt uusia koneita kasatessaan. Eteisessä siintää pari lisäahdistusta aiheuttavaa asiaa: Vanha näyttö, joka odottaa noutoa vissiin maailman tappiin ja miehen kypärä, jota tuo toope säilyttää eteisen tuolilla. Siis ihan oikeasti. Miehet!

Nyt kun puhutaan ahdistuksesta ja miehistä, niin puhutaan sitten kunnolla. Viime viikonloppuna, sopivasti syntymäpäiväni aikaan törppöillyt mies lähtee viikonloppuna työkavereiden kanssa risteilylle. Se jos mikä ahdistaa. Tai, muotoillaan asia näin: Firman risteilyt pitäisi kieltää lailla.

lauantai 19. huhtikuuta 2008

Vuosia ja toisia

Nyt se sitten alkoi. Täytän tänään jo toisen kerran 25 vuotta. Juuri nyt ikäkriisistä ei ole tietoakaan (vaikka sanonkin täyttäväni toisen kerran 25 vuotta). Haluan vain ulos tuohon kauniiseen auringonpaisteeseen (kirjoitin ensin auringonpaiseeseen). Huomenna sunnuntaina on lähtö kolmeksi päiväksi työkeikalle Hämeenlinnaan, joten juhlinta on melko rauhallista. Juhlin tosin senkin edestä eilen, kun lähdin ihan yks kaks yllättäen illalla moikkaamaan kaveriani, joka on vierailulla Lontoosta. Olin joko hyvin myöhään tai hyvin aikaisin kotona - miten sen nyt ottaa.

Tälle päivällekin oli kyllä suunnitelmia ja odotuksia, mutta miehen törttöilyjen takia olen tehnyt vähäiset suunnitelmani sellaisiksi, että ne koskevat vain minua. Nyt ensimmäiseksi suuntaan tästä kahville ja sitten ostan itselleni jotain kivaa.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Käsilaukkuobduktio

Tyttö oli löytänyt vaikka mitä käsilaukustaan. Pystyin samaistumaan Tytön kaaosolotilaan, sillä itsekin kaivelin käsilaukustani tänään vanhat sukat. Kyseessä oli vieläpä sellainen laukku, jota en ole käyttänyt pariin vuoteen. Uudet Superstarini vaativat parikseen juuri kyseisen käsilaukun, joten pakkohan se oli aamulla kaivaa kaapin kätköistä.

Käsilaukun syömät tavarat jäivät kuitenkin vaivaamaan, joten tässä oman laukkuni sisältö:

- Kaksi kirjaa: Eniten vituttaa kaikki ja Paljon pyydetty (EVK:n sain tänään takaisin työkaverilta.)
- Kaksi taskupakettia nenäliinoja (Niisk)
- Bebanthen (Tatuoinnin rasvailua varten.)
- Tatuoinnin hahmotelma (Ihan turhaan mukana, kun kuvakin on ollut kiinni minussa yli viikon.)
- Seitsemän kynää, joista kolme lyijytäytekyniä ja neljä kuulakärkikyniä ("Hei, missä mun kynä?")
- Avaimet (Riskialttiisti samassa nipussa sekä työ- että kotiavaimet.)
- Sukat (Varmaankin sellaisen pari vuotta laukussa, en tiedä laittaisinko ne pesuun vai roskiin.)
- Lompakko, jossa on (aina) enemmän kortteja ja kuitteja kuin rahaa
- Onneton puolikas käsipeilistä, jota ilman en voi meikata aamuisin
- Kuusi huulikiiltoa (Näistä kaksi on myös huulirasvoja, kolme on Maybellinen shiny.licious -kiiltoja, yksi Rimmelin kamala glitterkiilto.)
- Pussillinen purkkaa (Vähintään tämän verran pitää aina löytyä, muuten perii hukka.)
- Ostoslista, jossa lukee "400 g broisku, 400 g tagliatelle, 2dl ruokacreme, 3 sitruunaa, parmesan"
- Subwayn asiakaskortti, joka lienee jäänyt kassin pohjalle viime käytön aikana (Korttia on varmaankin käytetty viimeksi vuonna nakki, sillä olen käynyt Subwayssa viimeksi silloin kun meillä on ollut oma auto eli pari vuotta sitten.)
- Kauppakuitti tältä iltapäivältä (29,92)
- Haalistunut vanha bussilippu, joka on myöskin viime käytön ajalta (Missä ihmeessä on Vihtorinkatu? 31.3.2005 Vihtorinkatu-Kauppatori C 2,50 €)
- Haalistunut vielä vanhempi bussilippu (Hinnannousu on ollut huima. 1.9.2004 Laitakatu-Jotain 2,40 €)
- Työkännykkä (Surkea kuuluvuus, haalistunut kuori, kiva läppä.)
- Oma kännykkä
- Hiusharja (Tätä ilman ei voi olla. Ei vaan voi. Ei. Vaan. Voi.)
- Minipullot lakka ja muotovaahtoa hätävaraksi (Unohdan näiden olemassaolon, mutta silti siirrän ne laukusta toiseen.)
- Kalenteri (Unika mini on ihan mukavan kokoinen.)
- Silmälasikotelo, jossa yhdet korvikset ja mikrokuituliina
- Aurinkolasikotelo, jossa kertakäyttöpiilaripari ja aurinkolasit (Koskaan ei voi tietää milloin aurinko paistaa.)
- Käyntikorttikotelo
- Muistilappuja (Siis tyhjiä. Neljä erilaista mallia, aah.)
- Vichyn peitekynä niitä kammottavia yllärifinnejä varten.
- Kaksi pinniä (Vain kaksi? Missä kaikki muut?)
- Hammasharja- ja tahna (Välttämättömät)
- Nahkahanskat, jotka luulin kertaalleen kadottaneeni, mutta jotka kuitenkin löytyivät monen mutkan takaa, siis kaapista.
- Meikkipussi, jossa on meikkivoide, puuteri, ripsiväri, kulmakynä, eyeliner, kajal, luomivärisetti, ripsenpidennyskuitu, sivellin, ripsentaivutin, kahdet (!) pinsetit, kertakäyttöpiilaripari, minipullo hajuvettäni, kaksi ponnaria sekä liuska ibuprofeenia (400 mg).
- Lisäksi iPod, joka ei ollut kuvaushetkellä enää kassissa, vaan pitämässä toppiani ylhäällä.



Suurin osa näistä tavaroista on sellaisia, joita kannan mukanani päivittäin. Itse asiassa kaikki sukkia, Subwayn kanta-asiakaskorttia ja bussilippuja lukuun ottamatta. Ei ihme, etten löydä laukustani koskaan mitään. Miten miehet selviävät ilman käsilaukkuja?

Obduktiosta lisää täältä.

iPod shufflen väärinkäyttöä

On se niin kätevä pieni esine tuo iPod shuffle. Shiis shuffle - ei suffeli - on shulostuttanut elämääni jo pari kuukautta. Muutama kolhukin siihen on tullut. Tosi yllättävää, kyseessä on kuitenkin aina niin varovainen Aimo (no just joo).

Vasta tänään kuitenkin tajusin käyttää laitteen klipsiä ihan uudenlaiseen tarkoitukseen:


Stressi puskee minusta usein ulos ihon kautta, ja selkäni on nyt todella hurjan kurjassa kunnossa. Töistä tultuani ja syötyäni levittelin hoitovoiteen selkääni, mutta sitten iskikin tenkkapoo. Voide värjää inhottavasti kaiken, joten kaikki vaatteet on pidettävä erossa siitä. En kuitenkaan halunnut heilua kotosalla ihan rinnat (tissit, bosat, daisarit, tykit, puskurit, you name it) paljaana. Käsilaukkuobduktioon valmistautuessani keksin kaikkien tavaroiden joukosta iPodini. Hahaa! Kyllä on kiva antaa voiteen vaikuttaa JA kuunnella samalla mushiikkia shufflesta.

Kannattaisikohan pistää Pirkalle niksi?

sunnuntai 13. huhtikuuta 2008

Valokuvia ja synttäreitä

Lähipiirissäni huhtikuu on synttäreiden superaikaa. Tänään on anopin syntymäpäivä, onnea! Anoppi ja appi kävivätkin tänään kahvilla ja toivat tuliaisiksi gerberan. Anoppi sai synttärionnittelujen kera aivan samanlaisen - onpa meillä hyvä maku :)

Sisustuspuolella olen puuhaillut rymsteeraamisen lisäksi enemmänkin. Pääsin valokuvaprojektissani aimo harppauksen eteenpäin, kun sain vihdoin tarvittavan määrän kehyksiä ja motivoitua miehen kiinnittämään hyllyt seinille. Tarkoituksenani on lisätä (siis pistää mies lisäämään) hyllyjä, kunhan saan niitä Ikeasta. Valokuviakin on jo liuta odottamassa kehyksiä ja seinälle pääsyä. Tähän mennessä paikkansa ovat jo saaneet nämä kuvat.

Ylärivi: miehen äidinäiti ja isänisä, ensimmäinen yhteiskuvamme, mies aivan poikki jalkapallo-ottelun puoliajalla, minun isoäitini isän puolelta
Alarivi: minä vauvana isäni veljen sylissä, isosiskoni vuonna 1977, mieheni isänäitinsä sylissä, mieheni äitinsä sylissä

Uusi järjestys

Laskujeni mukaan kolmesta kirjahyllystäni löytyy kirjoja 10,8 metriä. Tämän lisäksi kirjoja on työhuonessa, vintillä, parissa korissa, yöpöydillä, yöpöydän kaapissa ja lainassa.

Pelkästään kirjojen siirtely paikasta a paikkaan b oli aikamoinen suoritus. Mutta ihme ja kumma, sain kuin sainkin vaihdettua kirjahyllyjen ja tv-tason paikkaa. Itse asiassa siirto huoneen toiselle puolellle ei ollutkaan niin hankalaa kuin muistelin, ehkäpä puuhastelu yksin antaa voimia. Into tosin meinasi lopahtaa, kun ruokapöydälle keräämäni kirjakasa (aakkosjärjestyksessä) oli tämän näköinen ja hyllyissä oli vielä kirjoja.

Tv-tason vieressä on vitriinikaappi, jonka lasiovi kätkee taakseen jos jonkilaista romua. Tai no, romua ja romua, tahtoo siis sanoa, että kaapissa on sellaista tavaraa, jolle ei ole muuta paikkaa ja jota käytetään kerran tai kaksi vuodessa. Kynttilänjalkoja, maljakoita, valokuvia, ylioppilaslakki ja sen sellaisia.

Oli ihan oikeasti hyvä ajatus laittaa huone uuteen järjestykseen. Harvemmin (siis ei koskaan) sitä tulee pyyhittyä pölyt kirjojen alta, päältä ja sivusta tai selvitettyä johtoviidakko.

Sain kaiken viihde-elektroniikan ehjänä paikoilleen ja toimintakuntoon - aika hyvä suoritus. Alla kuvattu antennijohto ja haaroitin jäivät tosin yli, mutta digiboksi toimii ja kuva näkyy.

lauantai 12. huhtikuuta 2008

Sekopäistä touhua

Kun viettää aikaa yksinään, tulee keksittyä kummallisia juttuja. Istuin aikaisemmin tänään sohvalla ja katselin Ikean nettisivuja. Suunnittelin uutta tv-tasoa, mutta sainkin ajatuksen järjestää olohuoneen uuteen uskoon, joten luonnollisestikin olen parhaillani tyhjentämässä kirjahyllyjä. Kolmannes kirjoista on jo siirretty ruokapöydälle odottamaan uutta paikkaa, mutta nyt iski hetkeksi epätoivo, kun löysin Douglas Adamsin Tove Janssonin päältä. Aakkosjärjestys on ihan pielessä, huokaus.

maanantai 7. huhtikuuta 2008

Käyrä laskuun ja syke nousuun

Makasin sängyllä viisi minuuttia. Uusi sykemittari piippasi kuin mikroaaltouuni ja kertoi, että OwnIndex 53 (elite). Kiva kuulua edes joskus eliittiin. Kunto on siis vissiin ihan hyvä, vaikka illan pumpissa syke huitelikin välillä 160:ssa (olin siis anaerobisen kynnyksen alueella). Just. Pumpin jälkeen pumppu piipautti sykemittaria vielä venyttelyssäkin, jopa sen verran, että kävi nolottamaan.

Jos ei vielä ole käynyt selväksi, olen saanut synttärilahjaksi toivomani sykemittarin. Sen verran jännitti hankinta, etten ottanut sitä mallia, jonka olisin ihan ihkaoikeasti halunnut. Päädyin hiukan halvempaan ja hiukan karvalakimpaan versioon. Se on minulle ihan hyvä, vaikka väri ei olekaan supercoolin viileä eli valkoinen (realisti minussa totesi myös, että tällä touhutädillä valkoinen on melko nopeasti harmaa). Väreistä kiinnostuneille kerrottakoon, että sykemittarini on väriltään cool pink, mitä sekin nyt tarkoittanee, siis sellainen vanha roosa (vanhalle toosalle).

Eilinen v*tutuskäyrä on jo loivassa laskussa, vaikka mies pitikin pistää sohvalle nukkumaan. Sanokoon muut mitä sanovat sohvakomennuksista, mutta itse olen sitä mieltä, että seuraavana aamuna (tai tässä tapauksessa kolmen tunnin päästä) töihin heräävänä olen täysin oikeutettu edes jonkinlaiseen unirauhaan. Piste.

Huomenna painun töiden jälkeen tatuoitavaksi. Tai kuten eräs työkaveri kysyi tänään: "Onko sulla huomenna se reikäpäivä?" Vastasin minulla olevan joka päivä reikä päässä. Jotain siitä reiästä kertonee se, että minua harmittaa aivan vietävästi noin viikon jumppakielto. Jo huomiselta jää väliin suosikkijumppani, keskiviikolta taas kiertoharjoittelu, torstailta pump, perjantailta bailatino ja vatsapakara (vatsapakara, hih hih). Veikkaisin kämpän kiiltävän puhtauttaan torstaihin mennessä ;)



Remontin aikana kovia kärsinyt eteisen seinä (kuvassa) korjataan muuten viikon päästä torstaina, siis juuri ennen perjantaita (ohho, se osaa viikonpäivätkin), jolloin lauma työkavereita tulee kylään. Eteisen seinän lisäksi urakoitsijamme aikoo lätkiä kattolistat... ööö kattoon, seinään, kattoon. Taitaa olla edessä Aimolla yösiivous. Huoh.

Lisäyksenä (13.4.) maanantain parhaat jutut kuvattuina. InStyle auf Deutsch, suklaata (nam) ja uusi sykemittari.


Suklaa on niin hyvää, että siitä pitää ottaa lähikuva. Tämä suklaa on muuten aivan ehdoton suosikkini.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2008

Viikon toinen v*tutus

Sanonta v*tuttaa niin, ettei veri kierrä on muuten aika osuva. Kuinka helvetin monta kertaa kahdeksan vuoden aikana täytyy käydä sama keskustelu? Ei nyt ihan totta aikuinen ihminen voi olla niin tampio, ettei tajua edelleenkään a) vastata puhelimeen ja b) ilmoittaa menemisistään (ei sen ilmoittamisen takia, vaan ihan keskinäisen kunnioituksen ja hyvien tapojen nimissä).

Päähenkilöt Nainen ja Mies käyvät noin miljoonannen kerran keskustelun, joka menee jotakuinkin seuraavien speksien mukaisesti:

Nainen on yksin kotona ja yrittänyt tavoittaa miestään toistuvasti useiden tuntien (joskus jopa päiven) ajan siinä onnistumatta. On soittanut, tekstannut, soittanut, soittanut miehen kavereille, tekstannut, lähettänyt savumerkkejä ja huutanut ulos ikkunasta.

Mies. Ulkona. Kavereiden kanssa.

Nainen: Vihdoinkin sä vastaat.
Mies: Joo, sori. En kuullut
Nainen: Ai, kas kummaa. Mä yritin kuitenkin soittaa sulle vaan kolme kertaa tunnissa kuuden tunnin ajan ja lähetinpä muuten ihan vaan pari tekstiviestiäkin.
Mies: No joo, sori. En kuullut.
Nainen: Niin, no kyllä sitten ponkaistaan saman tien luuriin kiinni, kun joku muu soittaa.
Mies: Joo sori. En kuullut.
Nainen: No missä sä nyt sitten olet?
Mies: No täällä baarissa.
Nainen: Baarissa? Sunhan piti mennä katsomaan rekisterikilpitelinettä/ kaverin uutta moottoripyörää/ kissanpentuja.
Mies: Joo no tultiin sitten tähän.
Nainen: Ei sitten tullut mieleen laittaa mitään viestiä, että saattaa mennä myöhään.
Mies: No ei.
Nainen: Missähän vaiheessa olet sitten tulossa kotiin?
Mies: En tiedä.

Tässä vaiheessa naisen veri ei enää kierrä. Eikä kierrä edelleenkään. Ihan oikeasti! Hankkikaa nyt joku tuolle miehelle käytöksen kultainen kirja. Menen nyt siivoamaan vaatekaapin, jos vaikka tää ketutus voisi vielä hiukan kasvaa.

Blogikirjoituksessa esiintyvien ihmisten nimet on muuttettu asianomaisten suojelemiseksi.

torstai 3. huhtikuuta 2008

Aimo-tädin ikäkriisi

Olenko koskaan kertonut olevani iltatähti? En kovin kirkas, mutta tähti kuitenkin. Minulla ja siskoillani on 13 ja 17 vuotta ikäeroa. On selvää, että kahdella siskollani on jo lapsia (hitto, onhan vuotta vanhemmalla serkullanikin kuusi lasta), tarkalleen ottaen siskoillani on yhteensä viisi lasta. Vanhin lapsista täyttää lauantaina 18 vuotta, siis herran tähden 18 vuotta.

Itse juhlin omia synttäreitäni myöhemmin tässä kuussa, joten vanheneminen on joka tapauksessa ajankohtainen ja väistämätön tosiasia. Olen jo hyvän tovin ehtinyt (ikä)kriiseillä tätä asiaa ja mieskin on jo kyllästynyt valitukseen (sekä täysin virheellisesti uumoillut tatuointiajatuksen saaneen alkunsa tästä kriisistä).

Nyt kuitenkin on todettava, että minusta on oikeastaan ihan kiva olla tämän ikäinen. En haluaisikaan olla epävarma ja aivan liian hoikka 18-vuotias. Minusta on paljon hauskempaa olla epävarma ja sopivalla tavalla runsas 26-vuotias.

Krapulat tosin ovat pahempia kuin koskaan. Viime lauantaina olin ihanan ystäväni kanssa ulkona. Söimme hyvin, joimme huolellisesti ja puhuimme itsemme väsyksiin. Teki hurjan hyvää. Seuraavana aamuna tosin tunsin juhlineeni. Huoh.

Eniten v*tuttaa kotiin jääneet avaimet

Olin koulutuksessa Helsingissä eilen ja tänään. Molemmat päivät olivat pitkiä, työntäyteisiä ja antoisia. Ihan vaan aavistuksen verran väsytti eilen, mutta menin silti salille kotiuduttuani. Reipas Aimo.

Tänään en olisi millään ehtinyt salille, vaikka olinkin aikaisemmin kotosalla. Eilisen salikäynnin jäljiltä olin jättänyt kotiavaimet jumppakassin taskuun. Aamulla avaimet ei sitten olleet ensimmäisinä mielessä, vaan huolehdin lähinnä seuraavasta: vaattet, meikki, aamupala, toiset vaatteet, hiukset, kolmannet vaatteet (jotakuinkin tuossa (tärkeys)järjestyksessä).

Ihan siis hiukan ketutti, kun junassa huomasin avainten puuttuvan. Jos käyrä ei olisi ollut niin jyrkästi nouseva, olisi naurattanut se hassu pikkufakta, että olin juuri ostanut junalukemiseksi mainion kirjan. Pääsin kirjassa puoleenväliin ennen kuola poskella -torkkuja, joten en tiedä käsiteltiinkö kirjassakin kotiavainten unohtuminen. V*tun varmasti käsiteltiin.

Tässä jonkun aikaa kotosohvalla lojuneena voin onnekseni todeta pahimman ärsytyksen jo laantuneen. Onneksi. En edes tarvinnut lohtushoppausta ärsytyksen lieventämiseksi.