keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Iiih, ihanaa!

Kuka näitä nuoria naisia oikein tekee? Siis näitä, jotka reagoivat kaikkeen iihihanaan kiljuen korkeuksilla, jotka vain koirat kuulevat. Erehdyin avaamaan telkkarin Unelmien poikamiehen aikaan. Jos en olisi ollut niin väsynyt, olisi kanava vaihtunut saman tien. Rikkipuhkipoikkinaisena (naisena) sitä vaan on piirun verran laiskempi reagoimaan, joten jäin tuijottamaan tätä Amerikan lahjaa televisiokansallemme. Kyllä on taas nainen naiselle susi. Ei voi muuta sanoa.

Tämän päivän jumpasta selvittyäni kipittelin kotiin ja väänsin herkullisen kana-ceasar -salaatin. Olin käynyt kaupassa ennen jumppaa ja kanahyllyllä (okei lihahyllyllä) seisoessani puntaroin pitkään kanavalintaa. Vaihtoehtona oli 300 grammaa Poutun filesuikaleita hintaan 1,99 euroa ja kilpailijan vastaava hintaan 3,98. Just. Syykin hintaeroon löytyi lihan alkuperämaasta. Brassikana oli tuon hurjat kaksi euroa kotimaista lajitoveriaan halvempi. Totesin, että brasilialainen liha on varmasti ihan yhtä hyvää ja se ainakin tekee hyvää lompakolleni. Jokin on kyllä pielessä, kun maapallon toiselta puolelta roudattu liha maksaa enemmän kuin Jussi-maajussin kasvattama tipu. Kumma juttu.

Kuntosalilla siirrytään ensi viikosta kesälukujärjestykseen. Tammikuusta lähtien olen tahkonut samoilla tunneilla ja nyt pitäisi ottaa uusi rytmi elämään. Jotenkin kummasti tuntuu haikealta, kun ohjaajat huikkaavat hyvästit kesän ajaksi. Turhaa en kuitenkaan ole salilla tossunpohjia kuluttanut. Olen iloinen huomatessani jotain edistystä tapahtuneen siitä kun aloitin salilla lokakuussa. Jaksan enemmän ja pidempään, yhä isommat painot nousevat melkein kuin leikiten. Vartalossanikin on tapahtunut selkeä muutos. Ryhtini on parantunut, lihakset erottuvat paremmin ja vaikka kiloja ei olekaan karissut, olen kaikin puolin kiinteämpi. Olen pitkästä aikaa tyytyväinen ulkomuotooni. Hiukan surumielisenä ja turhamaisena muistelen ainoastaan rintojani sen 20 kiloa sitten ;)

Yläkerran naapurit ovat taas antaneet kuulua. Jos postaus alkoi ihmetellessä nuoria naisia, niin eipä nuoret miehet yhtään sen parempia ole. Aivan kuin yläpuolellamme asustaisi kolmen (vai onko se neljän) miehen sijasta norsulauma. Siis huonosta musiikista pitävä norsulauma. Lienee tarpeetonta vuodattaa, että musiikkia on taas soiteltu kovaa ja korkealta kellonajasta riippumatta, minkä lisäksi pojat tömistelevät kuin viimeistä päivää. Tänään tosin jäin jumpasta kotiuduttuani mielenkiinnolla kuuntelemaan musiikkivalintaa. Yläkerrassa nimittäin soi Leona Lewisin Bleeding love. Se jos mikä kelpaa minullekin. Teki mieli käydä kiittämässä, mutta olisivat kaiketi ottaneet sen kettuiluna.

perjantai 23. toukokuuta 2008

Nainen on kauneimmillaan nyt

Helsingin Sanomien NYT-liitteen kautta voi esittää kinkkisiä kysymyksiä radiofilosofeille Tuomas Nevalinnalle ja Jukka Relanderille. Tällä viikolla kysyttiin miksi saksalaisille nauretaan ja milloin nainen on kauneimmillaan. Ensimmäinen kysymys vastauksineen osui jo aika tavalla kohdilleen, mutta toisen kanssa olin yhtä hymyä. Tässä siis vastaus kokonaisuudessaan:

"Heittäessään päänsä taaksepäin nauraakseen. Laittautuessaan. Puhaltaessaan otsahiuksiaan. Salkku kädessään. Hymyillessään: "tiedän mitä ajattelet". Improvisoiduissa, käytännöllisissä asuissa, joita ei ole tarkoitettu eroottisiksi. Pyyhältäessään myöhässä sisään. Jäädessään kiinni jostakin pienestä ja vähän tyhmästä. Ollessaan lämmin ja avoin. Antaessaan olla. Katsoessaan ihan aavistuksen kieroon. Aikuisena. Kahdeksan maissa. Kun kuvittelee, että kukaan ei katso."

Ulkonäkökeskeisessä yhteiskunnassa sitä ei aina muistakaan olevansa kaunis juuri omana itsenään. Sitä ajattelee aina, että pitäisi olla laittautunut parhaimpiinsa ja täydet juhlameikit naamassa, jotta voisi kuvitellakaan olevansa kaunis. Puhumattakaan siitä, että olisi kauneimmillaan. Huomionarvoista vastauksessa on myös se, ettei siinä puhuta mitään koosta, painosta, fyysisestä kauneudesta. Niin usein unohtuu se, että iästä ja koosta riippumatta jokainen nainen on kaunis. Sisin ratkaisee. Nainen on kauneimmillaan nyt. Kaunis kiitos NYT-liitteelle muistutuksesta.

lauantai 17. toukokuuta 2008

Huumaava lauantai

Lauantaista ei kuitenkaan vielä, vaan ensiksi perjantain kuulumisia. Aamu alkoi mukavan lämpimillä tunteilla yläkerran naapureita kohtaan. Konemusiikkijumputus lähti käyntin tasan 7.45. Töihin lähtiessäni soitin isännöitsijälle ja pyysin tekemään asialle jotain. Tiedän että tarkoituksena oli kuulostella tilannetta ja häiriöitä, mutta rappukäytävässä minua tuli vastaan alakerran naapuri, joka oli siinä käsityksessä, että mekkala kantautuu meidän asunnostamme.

Kiireisen työpäivän jälkeen menin viimeistä edelliseen bailatinoon ja sen jälkeen vielä jumppaan. Miehen kanssa nähtiin jumppani jälkeen ja menimme syömään. Mies pohti menevänsä kaverilleen pitämään kisastudiota, mutta ei ollut oikein innostunut, joten päädyimme viettämään koti-illan Jesse Jamesin ja lätkämatsin parissa. Minä nukuin leffan aikana ja mies lätkämatsin.

Tänään lähdin aamusta Helsinkiin tapaamaan vanhempiani ja kahta tätiäni. Tädit olivat tulleet viikonlopuksi pohjoisesta viettämään väsyneiden äitien viikonloppua. Syystä ovatkin väsyneitä. Kummallakin on seitsemän lasta ja toisen lapsenlapsien lukumäärä on noussut jo yli kymmenen. Tapasin isäni Senaatintorilla muiden ollessa museossa. Kävimme Engelissä aamiaisella (a i v a n mielettömän hyvä) ja ihmettelemmme DNA:n mainoksen rakentumista tuomiokirkon portaille. Siinä oli kyllä kukkia kerrakseen.

Tärkein syy päiväreissuuni oli mennä katsomaan Johanna-serkkuni videoteosta "Hengitä". Hän käsitteli tavattoman kauniisti ihmisen elon kiertokulkua, lapsuutta ja vanhuutta, elämää ja kuolemaa, eräänlaista matkaa. Menimme porukalla galleriaan, missä tapasimme Johannan siskoineen. Muut lähtivät esityksen ja pikaisten kuulumisten vaihdon jälkeen siskoni ravintolaan ja minä lähdin paluumatkalle kotiin. Ostin matkalukemiseksi Juha Vuorisen Vaippaihottuman, jota nauroin ääneen junassa. Pitäisi vissiin käydä enemmänkin Helsingissä päiväseltään, kun se kerran on niin helppoa ja piristävää. Ihan jos ei muuta syytä keksi, niin ainakin sitten Engelin aamiaiselle.

Kotiin palattuani kaappasin miehen mukaan kaupungille ja kävimme syömässä ja hiukan shoppailemassa. Tänään olisi ollut paikallisessa jättitapahtumassa mielenkiintoinen esiintyjä ja pohdimme pitkään jaksaisimmeko mennä. No emme menneet, tästäkin illlasta tuli koti-ilta. Katselimme Pulkkista ("Don't push the river") ja Ghostrideria - ei liene vaikea arvata, että kumpikin oli miehen valintoja ;) Sain vihdoin lajiteltua puhtaat pyykit kaappiin, joten voin taas hyvillä mielin pistää pesukoneen laulamaan ja antaa seuraavan kaaoksen kyteä. Oli ihana olla yhdessä kotosalla lauantai. Nyt kun pyykitkin on lajiteltu, voi sunnuntaihin herätä hyvillä mielin. Meinaan tästä kohta mennä suihkuun ja riehaantua vielä sen verran, että vaihdan lakanat. Sitä nukkuu uusissa lakanoissa niin mielettömän hyvin.

Kukkia, paljon kukkia

torstai 15. toukokuuta 2008

Melusaastetta ja mielipahaa

Voi jump ja tump. Mikä yllätys, yläkerta pauhaa taas. Tump. Ei oikein jaksa innostaa. Jump. Soittaisivat edes hyvää musiikkia. Tump. Väistämättä tulee mieleen, että minusta on tullut vanha, kun näin hermostun asiasta. Jump. (Oikeasti, hakkaako ne nyt tuon musiikin tahdissa patteria?)

Tänään oli töissäkin kova meteli aina sopivin väliajoin, siis melkein koko ajan. Olisi ehkä pitänyt jäädä jumpan jälkeen saunaan, siihen tavalliseen. Infrapunasauna on järjestään täpötäysi, mutta tavallisessa saunassa saa olla melkein aina ihan rauhassa. Hiljaisuus tekee välillä ihan hyvää. Tai tekisi, jos siihen olisi mahdollisuus. Huoh. Onneksi on korvatulpat ja telkkariohjelmissa tekstitykset.

Sen lisäksi, että jatkuva melu saa minut ärsyyntymään, huomaan, etten oikein voi ajatella. Siis siitäkin huolimatta, että usein minä olen se melun lähde. Olen joskus vähän turhankin kovaääninen itse, mutta se nyt vaan on osa minua. Ja kyllä minäkin osaan olla hiljaa ja tiedän hetket, joihin ilakointi ja vitsit eivät sovi.

Melu saa myös ihmisten pinnan kireälle. Jotenkin työpaikan remontti häiriöineen on saanut kaikki enemmän tai vähemmän kiukkuisiksi. Hyvät käytöstavat pitäisi kuitenkin pitää mielessä, vaikka kuinka ärsyttää. Ainakin itse yritän pitää niin töissä kuin kotona positiivisen asenteen (ja puin nyrkkiä hiljaa). Tänään harmistuin työkaveriin, joka huusi minulle vieraan läsnäollessa, koska olin jättänyt yksityispuhelimeeni äänet päälle mennessäni kokoukseen. Tulin kokouksesta työhuoneeseen eikä hän edes tervehtinyt minua, vaan aloitti suoraan marmatuksensa siitä kuinka puhelimeni oli soinut ja soinut. Pahoittelin mokaani, mutta vasta iltapäivällä teki mieleni antaa huonosta käytöksestä palautetta, kun toisen työkaverin ollessa asioilla hänen puhelimensa soi huoneessaamme monta kertaa. Luonnollisestikaan tätä työkaveria ei moitittu ollenkaan.

Häiritsevän melun lisäksi minulla on viime aikoina ollut melkoinen kiire, joten olen melko vähän miettinyt erästä kurjaa asiaa. Tänään kuitenkin oloni oli kovin haikea ja pohdin siksi, onko minulla edes oikeutta olla surullinen asiasta, jota ei tietyllä tasolla ole koskaan ollut olemassakaan. Vaikea sanoa, mutta kai nämä tunteet ovat ihan aitoja, kun minusta tuntuu näin pahalta. On oikeastaan aika kurja huomata menettäneensä jotain.

keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Valoa elämään ja piiip

Sunnuntaina vessassa pimeni. Vessan uusi valaisin, jonka lasi halkesi ensimmäisellä käytöllä oli lamppujen kanssa yhtä onneton. Polttimot kestivät sen noin kaksi kuukautta. Vaude! Mistäs nyt sunnuntaina saat uuden lampun vessaan, kun polttimo on sellainen hassu - siis ei mikään tavallinen hehkulamppu. Miestä pyysin maanantaina työreissuun lähtiessäni vaihtamaan lampun, tekemään edes sen. Enpä oikein itsekään voinut uskoa silmiäni, kun tulin kotiin ja huomasin miehen vaihtaneen lampun. Edistystä! Tai sitten miehenikin mielestä on vastenmielistä käydä pimeässä vessassa. Kotiin oli kyllä muutenkin kiva tulla :)

Kotiinpaluusta tekee vähemmän miellyttävän ketkäs muutkaan kuin yläkerran naapurit. Sama jumputitumputijumputus alkoi taas yhdeksän aikaan. Sovimme miehen kanssa, että kuuntelemme ja katselemme touhua jonkun aikaa, jos tilanne ei muutu, ilmoitamme isännöitsijälle.

Työreissussa oli yllättävän kivaa, en oikein tiennyt mitä odottaa, kun viime vuonna vastaava tilaisuus meni enimmäkseen hämmästellessä. Tapasin niin tuttuja kuin uusia tuttavuuksiakin. Oli hauska huomata, että tuosta porukasta löytyy jo tuttuja kasvoja ja sellaisia, joiden kanssa on ehtinyt tehdä yhteistyötä. Ammatillisessa mielessä oli hyvä verkottua ja nähdä samaa työtä tekeviä, samojen asioiden kanssa painiskelevia sekä vaihtaa ajatuksia. Jännää oli myös olla entisten työkavereiden asiakkaana. Hyvin te veditte, mimmit! Iltaohjelmaakin oli ihan tarpeeksi, maanantaina jopa omasta takaa. Piipahdin ystävän synttäreillä, vaikka hetken aikaa olin illalla ajatellut jääväni hotellihuoneeseen lukemaan. Hyvä etten jäänyt.

Hotellihuoneen kanssa meinasi tosin käydä huonosti. Ensimmäinen yö meni heräillessä melkein tunnin välein. Huoneeni oli aivan hissin vieressä ja joka kerta hissin tullessa kerrokseen, kuului kova merkkiääni. Piiiip. PIIIIIIIP. Voi piip. Kyselin tiistaina mahdollisuutta vaihtaa huonetta. Valitettavasti hotelli oli täynnä, joten heillä oli tarjota ainoastaan minisviitti. Ei paha. Tiistain ohjelman jälkeen lojuin kylpyammessa kuunnellen musiikkia. Ei paha ollenkaan.

sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Valituksien vastapainoksi jotain kivaakin

Olen ollut aika kova valittamaan täällä viime aikoina. Huolestuttavaa. Päätin siksi listata kivoja juttuja viime päiviltä:

Tänään oli aivan mahtava keli, kun olimme (hiukan epäonnistuneesti miehen toilailujen takia) mökillä appivanhempia moikkaamassa. Makoilin hetken uudessa aurinkotuolissa mukavassa asennossa auringon lämmittäessä. Ihan kuin olisi ollut kesäkesäkesä.

Siskon kanssa oli ihanaa eilisellä keikalla, vitsailimme, pidimme hauskaa ja toimimme mielettömän hyvänä tiiminä. Keskustelimme myös viime kerran tienesteistä (eikä tämä kerta yhtä lyhyenä keikkana ollut paljon parempi) ja sisko oli kauhistunut siitä, kuinka vähän minulle jää käteen. Ihana juttu, että hän ymmärtää asian. Ehkä minun ei tarvitse enää tuntea niin polttavaa huonoa omatuntoa kieltäytyessäni keikoista, kun siskokin sanoi, ettei hän tuolla summalla lähtisi edes kotoa.

Olen kuntoillut ahkerammin kuin koskaan. Olen saanut sykemittarin todelliseen hyötykäyttöön, vaikka muutaman namikan tarkoitus onkin vielä vähän hakusessa. Tällä viikolla olen urheillut kuutena päivänä yhteensä kahdeksan kertaa. Kilokaloreita on palanut huimat 4628. Kalorikulutuksen seuraaminen on kuitenkin saanut minut pohtimaan tarkemmin syömistäni - hyvässä ja pahassa. Olen nykyään huomattavan paljon tarkempi ruokien ravintosisällön kanssa, ehkäpä jo liiankin tarkka. Nykyisellä kuntoilutahdillani minun tulisi syödä vähintään 2300 kilokaloria päivässä, mutta joskus on päiviä, etten syö tuosta kuin puolet, joskus en edes sitäkään. Täytyy nyt siis kiinnittää huomiota siihen, että muistan syödä ja siihen, että syön oikeanlaista ruokaa. Kuntoilukärpäsen pureman jälkeen olen muuten nukkunut paljon paremmin kuin ennen, olen väsynyt ihan ihmisten aikaan ja harvemmin enää kukun yhteen yöllä.

Vapun reissu Hankoon lämmittää vieläkin mieltä. Oli todella ihana nähdä hyviä ystäviä ja vauhdilla kasvavaa pikkuneitiä. Harmi vaan, ettei nähdä useammin. Karjaan kummineitiä olisi myös tarkoitus mennä moikkamaan. Olemme viimeksi nähneet vuodenvaihteessa, joten nyt onkin jo korkea aika. Autoton elämä vaan hankaloittaa liikkumista. Onneksi on kuitenkin junayhteys, jolla pääsee melko kätevästi paikastamme A paikkaan B. Jostain syystä emme ole saaneet vierailua onnistumaan reissuilla Hankoon, sillä jotenkin aina sinne mennessä ja sieltä pois lähtiessä on niin kova kiire.

Huomenna lähden kolmeksi päiväksi työmatkalle Helsinkiin. Ihan mukava reissu taitaa olla tiedossa ja eilen tuli juuri sopivasti kutsu maanantaisille synttärijuhlille keskustassa. Entinen koulukaveri täyttää vuosia juuri maanantaina, joten täytyyhän sitä juhlia. Itse sankari tosin pääsee töistä vasta iltakymmeneltä ja seuraavana päivänä hänellä on aamuvuoro, mutta siinä välissä ehtii kuulemma ihan hyvin juhlia. Uskon :) Meinaan käydä ainakin moikkaamassa, sillä en ole nähnyt tätä ystävää aikoihin.

Musiikkia sunnuntain ratoksi

Tump tump jump jump tum tu tu tum tum jump jump tump tump

On se niin mukavaa, kun on ajattelevaiset naapurit. Mistähän yläkerran nuoriso tiesi, että juuri tätä kaipasin tähän päivään? Tulin eiliseltä keikalta puoli kahdentoista jälkeen kotiin ja yläkerran bileet olivat silloin jo käynnissä. Kuuntelin musiikkia, pullojen kilinää, kiroilua ja huutamista yhteen saakka, jolloin marssin naapurien oven taakse ja pyysin heitä olemaan hiljempaa. Nuori jannu oli kohtelias (ja aivan tolkuttomassa humalassa), jopa niin kohtelias, että kutsui mukaan juhliin. No en nyt sitten kuitenkaan mennyt. Yllättävää.

Mökä ei loppunut pyynnöstäni huolimatta, joten minulle tuli uni ainoastaan korvatulppien avulla. Tältä päivältä naapurit aloittivat juhlimisen Tanssi tähtien kanssa -finaalin jälkeen. Oikein mukavaa. Minut saa muuten todella iloiseksi myös se, että juuri nämä naapurit tekivät remonttiaan yötä päivää, maanantaista sunnuntaihin kuukausitolkulla kuin Iisakin kirkkoa konsanaan.

Tump tump tum tu tu tum tum jump jump tump tump vit tu tump

Mieskin on taas vaihteen vuoksi aiheuttanut harmia. Sovimme anopin käydessä eilen, että menisimme heille juhlistamaan äitienpäivää. Mies lupasi ja vannoi katsoa juhlivansa kavereidensa kanssa lauantaita siten, ettei seuravan päivän ajokunto kärsi. Just. Kävi muuten sitten ihan samalla tavalla kuin synttäreinäni. Tällä kertaa mies ei tosin tullut edes kotiin, joten en päässyt liimaamaan miehen rintaan post it -lappua. Synttäripäivänäni mies heräsi sohvalta rinnassaan lappuni, jossa luki "kiitti vitusti". Oli kuulemma ollut melkoisen miehekäs teko, joka oli saanut juhlijankin mietteliääksi. Jopa mieheni kaverit olivat kehuneet tempaustani, jonka olisi voinut lähettää passive-aggressivenotes.com -sivuille.

Nyt kun päästiin puhumaan miehen kavereista, en voi olla mainitsematta eilistä ärtymyksen aihetta. Eilen kotiuduttuani puhuin mieheni kanssa puhelimessa, kyselin kuulumisia ja illan sujumista. Hyvin oli mennyt ja kivaa oli ollut, vielä siinä vaiheessa oli äitienpäiväkin mielessä. Puhelun aikana kuitenkin menetin viimeisenkin rippeen kärsivällisyydestä miehen idioottikaveria kohtaan. Tämä röyhkeä, töykeä ja moukkamainen tyyppi on käyttäytynyt minua kohtaan aina todella epäkunnioittavasti, mutta eilisen puhelun aikana hänen huutamansa kommentit saivat käpyni (onneksi ei sentään häpyni) palamaan. Eihän minun nyt tarvitse ihan mitä tahansa skeidaa sietää tuollaisilta törkymöykyiltä. Mies pistäköön kaverinsa kuriin tai sitten suksikoon kuuseen molemmat. Hitto. Sama kaveri oli muuten ominut miehen edellisellä saunareissulla unohtaman paidan eikä suostunut palauttamaan sitä. Oli jopa mennyt omaa äitiään moikkaamaan tänään kyseinen paita päällä. Pikkujuttuja, voisi joku kuitata, mutta minusta tuo on jo törkeää.

perjantai 9. toukokuuta 2008

No niin!

Maneerit, ne on niinku kumma juttu. Niinku.

Työkaverin kanssa tuli joku aika sitten puheeksi maneerit. Sitä huomaa toistavansa omassa puheessa ja joskus jopa tekstissä välillä ihan kammottavan paljon samoja täytesanoja ja päätteitä. Puheessani vilisevät mm. tota, niinku, niin, ööö. Kuulostan varmaan niinku hirmuisen pätevältä. Väsyneenä tarinoidessani toistelen usein "niin niin, niinniin". Muutama vuosi sitten erään pitkän työkeikan jälkeen menin suoraan ystävien luokse istumaan iltaa. Minua väsytti ihan aiheesta, mutta kivaa oli. Juteltiin ja kertoiltiin kuulumisia. Ajatukseni ei enää ihan ollut kirkas, joten tungin joka lauseeseen ja käänteeseen "niin niin, niinnninn, niin, niin niin". Seuraavan kerran tavatessamme ystäviemme parivuotias poika kutsui minua niinniiksi. Niin niin.

Kun minua pyydetään tekemään jotain, mihin minulla ei oikeasti olisi aikaa, vastaan yleensä automaattisesti "Joo, tottakai". Joo, tottakai teen, ja jatkan "ei tässä mitään", vaikka työlista pihisee punaisena. Oikein stressaantunena huomaan itsekin sanovani "joo" hiukan kireästi. Pitäisi osata kieltäytyäkin, kun kerran tunnistaa tuollaisen piirteen itsessään. Huolestuttavaa.

Työkaveri kertoi tyttärensä ensimmäisten sanojen joukossa olleen "no niin". Huvittavaksi jutun tekee se, että tämä työkaveri tokaisee aina "no niin" aloittaessaan jotain hommaa tai tullessaan toimittamaan tomerasti asiaansa.

Niin niin. Niinku.

Lisääntykää ja täyttäkää maa

Iltalehti.fi tietää kertoa sosiaali- ja terveysministeri Hyssälän kannustavan nuoria lisääntymään mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Lapsia jää tekemättä ja ensisynnyttäjien keski-iäksi 28 vuotta on kuulemma liian korkea. Koira + kalikka = älähdys

Helppoahan se on saakutirallaa kannustaa lastentekoon, oikein kehottaa. "Ei se mitään, vaikka on opinnot kesken, sitä parempi vaan. Panohommiin siitä.", tuntuu hallitus sanovan ministerinsä suulla. Vanhasen ykköshallitus tuon laulun taisi jo aloittaa. Millähän nuo päättäjät saisi tajuamaan, että lapsiluvun kasvattaminen on helpommin sanottu kuin tehty.

Samassa jutussa HY:n Timo Airaksinen heittää pari nasevaa pointtia, jotka ainakin minä allekirjoitan täysin: "Ongelma on, että Suomessa on huonot palkat, korkeat verot, korkeat hinnat ja alhainen sosiaaliturva." Milläs rupeat lapsia tekemään, kun nytkin meinaa oman toimeentulon kanssa tehdä tiukkaa?

Lisäksi työsuhteet ovat järjestään melko lyhyitä määräaikaisuuksia, joten tulevaisuutta on kamalan vaikea suunnitella. Kaiken kukkuraksi nuori nainen, sellainen vaikkapa ensisynnyttäjäikäinen tai vähän nuorempi, on työmarkkinoilla pelottava mörkö, joka saattaa jäädä vaikka äitiyslomalle kesken projektin. Hui kamalaa! Kyllä taas tulee mieleen erään entisen esimiehen kommentti työkaverin jäädessä äitiyslomalle muutama vuosi sitten. "Jos sinua palkatessa olisi tiedetty, että jäät nyt äitiyslomalle, et olisi siinä", sanoi tuo suuri johtaja. Onneksi kyseinen kommentti jäi muuten mukavan läksiäistunnelman varjoon.

Vanhasen hallituksen suosikkilistan kärkeen pääsisi varmasti Duggarin perhe mistäs muualtakaan kuin Jenkeistä. Perheeseen odotetaan kahdeksattatoista lasta.

Brand spanking new, all singing, all dancing Blogilista.fi

Kyllä sitä nyt haukutaan. Blogilistaa nimittäin. Enpä tiedä johtuuko tämä vain minusta vai onko joku muukin sitä mieltä, että Sampo-pankin sähellyksen jälkeen väki tuntuu olevan taipuvaisempaa muutosvastarintaan. Okei, onhan se vielä ihan sekaisin koko lista. Kovasti täytyy säätää ihan itse, että homma näyttää edes vähän siltä miltä sen pitäisi.

Yritän itse kuitenkin täsyin tapojeni vastaisesti ottaa tämän muutoksen rauhallisesti ja pysyä positiivisena. Helppohan se tosin on ottaa rauhallisesti, kun en tuossa tohinassa edes menettänyt yhtään tilaajaa vaatimattomasta 16 tilaajani joukosta (oikeasti, kaunis kiitos vaan kaikille :)) ja yhdessä vaiheessa tilaajia oli reippaat 400, mikälie virhe kehitetty hivelemään juuri minun (ja kaikkien muiden) itsetuntoani. Pari juttua tietty haluaisin heti kuntoon:
- Hakutoiminto on aivan onneton, aikaisemmin sai etsittyä blogin kivasti osalla blogin nimestä. Nyt tietyn blogin hakeminen on melkein mahdotonta.
- Tarkista heti -namikka oli niin kätevä wanhalla kunnon Blogilistalla. Onneksi nappia on jo lupailtu uudelle listalle ja hyvä niin.
- Luettujen suosikkien päivittyminen luetuiksi takkuilee, mutta kaipa sekin korjataan.
- Ulkonäkö on vähän ankea, mutta siihen kyllä tottuu - kaikkeen tottuu.

Minut on kai kovin helppo voittaa puolelleen. Listan ollessa päivitystyön aikaan keskiviikkona alhaalla hymyilin kuin mikäkin hölmö etusivun kuvalle. Olivat sitten retaleet laittaneet tämän etusivulleen ja meikälikka oli myyty. Eihän LOLcatseille voi olla vihainen. Mä olen niin helppo.

helpercat.jpg
more cat pictures

torstai 8. toukokuuta 2008

Remontti ja kehittävää keskustelua, all in a day's work

Seli seli: Jumppaan tuli niin kiire, että lappu jäi kiikuttamatta jätekatokseen. Vien sen huomenna. Elämme ilmeisesti hyvin jännittäviä aikoja, kun ainoa kirjoittamisen arvoinen asia elämässäni on tulikivenkatkuinen viesti jätteiden lajittelusta, jota en edes saa vietyä paikoilleen. Noo, onhan tässä ihan oikeasti kaikenlaista, kuten mummun huono kunto. Sieltä suunnalta ei ole kuulunut mitään uutta. Hyväksyttävä se kuitenkin on, että mummua ei kohta enää ole, se on vain ajan kysymys.

Työkiireet ovat aavistuksen verran hellittäneet, vaikka vielä muutama homma pitäisi tehdä pikapikaa. Töissä vaan on keskittyminen tätä nykyä melko hankalaa, sillä kiinteistön laajamittainen remontti alkoi viikko pari sitten. Talossa lappaa työmiestä ja urakoitsijaa. Melu on lähes loputon: ylhäällä, alhaalla ja sivulla metelöidään, porataan, piikataan ja porataan vielä lisää. Itse remontti ei ulotu kerrokseemme, paitsi juuri sen huoneen osalta, jossa vietän päivittäin kahdeksan tuntia (oikeasti 7,5) elämästäni. Onneksi naapurimme remontti on loppunut, ettei samaa skeidaa tarvitse sietää kotonakin, se olisi jo aivan liikaa.

Huvittuneena olen seurannut, kuinka työmaamelun takia kaikki keskustelut käydään normaalia suuremmalla äänenvoimakkuudella. Ainakin aluksi. Tänään minulla oli kehityskeskustelun toinen osa, jonka alkua säesti kilke ja pauke. Hiukan kävi hymyilyttämään, kun esimies kommentoi kehitystäni työtehtävissäni melkein huutaen. Jostain kumman syystä taustameluun kuitenkin tottuu, joten keskustelukumppanieni äänenvoimakkuuskin laski kehityskeskustelun edetessä.

Kehityskeskustelu meni mainiosti, oikeastaan paremmin kuin kuvittelin. Oli mukava kuulla kehuja - ja vielä ihan oikeasta asiasta, jos nyt näin saan hiukan kehua retostella. Tähän kiireeseen tekee kyllä hyvää saada myönteistä palautetta. Olen todella tykännyt työpaikastani, enkä enää edes voi sanoa työpaikkaa uudeksi, sillä aloitin jo yli vuosi sitten tehtävässäni. Kehityskeskustelun päätteeksi keskusteltiin vaikeastakin asiasta, mutta sen osalta kaikki meni kuitenkin hyvin. Tästä on hyvä jatkaa huomiseen työpäivään ja tynkäviikoloppuun.

Viikonloppua lyhentää siskoni keikka lauantaina, kyseessä taitaa valitettavasti olla parin viikon takaisen keikan toisinto. Ei sisällöltään, vaan pituudeltaan. Käteen jää siis se noin kolmekymmentä euroa, huoh. Kyllä taas kiukuttaa veroehdotuksen korjaaminen matkakulujen osalta, omavastuu 500 euroa on kohdallani aivan naurettava. Se yli kun pääsen kitkutellen, jos pääsen, ei paljoa jää enää korvattavaa. Sivutulojen ollessa kyseessä, pitäisi omavastuuosuuden olla pienempi.

Nössö mikä nössö

Aamulla loikin into pinkeänä jätekatokseen lappuseni kanssa. En kuitenkaan jättänyt kiukkuviestiäni, sillä jätekatoksessa hääräsi huoltomies. Hitto, pitääkö niidenkin aina olla tekemässä hommiaan. Pelkuriraukkana ja kylppärimme kosteusvauriosta johtuneen kähinän takia meinaan jättää lapun nimettömänä, joten en halunnut ripustaa sitä huoltomiehen nähden. Jollain tasolla jopa minä tajuan nimettömien viestien jättämisen olevan kaikin puolin asiatonta ja asioihin pitäisi pystyä vaikuttamaan reilusti ja avoimesti, mutta en silti halua leimautua taloyhtiömme hulluksi jätenaiseksi. Mutku, mutku. Uusi yritys on asialistalla illan jumppaan mennessä.

keskiviikko 7. toukokuuta 2008

Täs ois pilkku, missä viila

Löysin tänään itsestäni pahemman luokan pilkunviilaajan, kerrostalokyttääjään ja nipottajan. On minusta moneksi. Kotikaupungissani lajitellaan jätteet, ja hyvin lajitellaankin (lisätietoa). Roskien lajittelusta bio-, energia-, kaatopaikka-, keräyspaperi- ja keräyskartonkijätteisiin on meidän perheessämme ainakin tullut tapa. Hyvä tapa. Sellainen tapa, jota ei enää edes huomaa.

Senpä takia minua nyppiikin niin maan perkeleesti, kun jotkut toopet taloyhtiössämme
a) eivät lajittele roskiaan
b) laittavat roskat vääriin astioihin
c) toopeilevat astiat liian täyteen.

Olen jopa sortunut ottamaan kännykkäkamerakuvia roskia tursuavista kaatopaikkajäteastioista (kaatopaikkajätettä pitäisi ihan oikeasti kertyä kaikista vähiten), pullistelevista keräyskartonkiastioista (kun ei niitä pakkauksia vaan voi litistää) ja biojäteastiaan heitetystä energiajätepusseista (se energiajäteastia kun onkin niin kauhean kaukana).

Miehelleni olen tästä asiasta paasannut suut ja silmät täyteen. Isännöitsijä taas ei yllättäen ota asiaa kuuleviin korviinsa. Siispä ryhdyin toimeen ja kirjoitin tulikivenkatkuisen ja pitkän lapun jätekatokseen. Aion viedä sen huomenna paikoilleen ja seurata tilanteen kehittymistä. Tämä ei jää tähän.

tiistai 6. toukokuuta 2008

Miten muna voi?

Kiitos kysymästä. Vähän väsyttää. Kahden jumpan ja 1190 kulutetun kilokalorin (kamala määrä) jälkeen oli aiheellista vääntää pari karjalanpiirakkaa - tarkalleen ottaen 20 kappaletta.

Tuli taas tehtyä niin kaunis kuoritaikina, että vähän itketti. Vehnäjauhot jäi pois taikinasta - ei terveyssyistä, vaan siksi, ettei niitä ollut. Olin viikonloppuna reipas ja pakoillessani pyykkivuorta siivosin kuivatavarakaapit. Heitin siinä sitten vanhoja jauhoja pois oikein urakalla.

Vehnäjauhottomuus ilmeisesti aiheutti sen, että taikinaa oli melko tuskallista pulikoida. Vähän taikina repeili reunoilta, mutta sehän ei menoa haitannut. Mitä nyt muutamaan kertaan piti aloittaa homma alusta.

Siistiä puuhaa tästä ei kyllä saa sitten millään. Ei millään. Eihän kukaan suutu, jos ihan pienesti tunnustan imuroineeni ylimääräiset jauhot pois työtasolta, mutta luonnollisesti vasta urakan päätteeksi.

Sitä vissiin sanotaan, että karjalanpiirakka on tekijänsä (hmmmm) näköinen. Ilmeisesti minä olen rehevä, rapsakkareunainen, minussa on muhkeasti täytettä ja olen avoin. Ja nyt siis puhutaan persoonasta, puhutaanhan?

Karjalanpiirakoitahan ei voi, siis yksinkertaisesti ei vaan voi syödä ilman munavoita. Otetaan siis munaa. Mmmmh, munaa.

Otetaan vielä voita. Mmmmh, voita. (Okei, okei, vähärasvaisempaa Oivariinia.)

Ja kas, meillä on munavoita. Mmmmh, munavoita. Eikun syömään. Mmmmh, syömään.

Toisenlainen heili Karjalasta huolettaa. Parin viikon päästä 91 vuotta täyttävä mummu, äidinäiti on huonossa kunnossa. Siis sellaisessa kunnossa, jota 90-vuotiaalta sopii jossain määrin odottaa. Sunnuntaista lähtien ollaan odoteltu uutisia, hyviä tai huonoja, ihan mitä tahansa. Kun soittelemme siskoni, vanhempieni tai jonkun tädeistäni kanssa, ei puhelimeen vastata normaalilla tervehdyksellä, vaan hengästyneesti "no, onko mitään". Ei, ei mitään uutta taaskaan.
Tuon ikäisen ollessa kyseessä ei luonnollisestikaan voi sanoa kuoleman olevan yllätys. Onhan mummukin jo pitkään toivonut pääsevänsä pois. Erään aikakauden päättyminen - taas kerran - kuitenkin surettaa. Taas yksi pala lapsuutta on pian poissa.

Olemme siskojen kanssa yrittäneet olla reippaita, äidinkin kanssa on naurettu puhelimessa (viimeisen) ehtoollisen jälkeen kotiin kaivanneelle mummulle. Kaipa tämä kuitenkin vähän koville ottaa. Eilisen jumpan jälkeen menin vielä 45 minuutiksi venyttelyyn. Hyvän venyttelyn päätteeksi tehty loppurentoutus mielikuvaharjoituksineen sai minulle kyyneleet silmiin, kun mietin kesämökkiä, kesämökin tunnelmaa. Mietin mummua, mietin Ami-koiraa (kaikkea sitä tuleekin mieleen), mietin oman elämän umpikujia ja mietin jopa työkiireitä. Asioilla on tapana järjestyä - ja kasaantua.

sunnuntai 4. toukokuuta 2008

Elämää vapun jälkeen

Eipä ollut vappuhulinasta tietoakaan ja hyvä niin. Aattona tosiaankin unohduimme sohvalle nukkumaan ja vappupäivä meni reissatessa Hankoon. Hangossa meitä odotti ihana Milla, puuvajaprojekti ja hemmetin hyvä seura. Pari päivää meni kuin siivillä, mutta kotiin oli silti kiva tulla.

Taitaa pikkuapurin vähän tehdä mieli mukaan rakentamaan puuvajaa.

Lähdimme jo lauantaina, joten tämä sunnuntai on mennyt ihan lomaillessa. Nukuimme sopivan pitkään, siis yhdeksään, ja söimme terveellisen puuroaamupalan. Maleksimme kahdentoista jälkeen satamaan paistattamaan päivää ja lounaalle. Lounaan kruunasi keskustassa nautitut jäätelöt ja sitten olikin aika palata kotisohvalle - liian pitkä aika erossa sohvasta voi koitua kohtalokkaaksi. Mies katsoi dokumentin ja minä otin päiväunet, aaah. Päiväunien jälkeen kiiruhdin jumppaan ja kas, tässä olen koneella iltapalan jälkeen.


Kävelylenkillä oli kaikenlaista kivaa nähtävää. Poikia ongella, ohikulkijoita, keväästä nauttivia ihmisiä.


Toisilla se on homma hallussa :)

torstai 1. toukokuuta 2008

If you miss the train I'm on

Kerta se on ensimmäinenkin, kun tämä duo missaa junan. Eilinen ilta meni nukkuessa sohvalla, kuten uumoilinkin. Siirryimme aikaisin sänkyyn ja nukuimme myöhään. Niin myöhään, että pakkaamisen kanssa tuli kiire. Niin kiire, että myöhästyimme junasta. Nooh, aamupala Pasilan asemalla vaihtui leipiin kotisohvalla. Seuraava juna lähtee puolen tunnin päästä. Kas, meillähän on kohta jo kiire :)