maanantai 18. elokuuta 2008

Ähky on ystävä

Mihin tulee purkillinen ananasta, kaksi omenaa, kaksi banaania, kiivi ja kourallinen pensasmustikoita? Mikä on höystetty aimo töräyksellä vaniljasokerilla maustettua vähärasvaista maitorahkaa? Mistä tulee maailmanhistorian pahin ähky, joka pakottaa kylkiasentoon sohvalle? Se on Aimon iltapala jumpan jälkeen. Iltapalasta on kulunut aikaa reippaasti ja vieläkin on mahani pinkeä kuin rantapallo. En ole voinut pistää suuhuni viimeiseen kolmeen tuntiin mitään. Niin kova on ähky. Ja kuumakin vielä.

Sen verran minusta irtosi kodinhengetärtä tälle illalle, että seisoin ihan vaan aikani kuluksi hellan ääressä. Tein nakkikastiketta sellaisen määrän, että sillä ruokkisi isommankin joukon. Työpaikkaravintola on edelleen remontissa, mutta minäpä olen varustautunut hyvin - lounasongelma on ratkaistu ainakin seuraavaksi kolmeksi päiväksi. Tosin nakkikastikkeen maku oli testattava mieskokeella, sillä itse en pysynyt syömään. Nyt onkin syytä vähän himmailla, ettei iske taas kiukku.

Tulimme eilen viikonloppureissusta ja minua kiukutti koko illan, vaikka reissu oli todella onnistunut ja kiva. Tarkkaa syytä olooni on vaikea sanoa. Helpointa olisi tietenkin laittaa kaikki mieheni syyksi. Mies oli "voipunut", sillä viskiä ja hyvää seuraa oli enemmän kuin yöunta. Hän siis venyi pitkin pituuttaan koko illan sohvalla ja minä taas olisin halunnut puuhastella, käydä vaikka kävelyllä tai pestä pyykkiä. Olisinhan toki kyennyt kaikkeen tuohon itsekin, mutta se ei olisi ollut yhtä mukavaa. Minua myös kiukutti huono oloni. Tuntui, että vähän kaikki oli kropassani sekaisin, ja tunsin itseni tavallista väsyneemmäksi, turvonneemmaksi, tyhmemmäksi ja rumemmaksi. Ihokin voi taas huonosti eikä hiukset asetu sitten millään. Tänään töiden jälkeen menin jumppaan ja oloni koheni huomattavasti. Sain ihan kunnon hienkin pintaan. Illalla Huippista - siis Nelosen Huippumalli haussa - kylkiasennosta katsoessani tunsin oloni jo lähes normaaliksi. Minua piristi myös lukea edellisen postauksen ihania kommentteja. Tai piristi sen jälkeen, kun olin tirauttanut pienen kyyneleen. Ai herkälläkö? Minäkö?

Viikonloppunakin tuli tirautettua kyynel jos toinenkin. Ensin ilosta ja sitten surusta. Rakkaat ystävämme kertoivat suuren uutisen - se oli se ihana ilonaihe. Suru puserossa olimme mieheni tädin ja sedän suloisen koiran kuoleman takia. Oma murhe oli yllättävän vähän mielessä. Enemmänkin helpotti saada jutella asiasta ja asian vierestä läheisten kanssa sekä leikkiä suloisten lasten höpsöjä leikkejä. Sanoilla ja teoilla on ihmeellinen voima.

perjantai 15. elokuuta 2008

Murheita

Hiukan harmiakin ehti kesälomaani kuulua. Iho-ongelmani sen kuin pahenivat. Ihotautilääkärin tropit eivät apua tuoneet, päinvastoin. Ihottuma levisi selästä rintaan ja kaulalle. Lomaa edeltäneen viikon kuljin huivi kaulassa ja tunsin itseni kamalaksi aknehirviöksi aina kun näppyläni olivat näkyvillä. Otin siis lääkärin neuvosta vaarin ja palasin e-pilleriliuskoille, joista sain välittömästi avun - valitettavasti. On kurja todeta vaivan olevan hormonaalista, vaikka epäilen osansa olevan stressilläkin. Kummasti vaiva nimittäin tokeni loman edetessä.

Ekan pilleriliuskan päätyttyä odottelin menkkoja, jotka olivat muutaman päivän myöhässä. Alkaessaan ne olivat niin kipeät, että itkin yksin kotona ja vaelsin levottomana huoneesta toiseen. En ihan heti muista vastaavaa kipua. Mikään määrä buranaa ei tuntunut auttavan. Ainoan helpotuksen toi sikiöasento kylpyhuoneen lattialla kuuman vesisuihkun alla. Kylppärissä otin kivusta voipuneena tunnin unetkin ennen miehen tuloa töistä kotiin. Lattialta herättyäni huomasin, että minusta lähti - miten sen nyt sanoisi - jotain ylimääräistä. Minulle ei ihan heti tullut mieleenkään mahdollisuus siitä, että voisin olla raskaana. Enkä siinä vaiheessa enää ollutkaan. Mieheni puhui saman tien keskenmenosta, itse en osannut vielä antaa asialle nimeä.

Vasta tällä viikolla olen ehtinyt ajatella koko asiaa. Kävin neuvolan lähetteellä verikokeessa ja kun sain kuulla kaiken olevan kunnossa ryhdyin miettimään, ettei asia ihan nyt niinkään ole. Kummallisella tavalla toimii ihmismieli.

maanantai 11. elokuuta 2008

Autotta on outoa

Sain ajokortin joulukuussa 2000 ajo-opettajani suureksi ihmetykseksi. Ei sillä, että olisin ollut surkea kuski. Tuo työhönsä kyllästynyt eläkeikää lähentelevä tympeä mies vaan halusi tehdä ajotunneistani yhtä helvettiä ihan viimeiseen asti. Ajoin korttini Helsingin keskustassa ja useimmiten ajotunnit olivat iltapäivisin, pahimpaan ruuhka-aikaan, mutta ajo-opettajani nihkeys raastoi hermojani paljon enemmän kuin pienet ruuhkat. Ajo-opettaja mm. huomautti ajovirheistä kiertoilmaisuin ja keljuilemalla, ei suoraan ja rakentavasti, kuten voisi olettaa. Hänen tapansa huomauttaa vasemmalla kaistalla ajamisesta oli kysyä, että olenko viettänyt paljonkin aikaani Lontoossa. Toisaalta nokkelaa, mutta vähän väärä paikka, eikö?

Inssipäivänä olimme sopineet tapaavamme Paavo Nurmen patsaalla hyvissä ajoin, jotta voisimme harjoitella vielä hetken. Autokoulun mukava toimistotäti vahvisti asian vielä edellisenä päivänää. Inssi alkoi 9.30 ja tapaamisemme oli sovittu 8.45. Olin patsaalla ajoissa, mutta ajo-opettaja ei. Yhdeksältä mies soitti minulle ja kysyi hyvin vihaisena missä olin. Kerroin olevani tapaamispaikassa, joka ajo-opettajan mielestä oli kuitenkin ydinkeskustassa sijaitseva autokoulu. Kiukkuisena mies ilmoitti tulevansa patsaalle mahdollisimman pian, mutta harjoitteluaikaa jäisi kyllä todella vähän.

Ajo-opettaja oli yhdeksän jälkeen tapaamispaikassamme ja istutti minut saman tien rattiin. Ajoimme pienen lenkin, jonka aikana ajo-opettaja jallitti minut ajamaan yksisuuntaista väärään suuntaan. Tai no, jallitti ja jallitti, olin niin hermostunut, että olisin varmasti ajanut epähuomiossa vaikka Venäjälle. Palasimme inssin lähtöpaikkaan Paavo Nurmen jalkojen juureen ja minua jännitti aivan kamalasti. Tilannetta ei ollenkaan helpottanut ajo-opettajan tokaisu, että saapa nyt nähdä mitä tästä tulee. "Saman tien voisi varata uuden ajan."

Inssi meni kuitenkin hyvin ja pääsin läpi, vaikka auto sammuikin risteykseen Pasilassa ja olisin voinut kiinnittää jalankulkijoihin paremmin huomiota. Ajo-opettaja oli tyylilleen uskollisena hyvin kannustava ja ihmetteli ääneen, ettei olisi sitten millään uskonut. Kakkosvaihe pari vuotta myöhemmin uudessa kotikaupungissani meni jo huomattavasti sutjakammin. Tuolloin kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni taskuparkkeerausta. Sellaiset hömpötykset ensimmäinen ajo-opettajani jätti pois turhina.

Ihan näin tarkkaan minun ei ollut tarkoitus lörpötellä ajokorttini, mutta tämä tarina nyt tuli mieleeni, kun luin toisen tarinan ajokortin saamisesta. Olemme miehen kanssa puhuneet keväästä lähtien auton hankkimisesta. Myimme automme melkein tasan kaksi vuotta sitten, kun miehen koulu alkoi ja olimme saaneet jo liian monta parkkisakkoa etupihaltamme. Emme saaneetkaan tuolloin uudesta taloyhtiöstämme luvattua autopaikkaa, joten kiekkopaikan uhkarohkea käyttö kävi kalliiksi. Autoilu kun on muutenkin kallista lystiä.

Olemme pärjänneet nämä kaksi vuotta vallan hyvin ilman autoa. Asumme aivan kaupungin ydinkeskustassa hyvien liikenneyhteyksien päässä melkein mistä tahansa, miehellä on moottoripyörä, appivanhemmat lainaavat tarvittaessa autoaan ystävällisesti ja polkupyöräkin löytyy. Vaikka olemme pärjänneet, kaipaan autoa jatkuvasti. Auto on minulle tietynlainen vapauden välikappalle (siis ihan oikeasti vapauden, ei pahuuden). Auto merkitsee minulle mahdollisuutta lähteä milloin ja mihin vaan. Rakasta ajoreissuja, vaikka yksinkin, musiikkia kuunnellen. Joskus saatoin lähteä ajamaan vailla määränpäätä vain kuunnellakseni musiikkia ja ollakseni yksin ajatusteni kanssa. Näillä bensahinnoilla se tosin ei ole enää paras tapa viettää aikaansa. Parhaimmat (ja pahimmat) parisuhdekeskustelumme olemme käyneet auton etupenkillä. Hetkinä, jolloin istutaan monta tuntia nenä menosuuntaan, on helppo puhua vaikeimmistakin asioista.

Kyllä meillä taas joskus on auto. Se vielä jää nähtäväksi, onko meillä auto ensi vuonna vai ensi kuussa.

"Mulla on ollut aivan valtavan ihana kesä"

Minullakin on ollut aivan valtavan ihana kesä, mutta otsikon tokaisu on erään viikonlopun asiakkaan suusta. Olin pari viikkoa sitten tarjoilemassa rippijuhlissa ja kuulin puolella korvalla erään naisen kertovan siitä, kuinka hän oli ottanut neljän viikon lomansa päälle vielä toiset neljä viikkoa palkatonta päälle. Nainen kertoi huokaisten, että hänellä on ollut "aivan valtavan ihana kesä". Huoh, kenellä on varaa ottaa kuukausi palkatonta kesälomaa? Ei minulla ainakaan. Enkä olen aivan varma, että haluaisinkaan niin pitkää lomaa. Minun kesälomakseni riitti oikein hyvin neljä viikkoa. Tänään ei edes keljuttanut mennä töihin. Pääsin heti hommiin ja heräsinkin mukavasti kolmea (!) tuntia aikaisemmin kuin mihin olin lomani aikana tottunut. Vapaalla oli kiva olla, mutta pidän erittäin hyvänä asiana sitä, että olen iloinen palatessani takaisin töihin.

Kesälomani aikana olen kyllä roikkunut ihan tarpeeksi netissä ja blogeissa, mutta omaani asti en jaksanut raahautua. Ehkä on välillä ihan hyvä pitää lomaa myös bloggaamisesta (blogaamisesta), vaikka julkaisemattomista blogikirjoituksista löytyykin pari luonnosta, joissa on heinäkuun alun päiväys. En vaan saanut aikaiseksi viedä ajatuksia loppuun asti. Eräänkin kirjoituksen alku menee näin: "Taidan nyt hakea torilta pari litraa mansikoita ja vetäytyä aurinkoiseen paikkaan lukemaan" (17.7.).

Huomaan nyt, että neljää viikkoa on vaikea tiivistää yhteen postaukseen, mutta yritän kuitenkin: Se aika, jonka olen viettänyt jossain muualla kuin koneella on vierähtänyt mm. Turussa, Ahvenanmaalla, kahdella mökillä ja noin miljoonassa jumpassa. Vietimme ihanan ensimmäisen hääpäivän Turussa nauttien viileästä hotellihuoneesta ja hauskasta kesäteatterista Hääkeikan parissa. Samppalinna muisti hääpäiväämme kuohuviinillä väliajalla. Ahvenanmaalla nautimme olostamme hyvien ystäviemme kanssa ja tunsimme olevamme ulkomailla. Kokonaisuudessaan ensimmäinen neljä viikkoa kestänyt kesälomani on ollut enemmän kuin onnistunut. Minulla ei ollut juurikaan odotuksia loman suhteen, sillä mieheni joutui painamaan koko kesän töissä. Sain olla möllötellä kotona tarpeeksi, käydä urheilemassa ja nauttia vapaa-ajasta. Kukapa sitä enempää kaipaakaan.

Nyt kuitenkin yritän palata ruotuun ja olla useammin täällä blogissa. Ehkä.