torstai 11. syyskuuta 2008

Facebookin haittapuolia

Tulin eilen illalla jumpasta ja venyttelystä kotiin ja avasin tuttuun tapaan koneeni. Pyhä neliyhteys: sähköposti, Facebook, uutisotsikot ja hömppää. Sähköpostissa oli liuta Facebookin ilmoituksia ja vain vähän asiaa. Yksi ilmoitus kuitenkin pisti silmääni, minulle täysin tuntematon henkilö oli lisännyt minut kaverikseen. No, näitähän nyt tulee aina silloin tällöin ja joskus henkilö onkin sukunimeään esimerkiksi avioliiton myötä vaihtanut vanha tuttu, joten menin tarkistamaan tyypin.

Meinasin lentää pyllylleni, kun tunnistin miehen kiinteistövälittäjäksi, jonka vetämässä hyvin omituisessa näytössä kävimme kesällä. Aggressiivisella myyntitaktiikalla lähestynyt mies oli lipevän kiinteistövälittäjän perikuva hyvin huonoine, rasistisine vitseineen. Ei, nyt loukkaan kaikkia lipeviä kiinteistövälittäjiä, jotka ovat loppupeleissä ihan hyviä tyyppejä ja tekevät vain työtään. (Eräskin lipevä heppu tunnusti suoraan olevansa samaa kastia autokauppiaiden kanssa.) Tämä Facebook-kaverikseni haluava oli täysin omaa luokkaansa.

Tuossa kesän näytössä olin muuten ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa ihan tavallista asuntoa esitteli kaksi kiinteistövälittäjää tämä ko. mies ja hänen kollegansa, eräs nainen. Mieheni kanssa ihmettelimme aluksi asiaa, mutta näytön jälkeen päättelimme naisen toimineen näytössä työtoverinsa suitsina, eräänlaisena sordiinona hillitsemässä pahimpia törkeyksiä. Kiinteistövälittäjä olisi myynyt asunnon meille siltä istumalta ja tuli vielä ihan iholle saakka ehdottelemaan, että antaisi mielellään arvion omasta asunnostamme vaikka heti.

Sanomattakin on selvää, ettei heppu saanut lupaa tulla asuntoamme arvioimaan eikä päätynyt kaverilistalleni. Katsoin vielä aiheelliseksi laittaa miehen sulkulistalle. Ylireagointia? Ehkä. Onneksi olen rajoittanut Facebook-profiilini katseluoikeuksia siten, ettei profiiliani pääse katsomaan muut kuin ystäväni. Silti ihmettelen edelleenkin, kuinka kajahtanut ja/tai säälittävä tuollaisen tyypin täytyy olla.

maanantai 1. syyskuuta 2008

Kunnon Nainen juhlii kunnolla

Viikonloppuna oli orastavasta flunssasta huolimatta vaikka mitä ohjelmaa. Perjantaina kävimme katsomassa 30 kilometrin päässä sijaitsevaa omakotitaloa puolen hehtaarin tontilla (ei sentään puolen hehtaarin metsässä). Jokin talossa, pihapiirissä ja sijainnissa kolahti. Olemme nyt melko vakavissamme suunnittelemassa tarjouksen tekemistä. Ehkä. Mahdollisesti. Hui kamalaa.

Perjantaina kävimme katsastamassa uudistetun sedulan, jossa illan tähti oli itse Matti Nykänen. Voi elämä. Hauskaa kyllä oli ja baarin uusi ilme oli ensivaikutelmaa parempi. Ruokalista täytyy jossain vaiheessa käydä testaamassa, se vaikutti hyvin jännittävältä ollakseen niinkin perinteinen.

Lauantaina suuntasimme kohti pääkaupunkiseutua ja sisareni juhlia. Keittiömestari-siskoni sai Rôtisseur-käädyt keväällä ja nyt oli aika juhlia mahtavaa saavutusta. Kuvassa keskellä päivänsankari, oikealla vanhin siskoni ja vasemmalla olen minä heiluttamaasa kättäni villisti. Kuvan otti siskoni mies, jolla oli tarkoitus saada aikaan hyväntuulinen kuva, joten hän sanoi "no niin tytöt, nyt hymyä ja taikasana 'kikkeli'". Kyllähän sen tietää, mitä tuollainen minulle tekee.


Juhlassa oli hyvä tunnelma ja mahtava ohjelma. Nauroin ja lauloin ääneni käheäksi ja tanssin päkiäni puuduksiin. Oli ihana juhlia siskon upeaa saavutusta.

Sunnuntaiaamuna heräsin Helsingistä ihan paniikissa. Olin aivan varma, että kello olisi jo reippaasti yli yhdentoista ja olisin missannut tapaamisen. Olin aiemmin kesällä ilmoittautunut Kunnon Nainen -urheilutapahtumaan, johon oli tarkoitus ottaa osaa isommalla porukalla. Heräsin onneksi kahdeksan maissa ja ehdin mainiosti tapahtumaan. Koko tapahtuma oli oikein hyvin järjestetty ja seitsemän kilometrin matkalle lähti 1300 iloista ja hyväntuulista naista. Minua painoi flunssa jo sen verran, että päätin liittyä kävelijoiden joukkoon, mutta ensi vuonna juoksen tuon matkan aivan takuuvarmasti.

Koko tapahtuman alun ajan seisoi urheilukentän laidalla mielenkiintoisesti pukeutunut mieshenkilö. Storm trooper -armeija on ilmeisesti kadottanut yhden jäsenen. Silminnäkijähavainnoista ei liene pulaa.



Kävely päätteeksi saatiin keittoa, kahvia ja kassillinen evästä. Naisjoukkoa viihdytti The Beatles Story Band ja ainakin meillä jaksoi tanssijalka vielä nousta. Hauskaa oli.

Flunssaa ja jänniä käänteitä

Kamala flunssa iski ihan yllättäen. Miten niin tiistaina alkanut tukkoisuus ja perjantaina havaittu kurkkukipu liittyvät flunssaan? Olo oli jo eilen aika vetämätön, mutta menin silti töihin, sillä olin sopinut tapaamisesta. Päivän katkaisi jo kauan aikaa sitten varattu lääkäriaika, ja kun kunto oli mitä kauhein, katsoin parhaaksi häippästä kohti kotia.

Tätä päivää on kuitenkin piristänyt pari mukavaa juttua. Juttelin aamulla erään tutun miehen kanssa, jonka olen tavannut ensimmäistä kertaa jo vuosia sitten. Tiedämme toisemme ulkonäöltä, mutta harvemmin vaihdamme kuulumisia. Jutustelumme lomassa hän sanoi puoliksi tosissaan, että hänen onnekseen olen naimisissa, sillä hän voisi kuolla hymyni takia. "A smile I would die for." Naistenmies mikä naistenmies, mutta sai minut silti iloiseksi.

Työpöytäni ääreen palattuani sain puhelinsoiton yllättävältä taholta. Minulle soittanut henkilö kertoi avoimesta työpaikasta, jonka hän katsoi sopivan minulle erinomaisesti. Jännittäväksi asian tekee ensinnäkin se, että tämä henkilö on hyvin vaikutusvaltaisessa asemassa ja toiseksi se, että paikka on ihan oikeasti todella mielenkiintoinen. Todella.

Taas olen tilanteessa, etten voi olla laittamatta hakemusta, vaikka olen erittäin tyytyväinen nykyisessä työssäni ja olen saamassa uusia mielenkiintoisia haasteita.