torstai 30. lokakuuta 2008

Ei nimi sorsaa pahenna, jos ei sorsa nimeä

Tämän tästä joko minä itse, vanhempani tai siskoni kertovat tämän tarinan, joka tuli mieleeni, kun mietin sopivaa nimeä koiralle.

Tästä on aikaa varmaan lähemmäs kolmekymmentä vuotta. Tarkkaa vuotta en tiedä, mutta oleellista on, että Kalevi Sorsa on tuolloin ollut pääministerinä - kenties toisella kaudellaan. Itse olin vielä vieno toive ja kaukainen ajatus, vanhemmat sisareni olivat vähän päälle kymmenen.

Vanhempani, molemmat opettajia, olivat hankkineet maalle kesälomaksi viisitoista ankkaa. Ankoilla oli mökkirannassa oma aitaus, jossa saivat polskia ja temmeltää. Eräänä päivänä tuohon aitaukseen oli epähuomiossa uiskennellut pieni sorsanpoikanen. Ankat olivat vähällä nokkia pienen tunkeilijan kuoliaaksi, mutta Eeva-sisareni ennätti hätiin ja pelasti poikasen. Koska pääministerinä oli tuohon maailmanaikaan Kalevi Sorsa, antoi sisareni sorsanpoikaselle nimeksi Pääministeri.

Sisko kiikutti Pääministerin huoneeseensa ja haki tälle vesisaavin, jossa polskia, kuten kunnon sorsan kuuluukin. Valitettavasti pieni Pääministeri ei kestänyt järkytystä ja itseään isompien hyökkäystä, vaan menehtyi melko nopeasti vesisaaviinsa. Sisarelleni tuli luonnollisesti suuri surku sorsan kuoleman takia ja hän päätti jakaa murheensa mummumme kanssa. Sisko soitti mummulle ja kävi tämän kanssa jotakuinkin seuraavanlaisen keskustelun:

Sisko: "Mummu, Pääministeri on kuollut."
Mummu: "Voi hyvä isä, mihin se kuoli?"
Sisko: "Hukku vesisaaviin."
Mummu: "Voi hyvä isä!"

Mummumme ei vielä tässä vaiheessa tiennyt siskoni tarkoittaman Pääministerin olevan sorsa eikä pääministeri Sorsa, joten hän löi luurin kiinni ja ryhtyi soittamaan pientä mökkipaikkakuntaamme läpi: "Pääministeri Sorsa on kuollut, hukkunut vesisaaviin". Onneksi mummullekin selvitettiin melko pian, ettei maamme pääministeri ollut hukkunut vesisaaviin, vaan kyseessä oli sisareni pelastama sorsanpoikanen. Ankoille kävi kesän päätteeksi lähes yhtä kehnosti, mutta se on kokonaan toinen tarina.

"Tarina on tosi ja kertojakin elää", on isälläni usein tapana sanoa, ja minä jään edelleenkin pohtimaan nimeä koiralle. Niin, mille koiralle? Sekin on kokonaan toinen tarina.

maanantai 27. lokakuuta 2008

Poissa silmistä, poissa mielestä?

Keitin tuossa itselleni teetä. Ajattelin ensin ottaa ihan tavallisen pussukan vihreää teetä, mutta päätinkin olla lähes vallankumouksellinen ja ottaa irtoteetä. Tämän seurauksena tempauduin ihan vahingossa siivoamaan teehyllyt (kyllä, monikossa) ja maustekaapin. Sain mielestäni mahtavan järjestyksen aikaiseksi, mutta jostain syystä mies ei jakanut innostusta kanssani. "Aha", oli miehen reaktio mahtavaan maustekaappiin ja tehokkaisiin teehyllyihin. Kummallisia nuo miehet.

Maustekaappia siivotessani huomasin muutamia kummallisuuksia. Maustekaapista löytyy mm. purkki vaniliinisokeria, kolme purkkia vaniljasokeria sekä vallan vaniljatankokin. Kun ottaa huomioon, miten vähän käytän keittiössäni valkopippuria, olin hiukan ihmeissäni siitä, että sitä oli peräti kaksi purkkia. Kardemummaa on vaikka muille jakaa ja kanelia runsain mitoin, vaikka viimeksi omenapiirakka jäi vain haaveeksi, koska muistelin, että kaneli oli loppu. No, nyt kuitenkin tiedän, että kanelia löytyy ja niin kyllä löytyy vaniljasokeriakin (ja vaniliinisokeria ja vaniljatanko). Pitäisiköhän leipoa?

Teepuolelta löytyi kolmea laatua irtoteetä ja vaniljakahvia (taas se vanilja), joita en muistanut edes ostaneeni. Laitoinkin ne siksi lasipurkkeihin ja sopivasti esille keittiöön. Jos vaikka muistaisin tehdä irtoteetä vähän useammin.

Kun sain urakkani valmiiksi, oli tee muuten jo jäähtynyt.

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

KuPS 0 - RoPS 1

REPS KOPS.

Ai niin. Hienoa, FC Lahti!

Onko parveketupakointi kirosana? ...tana!

Yläkerrassamme on uudet asukkaat. Kämppä oli ilmeisesti jonkin aikaa tyhjillään tai sitten edelliseltä bileporukalta oli rahat loppu. Mökää ei kuulunut useaan kuukauteen, kunnes viime viikonloppuna taas repesi. Olisihan se tietty pitänyt arvata, että tupareita se tietää, kun edellisenä sunnuntaina oli isompi revohka muuttopuuhissa. Loppujen lopuksi porukka oli melko rauhallisesti, mitä nyt huudattivat V. Rostia perjantaista sunnuntaihin lähes tauotta. Virve Rostia. Tauotta.

Kuten tänäänkin, viime sunnuntaina siivoilin kämppää esittelykuntoon ja viimeiseksi tulin vilkaisseeksi parvekkeelle. Onneksi vilkaisin, sillä parveke oli aivan kammottavassa kunnossa. Ihan kuin iso parvi lintuja olisi käynyt tehtailemassa jätöksensä sinne. Tätä epäilinkin ihan ensimmäiseksi, joten kävin hakemassa kumihanskat ja käytetyn rätin. Totesin kuitenkin, ettei siellä mitkään linnut olleet riehuneet, siis sikäli mikäli paikalliset lintuset eivät ole kehittäneet itselleen pahaa nikotiiniriippuvuutta. Parveke oli täynnä tuhkaa. Tupakasta.

Parvekkeemme ovat avomallisia ja ulkonevia eikä savu kantaudu huoneistoihin, joten naapureiden parveketupruttelusta ei ole normaalisti mitään haittaa. Puolestani vaikka kaikki naapurit saisivat polttaa sielujensa ja keuhkojensa kyllyydestä parvekkeillaan. Mutta siinä vaiheessa käpyni hiiltyy pahemman kerran, kun joudun sunnuntain ratoksi siivoamaan jonkun toisen tuhkia omalta parvekkeeltani. Kaverit hei, tuhkakuppi on aika kätevä keksintö. Onneksi parvekkeella ei ollut vaatteita tuulettumassa.

Soitin sitten asiasta isännöitsijälle, joka valaisi minua, että kyseessä on hyvin nuori pariskunta eivätkä he vielä oikein osaa elää kerrostalossa. Okei, mutta pitääkö sen olla minun ongelmani? Viikonlopun riennoista oli kuulemma tullut jo varoitus, mutta parveketupakoinnille ei voida tehdä mitään. Parveketupakoitsijat ovat isännöitsijän mukaan ihan oma rotunsa ja jos heitä käy kieltämään tai ojentamaan, rupevat he käyttäytymään kuin pikkulapset. Okei, siis mitä? Toisen parvekkeen saa siis sotkea, jos sen tekee tupakoidessaan. Mitä jos minä nakkelisin tuhkaa alakertaan? Olisiko se sitten yhtä sallittua, vaikka tuhka ei karisisikaan tupakan päästä? Ja siis millä perusteella (parveke)tupakoitsijat ovat sen ihmeellisempiä kuin loputkaan ihmiset?

Ja sun nimi oli?

Olen kuntosalilla tavannut paljon mukavia ihmisiä, se onkin oikein mukava sekalainen seurakunta. Salilla tulee melkein huomaamattaan vaihtaneeksi pari sanaa ja useamman ajatuksenkin ihmisten kanssa, jotka näkee toistuvasti samoissa jumpissa tai infrapunasaunan lauteilla. Jotenkin tuollaisissa tilanteissa jutustelu ja ajatusten purkaminen käy luontevasti ihan ilman esittäytymisiä. Ajan myötä esittäytyminen alkaisi olla jo hiukan noloa ja kömpelöä.

Kuten esimerkiksi ihan vasta. Uskaltauduin ihmisten ilmoille ja kaupungilla näin samassa vaatekaupassa erään naisen, jonka kanssa olen jutellut pidemmätkin pätkät salilla. Juttelimme hetken niitä näitä ja toivottelimme hyvät viikonloput. Ihan hauska tapaus, mutten todellakaan tiedä hänen nimeään. En sitten ollenkaan.

Erään todella raamikkaan ja komean nuoren miehen kanssa taas kävi köpelösti keväämmällä. Huomasin muuten olevani jo sen ikäinen, että saan kutsua nuoriksi miehiksi kaikkia itseäni viisi vuotta nuorempia - huokaus. Olin baarissa ystäväni kanssa ja törmäsin tähän mieheen, jonka kanssa olin jutellut pitkät pätkät infrapunasaunassa. Mies näytti kovin tutulta, mutta en aluksi saanut päähäni, mistä hänet tunnen. Vanha kunnon lause "en tunnistanut sua vaatteet päällä" pelasti tilanteen. En silti edelleenkään tiedä hänen nimeään.

Kävin kevään mittaan samoissa jumpissa erään miehen kanssa, joka vaikutti oikein mukavalta tyypiltä. En tiennyt hänen olevan samassa työpaikassa ennen kuin kirjaimellisesti törmäsimme pääkallopaikan käytävällä. Siinä tilanteessa hoksottimeni toimivat poikkeuksellisen hyvin, sillä kättelin miestä reippaasti ja esittäydyin.

Alkukuusta eräs nainen huomasi pump-tunnin aluksi uudet silmälasini. Kehuin vuolaasti optikkoliikkeen palvelun, tuplabonukset ja ripeän toimitusaikataulun (tilasin lasit lauantaina, maksoin maanantaina ja sain lasit perjantaina). Nainen katsoi minua hetken ja totesi olleensa valitsemassa kanssani kehyksiä. En ollut ollenkaan tunnistanut häntä eikä hänkään minua ennen kuin katsoi lasejani tarkemmin.

Salilla olen myös tavannut äärettömän mukavan pariskunnan. Satun tietämään miehen nimen, koska pariskunnan kauniimpi puolisko tekee juuri kuten pitääkin, hän puhuu miehestään tämän etunimellä. Naisen oma nimi oli minulle melkein vuoden verran täysi mysteeri, kunnes kunnallisvaalit pelastivat. Huomasin miehen olevan paikkakunnallamme ehdokkaana (melko varteenotettava ehdokas, muuten) ja hoksasin käydä hänen nettisivuillaan. Siellä hän kertoi itsestään ja elämästään ja mistäs muustakaan kuin perheestään. Siellähän tuo vaimonkin nimi komeili. Yksi arvoitus ratkaistu.

Tällä ongelmalla on olemassa myös käänteinen vastine. Samalla salilla käy paljon puolituttuja työn kautta. Moikkaan heitä kyllä, mutta harvemmin tulee puhuttua pidempään. Vaikka kulttuuriimme kuuluukin varsin vapaa suhtautuminen alastomuuteen, on minusta esimerkiksi kummallista seistä tissit suorana naisen edessä, jonka tiedän olevan se eräs varsin mukava hotellivirkailija, jota läksytin virheellisestä laskusta.

This is not a drill, people

Kesken työpäivän itkuun pillahtaminen sen takia, että kiinteistövälittäjä kertoo isänsä sunnuntaisista hautajaista, on melko varma merkki siitä, että on nukkunut vähän huonosti eikä olo ole muutenkaan mikään loistavin. Nukun yöni levottomasti ja katkonaisesti, kun taas päivällä maittaisi uni melkein missä ja milloin vaan. Päätä särkee jatkuvasti ja välillä tuntuu aivan samanlaista tykystä ja kipua kuin poskiontelotulehduksessa. Ihanat ja huolehtivat työkaverit tarkoittavat vain hyvää, mutta minulle tulee entistä lohduttomampi olo, kun vointini perään kysellään ja sanotaan, että näytän oikeasti pahalta.

Olen jo päässyt eroon hartiapakotuksesta, mutta kivun tarkentuminen pienemmälle alueelle niskaan ja ohimolle ei ole helpotannut oloani yhtään. Päätärepivä särky jatkuu edelleen, tosin hiukan toisenlaisena.

Tiistaina kävin työterveydessä tiukan lääkärisedän juttusilla. Kuvailtuani ongelmani, lääkäri nappasi niskasta kiinni ja kysyi, että sattuuko. Kivulta ja nyyhkimiseltäni en ihan saanut kuin nostettuani jalat maasta, kunnolla vastaaminen oli ihan mahdotonta, mutta uskoakseni hän tajusi jutun juonen. Lääkäri kirjoitti kymmenen kerran reseptin fysioterapiaan, jonne suuntasin torstaina ensimmmäistä kertaa näyttämään jumiutunutta niskaani. Nyt on kasassa hoitosuunnitelma ja ensimmäinen hoitokerta on ensi viikolla.

Onneksi pidin perjantaina pois saldoon kertyneitä tunteja. Torstaina olo oli niin kamala, etten olisi kestänyt viikon viimeistä työpäivää. Töistä lähdettyäni romahdin täysin - onneksi kotiin oli lyhyt matka. Jotain positiivistakin on tapahtunut. Yli kolmeen viikkoon en ole herännyt aamulla ilman päänsärkyä, mutta lauantaina se onnistui. Otin nukkumaan mennessä relaksantin ja särkylääkkeen ja aamulla heti herätessä saman satsin.

Mitä nyt lie tapahtunut, mutta ihan en taida muutenkaan olla kunnossa. Sykemittarin OwnIndex on näyttänyt viime aikoina huolestuttavalta. Kun kesään saakka sain huippulukemia 53-56 väliltä, mutta nyt syksyllä lukemat ovat olleet samassa mittaustilanteessa 29-33 väliltä. Kuntosalilla oli tiistaina Polarin esittely ja mukava mies kertomassa tuotteista. Kysyin OwnIndexin luotettavuudesta ja kerroin mittaustuloksistani. Polar-miehen puheista ymmärsin, että OwnIndex on jollain tasolla ihan kelpo indikaattori yleiskunnosta. Tietysti hän puhuu oman tuotteensa puolesta, mutta silti tuossa arvossa voi olla vinha perä. Polar-miehen vinkistä kokeilen parin urheiluttoman päivän jälkeen aamumittausta heti herättyäni. Katsotaan sitten, mitä lukemat näyttävät.

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Asiakas on aina - ööö - oikeassa?

Tästä on jo useampi vuosi aikaa, kun isäni meni eräänä aamuna suihkuun vain huomatakseen, että Rexona-suihkusaippua oli loppunut. Tuolloin Rexonan mainoslauseena oli "Rexona ei jätä pulaan". Isäni suivaantui suihkusaippuan loppumisesta niin, että kirjoitti valmistajalle tulikivenkatkuisen kirjeen. Vähän ajan kuluttua isäni sai postissa valtavan paketillisen suihkusaippuaa sekä nöyrät pahoittelut.

Itse valitin viisi vuotta sitten Uncle Ben's -riisistä, jossa oli pieni pyöreä pala metallia. Soitin firmaan ja vaadin hyvitystä. Pääsiäspyhät olivat tulossa, joten asiakasvalituksia hoitava henkilö ei ollut paikalla.

Odottelin yhteydenottoa yli viikon ja ehdin kehittää oikein kuninkaallisen kiukun. Kun todella ystävällinen nainen vihdoin soitti, oli hän pahoillaan ja yritti kaikin tavoin vakuuttaa minulle, että metallin joutuminen riisin joukkoon on todella epätodennäköistä. Minä intin hanakasti vastaan. Hän lupasi laittaa minulle hyvitykseksi tuotepaketin, joka tulikin parin viikon päästä.

Paketin ja puhelun väliseä aikana minulle kuitenkin ehti valjeta metallin alkuperä. Tapanani oli laittaa riisi isoon lasipurkkiin, jossa oli metallinen kansi. Olin tietenkin heittänyt saastaisen riisin pois ja uuden paketin ostettuani laitoin riisin tavan mukaan lasipurkkiin. Purkin kantta nostaessani huomasin, että kahva oli puoliksi irti. Tarkemmin kantta tutkailtuani tajusin, että pyöreä metallipala oli kannen ruuvin taustaosa, prikka, kuten miehet sanoisivat. Kyllä hävetti.

Tällä viikolla sain taas asiakasvalituksesta poikinutta postia. Tällä kertaa valitus oli kuitenkin täysin aiheellinen. Hankin maaliskuussa pyykinkuivaustelineen, sellaisen jossa on nivelletyt jalat ja siivekkeet (kuulostaa ihan robotin ja terveyssiteen yhdistelmältä). Telineen nivelet notkahtivat heinäkuussa ja syyskuussa tapahtui suuri romahdus. Koko teline hajosi tuhannen pimpulan päreksi ja tietenkin juuri sellaisella hetkellä, kun olin lataamassa siihen pyykkiä. Alasti. Olin varmaan huvittava näky rimpuillessani telineen ja märkien vaatteiden kanssa syntymäasussani. Saimme miehen kanssa aikaan oikein tulisen ja lyhyen riidan, koska hän ei mielestäni tullut tarpeeksi nopeasti apuun eikä suhtautunut asiaan sen vaatimalla vakavuudella.

Otin yhteyttä telineen valmistajaan, joka kirjoitti, että "pyykkitelineen polvinivelen heikkous on täysin meidän sekä ******** osto-organisaation tiedossa. Olemme yrittäneet tarjota heille ja muille asiakkaillemme kestävämpää ratkaisua, mutta tuotteen hintataso on aivan eri luokkaa. Kyseinen tuote on pysynyt valikoimassamme asiakkaiden toiveesta saada halpa pyykkiteline myyntiin. Tuotteen valmistava tehdas on myös ollut haluton tekemään pyytämiämme muutoksia nivelen rakenteeseen ja toistaiseksi emme ole onnistuneet löytämään muuten laadultaan (lankojen materiaali ja kiinnitys, siipien kiinnitys) vastaavaa tuotetta eri valmistajalta samaan hintaluokkaan. Jatkamme kuitenkin etsimistä."

That's it. Ei mitään pahoitteluja, ei sanaakaan kompensaatiosta. Puhutaan kuitenkin melkein 20 euron rotjakkeesta, joka kesti käytössä puoli vuotta. Kun sitten kysyin asiasta, ilmoitti yrityksen edustaja minulle voivansa lähettää "pienen tuotepaketin mielipahan korvaamiseksi". Paketti tuli eilen. Siinä oli kaksi tiskiharjaa, neljä mikrokuituliinaa, siivouskäsineet, pölynimurihajusteita, kumihanskat ja jättimäinen pesupussi. Ihan kelpo korvaus siis. Olen tyytyväinen.

Onko elämä ilman eetä lämä?

drddddddrbd$$$$$4w44drrddrdddddddEEEED333deeeeeeeee
eeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeweeeeeeeeeeeeeeeeee2d3rw3y5444
444444444447wwq5E

Siis mitä häh? Tuollaista syvällistä tekstiä sain aikaiseksi korjatessani näppäimistön E-näppäintä. Raukka oli ihan jumissa, mutta onneksi ongelman aiheuttaja ei ollut iso (esimerkiksi ruisleivän puolikas), vaan ihan tavallinen pieni murunen. Onnistuneen korjausoperaation jälkeen suunnittelin jo ottavani kaikki näppäimet irti ja tekeväni perusteellisen puhdistuksen. Onneksi tulin järkiini noin nanosekunnissa. Olisi muuten ollut aika vänkää miettiä, että "mihinkäs tämä sul-näppäin kuuluu, eikäku sehän olikin Ins".

Kävin lauantaina rykäisemässä 13,5 tunnin keikan ja siihen päälle tunnin autoilua suuntansa. Niska ei töissä vaivannut kovin pahasti eikä minulla kyllä totta puhuakseni ollut edes aikaa potea sitä. Autoilu oli aika hurjaa puuhaa, kun pää ei kääntynyt kunnolla. Kaistaa vaihtaessani minun piti kääntää koko ylävartaloa nähdäkseni edes jotain. Ja sen kerran kun en viitsinyt tehdä niin, vaan luotin peileihin, sain mojovan torvitöräyksen taksilta, jonka päälle meinasin pienellä autollani ajaa. Anteeksi, kyllä hävetti.

Niska oli lopulta niin kipeä, etten edes saanut nukutuksi kunnolla. Marssinkin sunnuntaina terveyskeskuspäivystykseen ja lähdin sieltä sairaslomalapun ja kahden reseptin kanssa. Maanantai ja tiistai menivätkin mukavasti kunnon lääkepöllyssä, sillä sekä lihasrelaksantti(antti) että tulehduskipulääke olivat kolmiolääkkeitä. Tiistain päiväunisaldo olikin nohevat viisi tuntia kahdessa erässä. Niska on nyt hitusen parempi ja pystyn jo nukkumaan. Jos vaan vielä saisin selville kivun aiheuttajan, olisin paljon viisaampi.

Tiinan blogista bongasin tämän testin. "Please stay away from children." Just.



You're Lolita!
by Vladimir Nabokov

Considered by most to be depraved and immoral, you are obsessed with sex. What really tantalizes you is that which deviates from societal standards in every way, though you admit that this probably isn't the best and you're not sure what causes this desire. Nonetheless, you've done some pretty nefarious things in your life, and probably gotten caught for them. The names have been changed, but the problems are real. Please stay away from children.

Take the Book Quiz
at the Blue Pyramid.

lauantai 11. lokakuuta 2008

Niskaa pakottaa, jatkokertomus

Niskakipuuni on viikon aikana kokeiltu lähes kaikkea. Olen nappaillut niin ibuprofeenia kuin lihasrelaksantteja. Olen kokeillut erikoistyynyä, kylmää, kuumaa, lämmintä, hierontaa, kiukuttelua, kahta erilaista tiikerisalvaa, Pferdesalbe-voidetta ("Für Pferde entwickelt - für Menschen entdeckt!"), työasennon korjaamista niin kotona kuin töissä, tanssia ja keppijumppaa. Eilen eräs työkaveri, joka opiskelee kiinalaista akupunktiota laittoi kipukohtaan ja niskaani neulat varttitunniksi. Toinen työkaveri yritti alkuviikosta parantaa särkyä energiavirtojen avulla laittamalla kätensä hartialleni. Urheilusta, lämmöstä ja särkylääkkeistä olen saanut hetkellisen avun, mutta kohta alkaa huumorintaju ja kärsivällisyys loppua.

Kaikesta edellämainitusta huolimatta niskaani särkee edelleen, hartioita pakottaa ja päässä jyskyttää aina ohimolta takaraivoon. Tässä pitäisi vielä ajaa työkeikalle Helsinkiin.

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Niskaa pakottaa

"Kun herään päätä särkee,
tulee mieleen, että kaulan katkaisen"

"Well I woke up Sunday morning,
With no way to hold my head that didn't hurt"

Viikonloppuna oli päänsärky, joka sai minut tapailemaan Freukkareiden loistavaa Kristofferson-coveria. Sillä erotuksella tietenkin, ettei aamupalani olut ollut nestemäisessä muodossa, vaan pastanjauhajien ohjeella tehdyssä leivässä.

Pään halkaiseva särky alkoi jo lauantaina, mutta sille ei ollut sopivaa tunnuskappaletta. Maanantaina, tiistaina ja tänään keskiviikkona lusittu niska- ja hartiaseudun särky yhdistettynä päänsärkyyn ei ole oloani parantanut. Lääkkeksi olen kokeillut niin kylmää kuin kuumaakin, särkylääkettä ja hierontaa, mutta helpotus on ollut vain väliaikainen. Vähitellen alkaa jo keljuttaa.

Tiedän työasentoni olevan aikastalailla huonoimmasta päästä. Nakuttelen hommiani töissä kannettavan ruutua tihrustaen, sillä luovuin noin vuosi sitten ulkoisesta näytöstä sekä irtohiirestä ja -näppäimistöstä. Tympäännyin ulkoisen näytön rajoittuneeseen kuvaan, hiiren ja näppämistön jatkuvaan simahtelemiseen, ja jostain syystä kuvittelin, ettei kahdeksan tunnin lisääminen päivittäiseen läppärityöskentelyyn ole temppu eikä mikään. Kotonakin kun tulee oltua kiinni läppärissä enemmän tai vähemmän koko ajan ja enemmän tai vähemmän kummallisissa asennoissa. Se kai siinä olikin se kompastuskivi.

Kiinnostuneille lisätietoa:
Linkkivinkki Cash-sedän versioon biisistä "Sunday morning coming down"
Linkkivinkki Markku Jokisipilän loistavaan postaukseen Sunnuntaiaamun kadut -kappaleesta
Linkkivinkki Pastanjauhajien olutleipäreseptiin
Linkkivinkki niskakiputietouden lähteille

tiistai 7. lokakuuta 2008

Blogihiljaisuus päättyy

Elma-täti on harvoin (jos koskaan) väärässä. Elmanaattori kiteytti minuakin kohdanneen ongelman tällä viikolla: Mitä harvemmin kirjoittaa, sitä vähemmän on sanottavaa. Mitä tässä nyt oli? Melkein kuukauden tauko? Silti tuntuu, ettei ole mitään sanottavaa. Toisaalta taas on tapahtunut vaikka mitä ja kuinka paljon.

On ollut läksiäisiä, mökkiviikonloppuja, auton hankintaa, ikäviä ihmisiä, ihania ihmisiä, työkiireitä, rentoja viikonloppuja, jumppaa, kremppaa, remppaa ja vähän skumppaakin. Jotenkin olen saanut tehtyä kaikkea muuta kuin päivitettyä blogiani. Maailmallakin on tapahtunut, kuten kaikki hyvin tietävät. Liekö kyse informaatioähkystä, mutta en ole nähnyt tarpeelliseksi kerrata täällä esimerkiksi Kauhajoen tapahtumia, Korhosen potkuja tai pankkikriisiä, vaikka nämä tapahtumat ovatkin herättäneet tunteita ja ajatuksia.

Nyt yritän taas palata ruotuun ja blogata ahkerammin. BB-talon juonenkäänteet jätän kuitenkin suosiolla muille, jotka tekevät sen paremmin. Esimerkiksi ilahduttavasti Blogilistalle palannut Kriisipuuro tarjoilee päivittäisen BB-annoksen hillolla ja voisilmällä. Jos taas sattuu kaipaamaan todellista jännitystä, on syytä tarkastaa Tiinan Bärtil-katsaukset.

Tänään täältä tähän. Menen nyt pesemään urheiluliivini.

Mistä on pienet tytöt tehty?

Mistä on pienet tytöt tehty? No, lorun mukaan ainakin sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista. Niistä on pienet tytöt tehty.

Isommat tytöt onkin sitten tehty ihan eri aineksista. Ainakin jumppakassin tuoksujen perusteella. Ihan en ole vielä suostunut itseeni yhdistämään niitä samoja aromeja, jotka miehen treenikassissa aikoinaan kuvottivat, mutta pakko se kai on kohtapuolin tunnustaa, että ihan samalla tavalla sitä itsekin lemahtaa urheilusuorituksesta selvittyään. Sykemittarin lähettimen vyö pitää huuhtoa joka treenin ja pestä koneessa joka viidennen jumppakerran jälkeen. Sukat, treenitoppi, pikkarit ja jumppareleet menevät vaihtoon, kone laulaa ja pyykki kuivuu. Silti meinaa tällä tytöllä taju lähteä, kun avaa jumppakassin. Tarkoittaako tämä sitä, että minun on hankittava (taas) uusi jumppakassi?

Tämä isompi tyttö on viime aikoina tehty tiukkojen aromien ja jumppien lisäksi päsmäröinnistä (mukamas), rakennekynsistä, selkäsärystä, hartiakivusta, omakotitalohaaveista, mukavista viikonlopuista, henkisestä ja fyysisestä päänsärystä sekä upeiden ystävien seurasta.