torstai 31. joulukuuta 2009

Uutta elämää ja uutta vuotta

Vuosi sitten olin kirjaimellisesti uuden edessä, kun kyläpaikan vessassa tehty raskaustesti näytti kahta viivaa.

Tänäkin vuonna olemme vastaanottamassa tulevaa vuotta samassa kyläpaikassa. Tällä kertaa Sisu on mukana ihan omana itsenään.

Kulunut vuosi on ollut tähänastisen elämäni jännittävin ja ihanin - toivon sitä tulevaltakin vuodelta.

Hyvää uutta vuotta!

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Neuvolassa 21. joulukuuta

Meille tuli lääkärintarkastus vähän etuajassa. Sisu kävi lääkärissä jo viime viikolla, vaikka neljä kuukautta tuli mittariin vasta tänään. Painoa Sisulle oli kertynyt viime viikkoon mennessä 6745 grammaa (525 grammaa lisäystä edelliseen) ja pituutta 62,5 senttiä (lisäystä 1,5 senttiä).

Alueemme neuvolassa on vuodenvaihteen jälkeen muutoksia lääkäripalveluissa eikä terveydenhoitajamme edes osannut arvailla, onko lääkäriä paikalla ollenkaan. Aikaa varatessa ei lääkärikään tainnut olla tiedossa.

Lääkäriarpajaiset eivät meidän kohdallamme sujuneet kovin hyvin. Meidät vastaanotti sama venäläinen vuokralääkäri, joka lokakuussa sekoitti nenän ja korvan. Olimme tuolloin näyttämässä nuhaista Sisua ja lääkäri kysyi nenää osoittaen, että onko korva puhdistettu. Huokaus, vuokralääkärit ja kielimuurit ovat kokonaan oma juttunsa.

Meillä oli vaikeuksia ymmärtää lääkäriä ja hänellä meitä. Oli myös kurjaa, ettei lääkäri kertonut mitä tutkii ja miksi. Varsinkin kun neuvolakortin hieroglyfit ovat tolkuttoman vaikeita tulkita. Neuvolakorttiin merkattiin:

"Kasvaa hyvin, hyväkunt vauva. font tavall, ei kars, punah. +/+ COR, puhu, abol N, lonkat kunus, a f +/+, kiveks +/+ motor symm. N Kehitys norm."



Tämän verran olen saanut selville: Kasvaa hyvin, ei karsasta, molemmat kivekset löytyy, lonkat ok, motoriikka(-Miikka) symmetrinen, kehitys normaali. Muutama kohta on selvittämättä. Täytyy siis ensi kerralla pyytää neuvolassa tulkkaamaan korttia.

Kysyin lääkäriltä Sisun nenän keltaisuudesta. Nokka kun näyttää tietyssä valaistuksessa todella keltaiselta. Lääkäri ei aluksi reagoinut kysymykseeni ja sittenkin kysyi minulta, mistä keltaisuus johtuu.

Miehen kanssa totesimme, että onneksemme olemme varmoja Sisun terveydestä eikä meillä ollut mitään erityisempää kysyttävää. Aika orpo olo olisi ollut, jos tämän käynnin varassa olisimme olleet huolinemme.

tiistai 29. joulukuuta 2009

Ikea-askartelu

Meillä oli jo kesällä ongelma. En saanut millään kaikkia kirjoja mahtumaan kirjahyllyyn, vaikka hyllymetrejä on käytettävissä hiukan yli 12 metriä. Enempää varsinaisia kirjahyllyjä meille ei mahdu, mutta matalalle kirjahyllylle oli kuin tehty paikka.

Tein hyllyhankintani jälleen kerran Ikeasta, joten eilen olohuoneessamme pötkötti parimetrinen pahvilaatikko, jonka kimppuun kävin heti, kun Sisu nukahti torkuille. Ikea-askartelut ovat olleet taloudessamme minun heiniäni. Miestäni en moiseen edes huoli avuksi.



Sisun lisäksi mieskin tyytyi vetelemään sikeitä suurimman osan kasausajasta. Totesin hyllyn kasaamisen olevan varsin terapeuttista puuhaa silloin, kun täytyy edetä puuhassa lapsen unta varoen (miehen unesta ei ole niin väliksi).

Myöhemmin, Sisun mentyä yöunille, siirtelin aakkosten häntäpäästä kirjat uuteen hyllyyn ja järjestelin vanhaa hyllyä. Vihdoin sain loputkin kirjat lattialta hyllyyn ja vihdoinkin sain vanhasta hyllystä siivottua sekamelskan. Minulla on ollut paha tapa lykätä uudet kirjat vanhojen päälle, kun ne eivät ole enää mahtuneet hyllyyn. Kirjahylly onkin ollut aivan siivottomassa kunnossa.



Hyllyn päällä on muuten edellisen Mustaa ja valkoista -kuvahaasteen kuva.

Kahvituttaako?

Päätimme miehen kanssa lopettaa kahvinjuonnin. Aattoiltana (!) joimme toistaiseksi viimeiset kupposet kahvia.

On oikeastaan aika villiä olla juomatta kahvia. Kun asiaa ajattelee tarkemmin, olemme juomassa kahvia koko ajan. Sitä vähän väliä mennään kahville, pidetään lakisääteinen kahvitauko, keitetään aamukahvit, iltapäiväkahvit, pullakahvit, synttärikahvit ja sitten otetaan vielä kupposet kuumaa, kun kahvihammasta kolottaa.



"Otatsä kahvia" tai "keitänkö kahvit" kuuluu kysymyksenä varmasti jokaisessa kyläpaikassa. Kahvi on aika iso osa sosiaalista elämää. Vähän niin kuin jäänmurtaja, jos ei muuta tekemistä keksi, niin kahvit nyt ainakin voi keittää.

Kahvi maistuukin hyvältä. Ihan peruskahvi maidolla, nokipannukahvi pakkasessa, kesähelteillä jäälatte makusiirapilla. 

Miksi sitten lopettaa kahvinjuonti?

Yksi syy on riippuvuus. Kahvi, tai tarkemmin ottaen kofeiini on omalla tapaansa huume. Vasta tuli parikin ohjelmaa, joissa kerrottiin kofeiinin vaaroista (Prisma-dokumentti Väsymys tappaa ja Epäkorrektia, Tuomas Enbuske!). Täältä voi myös lukea City-lehden jutun kofeiinin koukuttavuudesta. (Periaatteessa kofeiinin  pelossa pitäisi jättää myös tee ja suklaa ruokavaliosta.)




Toinen syy on kokeilunhalu. Voiko kahvin ihan oikeasti jättää? Mekin ostimme kofeiinitonta kahvia hätätapauksia varten, vaikka se onkin verrattavissa alkoholittomaan viiniin. Pelkästään joulupäivänä kieltäydyimme kahvista kahdesti ja saimme useamman ihmisen hämilleen. Kahvittelusta on tullut tapa. Aamuväsymyksen tai viheliäisen päänsäryn taltuttamiseksi sitä herkästi keittää pannullisen kahvia. Töissä kuluu hetki jos toinenkin kahvikupposen äärellä.

Saapa nähdä, kuinka meille käy.

maanantai 28. joulukuuta 2009

Joulua ja joulueleganssia

Täytyyhän pojalla kravatti olla.



Tässä tosin ollaan kotona aamiaispöydässä, siksi tuo kanelisokerikin on päässyt kuvaan. Kravatti oli vielä tässä vaiheessa kuolaton ja salaattikastikkeeton (huono äiti tiputti kastiketta pojan päälle, tsk, tsk). 

Kunnon muotiblogi listaisi vaatteiden koot ja merkit, mutta onneksi tämä blogi ei ole muotiblogi. Kunnon blogista nyt puhumattakaan.


Tämän kuvan otti Waari. 

Joulu meni oikein mukavasti, mutta vastaisuudessa täytyy vähentää ravaamista. Lähdimme aattoaamuna kotoa ja menimme suoraan miehen isoäidille Espooseen. Tunnin kahvittelun jälkeen kaappasimme isoäidin mukaamme ja suuntasimme miehen biologisen isän luokse. Hän ei vaimoineen päässyt ristiäisiin, joten hän ei ollut nähnyt Sisua sitten lokakuun.

Oli ihan hyvä käydä, mutta näin jälkikäteen ajateltuna tuon käynnin olisi voinut jättää monestakin syystä väliin. Sisu hermostui kyläpaikassa pahemman kerran ja meidän oli lähdettävä vartin jälkeen (minä salaa ja hiljaa mielessäni olin ihan tyytyväinen). Tämän jälkeen lähdimme vanhemmilleni ja varsinaiseen joulunviettoon siskolleni.

Joulupäivänä olivat vuorossa miehen vanhemmat, jotka olivat onneksi samalla paikkakunnalla miehen kummipojan luona. Kummipoika mukanamme matkasimme sitten kohti kotia.

Kierrätimme Sisua kahden päivän aikana viidessä paikassa ja silti toinen siskolisko, Sisun kummitäti jäi kokonaan näkemättä koko jouluna, kurjaa.

Sisusta kyllä sitten huomasikin, että oli ollut tavallista enemmän haipakkaa. Muuten niin kiltisti nukahtava poika itki illalla väsymystään lohduttomasti.

Mustaa ja valkoista - Siluetti/profiili

Tuore mustaa ja valkoista -haaste.



Olisi ollut mukava laittaa vähän vähemmän käsitelty kuva, mutta tässä täytyi hiukan tasapainoilla tunnistettavuuden kanssa.

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

"On äiti laittanut kystä kyllä"

Tämän joulun jälkeen olen yhtä opetusta rikkaampi: imetys, sekametelisoppa ja lanttulaatikko eivät sovi yhteen.

Sisu-raukka. Olen pahoillani (tähän samaan syssyyn pyydän anteeksi niitä ihania lokakuisia luumuja ja tämän päivän valkosipuliannosta).

Vuosi vuodelta löydän joulupöydästä yhä enemmän syötävää. Takana ovat ne ajat, kun söin joulupöydässä vain herneitä ja sinappia (kauan sitten) tai vihersalaattia (ei niin kovin kauan sitten).

Kaksi päivää jouluruokia on kuitenkin minun mittapuullani enemmän kuin tarpeeksi, joten olin onnesta soikeana tehdessäni eilen halloumisalaattia. Tänään sama linja jatkui ja tein kana-halloumisalaattia. Kanan marinoin jogurtissa, jonka olin maustanut mm. aimo annoksella valkosipulia ja minttua.



Mmmh, valkosipulia. Mmmh, halloumia.

Että ei sitten tarvitse ihmetellä, miksi naama on turvoksissa ja lähipiiri kavahtaa valkosipulihönkäystä.

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Joulu! Lahjoja!

Lahjat on hommattu ja paketoitu, panokseni joulupöytään on pyöritelty ja paistettu sekä sekoitettu (lihapullat ja salaattikastike). Tänä vuonna annamme vähän lahjoja, mutta ne ovat sitäkin tarkemmin harkittuja.

Sisu ei esimerkiksi saa meiltä yhtään lahjaa - sillä mitäpä nelikuukautinen niistä ymmärtäisi. Lahjoja enemmän Sisu saa pusuja, halauksia, sylittelyjä ja pienen masun pärryyttelyjä. Muille olemme vinkanneet kirjalahjojen olevan mieluisia. Sisu nimittäin tykkää, kun luemme hänelle ääneen - oli se sitten Aku Ankkaa tai  kuvakirjoja.


Opin numeroita (kuva lavastettu)

Krääsää kavahtavana ilahduinkin työnantajan lahjasta, sillä työsähköpostissa (ei saa kysyä, mitä tein siellä äitiyslomallani) oli linkki tällaiseen korttiin:



Kun nyt ollaan antamassa ja saamassa, pistän Hollylta saamani tunnustuksen (vihdoinkin, *nolostus*) eteenpäin. 




Tämän joulutunnustuksen säännöt ovat seuraavat:
Anna tämä tunnustus kaikille blogeille, joille haluat toivottaa joulumieltä sekä hyvää joulua!

1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa), joille haluat tunnustuksen antaa ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.

Haluan toivottaa kaikille joulumieltä ja hyvää joulua, joten tunnustuskin tulisi antaa kaikille - huh, aika työläs homma ja saunakin odottaa. Ole siis avuksi ja nappaa itsellesi ripaus joulumieltä.

Hyvää ja rauhallista joulua!

torstai 17. joulukuuta 2009

Lapsettaa

Miehen kummipoika täyttää lauantaina kaksi vuotta. Viime vuonna oli vähän orpo olo lapsisynttäreillä, mutta tänä vuonna onkin vähän erilaiset fiilikset. Saas nähdä mitä Sisu tuumaa liudasta lapsivieraita, jotka ovat ikähaarukassa kolme kuukautta - viisi vuotta.

Lahjaksi ostimme kirjan, joka odottaa paketointi-inspiraatiota olohuoneen lipaston päällä.


Paina tässshtä!

Kirjan pönttö suhisee mukavasti, kun sen vetää. Ja minähän vedän, kun käsketään. Jokaikinen kerta ohi kulkiessani. Paketointi-inspiraatio saisi iskeä nopeasti, mutta sitä ennen painan tässshtä.

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

"Työryhmät pohtivat yöunien pidentämistä"

Huolestuttavaa. Kuuntelin eilen puolella korvalla uutisia ja olin aivan selvästi kuulevinani, että "yöunien pidentämistä pohtiva työryhmä". Äiti on ehkä vähän väsynyt, kun kuulee jo harhoja. Oikeastihan työryhmä painii työurien pidentämisen kanssa.

Univaje ei johdu Sisusta. Pieni mies sammuu kuin saunalyhty joka ilta yhdeksältä ja herää hämmästyttävän hyväntuulisena kahdeksan pintaan. Jos vain olisin itsekin yhtä fiksu. Joka yö valvon kahteen tai joskus jopa kolmeen. Luuhaan ensin netissä tai katson miehen kanssa leffan (nytkin odottaa Kunniattomat paskiaiset vuoroaan) ja sitten sängyssä ahmin kirjoja. Huoh.



Ne pikkujoulut muuten menivät hurjan hyvin. Oli ihana nähdä ystäviä pitkästä aikaa, nauttia hyvästä ruoasta ja Ylioppilaskunnan laulajista. Siis musiikista, ei niistä laulajista niinku sillai. Kaikkea sitä tuleekin mieleen.

Ensi viikolla on toiset pikkujoulut, jonne tulee ihanan iso lauma lapsuudenystäviä.

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Mustaa ja valkoista - Talvi

Äidinäitini kuoli melkein tasan vuosi sitten 91-vuotiaana. Aatonaattona matkasimme pohjoiseen hautajaisiin.



Mustaa ja valkoista -haaste. Kuva on ollut aikaisemmin esillä hautajaispostauksessa.

lauantai 12. joulukuuta 2009

Pikkujoulut, osa 1

Tänään on opiskelukavereiden perinteiset pikkujoulut Helsingissä. Menemme porukalla syömään ja sitten konserttiin.

Olen siis tänään ensimmäistä kertaa pidemmän pätkän erossa Sisusta. Ensimmäistä kertaa en ole paikalla Sisun mennessä nukkumaan. En voi väittää etteikö jännittäisi. Muutamaan kertaan olen viikon aikana meinannut perua koko menon.

Nyt on kuitenkin maidot pumpattu, sotamaalaus naamassa, hiukset laitettu ja vaatteet valittu. Enää täytyy Sisun herätä päiväunilta, jotta pääsen pärryyttämään pientä masua ja pusuttelemaan paksuja poskia.

Huijui.

torstai 10. joulukuuta 2009

Pieni on maailma

Luin Ilta-Sanomien nettisivuilta Merja Mähkän Sata maata -blogista, kuinka maailma voi joskus olla pieni.



Pienipä hyvinkin. Hiukan taustaa tarinalleni:
  • Kävin kouluni ala-asteen kolmannesta luokasta kirjoituksiin saakka eräässä helsinkiläisessä kansainvälisessä koulussa. 
  • Koulussa oli suomalaisten lisäksi iso määrä Suomessa asuvia ulkomaalaisia.
  • Vanhempani työskentelivät ko. koulussa opettajina, kunnes jäivät viime vuonna eläkkeelle.
  • Seurustelin teini-ikäisenä koulukaverini, erään eteläafrikkalaisen pojan, B:n kanssa.
B perheineen asui Suomessa pari vuotta, joista noin 1,5 vuoden ajan seurustelimme. Kun B:n perhe muutti takaisin Etelä-Afrikkaan olin niin murheen murtama kuin teinityttö voi olla. Pysyimme kuitenkin ystävinä ja olemme sitä edelleen.

B opiskeli itsensä meribiologiksi (ellen väärin muista) ja on ollut aina kova poika reissaamaan. Milloin on tullut synttärionnittelut Etelänapamantereelta päin ja milloin taas pahoittelut, ettei hän millään ehdi moikkaamaan, vaikka onkin ihan kulmilla Norjassa.

Muutama vuosi sitten eräällä reissullaan Etelä-Amerikassa, oli hän eksynyt pienen kylän pieneen baariin. Tuolla baarissa oli ollut äänekäs seurue, joka oli osoittautunut joukoksi suomalaisia. B oli tietenkin innoissaan, olihan hän viettänyt Suomessa pitkän aikaa. 

B oli jutellut erään miehen kanssa, joka kertoi tulevansa pääkaupunkiseudulta. B kertoi asuneensa Helsingissä ja käyneensä em. koulua. Mies ei ollut uskoa kuulemaansa, hänen tyttärensä oli tämän kyseisen koulun ala-asteella. B oli tietenkin kiinnostuneena kysynyt tyttären opettajista, oliko opettajakunnassa vielä tuttuja. Mies oli ensimmäiseksi kertonut tyttärensä luokanvalvojan nimen. Tällä kertaa oli B:n vuoro olla ällikällä lyöty.  "Ei voi olla totta seurustelin hänen tyttärensä kanssa!"

Millä todennäköisyydellä eteläafrikkalainen B törmää eteläamerikkalaisessa pikkubaarissa minun isäni oppilaan isään?

Maailma on pieni.

(Oli ihan pakko kaivaa esiin albumi matkakuvista. Kun B lähti perheineen takaisin Etelä-Afrikkaan, pääsin samalla lennolla muutamaksi viikoksi elämäni reissulle Kapkaupunkiin. Vanhempamme arvelivat fiksusti, että se saattaisi lieventää erotuskaa, joka teineillä on tunnetusti elämää suurempaa. Tuosta reissusta minulla on ihania muistoja ja paljon valokuvia. Ja ihme kyllä siitä ikävästäkin pääsi ajan kanssa yli.)

Valokuvatorstai - Pysähtynyt

Kävimme reissullamme Tukholmassa Vasa-museossa. Minulle käynti oli toinen, miehelle (ja Sisulle) ensimmäinen.

Muistan melkein 20 vuoden takaisesta ensimmäisestä käyntikerrastani pelottavan ison ja pahanhajuisen laivan sekä museon kolkon tunnelman. Valtava laiva tuntui täyttävän koko ison museon ja pelkäsin laivan kaatuvan. 



Aikuisena Vasa-laiva oli erilainen, parempi kokemus. Ei ollut pahaa hajua eikä tunnelmakaan ollut enää niin kolkko, sillä museossa oli valtavasti nähtävää ja paljon ihmisiä. Ainoastaan laiva oli entisensä, kuin rantautunut valas. Todellakin pysähtynyt paikoilleen.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Se tuli sukille

Olimme miehen kanssa saunassa, Sisu nukkui. Kuulin itkuhälyttimestä pontevan ähkäisyn "äh". Ahaa, Sisun tutti oli pudonnut. Poika nukkuu alkuillan tutin kanssa, yöllä tuttia ei tarvita.

Riensin laittamaan tutin takaisin, jotta Sisu ei havahtuisi kevyestä unestaan. 

Riensin vähän turhan kovaa ja vähän turhan märillä jaloilla. Liukastuin viimeisessä kurvissa makuuhuoneessa ja lipesin keinutuolin alle. Satutin sääreni kipeästi keinutuolin jalkaan. Onneksi vain säären ja onneksi vain keinutuoliin. Muita vaihtoehtoja olisi olleet takaraivo sängynpäätynuppiin ja etulempeä hoitotason kulmaan.

Keräsin itseni hienosti enkä ihme kyllä edes kironnut ääneen. Laitoin tutin takaisin ja nilkutin takaisin saunaan. Miehelle kerroin jalkapallotermein keinutuolin tulleen sukille.

Seuraavalla kerralla en juokse. Olisihan se noloa, jos kävisi joku kerta oikein hassusti. Selitä siinä sitten ensiavussa, että "joo, liukastuin makuuhuoneessa ja otin lähikontaktia keinutuolin / sängynpäädyn / hoitopöydän kanssa". Kukahan senkin uskoisi?

Sääreen on odotettavissa mojova mustelma. Nyt siinä on vielä lommo.

maanantai 7. joulukuuta 2009

Mustaa ja valkoista - Vanha



Vastaus ensimmäiseen Mustaa ja valkoista -haasteeseen. Vanha lukko toimii edelleen. 

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Nuha lähtee...

... teellä.

Tänne iski nuha, meihin kaikkiin kolmeen. Sisu tosin mennä porskuttaa räkäisyydestä huolimatta, mutta me aikuiset olemme vähän ryytyneempää porukkaa.

Minun flunssalääkkeisiini lukeutuu tee, nenäliinat, lisää teetä, vähän jäätelöä, nokoset Sisun vieressä, leffoja ja vielä lisää teetä. En ole oikein uskaltanut ottaa mitään itsehoitolääkkeitä, sillä imetän. Pysynpähän ainakin nesteytettynä.

Tänään pistän pystyyn nuhaisen kisastudion ja arvioin juhlapukuja. Mies tosin ei ymmärrä tätä harrastusta ollenkaan eikä varsinkaan innostu siitä, kun hihkun häntä tuon tuosta telkkarin ääreen. Linnan juhliin pääseminen oli muuten pienelle Aimolle suuri haave. Lapsena istuin nenä kiinni telkkarissa ja unelmoin joskus pääseväni juhlakansan joukkoon. Hassua.

perjantai 4. joulukuuta 2009

Kortteja, kiitos

Muut askartelevat (tai ovat jo askarrelleet) joulukortteja, mutta meillä vasta väkerretään ristiäisten kiitoskortteja.


Valmispohjat Sinooperista, samoin toivottomasti tuhraava kynä. Menee hermot. Miten yksi kynä voi kirjoittaa yhden sanan ihan nätisti ja seuraavat kymmenen on pelkkää suttua?

Eiliseen iltaan mennessä on valmistunut neljä korttia, kolme on pilalla ja yksitoista vielä tekemättä. Lisäksi keittiöön on saatu aikaiseksi kamala sotku.

Tänään ostan lisää liimaa, uuden hopeatussin ja opettelen kirjoittamaan kauniimmin.

Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että minulta puuttuu jonkinlainen askartelugeeni. Olen paskartelija.

Osuvaa mainontaa

Tuoreessa Annassa on juttua kauneusleikkauksista.



"Häpesin itsekeskeisyyttäni. Mietin, mitä kaikkea tällä rahalla saisikaan kehitysmaissa aikaiseksi." (Anna 49/2009, s. 48)

Melkolailla osuva mainos: Toisenlainen Lahja.

torstai 3. joulukuuta 2009

Jussi Pupunen

On muuten ihanaa, että lähipiirissä on ihmisiä, jotka ovat käteviä käsistään.



Sisu sai tänään Kirsikalta pupun, joka on ilmeisen mieleinen. Ja erityisen rakas pupu on siksi, että se on tehty itse.

Valokuvitettua

Olen aina ollut innokas valokuvaaja. Kuvatodisteiden mukaan nappailin jo kymmenvuotiaana monta monituista filmirullaa täyteen onnistuneita ja (usein) vähemmän onnistuneita otoksia. Vanhempani maksoivat maltaita loputtomasta määrästä koira- ja kissakuvia. Ami edestä, Ami takaa, Elsa istuu, Elsa makaa. Yksipuolinen linja jatkuu edelleenkin, nyt kohteena tosin on Sisu.

Tässä sarjassamme epäonnistuneita ja onnistuneempia otoksia noin seitsemäntoista vuoden takaa.





Kuva valokuvasta ei ehkä ole paras vaihtoehto, mutta mies ei ole kytkenyt skanneria käyttöön omaan XP-koneeseensa eikä minun koneeni Vista tunnista skanneria. 

Törmäsin näihin kuviin löydettyäni vanhan valokuva-albumini, josta olen vuosien varrella repinyt parhaat otokset muuhun käyttöön. Nämä kuvat taas liittyvät kesäiseen lemmikkieläinpostaukseen.

Digikuvien kanssa on helpompaa, kun voi valita vain onnistuneet otokset ja teettää vain parhaimmista paperikuvat. Eipähän tarvitse maksaa turhista kuvista.

Yksi ongelma on kuitenkin edelleen olemassa. Mihin säilöä kuvat? Paperikuvat negatiiveineen lojuivat kansioissa ja kaapeissa, ja unohtuivat sinne. Paha tapani oli kasata albumi, liimata kuvat ja kirjoittaa kuvatekstit vain repiäkseni kuvat myöhemmin irti.

Digikuviin pääsee helposti käsiksi, mutta niidenkin selvittämisessä on iso työ. Minulla on koneellani yli 20 gigaa valokuvia.



Siis 12361 kuvaa 377 kansiossa. Eikä tässä vielä kaikki. Tämä oli vasta D-asema. 

Mitä jos kone sanoo sopimuksensa irti? Pahimmassa tapauksessa menetän kaikki kuvani. Lisäksi 20 gigaa valokuvia vie aika paljon tilaa ja muistia. Tämä masiina olisi varmasti paljon yhteistyökykyisempi, jos vapauttaisin hiukan muistia. Ulkoinen muisti onkin ollut pitkän aikaa hankintalistalla. Tehtävälistalla taas on ollut kuvien siivoaminen, järjestäminen ja mahdollisesti nimeäminen. Aikamoinen urakka.

Valokuvatorstai - Sininen ja valkoinen

Valokuvatorstain tuorein haaste on sininen ja valkoinen.



Kuva on vuodelta 2008 Vesijärveltä Aino-laivan kannelta. Tässä vaiheessa olin saanut erään ison projektin viittä vaille pakettiin. Lähdin risteilyltä hyvin ja kevein mielin.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Valintoja ja vaikeita paikkoja

Meille oli jo alusta alkaen selvää, että palaan melko pian töihin ja mies jää Sisun kanssa kotiin. Palaan töihin osittain omasta halustani ja osittain olosuhteiden pakosta. Minulla on tällä hetkellä määräaikainen työsuhde, joka päättyy ensi vuoden lopulla. Voi vain arvata, mitä työsuhteelle käy, jos palailen vasta ensi syksyn aikana töihin.

Siksipä suunnitelmissani on palata työmaalle maaliskuun lopussa. Gulp. Maaliskuu tulee niin kovin pian. Ihan liian pian.

Jos voisin, olisin kotona niin pitkään kuin mahdollista, vaikka minusta onkin ihanaa, että mies saa mahdollisuuden olla Sisun kanssa. Äijäillä. On ihanaa, miten mies selvästi tuntuu jo odottavan yhteistä aikaansa Sisun kanssa. En kuitenkaan voi olla ajattelematta mitä kaikkea menetän, kaikkia pieniä hauskoja hetkiä ja loputonta vaipparallia.

Ehkä voisin tehdä lyhennettyä työaikaa. Taloutemme kyllä kestäisi sen, kun se kestää äitiyslomanikin. En vaan yhtään tiedä, mitä mieltä työnantaja tästä oikeasti olisi. Tiedän johtajan ja lähiesimieheni (molemmat upeita ja ymmärtäväisiä naisia) tukevan tätä ratkaisua, mutta silti mietin sen vaikutuksia työsopimuksen jatkoon. Entä jaksanko ja ehdinkö tehdä työni vajailla viikkotunneilla?

Valokuvatorstai - Jotta en unohtaisi


Sisu tätinsä sylissä alle kahdentoista tunnin ikäisenä.

Jotta en unohtaisi, milloin itkin ensimmäistä kertaa liikutuksesta Sisun syntymän jälkeen. En silloin, kun Sisu syntyi. En silloin, kun sain Sisun ensimmäistä kertaa rinnalleni. En silloin, kun Sisu oli isänsä sylissä minun syödessäni lounasta. Vaan silloin, kun näin vanhempani ja siskoni synnytysosastolla.

Neuvolassa 1. joulukuuta

Kävimme taas näyttämässä Sisua neuvolassa (mihin tämä aika menee?). Painoa on kertynyt 6220 grammaa ja pituutta 61 senttiä. Heh, siinä olisi painoindeksikin kohdillaan. Lisäystä edelliseen on 590 grammaa ja 2,3 senttiä.

Ihan niin painavalta Sisu ei sylissä tunnu, sillä poju kannattelee itseään jo todella tomerasti. Painon kertymisen huomaan ainoastaan selkäni, niskani ja hartioideni juilimisena. Pitäisi kiinnittää enemmän huomiota kantoasentoon. Ja ryhtiin. Eikä tämä kenoasentoni koneellakaan taida auttaa asiaa.

Neuvolakortissa lukee: "Hyväntuulinen hurmuri! Kasvaa upeasti rintamaidolla. Iho siloinen. Upeasti kehittyy, päänkannatus hyvä. Hyväntuulinen poika."

Tällä kertaa annettiin rotavirusrokotteen lisäksi yhdistelmärokote. Kovin paljoa Sisu ei sitä ehtinyt protestoida neuvolassa. Muutenkin homma näyttäisi menneen hyvin, vaikka Sisu onkin ollut hiukan tavallista väsyneempi. Kuume ei kuitenkaan ole (vielä) noussut.


 Reidessä räyheä laastari. 

Seuraavaksi pääsemmekin sitten lääkärikäynnille.

maanantai 30. marraskuuta 2009

Kotona jälleen

Vähältä piti, ettemme olisi vieläkin Tukholmassa. Olimme myöhästyä lautasta, vaikka lähdimme satamaan kaksi tuntia ennen laivan lähtöä. Sumu, tietyöt, sunnuntainen (!) liikenneruuhka ja navigaattorin sekoilu saivat aikaan sen, että olimme check-inissä 28 minuuttia ennen laivan lähtöä. Ehkä vähän turhan kuumottavaa.

Ehdimme kuin ehdimmekin laivaan ja olimme Helsingissä aivan ajallaan. Kotona olemme ehtineet olla niin kauan, että laukut on purettu, pyykit pesty sekä tuliaiset ja ostokset järjestyksessä. Anoppikin kävi katsomassa matkakuvat ja toteamassa Sisun kasvaneen viikossa huimasti.

Kaikin puolin matka oli onnistunut ja kivaa vaihtelua arkeen. On kuitenkin ihana olla taas kotona, harjata hampaat sähköhammasharjalla (laiskuus iski ja otin matkaan tavallisen), vaihtaa Sisun vaipat omalla hoitopöydällä (alaselkäni on aivan tulessa kumartelusta sängyn päällä), käydä saunassa ja nukkua omassa sängyssä.



Matkan tappioiksi luetaan höyläni, joka katosi mystisesti sekä Sisun Bebanthen-tuubi, joka putosi kungsgatanilaisen ravintolan vessaan enkä muistanut ottaa sitä mukaani.

Kokemuksien lisäksi mukaan tarttui mm. vino pino vaatteita (Sisulle), vyö ja muutama paita (miehelle) sekä Ole Henriksen -tuotteita (minulle).

Ei kuulosta paljolta, mutta silti takakontti näytti kotiparkkiksella tältä.



Niin. Ostimme Ruotsista vaippoja. Satuin törmäämään hotellin lähellä sijainneessa ICAssa huipputarjoukseen. Miehen mielestä olin vähän pöhkö.

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Aimo ja Tunnelbana Pojkar

Kalmar oli mukava yllätys. Kumpikaan meistä ei tiennyt paikasta tuon taivaallista, mutta kaupunki olikin hurjan mukava ja nätti paikka. Meillä oli myös hyvä tuuri säiden kanssa, sillä aurinko paistaa porotti taivaan täydeltä ihan meidän iloksemme.

Hotelli tosin oli vähän pöhköllä paikalla, aivan moottoritien kupeessa, mutta olipahan ainakin helppo liikkua autolla.



Kalmarin linnassa oli joulumarkkinat, joilla kävimme varmuuden vuoksi kahteen otteeseen, päivällä ja illalla.



Päivällä uskaltauduimme markkinoiden lisäksi myös linnan muurille kävelemään. Virheliike. Voin nimittäin kertoa, että muurilla on kauniiden maisemien lisäksi ainakin tuhat kiloa linnunkakkaa. Voin myös kertoa, että lastenrattaiden renkaat keräävät aikamoisen tehokkaasti kakkaa.

Paskempi juttu. 



Kalmarista suuntasimme perjantaina takaisin Tukholmaan. Täällä hotelli oli huomattavasti paremmalla paikalla, ei kuitenkaan ihan keskustassa.

Tukholmassa aika on kulunut kuin siivillä. Jätimme auton suosiolla hotellin parkkipaikalle ja ostimme 72 tunnin metroliput. Olemme suhanneet Tunnelbanalla keskustaan ja takaisin sekä kävelleet koipemme kipeiksi. Sisu ei luonnolisestikaan ole kävellyt, vaan on ollut enimmäkseen kyytiläisenä ja ilmeisen tyytyväisenä sellaisena.



Kaikin puolin reissu on sujunut todella hyvin. Sisu on osoittautunut (ainakin nyt) hyväksi ja rennoksi matkakumppaniksi eikä tuossa puolisossakaan ole valittamista.

Jotain valittamisen aihetta kuitenkin on. Löysin elämäni saappaat, ihanat, kauniit ja järkevät. Tein kuitenkin sellaisen typeryyden, että olin itse järkevä ja jätin saappaat kauppaan. Harmittaa.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Ei kahta ilman kolmatta

Terkkuja Kalmarista. 

Hiukan hihitytti hytissä Helsingin satamassa, kun kulutettiin laivan lähdön viivästyvän teknisten ongelmien takia. Ei siis tosiaankaan kahta laivapulmaa ilman kolmatta. Sekä Siljan että Viking Linen tuoreet ongelmat oli kyllä hyvinkin tuoreessa muistissa. Onneksi ei ollut mitään ihmeellistä ja pääsimme matkaan 1,5 tuntia aikataulusta jäljessä.

Laivalla tein tehoiskun ja tax free -ostoksia kertyi heti 80 euron edestä. Kaikki tosin meni lastenvaatteisiin. Kuka nyt olisi voinut vastustaa esimerkiksi tällaista?



Älskling.

Laiva muuten oli viikonpäivän takia oikea eläkeläisten erikoinen. Eläkeläisten ja risteilyisäntä toimineen BB-Andreaksen.

Tukholmaan saavuimme vain tunnin myöhässä, vaikka tekniset ongelmat ja yöllinen kyntäminen (siis laiva kynti merta) antoi aihetta epäillä reilumpaa aikataulun pettämistä. Tukholmassa pysähdyimme kuitenkin vain puhallusratsian ja kahvitauon ajaksi, ja ajaa posotimme tänne Kalmariin.

Totesimme ajomatkan aikana, että on kuin olisi ulkomailla. Kun on niin paljon näitä erikoiskauppojakin matkan varrella.



Kuten Jysk, Giganten, ONOFF ja InterSport.




Ja K-rauta.

maanantai 23. marraskuuta 2009

Reissun päälle

Matka on puoliksi tehty - tai ainakin pirun hyvin suunniteltu. Tiistaina suuntaamme laivalla Tukholmaan, sieltä kahdeksi päiväksi Kalmariin ja jälleen Tukholmaan.

Pakkaaminenkin sujui hurjan kivuttomasti Sisun avustuksella.



Tästä lähdettiin. Sisulla oli hurjan hauskaa, vaikka kuvassa haukotuttaakin. Vaatteet viuhuivat ja minä kerroin pakkausvinkkejä.




Ja tähän tultiin. Alimpana minun pakaasini, sitten Sisun tavarat ja vaatteet (rätit vie yllättävän paljon tilaa, kröhöm) ja päällimmäisenä miehen kassi. Sitten hyttilaukku, jossa on tarpeet yhdeksi yöksi, tietokonelaukku ja minun käsiveskani.

Minä, vannoiutunut käsilaukkuihminen, olen Sisun syntymän jälkeen käyttänyt tasan kaksi kertaa käsilaukkua. Minun tavarani ovat jotenkin lipashtaneet hoitolaukkuun vaippojen ja vaihtovaatteiden joukkoon, se on vaan niin kätevää, kun kaikki on samassa laukussa. En olisi koskaan uskonut, en ikuna.

(Tällä kertaa latureita ei unohdeta kotiin.)

torstai 19. marraskuuta 2009

Valokuvatorstai - Räiskyvää

Tutustuin kesän polttareissa pallogrilliin ja hiiliin.



Jännittävä tapaus piti luonnollisesti ikuistaa. Hiukan ennen kuvan ottamista, siis silloin, kun minulla oli vain pallogrilli, hiilet, polttoneste ja tikut, soitin miehelle ja kysyin, miten nämä vehkeet oikein toimivat. Joskus pitää olla vähän neiti.

tiistai 17. marraskuuta 2009

Kotityön sankari

Mies sai aamulla huonosti verhotun vihjeen tiskikoneen tyhjentämisestä ja täyttämisestä. Reippaana hän ilmoitti keittävänsä kahvia, mutta ammuin suunnitelmat alas kertomalla kahvinkeittimen osien olevan likaisten astioiden joukossa tiskialtaassa. Ja jatkoksi lisäsin: "Koneessa on muuten sitten puhtaat".

Mies ähelsi jonkun aikaa ja sai astianpesukoneen tyhjäksi, likaiset tilalle, koneen käyntiin ja tiskialtaan puhtaaksi. Tämän jälkeen mies ilmoitti ylpeänä, että "muutama minuutti sitten tuolla ei näyttänyt yhtään noin puhtaalta".

Lupasin mitalin myöhemmin.

Huvittavaa tässä on se, että minä teen saman urotyön joka päivä, joskus jopa kahdesti. Mies kajoaa astianpesukoneeseen todella harvoin ja silloinkin pakon sanelemana ja/tai erillisestä kehotuksesta.

Stella kirjoitti vähän aikaa sitten havaintojaan miehen kanssa asumisesta ja ehdin kommentoidakin tätä ilmiötä. Meillä kun mies ei ehtinyt muuton jälkeen kahdessa viikossa edes tutustua uuteen astianpesukoneeseen, joten hän oli kokenut kamalia minun ollessani Sisun kanssa synnärillä. Astianpesukoneeseen oli jäänyt likaiset astiat, kiiruhdettuamme laitokselle. Muutamaa päivää myöhemmin mieheltä oli astiat ilmeisesti loppuneet, sillä hänelle oli tullut asiaa astianpesukoneelle.

Koneesta pelmahti vastaan kamala haju. Arvaahan sen, miten kivasti astiat ovat lämpöisessä muhineet. Toinen vastoinkäyminen oli heti kulman takana, sillä mies ei saanutkaan astianpesukonetta toimimaan. Ei sitten millään. Apuun ehti onneksi ystävän avovaimo.

Miehet.

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Reilu varoitus

Olemme suunnitelleet pientä reissua lähiaikoina. Yhtenä vaihtoehtona on käydä länsinaapurissa ja ehkä ajaa Tanskaan.

Katselin tänään ristelyhintoja ja -aikatauluja. Täytyy nostaa (kuvitteellista) hattua Tallink Siljalle, sillä siellä ymmärretään antaa reilu varoitus.





(Kliketiklik isommaksi, you know)

300 opiskeljaa laivalla. Ei kiitos. En olisi varmaan opiskeluaikanakaan lähtenyt mukaan.

perjantai 13. marraskuuta 2009

Kuponkeja äidille ja pojalle passi

Suoramarkkinointipommitus sen kun jatkuu. Edellisten lisäksi on meitä lähestynyt tällä viikolla kaksi kirjakerhoa. Väestörekisterikeskus on muuten näiden yritysten tietolähde, ja markkinoinnin saisi loppumaan ilmoittamalla maistraattiin suoramarkkinointikiellosta. Vahinko on kuitenkin jo tapahtunut - tämä olisi pitänyt tajuta jo paljon aikaisemmin.

Jotain hyötyä postilaatikosta pulppuavasta paperiroskasta kuitenkin on. Toisen kirjakerhon mukana tuli nipullinen vaateliikkeen kuponkeja. Sattumalta tuli samana päivänä vielä kolmelta muulta yritykseltä esitteitä, joissa oli mukana etukuponkeja. Alennusta siitä ja tästä, täältä ja tuolta. Osta, osta, osta. 

 

Kupongit ovatkin kaksiteräinen miekka. Onko kupongeista oikeasti hyötyä vai saavatko ne ostaamaan sellaista tavaraa, jota ei tarvitse? Yritänkin nyt olla järkevä ja ostan kupongeilla vain oikeasti tarpeellista, useimmissa on kuitenkin voimassaoloaikaa pitkälle ensi vuoden puolelle. 

Olemme suunnittelemassa reissua, joten ihan oikeasti tarpeellinen hankinta oli Sisun passi. Sitä varten piti ottaa ihkaoikeat passikuvatkin. Mutta mitä hintaa passikuvista kiskotaan!




Neljä pikkukuvaa maksoi 25 euroa. Ihan vertailun vuoksi kerrottakoon, että teetin digikuvista paperikuvia ja maksoin 284 kuvasta 53,96 euroa, siis 19 senttiä kappaleelta. Pikkumiehen kuvista 25 euroa tuntuu siis kiskurihinnalta varsinkin kun passihakemukseen tarvitaan vain yksi kuva. Muut kuvat jäävät vähän niin kuin ylimääräiseksi, kun ei niitä vielä ajokorttihakemukseenkaan voi laittaa.

Kun vielä suhteuttaa kuvien hinnan passin hintaan, 48 euroon, on se aikamoinen paukku.

torstai 12. marraskuuta 2009

Valokuvatorstai - Sananlasku

Valokuvatorstain haasteessa inspiroidutaan tällä kertaa kiinalaisesta sananlaskusta.

"Ellei vuorilla ole suuria puita, leikkivät rikkaruohot kuningasta."



Tässä marraskuun pimeydessä oli pakko poimia vihreä kuva toukokuulta. Kevät ♥.

Tähtitorttuja

Tähtitorttuja voi syödä läpi vuoden, joulutorttuja vain jouluna, eikö niin? Joten esille pari levyä voitaikinaa ja luumuhilloa. Aika pienistä asioista tulee ihminen tyytyväiseksi.



Ja pieniä nämä olivatkin. 

 
 
Siis todella pieniä. 



Oho, ihan kuin tyhjä pelti kantelisi minun syöneen jo kaikki tortut. 

Kahdesta torttulevystä saa kätevästi kuusitoista minikokoista tähtitorttua. Käytin jälleen tuubihilloa, olipa taas helppoa!

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Vuosikertakivet

Koska olet viimeksi vaihtanut kiuaskivet? Tähän kysymykseen taitaa harvalla olla antaa ihan tarkkaa vastausta, mutta minulla valitettavasti on.

Ostimme uudet kiuaskivet samana päivänä, kun lapsivesi meni, siis lauantaina 29. elokuuta. Ehdimme jopa testata uudet kivet ennen kohtalokasta Makuuni-reissua.

Voisi siis kuvitella, että minusta olisi mukava muistella kiuaskivihankintoja. Niinhän sitä voisi.

Vaan ei ole. Ihan tästä yksinkertaisesta syystä.



Vanhat kiuaskivet makaavat edelleenkin kylpyhuoneessamme.

Emme (lue: mies) vaan ole saaneet aikaiseksi hankkiutua kivistä eroon. Mitä vanhoille kiuaskiville pitäisi edes tehdä? Aikamoinen painolasti kaatopaikkajäteastiaan. Ei ole omaa pihaa, minne asetella kiviä koristeiksi. Maassa ei vielä ollut lunta kiviepisodin alkaessa ja vitsailimmekin (lue: minä) viskaavamme kivet yksitellen naapuritontin parkkipaikkatyömaalle. Eipä tullut viskottua.

Mikä kamalinta, kivet eivät edes enää jaksa ärsyttää. Paitsi silloin kun yritän työntää naamani liian lähelle kylppärin peilikaappia ja epäonnistun siinä vain siksi, että kaapin alta pilkistää kivilaatikko. Pahvilaatikon pohja on aivan taatusti pehmennytkin jo sen verran, että kivet kolisevat varpaille laatikkoa nostaessa.

Tästä on pelottavan lyhyt matka siihen, että ryhdyn maalaamaan vanhoille kiuaskiville kissakasvoja.

tiistai 10. marraskuuta 2009

Korvamato

Pirullista. Päässä soi päättymättömällä kasetilla kamala Ohrwurm, korvamato sellaisella tekopirteällä sävelellä.

"Tohtori Tolosen terveystuotteet"

Meikäläisen daytime TV leave, kuten eräs tuttavani asian ilmaisi, on pahasti haperoittanut aivoni.

Ei sillä, ettenkö olisi aiemminkin naannut mainosjinglet soimaan päähäni raivostuttavan helposti.

"Oikea Oltermanni(iiiii)"

Nyt ne vaan tuntuvat juurtuvan sinne pysyvästi, joten lallattelen päättömiä pätkiä esimerkiksi vaipanvaihdon yhteydessä ja riimittelen niitä meille sopivaksi.

"Tohtori Vauvasen terveysvauva"
ja
"Oikea mahtikakka(aaa)"

Tänään olen jäänyt itselleni laulamisesta kiinni useaan otteeseen ja sekös pistää ärsyttämään. Mainoksien laulupätkät ovat siitä keljuja, että niistä ei pääse eroon tavallisella korvamatoreseptillä eli laulamalla koko kappaleen läpi.

Läpilaulaminen oikeasti toimii. Olimme serkkuni kanssa kerran pitopalvelukeikalla. Koko ajan järjestellessämme paikkoja, kattaessamme pöytiä ja valmistautuessamme iltaan, lauloimme Kultaista nuoruutta. Emmekä edes laulaneet kappaletta kokonaan, vaan kertosäettä, kertosäettä jatkuvalla syötöllä. Kun yksi lopeti, aloitti toinen. Juuri ennen juhlan alkua, istui serkkuni pianon ääreen ja piiskasi kappaleen ilmoille. Lauloimme keuhkojemme täydeltä ja korvamadon taru oli siinä.

Kunnes hääbändi illan pimetessä alkoi soittaa kappaletta. Arvaahan sen sitten, mikä biisi soi päässä koko kotimatkan.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Isänpäiväyllätys

Miehelle tämä ensimmäinen isänpäivä olikin todella tärkeä juttu. Tajusin sen vasta huomatessani miehen nappailevan kuvia aamupalapöydästä. Ei tällaista aikaisemmin ole tapahtunut.



Siksipä olikin erityisen kivaa yllättää tuore isä.


"I listen to Motörhead with my daddy"

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Onko tämä nyt Sitä?

Kurkku on kipeä, mutta muut vihannekset vielä kunnossa. Nokka valuu. Heikottaa ja on paha olo, jos en paremmin tietäisi, väittäisin olevani kännissä. Lisäys 21.01: Niin ja lämpöäkin kans.

Konsultaatio viime viikolla sairastaneisiin ja tuomio on selvä. Tämä on nyt sitten vissiinkin Sitä.

Toivottavasti menee ohi nopeasti niin minulla, Sisulla kuin miehelläkin. Ainakin nopeasti tämä alkoi. Pojat ovat vielä oireettomia, mutta oma olo oli pari tuntia sitten niin paha, että tein jo testamenttinikin. Siis ohjeet tuttipullojen ja pullotuttien keittämisestä ja pesemisestä. "Pakkasessa on maitoa", sanoi hän sohvan pohjalta ääni väristen.

Nyt vointi on jo kohentunut sen verran, että jaksoin tehdä Hennesille vaatetilauksen. Sairastupa kuittaa.

Nöf.

lauantai 7. marraskuuta 2009

Isänpäiväarvoitus

Hurjaa. Ensimmäinen isänpäivä on käsillä.

Mitään isompia juhlallisuuksia meillä ei kuitenkaan ole. Katan keskivertoa paremman aamupalan, lahjat (kyllä, monikossa) odottavat jo keittiössä.  Keskivertoa parempaan aamupalaan kuuluu luonnollisesti kakku. Isänpäivä - varsinkaan ensimmäinen sellainen - ei olisi isänpäivä ilman kakkua.

Tietenkin on kiva, kun on jokin tekosyy leipoa. Vielä parempaa on, kun on hyvä tekosyy kokeilla jotain uutta reseptiä.

Mitä siis saadaan, kun yhdistetään nämä:



Jepulis. Isänpäiväkakku.



Ei kovin kaunis, mutta pitäisi olla aivan törkeän hyvää.

Kakkuohje täältä. Ja kyllä, kakkua pitää kostuttaa niin maan peevelisti. Käytin koko liemen ja silti jäi tuntuma, että olisi voinut lätkiä litkua enemmänkin.

Miksi muuten hävöksissä on aina se irtopohjavuoka ja/tai sen osa, joka olisi ohjeessa mainitun kokoinen? Nytkin sain taistella löytääkseni sopivan ja siitä sitten puuttui pohja.

Jos ei siis irtopohjavuokataistoa lasketa, huomautan ylpeänä, että tämä leivonta sujui (toistaiseksi) ilman katastrofeja. Siksi ehkä odotan lähes kauhulla kakun maistamista.