maanantai 26. tammikuuta 2009

Hyvästi jää, Lantikka

Eipä tuo uusi autommekaan ehtinyt meitä paljoa kyyditä. Nyt olemme taas ilman autoa.

Autossa nimittäin ilmeni eräs vika. Tai no useampikin, jotka merkkiliikkeen yhteydessä toimiva merkkikorjaamo korjasi enemmän tai vähemmän auliisti. Tämän tuoreimman vian autoliike jätti korjaamatta, sillä tuo korjaaminen maksaa 5000 euroa, siis tasan puolet auton arvosta.

Härskiksi homman tekee se, että autoliikkeen edustaja yritti pimittää ja peitellä vikaa. Jäätyään kiinni, autoliikkeen heppu valehteli päin naamaa ei vain kerran, vaan kaksi kertaa.

Auto kulki melko ponnettomasti koko ajan. Kyseessä kuitenkin oli yli 170-heppainen 4,2-litrainen turbo, jonka kuvittelisi kyyditsevän pirtsakasti, vaan ei. Autoliikkeen edustajan ensimmäinen vastaus oli, että auton "kuuluukin olla tuollainen".

Sattuipa kuitenkin niin, että kävimme näyttämässä autoa toisessa autoliikkeessä. Ihan vaan kokeeksi, jos vaikka mukaan tarttuisi toinen auto (jep, hullut liikenteessä). Tuolla liikkeessäpä olikin myyjä, jolle automme oli entuudestaan tuttu. Hän oli jopa ajanut sitä muutama vuosi sitten.

Kuulimme tältä toiselta myyjältä, ettei auto todellakaan ole entisensä. Auton meille myynyt liike kertoi selitykseksi, että "auton edellinen omistaja oli halunnut säädättää auton tuollaiseksi". Selitykseltä katosi pohja, kun mieheni kohtasi sattumalta auton edellisen omistajan.

Edellinen omistaja oli juossut mieheni kiinni parkkipaikalla ja kehunut vuolaasti entistä autoaan. Oli kuulemma tullut jo niin paljon ikää, että auto oli ollut pakko vaihtaa pienemään. Eikä hän ollut halunnutkaan säädättää autoa tehottomaksi.

Kun autolla liikkuminen alkoi olla yhtä tärinää ja tutinaa, auto oli tehoton, mutta silti bensankulutus tuplaantui, vei mieheni auton uudelleen liikkeeseen tänään. Miehelle soitettiin päivällä ja pyydettiin hakemaan auto pois. Liike ei kuulemma lähtisi korjaamaan autoa.

Mieheni pysyi onneksi tiukkana ja kovisteli autoliikkeen edustajaa valehtelusta ja tiedon pimittämisestä. Kuinka ollakaan, autoliike joutui taipumaan. Autoliike pahoitteli ja otti automme takaisin, ja saamme maksamamme hinnan hyvityksenä toisesta autosta. Kunhan nyt vaan sellainen löytyy ko. liikkeestä - muuten homma saattaa mennä (vielä) kiharaise(mma)ksi.

Höh, juuri, kun tykästyimme Lantikkaan.

12 kommenttia:

Iirismaria kirjoitti...

Hurjaa, aina kun kuulen tällaisia tarinoita alan epäillä uskallanko ikinä ostaa autoa/asuntoa. Naapureita yritettiin viilata asuntokaupassa, vanhempia autokaupassa. Pitäis varmaan vaihtaa nää siniset silmät pois...

Aimo kirjoitti...

Harmillista, tosiaankin. Pitäisi aina olla selvillä omista oikeuksistaan ja jaksaa vielä perätä niitä. Sinisissä silmissä ei tosin ole mitään vikaa :)

Tekosyy kirjoitti...

Hyvä kun olitte tiukkana autoliikkeen kanssa.

Anu kirjoitti...

No jopas teillä on ollut tuuria, kun olette tavoittaneet auton entisen omistajankin. Ihan uskomaton sattuma! Hieno juttu.
Minä olen hyvin sinisilmäinen enkä aio luopua tästä ominaisuudestani. Asia on niin, että aina lopulta paha saa palkkansa ja oikeus voittaa! =)

Emmi kirjoitti...

Kovin kiemuraisia ovat nuo autokaupat vähän liian usein. Toivottavasti löytyy joku oikee helmi nyt tällä kertaa, joka on pitkään terve!

Stansta kirjoitti...

Mikä onni, että miehesi törmäsi tuohon auton entiseen omistajaankin! Ei taida olla pelkkää vitsiä mitä autokauppiaista puhutaan...

Sulle olisi jotain blogissani, kävisitkö hakemassa, kiitos! :D

Jani kirjoitti...

Eipä teillä mitään hätää ole kun on kauppa jo luvattu purkaa. Helpolla pääsette jos täytyy vaan täyttää ehto samasta liikkeestä ostosta. Toki eivät sitä voi vaatia, ja eivät varmasti halua asian menevän kuluttaja-asiamiehelle. Kun häviävät sen homman takuu varmasti. Meillä kesti lähes kaksi vuotta että saatiin päätös kuluttajariitalautakunnalta kun me tapeltiin autoliikkeen kanssa. Eli uus lelu vaan samasta liikkestä ja menox...

Holly kirjoitti...

No, voihan räkä! Tämä vain vahvistaa sen, että mulla kävi todella hyvä tuuri Jeeppini kanssa, vaikka myymälä töölöläisen kerrostalon kivijalassa ei todellakaan paljon luvannut. Ja toisaalta, onhan mullakin niitä korjauskuluja riittänyt, mutta kaikki on saatu korjattua. Mulla on muuten (pk-seudulla) tiedossani äärimmäisen hyvä huoltomekaanikko ja edullinen. Jonoa on joskus melko pitkästi, mutta aina on kaikki ihmeellisetkin viat selvinneet ja tulleet hyvin korjatuiksi. Ei ole liikkeen merkkikorjaamo vaan yksityisyrittäjä.

vilukissi kirjoitti...

On se kummallista, kun kauppias valehtelee. Ainahan voi valehdella 2 kertaa; ekan ja vimpan ja nekin molemmat voi osua samahan kertahan. Te voitte pyytää maksamanne hinnan käteisenäkin, teidän ei tarvitse käyttää sitä toiseen autoon juuri sieltä kyseisestä liikkeestä. Se olisi niille oikein! Nih

Minz kirjoitti...

No jopas! Ei ihmekään, miksen pidä autonvaihdosta. Sitten tuskaillaan ja kärvistellään vuodesta toiseen epävarman auton kanssa. Ainakin sen viat sitten tiedetään! =oP

Linkistä löytyy Sinulle jotain! =oD

Jani kirjoitti...

Tässä teille uus auto...

http://www.nettiauto.com/suzuki/sx4/2229686

Aimo kirjoitti...

Kiitos kommenteista!

Uutta autoa ei vielä ole ehditty hommata, se onkin aavistuksen hankala prosessi ilman autoa. No, tuleehan sitä hyötyliikuntaa, kun jolkottelee kaupoille jalkamiehenä ja -naisena.

Minz ja Stansta, kiitos!