tiistai 7. huhtikuuta 2009

Aimolla on saari

Aimolla on saari, se oma saari on. Mies kutsuu pohkeeni arpea hellästi Suursaareksi.

Viikonloppuna mies haki jopa kuvatodisteen yhdennäköisyydestä. Kai se on myönnettävä, jotain yhteistä niissä on.

Noin tuuman mittainen arpeni on muisto vuodenvaihteesta, kun olimme remonttihommissa Hangossa.

Pojat puuhasivat omiaan (lue: todella miehisiä juttuja), kun me tytöt teimme remonttia täydellä raskaana olevien naisten energialla.

Mitäänhän ei kuitenkaan tapahdu ilman miehiä, joten pyysimme miestäni avaamaan maalipurkin. Useimmalle taitaa olla tuttu isojen maalipurkkien kansien taitettavat lipareet.

Tuollaiseen yhteen lipareeseen sitten kävelin ja revin pohkeeni. Näin jälkikäteen on hyvä sanoa, että olisi pitänyt mennä tikattavaksi. Olen yrittänyt tuloksetta hoitaa arpea p*rkeleen kalliilla Kelo-cote -geelillä, kuusi grammaa geeliä maksaa parikymppiä.

Täytyy kai hyväksyä tämä(kin) arpi vartalooni todisteeksi eletystä elämästä. Ja toheloinnista.

7 kommenttia:

vilukissi kirjoitti...

Ota se sellaisena elämän mitalina, on sitten lapsenlapsille kerrottavaa, että näin sitä mummi aikoinaan...ja vähän omiasi kun vielä laitat mukaan, niin a vot, kyllä mainetta niität. Ja kun sitten sukupolvien myötä tarina jatkuu, niin olit varmaan saanut sen kansalaissodassa.

Stansta kirjoitti...

Tuosta intoutuneena taidan kuvata muistoksi blogiini eilisen kaatumisen synnyttämän reiän polveni alapuolella seuraavan lapunvaihdon yhteydessä...Mä voitelen sitä Bacibact'illa ja irrotan ruvet kiinnijääneillä harsotaitoksilla, auuhh...

Aimo kirjoitti...

Vilukissi, mitaleita alkaa jo olla vaikka muille jakaa. Mustelmat tulevat helposti ja arvet jäädäkseen :)

Stansta, laitahan kuvia :)

Holly kirjoitti...

Appelsiini voisi todellakin olla teidän työpaikalta. Varasraukka on paennut siitä Elfvikin kautta lahdelle ja ehkä hukkunut...

Tuosta arvesta: tikkaus ei välttämättä olisi tehnyt siitä yhtään parempaa, koska jalassa olevat arvet leviävät tosi helposti olipa tikit tai ei. Vaalenee muutaman vuoden kuluessa (voi mennä yli 5 vuotta) ja pikku hiljaa siitä painuukin samalle tasolle kuin muu iho. Itselläni vastaava olkapäässä; tapahtumasta noin 7 vuotta, nyt ei enää mitään jälkeä. Ikävä tietysti siihen asti :(.

Emmi kirjoitti...

Sul on nyt ainakin 2 arpista muistoa Hangosta! Todellakin, muistoja. :)

Susikairan akka kirjoitti...

"Arvet kertovat myrskyisestä nuoruudesta" tapaa isäni sanoa.

Ja kuin myös, kivaa löytää blogisi:), olemme myös näköjään molemmat vahvasti jakaantumassa syksyllä=) Onnea odotukseen!

Anu kirjoitti...

Vai että Suursaari. Hih hih hih..
Anteeksi, että naureskelen. Tapaturmasi on todella ikävä ja arpikin kurja juttu, mutta... Tuo oivallus Suursaaresta saa minut hihittämään täällä.
Blogi on äärettömän viihdyttävä. Tämä on suorastaan blogien aatelia!!!