lauantai 25. huhtikuuta 2009

Öykkäreitä onko heitä

Eilen oli viimeinen kerta bailatinoa. Olemme työporukalla tahkonneet kuvioita eräällä koululla perjantaisin koko syksyn ja talven.

Jotain on jäänyt päähän, mutta paljon on vielä sisäistämättä. Hauskaa on silti ollut, ainakin nauraessa omille toilailuille.

Viimeisellä kerralla tunnilla tosin toilaili ihan toiset henkilöt. Parikymmentä minuuttia ennen tuntimme loppua jumppasaliin paukkasi nainen täysissä vetimissä keskeyttäen tuntimme, ja rupesi tiukkaamaan ohjaajaltamme, kenen tavarat on jätetty naisten pukuhuoneeseen.

No, meidänpä tietenkin, meillehän pukuhuone ja jumppasali olivat varattu. Nainen kuitenkin oli myös varannut naisten pukuhuoneen ja sen jatkona olevan saunan. Hän halusi meidät tavaroinemme pois saman tien. Jos jäisimme sinne, oli nainen sitä mieltä, ettei meitä paranisi haitata pukuhuoneeseen tulevat seuralaisensa, siis aikuinen mies ja lapset.

Kerroimme meillä olevan vielä varauksen ja neuvoimme naista kääntymään vahtimestarien puoleen. Eihän tilavaraukset meidän ongelmamme ole. Kerroimme myös, että miesten puolen pukuhuone ja sauna ovat vapaana. He voisivat mennä sinne.

Tähän nainen ei kuitenkaan missään nimessä suostunut.

Lähdin näyttämään keuhkoavalle naiselle miesten puolta, sillä minun piti joka tapauksessa käydä vessassa - sattuneesta syystä. Käytävässä naisen puoliso kävi täydellä höngällä kimppuuni. Heillä kuulemma oli varaus ja he eivät Helsingistä asti tulleina suostuneet jakamaan pukuhuonetta kanssamme.

Nainen lähti selvittämään miesten pukuhuoneen tilannetta vaksien luokse ja mies jäi huutamaan minulle. Yritin rauhoitella miestä ja selittää miesten pukuhuoneen ja saunan olevan täysin vapaat, ja että vaksit kyllä hoitaisivat tilavarausasiat. Meillä oli kuitenkin varausta vielä jäljellä, emmekä halunneet jakaa pukuhuonetta tämän miehen ja melkein aikuisten poikien kanssa.

Järkipuheet eivät auttaneet, vaan miehen oli päästävä naisten puolelle. Hän marssi ohitseni pukkariimme huutaen, että tavarat lähtevät nyt. Joko me kantaisimme ne pois tai sitten sen tekisi hän.

Kun menin perässä pukuhuoneeseen, mies oli jo ottanut työkaverini tavarat käteensä. Hermostuin niin paljon, että sykemittari piippasi liian korkean sykkeen merkiksi. Sanoin melkein kahta päätä pidemmälle ja varmasti kolme kertaa painavammalle miehelle tuikasti, että tavarat on syytä laskea saman tien niille sijoilleen ja ruveta käyttäymään kuin aikuiset. Miehen pojat inisivät taustalla "isi, mennään sinne miesten puolelle".

Mies suostui laskemaan tavarat, mutta parkkeerasi pukuhuoneen ulkopuolelle ilmoittaen, että meillä olisi seitsemän minuuttia aikaa roudata tavaramme pois. Ja hän ottaisi aikaa.

Miehen vaimo tuli takaisin ja pelasti (no, pelasti ja pelasti) tilanteen sanomalla, että miesten puoli oli kuin olikin tyhjä. No shit. He voisivat mennä sittenkin sinne.

Kuitenkin lähtiessään sain niskaani kovan huutoryöpyn. Oli kuulemma kovin kummallista, etteivät he päässeet varaamaansa pukuhuoneeseen. Ihan kuin se olisi meidän ongelmamme.

Tunnin loppu oli osaltani pahasti pilalla, vaikka kookkaan öykkärin ylimääräinen jännitys olikin saanut sykkeeni kohoamaan reippaasti. Kävipä niin, että sykemittarin mukaan tuolla vikalla tunnilla kaloreita kului enemmän kuin koskaan.

4 kommenttia:

Stansta kirjoitti...

Uuh, kuullostaa juuri sellaisilta ihmisiltä, joita oikeasti i n h o a n eli kun ei voida sen vertaa kuunnella, että voitaisiin mahdollisesti sen myötä jopa ymmärtääkin. Siinä sai jälkikasvutkin oppinsa? Höh! Toivottavasti ne pojat osaavat ottaa opikseen sen, etteivät käyttäytyisi vanhempiensa tyyliin vaan juuri päinvastoin. Harmi, että pilasivat viimeisen tuntinne sykkeestä ja kalorikulutuksesta huolimatta!
Aurinkoista ja (ainakin täällä) tosi lämmintä lauantaita! :)

Anu kirjoitti...

Voi herranen aika! Kuten olen aiemminkin kirjoittanut niin sinulle sitten sattuu ja tapahtuu kaikenlaista uskomatonta...

Aimo kirjoitti...

Stansta, tuollaiset tyypit ovat pahimmasta päästä. Jotenkin tuntuu, että olen menettänyt tatsini, asiakaspalveluaikoina pystyin vielä käsittelemään tuollaisia enkä edes ottanut itseeni. Sillä vanhalla asenteella kai meninkin tuohon tilanteeseen.

Anu, tällä kertaa tuli sellainen olo, että voisi ihan vauvankin takia ottaa vähän iisimmin. Harmittomasta, mutta ärsyttävästä öykkäristä on lyhyt matka vaaralliseksi. Sen verran kuitenkin vielä tein, että ilmoitin perheenpäiden käytöksestä vaksille.

Anu kirjoitti...

Oli todellakin aihetta ilmoittaa vaksille! Mikäli minä olisin ollut sinun tilanteessasi niin en tiedä miten hyvin olisin hillinnyt itseni. Jos tavaroitani tai ystäväni tavaroita olisi alettu siirtämään niin silloin olisi kyllä minulta maltti loppunut. Kun minulla palaa pinna niin siitä on leikki kaukana. Vaikka asiakaspalvelutyö on kouluttanut minut ja sinut sietämään monenlaista öykkäröintiä niin jossakinhan se raja menee.
Onneksi tilanteesta ei kehkeytynyt oikeasti mitään vaarallista!