sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Mielenliikutusta

Olen vihdoin saanut erään projektin arkistointia vaille valmiiksi. Jo oli aikakin! Jäljellä olevien työpäivieni (14 ennen kesälomaa ja kaksi loman jälkeen) laskemiseen tarvitsen sormien lisäksi vain toisen jalan varpaat, joten kiire olisi tullut, jos homma olisi vielä vähän venähtänyt.

Aloitin nykyisessä työpaikassani vuonna 2007 kyseisessä projektissa, joka toiminnallisesti päättyi jo melkein vuosi sitten.

Projekti oli sisällöltään lyhyen latteasti sanottuna mielenkiintoinen, mutta pinnan alla kuohui enemmän. Saatuani vihdoin päätöksen käsiini, uskaltauduin poistamaan projektiin liittyviä sähköposteja oikein urakalla.

Poistamistani sähköposteista iso osa oli tylsiä vahvistuksia ja kuittauksia hoidetuista asioista, mutta joukossa oli myös kovin kurjaa tekstiä. En voinutkaan kuvitella, kuinka paha mieli ja kova kiukku voisi tulla sanotuista ja kirjoitetuista asioista puolentoista vuodenkin jälkeen. Ja jopa ihan pienistä sanoista, erityisistä sanavalinnoista. Minua suorastaan ärsytti, että osa viesteistä sai kyyneleet kihoamaan silmiini.

Löysin myös jälleen kerran syyn sille, miksi tätä nykyä vihaan (siis ihan oikeasti vihaan) pistekolmikon käyttämistä ja pyrin itse välttämään sitä kirjoittaessani...

Onneksi joukossa oli hyviäkin juttuja, ihan oikeasti hyviä. Silti poistin nekin viestit, sillä ne olivat tulleet samalta henkilöltä kuin ilkeätkin viestit.

Viimeisin kyseiseen projektiin liittyvä tuli myöhään perjantaina, tyystin eri henkilöltä kuin ilkeät viestit:

"Hienoa, kiitos asian hienosta hoitamisesta.
Luulen, että olet liian fiksu x:oon ja vielä enemmän x:iin."

Pienistä sanoista tulee myös hyvä olo ja kyyneleet silmiin. (Tosin olen hieman eri mieltä siitä, että olisin liian fiksu. Oman laskutapani mukaan minulla voisi kuvitella olevan kahdessa kädessä ja yhdessä jalassa enemmän ulokkeita kuin valtaosalla ihmisistä. Selvyyden vuoksi kerrottakoon, että tarkoitin työpäiviä ennen kesälomaa.)

Ei kommentteja: