maanantai 1. kesäkuuta 2009

Viisi lempikirjaani

Susikairan akka ja Holly (salasanan takana) haastoivat minut kertomaan viidestä lempikirjastani. Helpommin sanottu kuin tehty!

Ensinnäkin suosikkikirjoja minulla on monia. On sellaisia, joiden pariin palaan aina tuon tuosta ja sellaisia, jotka ovat jo kertalukemalla säväyttäneet niin, etten vielä uskalla avata kansia uudelleen.

Tapanani on nimittäin lukea Todella Hyvät Kirjat useampaan kertaan, siksi lainaan kirjoja kirjastosta hyvin harvoin. Minulle on tärkeää, että tiedän kirjojen olevan hyllyssäni (aakkosjärjestyksessä kirjailijan sukunimen mukaan), ja että voin koska tahansa palata niiden pariin.

Hankalaksi tehtävän tekee myös se, että suurin osa kirjoistani on jossain muualla kuin kirjahyllyssäni (aakkosjärjestyksessä ja niin edelleen). Suurin osa kirjoistani on tässä.


Pahvilaatikoissa vaatekomerossamme.

Ja minun kun pitäisi päästä näkemään ne suosikkini. Kuljettamaan sormea nimen päällä ja vähän lukaisemaan alkua (ja loppua, paha tapa). Tämä tehtävä vaatii sen, että minulle tulee ihana ahaa-elämys. "Ai, tämäkin kirja on olemassa. Pitääkin lukea tämä taas joskus. Onkohan kirjailijalta tullut jotain uutta?"

Mutta yritän kuitenkin, sillä kymmenen (5 + 5) on sopivan pieni määrä.

John Irving: Ystäväni Owen Meany (ja Garpin maailma)
Aaah, ystäväni Owen Meany. Niin surullinen ja niin kaunis. Ja samalla rujo. Tähän kirjaan palaan aina uudelleen. Garpin maailma taas oli ensimmäinen lukemani Irving. Otin kirjan mukaani, kun matkustin vuonna 1998 Etelä-Afrikkaan. Aina kun luen Garpin maailman, muistan tuon reissun sekä Kapkaupungin ja Arnistonin hiekkarannat.

Carl Hiaasen: Striptease (ja Onnen koukussa, Vihreä kuolema, Myyräntyötä, Koirankuria)
Hiaasenin suomennettujen kirjojen listasta jäi pois ainoastaan Pintaviiltoja. Hitto, laitetaan sekin sinne. Sehän on aivan loistava. Hiaasenin kirjoitustyyli on upea. Hänen teksteissään on huumoria ja jännitystä sekä ihan oikeaa asiaa. Kaikissa lukemissani Hiaaseneissa on ollut jokin ekologinen sanoma. Hiaasenin tyyli on niin tunnistettava, että kekkasin joku aika sitten Canal + -leffaa katsoessani erään lastenelokuvan perustuvan Hiaasenin kirjaan viiden minuutin katsomisen jälkeen.

Donald E. Westlake
: Ihmisryöstön käsikirja (ja Hukkuneita toiveita sekä Käytös hyvä kymmenen)
Ihmisryöstön käsikirja oli ensimmäinen lukemani Westlake. Sain sen siskoltani vuonna 1994 tai 1995, kun olin sairaalassa kita- tai nielurisaleikkauksessa (en millään muista vuotta tai leikkausta tarkalleen, täytyisi kysyä äidiltä). Ihmisryöstön käsikirjan jälkeen olen ahminut Westlakeja urakalla ja varsinaista suosikkia on vaikea nimetä. Tässä mainitut kolme ovat kuitenkin ehdotonta kärkikaartia. Kuten Hiaasenilla, Westlakella on mahtava tyyli kirjoittaa. Hahmot ovat juuri niin surkeita ja onnettomia tunareita, että heidän soisi onnistuvan yrityksissään, vaikka ovatkin rikollisia.

Douglas Adams
: Linnunradan käsikirja liftareille
Don't panic. Adamsissa minua viehättää ovela ja älykäs huumori, josta olen löytävinäni vivahteita Monty Pythonista. Eikä ihme, Adams oli hyvää pataa pythonin poikien kanssa. Kirja vaikuttaa kamalalta järkäleeltä, mutta soljuu eteenpäin kuin vettä vaan. Vastikään, 25. toukokuuta, vietettiin muuten maailman pyyhepäivää.

Ben Elton: Tappavan kuuluisa
Tämän kirjan jälkeen ei voi katsoa Big Brotheria nauramatta. Elton kiteyttää niin hyvin julkisuudenkipeiden raukkojen ja rahanahneiden tv-pomojen pienen maailman, missä vain katsojaluvuilla ja julkisuusarvolla on merkitystä. Ben Eltonin Popcorn on myös aivan omaa luokkaansa. Siinä taas katsotaan hiukan toisesta vinkkelistä tv- ja elokuvajulkisuutta.

Jennifer Weiner: Lainakengissä (ja Hyvä sängyssä)
Chick litiä parhaimmillaan. Kevyttä, kepeää ja koskettavaa, mutta silti ihan asiaa. Luin itse asiassa Weinerin tuoreimman suomennetun kirjan Rikoksia ja hiekkakakkuja, ja sekin oli mieleeni.

Ira Levin: Rosemaryn painajainen
Näin ensin elokuvan, sitten luin kirjan ja katsoin jälleen elokuvan. Kirja oli aivan tolkuttoman paljon parempi kuin elokuva, vaikka Mia Farrow'n hiukset ovatkin upeat (salaa haaveilen yhtä lyhyistä hiuksista). Nyt raskaana ollessani minua hirvittää edes ajatellakin Rosemaryn painajaista.

Stephen King
: Piina
Piina oli kirjana elokuvaa rutkasti parempi - luonnollisesti. Jotenkin elokuva, niin hyvä kuin se olikin, ei saanut välitettyä piinaavaa (heh heh) jännitystä ja tunnelmaa samalla tavalla kuin kirja.

Stieg Larsson
: Pilvilinna joka romahti (ja Miehet jotka vihaavat naisia sekä Tyttö joka leikki tulella)
Larssonin kirjasarjasta PJK (lisäys: siis PJR. Mikä ihmeen PJK, Pilvilinna joka kumahti?) oli ehdottomasti paras. En malttanut laskea tätä(kään) kirjaa käsistäni, ja aika lukuhetkien ulkopuolella oli yhtä piinaa (heh heh). Onneksi PJK (lisäys: Edelleen PJR) toi hyvän päätöksen kirjasarjalle, olisin ollut aivan lyöty, mikäli viimeiset sivut olisivat jättäneet jotain todella pahasti avoimeksi. Kirjailija kun meni kuolemaan kesken hyvin alkaneen kymmenen kirjan projektin.

Åsa Larsson: Aurinkomyrsky
Aurinkomyrskyn jälkeen olen lukenut kaikki muutkin tämän Larssonin kirjat. Pohjois-Ruotsiin sijoittuvat tapahtumat on juvattu elämänmakuisesti ja Larsson osaa viedä tarinaa eteenpäin. Vähän pelkään, että jatkossa kirjat potevat Scarpettan tautia, jossa päähenkilö on aina kirjan lopussa pahassa pulassa, mutta selviää sitten kuitenkin kuin ihmeen kaupalla.

Huh, mikä homma. Ja vaikea. Huomaan nyt jo, että listasta puuttuu vaikka mitä, mutten saa puuttuvia kirjoja päähäni. Vaikka tulihan tässä mainittua 22 kirjaakin, joten 5 + 5 = 22 melkoisen suurilla vitosen arvoilla.

Viisihän tässä piti haastaa? Haastan Minzin, Kirsikan, Grezenin ja Sun äitis. Viidettä (saatika sitten kuudetta, seitsemättä, kahdeksatta, yhdeksättä ja kymmenettä) en millään enää keksi.

4 kommenttia:

Sun äitis kirjoitti...

Huomenta!
Olen sairauslomalla kinttuni takia (toista viikkoa sitten pudotin jalkapöydälleni ison kehystetyn valokuvan kömpiessäni yön pimeydessä työhuoneesta makuuhuoneeseen. Eilen sain aikaiseksi mennä lääkäriin, kun jalka alkoi turvota ihan palloksi). Sitä voisi siis ajatella, että ehdin hyvinkin kirjoittaa pienen viittä kirjaa käsittelevän merkinnän. Jos nyt kuitenkin kävisi niin, etten saakaan aikaiseksi (jäykkäkouristus rokutus teki kädestä kipeän pökkelön. Seliseli), kommentoin tässä pikaisesti että:

Himmokkaasti luen kaikki Irvingit, mutta Owen Meany olisi kyllä minunkin listallani ihan kärjessä (sen sijaan Garpin maailmasta en ihan niin hirveän paljon pitänyt, johtuu varmaan siitä, että olin nähnyt sen leffana, josta en ollenkaan tykännyt).

Westlaket (ne Dortmunder-tyyppiset veijaroinnit, eivät kovaksi keitetyt Parkerit) ovat suosikkidekkareitani.

Stieg Larsoneista on viimeinen lukematta. Hyvä kuulla, ettei ole loppulässähdystä odotettavissa.

Rosemaryn painajaisen luin lapsena jatkokertomuksena Koti-Postista enkä edes ollut noteerannut, että Ira Levin on sen kirjoittanut.

Eltonin BB-juttu oli jokin välipalalukeminen, joka ei tehnyt erityistä vaikutusta. Toisaalta, en ole koskaan katsonut BB:tä, joten en vissiin sitä varten oivaltanut kaikkea läppää.

Stephen Kingin kirjoja en ole koskaan lukenut. Jonkun telkkarisarjan olen katsonut ja tullut siihen tulokseen, että ei ole mun juttu.

Toinen, jota en ole koskaan lukenut on tämä Carl Hiaasen. Niihin voisi tutustua, kiitos vinkistä!

t. Sä

Minz kirjoitti...

Napattu! =o)

Susikairan akka kirjoitti...

Kiitos pitkästä listasta=) Näistä on kivaa napata vinkkejä itselleen:) Haastan sinut sitten uudestaan, kun kirjalaatikot on purettuina:D

Kirsikka kirjoitti...

Taisinpa juuri peitota sinut matemaattisilla taidoillani. Ainakin jos termi "koko tuotanto" lasketaan numeroiksi... :)

http://kirsikkapuisto.blogspot.com/2009/06/viisi-lempikirjaani.html