Annoin miehelle vapautuksen häistä (odotan edelleen paras vaimo -palkintoani), sillä hän tunsi juhlaväestä vielä vähemmän kuin minä. Hääedustaminen onnistuu kyllä ihan itsekseenkin, mutta kyllä kaipasin miestäni mukaan. Ensi kerralla ei kyllä vapautusta herralle heru (ellei sitten palkinto ole ihan omaa luokkaansa).
Joko minä, valaistus tai kamerani oli epävireessä, sillä sain napattua todella epäonnistuneita otoksia. Kuten esimerkiksi letkiksestä (joka oli lähempänä conga linea kuin letkistä).

Kamera pohti seuraavaa liikettään juuri tasan sille hetkelle, kun piiiiitkässä letkassa oli rako. Kamerasta löytyi myös otos omasta kintustani. En kyllä millään saa päähäni, miten se on tallentunut muistikortille eikä alkoholiakaan voi syyttää.
Naiselle ei oikein mennyt jakeluun, miksi mahani on iso. Kun sitten kerroin olevani seitsemännellä kuulla raskaana, oli hän heti mahani kimpussa. Puristeltuaan vauvamahaani hän ehti vielä kehua korkkareitani ja sitä, että olen hyvin reipas, kun jaksan raskaana ollessani noinkin korkeita korkoja. Onneksi minulla oli ihan oikeasti asiaa vessaan ja pääsin nopeasti pois alta.
Häissä oli paljon hyvää ohjelmaa, sketsejä, laulua, tanssia ja peräti kaksi drag-esitystä. Jälkimmäisestä esityksestä vastasi entinen opiskelukaverini aivan Oscarin arvoisesti. Ei ollenkaan olisi arvannut hänen olleen asialla ensimmäistä kertaa.

0 kommentoi:
Lähetä kommentti