Pitäis ja tarttis

Kaikkea pitäisi ja tarvitsisi tehdä. Nyt ei vaan oikein irtoa.

Väsy painaa vieläkin. Viime viikolla näihin aikoihin minulla oli vetämätön fiilis häistä, tällä viikolla syynä on rippijuhlat ja ensi viikolla ilmeisesti sitten olen uuvuksissa hautajaisten jälkeen.

Huomenna tulee asuntomme ostaja käymään. Hän haluaa ottaa joitakin mittoja (asunnosta, ei onneksi minusta). Jos voisin ottaa tällaiset asiat rennosti, en välittäisi pyykkikasoista tai pienestä epäjärjestyksestä, vaan laskisin ostajan mittanauhoineen meille vailla huolta.

Vaan minäpä tunnen itseni eikä minulle yksinkertaisesti käy päinsä laskea vierasta ihmistä kotiini (niin kauan kun tämä vielä on kotini) ilman, että olen siivonnut. Siispä viikkailen pyykkejä kaappiin kiroillen, että kyseinen askare pitäisi aina hoitaa pois päiväjärjestyksestä saman tien. Yhtä lailla kiroillen tartun huomenna imuriin, ja harmittelen, etten päästänyt miestä tänään imuroimaan. Nyt hommaan on turha ryhtyä, kello on jo ihan liikaa.

Mikä siinä onkin, että tylsimmät kotihommat, kuten esimerkiksi itselläni puhtaiden vaatteiden lajittelu, jää aina tekemättä? Vaikka itse nautin siitä, kun saan herätä aamulla siistissä makuuhuoneessa (ah, siinä vaan on jotakin). Vähän samalla periaatteella pyrin joka ilta siistimään keittiön, tuleepahan ainakin syötyä aamupala seuraavana päivänä, kun keittiö on järjestyksessä. Oikeasti, siis ihan oikeasti, nämä hommat eivät edes vie kallisarvoista aikaa niin paljoa.