tiistai 7. heinäkuuta 2009

Synnytystoiveita

Sain neuvolakäynnillä kesäkuun lopussa käteeni taustatietolomakkeen synnytyssairaalaa varten. "Täytähän tämä tässä samalla, kun jutellaan."

Lomakkeessa kyseltiin aika pitkälti samat jutut kuin ensimmäisellä neuvolakäynnillä. Neuvolakortissakin on samoja tietoja. Eikö niitä tietoja nyt mitenkään pysty kuljettamaan maagista tietoverkkoa pitkin? Jos vaikka antaisin suostumukseni?

No, minähän ne tiedot olen viimeksikin antanut, joten eivät ne kai miksikään ole muuttuneet. Täyttelin siinä sitten lomaketta ihan rutiinilla, kunnes tuli vastaan kysymys nimestä hätäkastetta varten ja iso tila omia synnytykseen littyviä toiveita varten.

Eikö tällaisista kysymyksistä olisi voinut varoittaa hiukan etukäteen? Esimerkiksi edellisellä neuvolakäynnillä: "Ensi kerralla saat sitten täytettäväksi tällaisen lomakkeen ja siinä kysellään näitä asioita, voisit hiukan miettiä ennalta tätä ja tätä".

Olemme miehen kanssa jo pohtineet mahdollista nimeä, eikä sen laittaminen ylös mahdollisen hätäkasteen takia ole mitenkään pelottava asia. Nimiasia on kuitenkin vielä vähän auki ja loppujen lopuksi sutaisin vaan jonkun vaihtoehdoista lomakkeeseen.

Synnytystoivekohdan jätin kokonaan avoimeksi. Mitä nyt olisin siihen osannut sanoa. Olen kyllä sen verran ottanut neuvolakäynnin jälkeen selvää, etten halua episiotomiaa, mikäli se ei ole aivan välttämätöntä, ja että synnytysairaalassamme leikataan väliliha melko rutiininomaisesti. Mies taas kertoi, että kaveripariskuntamme, joka on käynyt synnyttämässä kolme lasta samassa sairaalassa, on kuulemma saanut joka kerta tapella välilihan leikkaamista vastaan. Olen myös lukenut pääni pyörälle synnytysasennoista ja kivunlievityksestä.

Ensi viikolla alkava perhevalmennus on tuntunut vähän pöhköltä ajatukselta, mutta kaipa sinne on mentävä, jotta näistä asioista saa hiukan selvyyttä. Toiveitahan tuossa lapussa olisikin vain esitetty, mutta silti olisin kaivannut hiukan parempaa pohjustusta.

Ei kommentteja: