keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Lapsi toimii

Varoitus: Tässä postauksessa nauretaan viattomalle lapselle. Sisältää myös pissaa ja kakkaa.

Ilmeisesti tämä on kovin yleistä. Onneksi emme ole yksin.

Olemme poikamme kanssa jo oppineet siihen, että vaippaa vaihtaessa pitää tarkkailla pienen kaverin ilmeitä. Monesti tarkkaavaisuudesta huolimatta pääsee käymään pissavahinko, kun vaippavankeudesta vapautunut laskettelee onnessaan pissat hoitopöydälle.

On koettu myös pienen suolen räjähtävä voima, jonka ansiosta päiväpeite sai mojovan kakkasumutteen. Tosin päiväpeite olisi ollut pelastettavissa, mikäli mies ei olisi väistänyt. Miehet ovat niin heikkoja (hyviksi reflekseiksikin niitä väitetään). Vastaisuudessa emme väistä, näin ainakin sovittiin nauruntyrskähdysten ja päiväpeiton pyykkäämisen lomassa.

Tänään vein juniorin iltapesulle. Pieni vaippapylly sai samalla paljon kaivattua ilmakylpyä - ja sen seuraukset nyt sitten olisi melkein voinut arvata. Pissahan siinä pääsi pojalta. Vahingoista viisastuneena pysähdyin niille sijoilleni, jotta vahinko olisi vain paikallinen. Hanan sulkeuduttua räjähti (kirjaimellisesti) toisessa päässä ja yks kaks yllättäen sekä minä että poika olimme pissan lisäksi yltäpäältä kakassa.

Samoin oli olohuoneen lattia. Vain ihmeen kaupalla sohva säästyi tuholta, vaikka ykköstä ja kakkosta oli kattava kerros kahden metrin matkalta. Miten se tuotos näyttääkin vaipassa niin pieneltä?

Vielä(kin) tämä touhu jaksaa naurattaa lapsellisen paljon.

2 kommenttia:

Holly kirjoitti...

Auts! Mikä kumma siinä on, että yleensä äitiä ei yökötä yhtään lapsensa kakka, mutta isä meinaa pyörtyä pienestäkin hajusta. Ainakin Jones.

Jani kirjoitti...

Älä huoli, kyllä se sohva tulee vielä saamaan osansa ;)