tiistai 22. syyskuuta 2009

Noin neljä kiloa

Vaaka kertoo, että olen enää noin neljän kilon päässä raskautta edeltävästä painostani. Kaikkiaan minulle kertyi painoa raskauden aikana 200 grammaa painavan karvan verran alle 14 kiloa.

Kilot ovat siis melkein paikoillaan, muu sitten onkin vähän siellä sun täällä. Mahan päällä on vielä pehmuste, sekin tosin pienenemässä koko ajan. Reisissä on lihasten sijasta paljon enemmän pehmeyttä eikä käsivarretkaan ole niin kovin tiukat. Tissit taas ovat kuin tuliaiset Tallinnasta. On muuten ihan hyvä huomata, että näyttäisin aika naurettavalta, jos minulla olisi silikonirinnat (katsotaan, miltä tilanne näyttää imetyksen jälkeen).

Minulla ei vielä ole kiire päästä entiseen kuntoon. Odotan silti jo innolla, että äitiyslomani kuntosalilta päättyy ja pääsen taas ohjattuihin jumppiin - imetysten välissä, tietenkin.

Keskivartalo oli hiukan kateissa ensimmäisenä viikkona synnytyksen jälkeen ja olen muutenkin keskittynyt vaunulenkkeihin ja niihin kuuluisiin lihaksiin lantiopohjassa. Tarkoitus onkin ottaa aluksi rauhallisesti, mutta olen jo huomannut kaipaavani kunnon rääkkiä. Varsinkin kun mies aloitti uuden kuntoiluharrastuksen ja olen kateellisena kuunnellut hänen hehkutustaan rankoista treeneistä.

Noin neljä kiloa on juuri nyt kova sana muutenkin. Nimittäin suurinpiirtein sen verran, ellei enemmänkin painaa vauvammekin - ainakin sen perusteella, mitä tänään kotipuntarissa kokeilimme.

2 kommenttia:

Sipulix kirjoitti...

:) hyvä asenne sulla noihin kiloihin...ja tuliaisiin. Ompa poika kasvanut!

Aimo kirjoitti...

Sitä on oltu ruoka-aikaan kotona :)