tiistai 29. joulukuuta 2009

Ikea-askartelu

Meillä oli jo kesällä ongelma. En saanut millään kaikkia kirjoja mahtumaan kirjahyllyyn, vaikka hyllymetrejä on käytettävissä hiukan yli 12 metriä. Enempää varsinaisia kirjahyllyjä meille ei mahdu, mutta matalalle kirjahyllylle oli kuin tehty paikka.

Tein hyllyhankintani jälleen kerran Ikeasta, joten eilen olohuoneessamme pötkötti parimetrinen pahvilaatikko, jonka kimppuun kävin heti, kun Sisu nukahti torkuille. Ikea-askartelut ovat olleet taloudessamme minun heiniäni. Miestäni en moiseen edes huoli avuksi.



Sisun lisäksi mieskin tyytyi vetelemään sikeitä suurimman osan kasausajasta. Totesin hyllyn kasaamisen olevan varsin terapeuttista puuhaa silloin, kun täytyy edetä puuhassa lapsen unta varoen (miehen unesta ei ole niin väliksi).

Myöhemmin, Sisun mentyä yöunille, siirtelin aakkosten häntäpäästä kirjat uuteen hyllyyn ja järjestelin vanhaa hyllyä. Vihdoin sain loputkin kirjat lattialta hyllyyn ja vihdoinkin sain vanhasta hyllystä siivottua sekamelskan. Minulla on ollut paha tapa lykätä uudet kirjat vanhojen päälle, kun ne eivät ole enää mahtuneet hyllyyn. Kirjahylly onkin ollut aivan siivottomassa kunnossa.



Hyllyn päällä on muuten edellisen Mustaa ja valkoista -kuvahaasteen kuva.

1 kommentti:

Anu kirjoitti...

Taidat olla ainoa ihminen maan päällä jonka mielestä huonekalujen kasaaminen on terapeuttista!
Moni tarvitsee kopan kaljaa tai muuta rauhoittavaa saadakseen tuollaisen hyllyn kasattua.