torstai 10. joulukuuta 2009

Pieni on maailma

Luin Ilta-Sanomien nettisivuilta Merja Mähkän Sata maata -blogista, kuinka maailma voi joskus olla pieni.



Pienipä hyvinkin. Hiukan taustaa tarinalleni:
  • Kävin kouluni ala-asteen kolmannesta luokasta kirjoituksiin saakka eräässä helsinkiläisessä kansainvälisessä koulussa. 
  • Koulussa oli suomalaisten lisäksi iso määrä Suomessa asuvia ulkomaalaisia.
  • Vanhempani työskentelivät ko. koulussa opettajina, kunnes jäivät viime vuonna eläkkeelle.
  • Seurustelin teini-ikäisenä koulukaverini, erään eteläafrikkalaisen pojan, B:n kanssa.
B perheineen asui Suomessa pari vuotta, joista noin 1,5 vuoden ajan seurustelimme. Kun B:n perhe muutti takaisin Etelä-Afrikkaan olin niin murheen murtama kuin teinityttö voi olla. Pysyimme kuitenkin ystävinä ja olemme sitä edelleen.

B opiskeli itsensä meribiologiksi (ellen väärin muista) ja on ollut aina kova poika reissaamaan. Milloin on tullut synttärionnittelut Etelänapamantereelta päin ja milloin taas pahoittelut, ettei hän millään ehdi moikkaamaan, vaikka onkin ihan kulmilla Norjassa.

Muutama vuosi sitten eräällä reissullaan Etelä-Amerikassa, oli hän eksynyt pienen kylän pieneen baariin. Tuolla baarissa oli ollut äänekäs seurue, joka oli osoittautunut joukoksi suomalaisia. B oli tietenkin innoissaan, olihan hän viettänyt Suomessa pitkän aikaa. 

B oli jutellut erään miehen kanssa, joka kertoi tulevansa pääkaupunkiseudulta. B kertoi asuneensa Helsingissä ja käyneensä em. koulua. Mies ei ollut uskoa kuulemaansa, hänen tyttärensä oli tämän kyseisen koulun ala-asteella. B oli tietenkin kiinnostuneena kysynyt tyttären opettajista, oliko opettajakunnassa vielä tuttuja. Mies oli ensimmäiseksi kertonut tyttärensä luokanvalvojan nimen. Tällä kertaa oli B:n vuoro olla ällikällä lyöty.  "Ei voi olla totta seurustelin hänen tyttärensä kanssa!"

Millä todennäköisyydellä eteläafrikkalainen B törmää eteläamerikkalaisessa pikkubaarissa minun isäni oppilaan isään?

Maailma on pieni.

(Oli ihan pakko kaivaa esiin albumi matkakuvista. Kun B lähti perheineen takaisin Etelä-Afrikkaan, pääsin samalla lennolla muutamaksi viikoksi elämäni reissulle Kapkaupunkiin. Vanhempamme arvelivat fiksusti, että se saattaisi lieventää erotuskaa, joka teineillä on tunnetusti elämää suurempaa. Tuosta reissusta minulla on ihania muistoja ja paljon valokuvia. Ja ihme kyllä siitä ikävästäkin pääsi ajan kanssa yli.)

2 kommenttia:

Emmi kirjoitti...

ouh ;D

Holly kirjoitti...

Kyllä se varmasti on totta! Maailma on lopulta aivan käsittämättömän pieni, tai oikeastaan Suomi. Aina joku tuntee jonkun, joka tuntee jonkun. Ja ajatella, että Kuustosen Mikko on meitimannen koulukaveri... ; ) En sitten ikinä lakkaa tolkuttamasta tuota asiaa, ja lisäämästä kolmea pistettä perään.