torstai 29. tammikuuta 2009

Valokuvatorstai - Moni

Moni. Moni kakku päältä kaunis.


Tällä kuvalla muistelen kakkuprojektiani joulukuulta. Siinä riittääkin muisteltavaa :)

tiistai 27. tammikuuta 2009

Elämme jännittäviä aikoja

Olen tullut huomanneeksi, että ihan tavallisesta jutusta, kuten hampaiden pesusta tulee aika jännittävää, kun oksennusrefleksi on herkällä.

Tänään kerroimme miehen vanhemmille. Oli tarkoitus kertoa molemmille kasvotusten, mutta appiukko ei tullutkaan mukaan autokaupoille. Kurkimme kolmistaan erään Toyota-farmarin takakonttiin, kun mieheni kysyi minulta puolihuolimattomasti, että "miten on, mahtuukohan tuonne lastenrattaat". Anopin ilme oli näkemisen arvoinen. Hän kapsahti ensimmäiseksi kaulaani ja sitten soitimmekin porukalla appiukolle.

maanantai 26. tammikuuta 2009

Kaapista ulos

Viikonloppuna kerroimme vanhemmilleni. He olivat odotetusti todella iloisia ja innoissaan. Yritimme saada viikonlopun aikana kerrottua myös mieheni vanhemmille, mutta yhteistä aikaa ei tuntunut löytyvän. Tällaista asiaa, kun ei voi tuleville isovanhemmille täräyttää puhelimessa, eihän.

Olimme sopineet miehen kanssa, että puhumme suoraan, jos joku raskaudesta kysyy. Lauantaina hyvän ystävän valmistujaisissa tilanne olikin päällä jo ennen kuin arvasimme. Oli ihana kertoa asiasta rakkaille ystäville, vaikka toisaalta vähän jännittikin.

Töissä en luonnollisestikaan aio paljastaa asiaa vielä pitkään aikaan. Tämän blogin olenkin perustanut juuri siksi, etten paljastaisi itseäni niille parille työkaverille, joiden tiedän varsinaista blogiani lukevan. Samasta syystä en aio asiaa vielä Facebookinkaan puolella paljastaa, minulla on siellä liian monta työkaveria.

Tunteet ovat taas olleet pinnassa. Katsoin eilen Nelosen Kuorosota-ohjelmaa ja vollotin jo alkukappaleen aikana. Mies tuli työhuoneesta makuuhuoneeseen katsomaan, mikä vaimoa itketyttää. Selitä nyt sitten siinä, että itkettää niin kovasti, kun toiset laulaa. Loppujen lopuksi nauroin niin kovaa, että mahaan sattui.

Tänään sain varattua ajan neuvolaan. Jotenkin neuvola tuntuu ihan kummalliselta, jopa sananakin. Neuvola. En oikein osaa selittää asiaa, mutta neuvola on jonkinlainen salattu maailma, johon ei ole asiaa ilman lasta mahassa tai sylissä. Nyt olen sitten pääsylippuni lunastanut ja ensi viikolla alkaa kyyti. Toivottavasti siellä pidetään minusta (meistä) hyvää huolta.

Hyvästi jää, Lantikka

Eipä tuo uusi autommekaan ehtinyt meitä paljoa kyyditä. Nyt olemme taas ilman autoa.

Autossa nimittäin ilmeni eräs vika. Tai no useampikin, jotka merkkiliikkeen yhteydessä toimiva merkkikorjaamo korjasi enemmän tai vähemmän auliisti. Tämän tuoreimman vian autoliike jätti korjaamatta, sillä tuo korjaaminen maksaa 5000 euroa, siis tasan puolet auton arvosta.

Härskiksi homman tekee se, että autoliikkeen edustaja yritti pimittää ja peitellä vikaa. Jäätyään kiinni, autoliikkeen heppu valehteli päin naamaa ei vain kerran, vaan kaksi kertaa.

Auto kulki melko ponnettomasti koko ajan. Kyseessä kuitenkin oli yli 170-heppainen 4,2-litrainen turbo, jonka kuvittelisi kyyditsevän pirtsakasti, vaan ei. Autoliikkeen edustajan ensimmäinen vastaus oli, että auton "kuuluukin olla tuollainen".

Sattuipa kuitenkin niin, että kävimme näyttämässä autoa toisessa autoliikkeessä. Ihan vaan kokeeksi, jos vaikka mukaan tarttuisi toinen auto (jep, hullut liikenteessä). Tuolla liikkeessäpä olikin myyjä, jolle automme oli entuudestaan tuttu. Hän oli jopa ajanut sitä muutama vuosi sitten.

Kuulimme tältä toiselta myyjältä, ettei auto todellakaan ole entisensä. Auton meille myynyt liike kertoi selitykseksi, että "auton edellinen omistaja oli halunnut säädättää auton tuollaiseksi". Selitykseltä katosi pohja, kun mieheni kohtasi sattumalta auton edellisen omistajan.

Edellinen omistaja oli juossut mieheni kiinni parkkipaikalla ja kehunut vuolaasti entistä autoaan. Oli kuulemma tullut jo niin paljon ikää, että auto oli ollut pakko vaihtaa pienemään. Eikä hän ollut halunnutkaan säädättää autoa tehottomaksi.

Kun autolla liikkuminen alkoi olla yhtä tärinää ja tutinaa, auto oli tehoton, mutta silti bensankulutus tuplaantui, vei mieheni auton uudelleen liikkeeseen tänään. Miehelle soitettiin päivällä ja pyydettiin hakemaan auto pois. Liike ei kuulemma lähtisi korjaamaan autoa.

Mieheni pysyi onneksi tiukkana ja kovisteli autoliikkeen edustajaa valehtelusta ja tiedon pimittämisestä. Kuinka ollakaan, autoliike joutui taipumaan. Autoliike pahoitteli ja otti automme takaisin, ja saamme maksamamme hinnan hyvityksenä toisesta autosta. Kunhan nyt vaan sellainen löytyy ko. liikkeestä - muuten homma saattaa mennä (vielä) kiharaise(mma)ksi.

Höh, juuri, kun tykästyimme Lantikkaan.

perjantai 23. tammikuuta 2009

Poliklinikalla 23. tammikuuta

Tänään oli aika taas varattu naistentautien polille. Jouduin lähtemään kesken työpäivän, mutta onneksi minulla oli tunteja säästössä. Mieskin oli vapaalla, joten hän pääsi huoletta mukaan.

Ajaessamme keskussairaalalle minua jännitti niin kovasti, etten tiennyt miten päin olisin. Tiedostin vähän turhankin tarkkaan raskauden olevan jo niin pitkällä, että ultrassa selviäisi, onko kyseessä ihan oikea raskaus vai tuulimunaraskaus.

Pääsimme sisään melko pian. Vastassa oli taas viime kerran mukava lääkäri. Hän selitti tarkasti, mitä tutkisimme, todennäköisesti miestäni varten.

Ultralaitteen ollessa sisälläni lääkäri sanoi melkein heti, että täällähän näyttää jo paljon paremmalta. Sikiöpussi oli selvä, samoin ruskuaispussi ja pienenpieni sikiö (vai onko se vielä tässä vaiheessa alkio), jolla oli vilkas syke. Radiossa soi Hyvät, pahat ja rumat -elokuvat tunnusmusiikki ja hoitaja vitsaili "nyt sieltä tulee sitten länkkärilapsi".

Kun lääkäri kuvaili kohdun sisältöä, katsoin miestäni. Hän näytti onnelliselta. Mahassani on noin sentin mittainen sintti, viikkoja on lääkärin mukaan kasassa 7+1, laskettu aika on syyskuussa. Poistuimme vastaanotolta onnittelujen kera. Neuvolaan kuulemma saa varata jo ajan.

Myöhemmin automatkalla mieheni kertoi, että häntä oli hymyilyttänyt koko ajan vastaanotolla. Ensimmäistä kertaa tilanne oli konkretisoitunut hänelle. Mies oli ollut iloinen, kun lääkäri oli kutsunut häntä isäksi. Tästä tämä lähtee nyt sitten ihan tosissaan.

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Onni on tyhjä astianpesukone

Mies on ollut tällä viikolla hiukan poikkeuksellisesti töissä. Normaalin seitsemästä kolmeen työpäivän sijasta mies on ollut illat ja yöt hommissa sekä tehnyt muutaman tunnin päivisin.

Kotosalla on ollut hiukan tyhjää, enkä oikein ole saanut unta ennen kuin mies on tullut kotiin aamuyöstä. Univajetta paikkailen piiiiitkillä päiväunilla, joille mies on mukavasti ottanut kainaloon ennen töihin lähtöään.

Aamulla töihin mennessäni napautin astianpesunkoneen päälle. Töistä kotiin tultuani meinasin lennähtää pyllylleni, kun huomasin miehen tyhjentäneen astianpesukoneen. Ihan pyytämättä ja tilaamatta! Ihanaa!

Pyllylle lennähtämisestä puheen ollen. Tärkkäsin tuossa joku aika sitten makuuhuoneen verhot. Tuli muuten hyvää ja napakkaa jälkeä! Tärkkipurkin kyljessä oli varoitus, ettei ainetta saa päästää lattialle. No minähän sitten kuitenkin päästelin vähän ronskimmalla kädellä.

Tulin viime yönä huomanneeksi, että pesunkin jälkeen on lattia paikoitellen melko liukas. Kävin yöllä vessassa ja villasukkineni liukastelin tärkättyyn lattiaan pienelle pyllylleni. Onneksi minulla oli isompi pyllyni pehmustamassa pudotusta.

tiistai 20. tammikuuta 2009

Väsynyttä

Väsyttää. Koko päivän on väsyttänyt. En jaksanut edes mennä saksan tunnille. Olen viimeksi ollut tunneilla marraskuun lopulla. Olisi pitänyt mennä ihan siitäkin syystä, että olisin saanut samalla tehtyä reippaan kävelylenkin. Ja seuraa. Mies on koko viikon yön töissä. Kotona on ikävä olla yksin enkä oikein osaa mennä nukkumaan, jos toinen ei ole lähellä.

Nukahtamisvaikeuksia ei kyllä pitäisi olla, sillä voisin nukkua vuorokauden ympäri, tietenkin sillä olettamuksella, että joku kävisi syöttämässä minua. Ellen syö säännöllisesti, voin pahoin. Näiden vatsakipujen lisäksi en kaipaa kuvotusta. En sitten ollenkaan.

Väsymys ei tosiaankaan jää aamulla sänkyyn. Olo on ihan samanlainen koko päivän. Kaiken kukkuraksi toimistossa on poskettoman huono ilma. Siis ilmanvaihto, henkinen ilmapiiri on ihan hyvä. Paksu, lämmin ilma, joka ei kierrä (heh heh, kuulostaa ihan pierulta, väsynyttä tosiaankin) on omiaan vetämään lopunkin työvireen maihin. Minusta ei vaan ole nyt mihinkään.

Vanha niskakipukin vaivaa taas. Hitto, ja juuri sain niskani kuntoon fysioterapiassa. Täytynee varata piakkoin aika, ettei vaiva ehdi äityä taas yhtä pahaksi kuin syksyllä. Tällä kertaa en edes pysty ottamaan relaksantteja tai voimakkaita kipulääkkeitä. Olen varannut ensi viikoksi ajan työkaverilleni, joka on opiskellut perinteistä kiinalaista lääketiedettä.

Työkaveri on luvannut hoitaa niskaani, mutta se tarkoittaisi sitä, että minun on kerrotava raskaudestani. Olen varma, että hän osaa pitää salaisuuden, mutta silti epäröin paljastaa asiaa kenellekään työyhteisööni kuuluvalle näin aikaisin.

Samasta syystä epäröin osallistua työkavereiden kanssa järjestettävään illanviettoon ensi viikolla. Juhlintaan on perinteisesti kuulunut alkoholi. Voin toki sanoa olevani liikenteessä autolla, mutta olemme liikenteessä niin pienellä porukalla, että he varmasti epäilevät jotain.

Kummallinen korvauskäytäntö

Sain loppuvuodesta niskavaivaani lääkäriltä lähetteen fysioterapiaan. Viiden käyntikerran jälkeen fysioterapeutti saikin niskani jo erittäin hyvään kuntoon.

Nyt vaiva on taas palannut. Tai ainakin palaamassa. Täytyy siis varata taas aika fysioterapiaan, jottei vaiva pääse äitymään yhtä pahaksi kuin viime vuoden puolella. Ja onhan reseptiäkin vielä jäljellä viisi kertaa.

Sain tänään Kelan päätöksen ensimmäisen kolmen kerran korvaushakemuksesta. Olen maksanut noista kerroista 153 euroa, josta seitsemän euroa on toimistokuluja. Kustannuksia minulle on siis kertynyt 146 euroa. Melkoinen summa maksaa omasta pussista.

Kelan perustelujen mukaan "lääkärin määräämän fysioterapian kustannuksista korvataan 75 prosenttia enintään vahvistetun taksan määrästä". Jee, ajattelin, 75 prosenttia on jo aika hyvin. Kela kertoo vielä ystävällisesti, että "ennen korvauksen laskemista kiinteä omavastuu 13,46 euroa vähennetään kerran yhtä määräyskertaa kohti".

Mutta. Tuo taksapa ei olekaan sama asia kuin minulle aiheutuneet kustannukset. Taksa on 40,54 euroa. Minulle korvattiin huimat 20,31 euroa. Kelan päätöspaperilla tuo näyttää vielä tylymmältä. Tekisi mieleni palauttaa koko summa takaisin Kelalle ja sanoa, että pitäkää tunkkinne, s**tana.

maanantai 19. tammikuuta 2009

Kurkku on kallista!

Anu kyseli kommentissaan, mitä ulkomaalaiset vaihto-opiskelijat kyselivät Suomesta ja suomalaisuudesta. Tuosta tuli mieleeni listata hiukan asioita, jotka ovat herättäneet alkuaikoina ihmetystä.

Tässä muutamia juttuja, joihin vaihtarit olivat ehtineet kiinnittää huomiota:

1. Sisätiloissa ollaan sukkasillaan ilman kenkiä.

2. Kassahihnalla jaetaan ostokset palikalla, siis sillä, jolle jossain yhteydessä annettiin nimeksi ihana sunmun.

3. Matkustajat sanovat "kiitos" bussista poistuessaan. Näin tehdään siis ainakin täällä päin Suomea.

4. Suomalaiset juovat maitoa kuin vettä.

5. Suomessa sinutellaan opettajia.

6. Monille lumi (heh heh heh, kirjoitin ensin "kumi") ja kylmyys olivat ihmeellisiä juttuja. Suurin osa vaihtareista tuli Suomeen juuri vuodenvaihteen pakkasten aikaan. Suurin osa vaihtareista on innoissaan kokeillut luistelua, pulkkamäkeä sekä hiihtoa ja sauvakävelyä.

7. Kahvilassa voi huoletta jättää takkinsa ja laukkunsa tuolille mennessään tekemään ostokset.

8. Vihannekset ovat kallita. Eräskin ranskalainen kauhisteli, ettei ikinä ostaisi niin kalliita kurkkuja kotonaan.

9. Paikallisliikenteen lippujen hinta on niin ikään aiheuttanut ihmetystä. Se tosin kummastuttaa ihan paikallisiakin.

10. Kaupungin oppilaitospastori on nainen, ja tämä on melko outo ajatus varsinkin katolisista maista tuleville opiskelijoille. Eräskin opiskelija otti pastorin käyntikortin todisteeksi. Pastori kertoi, että aikaisempina vuosina hänestä oli otettu valokuviakin todistusaineistoksi.

11. Sauna! Monet kyllä tiesivät saunasta ja saunomisesta jo entuudestaan niin paljon, että he jopa osasivat mennä saunasta hankeen jäähdyttelemään.

Lapsilykky

Serkkuni sai tänään kaksospojat, seitsemännen ja kahdeksanen lapsensa. Seitsemännen! Kahdeksannen! Huh huh.

Äitini soittaessa vauvauutisista, ryhdyin jostain syystä ajattelemaan, että tämä uutisointi tuli melko osuvaan aikaan, sillä serkkuni miehineen on vanhoillislestadiolaisia. Toisten elämää ja elämistä on noloa arvostella ja kummastella näin, mutta itse he kyllä tekevät sitä myös melko sujuvasti.

Uutisista ja lapsista puheen ollen. Tänään kalskahti korvaan aika pahasti myös tämä uutinen. Aika hurjaa tekstiä ja aika kurjaa käytöstä. Vakka kantensa valitsee, vai kuinka?

Lisäys: Mikkosen pätkä on nähtävillä Ylen Elävässä arkistossa. Katsoin sen vielä uudemman kerran ja tulin todella surulliseksi.

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Mahtava mainos

Tämä video sai minut hymyilemään ja itkemään. Olisi ollut hauska olla mukana :)

Herkälläkö?

Törmäsin aamulla tähän videoon, ja se sai kyyneleet silmiini. Herkälläkö? Minäkö?

lauantai 17. tammikuuta 2009

Ja sitten pitkä puhallus

Tulimme juuri mökiltä saunomasta ja syömästä hyvin. Mies otti pari saunaolutta, joten minulle lankesi kuskihommat. Puolessavälissä kotimatkaa oli poliisin puhallusratsia. Pysäytin auton ja avasin ikkunan.

Poliisimies näytti kovin tutulta ja olin sitä mieltä, että minua puhalluttamassa oli mieheni lapsuuskaveri. Tokaisin ikkunasta "täällähän on tuttuja miehiä". Tajusin kuitenkin siinä samassa, että virka-asuinen mies oli tuttu ihan muusta syystä.

Kyseessä oli tolkuttoman suloinen Suomen Robinson -ohjelmassa kisaillut paikallinen poliisimies. On tuttuja ja sitten on tuttuja.

Nielaisin lauseeni lopun ja ryhdyin avaamaan ovea, sillä 18-vuotiaan menopelimme sähköikkunat kiukuttelivat taas. Mutta. Ihan yhtäkkiä en muistanutkaan, mistä automme ovet aukeavat ja minun piti sytyttää sisävalo avatakseni ovi. Aivan kuin olisin ollut ratissa ensimmäistä kertaa. Taas kerran.

En siinä sitten edes muistanut pyytää anteeksi, että olen viime aikoina syönyt paljon valkosipulia, vaan tarjoilin sen pyydetyn pitkän puhalluksen. Tohoilustani huolimatta poliisimies oli ystävällinen ja iloinen, ja alkometrikin näytti ihan puhdasta nollaa.

perjantai 16. tammikuuta 2009

Uutta vuotta ja uusia juttuja

Ihan piti ottaa kalenteri esille ja katsoa, mitä tässä on tullut tehtyä sitten viimeisimmän postauksen.

Huokaisin helpotuksesta huomattuani, että mitään maata mullistavaa ei ole vielä päässyt tapahtumaan. Vai onko?

Lääkärissä olen ainakin taas ravannut kuin viimeistä päivää. On ollut labraa ja polia. Seuraavan kerran minulla on lääkäriaika viikon päästä perjantaina. Silloin pitäisi viimeistään tulla selvyys aika moneen asiaan.

Töissäkin on tapahtunut mullistuksia, sillä aloitin uudessa työtehtävässäni, joka tuo minulle omalta alaltani enemmän vastuuta ja kiinnostavia hommia. Mikä parasta, uusi toimenkuva tuo myös lisää palkkaa.

Olen myös tavannut ison joukon uusia ihmisiä, sillä viime viikolla vietin aikaa vaihto-opiskelijaryhmän kanssa. He olivat tulleet vuodenvaihteen jälkeen Suomeen opiskelemaan kolmesta kuukaudesta puoleen vuoteen kestäville jaksoille. Neljän päivän aikana reilun 25 hengen ryhmästä hitsautui hemmetin hyvä tiimi. Heistä kaikista on varmasti paljon tukea ja apua toisilleen vaihdon aikana.

Oli virkistävää huomata, miten rohkeasti ja ennakkoluulottomasti vaihtarit heittäytyivät perehtymään Suomeen ja suomalaisuuteen. Heillä riitti intoa ja kysymyksiä sekä kiinnostusta asioihin, jotka suomalaisesta tuntuvat turhankin arkipäiväisiltä. Palautteen perusteella vaihto-opiskelijoille järjestetty ohjelma oli todella onnistunut. Tämä oli hyvä päätös näille työtehtävilleni.

Oikeastaan vasta loppukuusta jätän lopulliset jäähyväiset vanhoille työtehtävilleni. Olen tietenkin tässä jo uudet hommani jo aloittanut, mutta teen samalla vanhojan rutiinihommiani sekä vanhojen tehtävieni häntiä – niitä ärsyttäviä pikkuhommia, jotka olisi jo pitänyt tehdä. Uudet työtehtävät ovat jo imaisseet mukanaan, joten en ole ehtinyt haikailla vanhojen hommien perään – sekin aika kyllä vielä koittaa.

Nyt kuitenkin aion ihan viikonlopun kunniaksi lisätä kattilassa porisevaan jauhelihakastikkeeseen aimo töräyksen valkosipulia ja nauttia kastikkeen spagetin kera hyvässä seurassa.

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Poliklinikalla 9. tammikuuta

Menin heti aamusta verikokeisiin ja poliklinkalle. Tällä kertaa pääsin lääkärin luokse saman tien.

Laskin mielessäni, että kyseessä oli viikon sisään viides lääkäri, joka kurkkaa sisääni. Osastosihteeriltä kuitenkin kuulin, että minut vastaanottaisi lääkäri, joka työskentelee myös eräällä yksityisellä lääkäriasemalla ja on siellä kovin pidetty. Oloni oli paljon levollisempi.

Ultrassa näkyi jo jotain enemmän. Sikiöpussi oli alkanut kehittyä ja lääkäri sulki tällä kertaa lopullisesti pois laskuista kohdunulkoisen raskauden.

Vielä ei kuitenkaan saisi paukutella henkseleitä. Koska raskaus oli niin alkuvaiheessa, ei sykettä vielä näkynyt. Sain uuden ajan kahden viikon päähän. Tuolloin viimeistään tiedämme, että on tosi kyseessä.

lauantai 10. tammikuuta 2009

Poliklinikalla 5. tammikuuta

Menin mieheni kanssa sovitusti naistentautien poliklinikalle maanantaina 5. tammikuuta aamukahdeksaksi. Olin ollut syömättä kuusi tuntia, kuten sovittua. Syön harvemmin kahden aikaan aamuyöstä, joten käytännössä katsoen olin viimeksi syönyt ja juonut edellisenä iltana kymmeneltä.

Minun oli tarkoitus viettää viimeisenä lomapäivänä kunnon hemmottelupäivä kynsihuollon, kampaajan ja jumpan merkeissä. Uskoin ehtiväni yhdeksitoista kynsihuoltoon, kampaaja oli varattu yhdeksi. Jumpan suhteen olin jo menettänyt toivoni.

Ilmoittauduin osastosihteerille ja kysyin samalla, onko tarvetta antaa virtsanäytettä tai ottaa verikokeita. "Ei ole tarvetta", kuului vastaus. Kysyin samalla, mikä aikataulu on, pääsisinkö suoraan varatulle ajalleni. Päivystyspotilaita oli kuulemma paljon, joten joutuisin odottamaan.

Odottelinkin sitten rapsakat kolme tuntia. Olin edelleen ravinnotta, sillä minulle oli väläytetty mahdollisuutta leikkauksesta.

Kun yhdeltätoista vihdoin pääsin lääkäriin, kuulin, että minun olisi pitänyt käydä verikokeissa heti aamusta. Sitä mieltä minäkin olin ollut polille saapuessani ja olin asian vielä varmistanut. Minulle pärähti siis vielä toinen kolmen tunnin odottelu ja päätin, etten jätä kampaajaa väliin. Pyysin päästä kotiin ("kotiin") odottelemaan tulosten valmistumista, ja sainkin luvan häipyä, kunhan lupasin olla syömättä.

Lääkäri soitti tuloksista hieman ennen kolmea, kun olin kampaajalla. Hänen mielestään oli selkeästi kyseessä kohdunulkoinen raskaus. Edessä olisi kuulemma leikkaus, hän sanoi ja käski pikaisesti päivystykseen. Ajattelin, että föönataan nyt kuitenkin ensin ja ihana Turo-kampaajani loihti kivan kampauksen. Nauroimme, että kaikkihan nyt menevät leikkaukseen uusilla hiuksilla.

Vaan eipä tarvinnut leikata. Päivystävän lääkärin mielestä leikkaukselle ei ollutkaan niin akuuttia tarvetta, joten pääsin kotiin kipuilemaan ja mikä tärkeitä, syömään. Sain poliklinikalle uuden ajan seuraavaksi perjantaiksi.

En vaan voi olla ajattelematta, mikä vaikutus tuolla osastosihteerin laboratoriokoemöhläyksellä oli. Jos olisin maanantaina saanut koetulokseni jo ollessani polilla, olisi minulta jo leikattu maanantaina muutakin kuin hiukset.

perjantai 9. tammikuuta 2009

Edelleen päivystyksessä 3. tammikuuta

Menimme mieheni kanssa keskussairaalan päivystykseen, missä tunnelma oli aivan erilainen kuin ruuhkaisessa kaupunginsairaalassa.

Meille annettiin oma huone, jossa odotella. Täytin vinon pinon lomakkeita ja kerroin hoitajalle, mitä lähettävä lääkäri oli kirjoittanut lähetteeseen väärin. Hoitaja oli ystävällinen ja mukava, tuli turvallinen olo.

Pääsin melko pian päivystävän lääkärin luokse. Hän oli tällä kertaa onneksi nainen.

Minut tutkittiin ultralla. Kohdussa näkyi pienen pieni herne, joka oli tai ei ollut uuden elämän alku.

Pahimman kipukohdan löydettyään lääkäri vakavoitui. Vasemmalla puolella oli tumma alue, joka saattoi olla merkki kohdunulkoisesta raskaudesta. Minulle määrättiin verikokeita ja sain ohjeen olla syömättä, kunnes tulokset kolmen tunnin kuluttua valmistuisivat. Tiedossa saattaisi olla leikkaus, jos raskaushormonitaso olisi noussut aamuisesta.

Sovin myös tulevani lääkäriin seuraavana maanantaina heti aamusta.

Yhdeksän maissa lääkäri soitti ja sanoi, ettei tällä hetkellä leikkausta tarvittaisi. Kohdunulkoista raskautta ei vielä voitaisi todentaa eikä sulkea pois vaihtoehdoista. Olin kuitenkin iloinen, sillä sain vihdoinkin syödä!

Päivystyksessä 3. tammikuuta

Tammikuun kolmantena, siis neljä päivää positiivisen testin jälkeen olin edelleen kipeä. Mahakrampit olivat pitäneet minua otteessaan koko ajan pahemmin. Yöni olin nukkunut parin tunnin pätkissä.

Lauantaista ja takuuvarmasta päivystysruuhkasta huolimatta suuntasimme miehen kaupunginsairaalan päivystykseen. Pelotti, että jokin olisi pahasti vialla.

Yhdentoista aikaan ilmoittauduin luukulla. Minua ennen olisi kolmetoista potilasta, asiakasta. Se tietäisin noin tunnin jonotusta, tiesi vastaanoton nainen kertoa.

Tunti kului, muuttui kahdeksi ja lopulta kolmeksi ja puoleksi tunniksi. Puoli kolmen maissa pääsin vihdoin lääkärin vastaanotolle. Lääkäri oli ikäiseni jantteri. Näin vuokralääkärien kulta-aikaan hän ei luonnollisestikaan ollut suomalainen.

Kundi pureskeli jatkuvasti nahkaa kynsiensä ympäriltä. Ihan kuin olisi ollut kovinkin hermostunut. Huoneessa haisi energiajuomalle, lääkärin vieressä pöydällä oli avattu tölkki ja roskiksessa toinen.

Kertoessani oireeni, sai väsymys vallan ja itkin lohduttomasti. Olin niin nälkäinen, väsynyt ja turhautunut, etten edes jaksanut kieltäytyä gynekologisesta tutkimuksesta, jonka lääkäri teki kömpelösti. Saatuaan kätensä sisältäni ja hanskat pois käsistä, hän pisti taas sormensa suuhun. Meinasin kiljua. Olisi pitänyt kieltää häntä koskemasta, kai minulla olisi ollut oikeus siihen.

Lääkäri määräsi veri- ja virtsakokeet. Taas tunnin odotus.

Kokeiden valmistuttua menin uudestaan lääkärin vastaanotolle. Hänkin oli tässä vaiheessa ehtinyt syödä. Roskiksessa haisi banaani ja minua kuvotti. Testeissä ei näkynyt mitään hälyyttävää, mutta sain silti lähetteen keskussairaalaan päivystykseen. Vihdoinkin!

Lähetettä kirjoittaessaan lääkäri pureskeli taas sormiaan. Minun oli pakko katsoa muualle. Tankkasin listaa lääkkeistä, joihin ei kirjoiteta päivystyksessä reseptiä.

torstai 8. tammikuuta 2009

Toinen testi 31. joulukuuta

Olin kärsinyt voimakkaista alavatsakivuista jo useamman päivän ajan. Kivut enteilivät kuukautisia, joita ei kuitenkaan kuulunut. Kivut pahenivat koko ajan, menetin yöuneni kramppien takia ja päivisinkin olo oli yhtä tuskaa.

Miehen kanssa puhuimme, että menisin lääkäriin. Sitä ennen kuitenkin tekisin vielä yhden raskaustestin.

Olimme menossa vastaanottamaan uutta vuotta ystäviemme luokse. Saavuttuamme kyläpaikkaan menin suoraan vessaan tekemään testin. Ensin ei näkynyt mitään, mutta hiljalleen testi-ikkunaan alkoi ilmestyä viiva. Pian puikossa oli kontrolliviivan lisäksi toinen ihan yhtä selvä viiva. Testi oli positiivinen. Olin raskaana.

Nappasin mieheni mukaan vessaan ja näytin testin hänelle. Siinä sitä sitten oltiin. Raskaana kyläpaikan vessassa.

Ensimmäinen testi 27. joulukuuta

Kuukautiseni olivat taas myöhässä. Tein ensimmäisen raskaustestin joulun jälkeisenä lauantaina heti herättyäni. Testi näytti negatiivista.

Testitulos oli pettymys, muttei yllätys, sillä edellisetkin kuukautiseni olivat reippaasti myöhässä. Taas kuukautiset tulossa, ajattelin. Mahanpohjassakin juili tutusti.

Kivekset ja muita murheita

Murehdin noin kuukausi sitten työterveyslääkärin säikäyttämänä terveyttäni. Toistaiseksi kokeissa ei näkynyt mitään hälyyttävää ja lääkäri sanoi nimenomaan voivansa sulkea pois leukemian mahdollisuuden.

Sen verran kuitenkin homma jatkuu, että tammikuun aikana tulee erikoislääkäriltä lausunto imusolmukkeestani, jonka jälkeen pohdimme koko pirulaisen poistamista.

Jotain hauskaakin tähän tutkimiseen riitti. Sain käteeni kutsun röntgenosastolle enkä voinut olla nauramatta siihen listattuja tutkimuskohteita, sillä lista alkoi kiveksillä. Tietääkseni minulla ei niitä vielä(kään) ole, vaikka joku onkin joskus sanonut, että minussa on munaa.


Jostain syystä olen ryhtynyt ajattelemaan, että murheiden määrä on vakio. Valtaosan joululomastani olen nimittäin viettänyt päivystyksissä ja polilla tutkituttamassa toista ongelmaa. Voimakas kipu on valvottanut minua joulusta lähtien.

Tämän viikon maanantaina oli tarkoitus viettää hemmottelupäivä kynsihuollon, kampaajan ja jumpan merkeissä. Viikonlopun päivystysrumban jälkeen minulla kuitenkin oli jo aamuksi varattu aika polille.

Poliklinikalla vierähti ajanvarauksesta huolimatta niin pitkä tovi, että kynsihuolto meni sivu suun. Istuin aamukahdeksasta odotusaulassa ja katsoin kolme tuntia muiden menevän lääkärin luokse. Olin mennyt polille ravinnotta, sillä minulle oli väläytetty mahdollisuutta leikkauksesta.

Kun yhdeltätoista vihdoin pääsin lääkäriin, kuulin, että minun olisi pitänyt käydä verikokeissa heti aamusta. Sitä mieltä minäkin olin ollut polille saapuessani ja olin asian vielä varmistanut. "Ei kokeita", sanoi osastosihteeri. Minulle pärähti siis vielä toinen kolmen tunnin odottelu ja päätin, etten jätä kampaajaa väliin. Pyysin päästä kotiin ("kotiin") odottelemaan tulosten valmistumista, ja sainkin luvan häipyä, kunhan lupasin olla syömättä.

Lääkäri soitti tuloksista hieman ennen kolmea, kun olin kampaajalla. Edessä olisi kuulemma leikkaus, hän sanoi ja käski pikaisesti päivystykseen. Ajattelin, että föönataan nyt kuitenkin ensin ja ihana Turo-kampaajani loihti kivan kampauksen. Nauroimme, että kaikkihan nyt menevät leikkaukseen uusilla hiuksilla.

Vaan eipä tarvinnut leikata. Päivystävän lääkärin mielestä leikkaukselle ei ollutkaan niin akuuttia tarvetta, joten pääsin kotiin kipuilemaan ja mikä tärkeitä, syömään. Huomenna sitten on taas uusi aika polille. Huomenna kai tiedän taas lisää.

En vaan voi olla ajattelematta, mikä vaikutus tuolla osastosihteerin laboratoriokoemöhläyksellä oli. Jos olisin maanantaina saanut koetulokseni jo ollessani polilla, olisi minulta jo leikattu maanantaina muutakin kuin hiukset. Se on pienestä kii.