sunnuntai 31. toukokuuta 2009

End of story

Pönttö on nyt taas ehjä. Enää ei nouse verenpaine ainakaan tämän pöntön takia.


Mies haki ja asensi vesisäiliön kannen perjantaina. Oli kuulemma ihan helppo homma. Uusi kansi ei edes maksanut luvattua 63 euroa, vaan 55 euroa. Siis himpun halvempi keikka, mutten silti aio kokeilla posliinin kestävyyttä uudestaan.

Iltapuhde

Nyt on ähky.


Ostin perjantaina 8,5 kilon vesimelonin. Söin tuon kuvan puolikkaan tunti sitten ja olen vieläkin ihan läkähdyksissäni.

Koko möhkälettä en jaksanut millään, joten toinen puolikas odottaa kiltisti jääkaapissa. En tosin mene vannomaan, että meloni odottaa huomista - se voi tulla syödyksi jo tänään.

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Pikaista palvelua

Ostin vuosi sitten Polarin F11-sykemittarin. Mittarin mukana tullut lähetinvyö, jota olen tunnollisesti huoltanut ohjeiden mukaisesti, osoitti jo pari kuukautta sitten rispaantumisen merkkejä.

Eilen kävimme miehen kanssa pitkällä kävelylenkillä, jolta palattuani huomasin, että kiinnityslenkki oli pettänyt lopullisesti. Vähänkö kiukutti.


Uusia lähetinvöitä voi ostaa, mutta eihän ne ilmaisia ole ja täytyyhän vyön kestää pidempään kuin vuoden. Päätin kirjoittaa Polarille ja kysyä asiaa. Kirjoitin viestin jo lenkin jälkeen illalla, siinä vartin yli yhdeksän.

Hämmästykseni oli suuri, kun huomasin tänään aamukahdeksalta, alle 12 tuntia viestistäni, saaneeni vastauksen:

(Klikkamalla isommaksi, klik, klik.)

Kaikesta päätellen ongelma on varsin yleinen ja vastaus melko rutiininomainen, mutta miten hyvää palvelua! Viesti alkaa ystävälliselllä pahoittelulla, ongelma tunnustetaan ja sille annetaan selitys JA ratkaisu sekä neuvotaan, miten prosessia voi nopeuttaa. Niin ja mainitsinhan, että vastaus tuli alle 12 tuntia oman viestini lähettämisestä. Tästä olisi kyllä monella aihetta ottaa mallia. Hyvä Polar!

tiistai 26. toukokuuta 2009

Kaikkeen on puututtava

On tyyppejä, joiden on puututtava jokaiseen asiaan.

Oli sitten kyse uudesta kasvimaasta.


Tai katiskasta löytyneestä hauesta.


Tai keittiöremontin edistymisestä.


Luonnollisesti työn jälki on tarkistettava jokainen kerta. Kaikkeen on otettava osaa. Hyvin tyypillinen, hyvin mäyräkoiramainen piirre.

Ai, miten niin mäyräkoiramainen piirre? Kas kun edellinenkin mäyräkoira, Ami II, on jättänyt jälkensä maailmaan.

maanantai 25. toukokuuta 2009

Viilivälikohtaus

Eilen illalla kuulin olohuoneesta rapinaa. Sitten kuului pitkänomainen "sluuuurps". Vaikka olin jo autuaasti peiton alla, hyökkäsin olohuoneeseen ketteränä kuin nuori puuma.

"Mun viili!"

Mies oli löytänyt jääkapista sinne piilottamani viilin, tarkalleen ottaen Valion vuodenaikamaun omena-rapaperin.

Nyt olen käynyt vastaiskuun. Nyt ei mies voi enää millään syödä viiliäni. Ei sitten millään.

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Valokuvatorstai - Ennen ja nyt

Valokuvatorstain haasteena oli tällä kertaa Ennen ja nyt.


Olisipa ihana voida kuivata pyykkiä narulla ja antaa lakanoiden lepattaa tuulessa. Siinä samalla säästäisi hiukan sähköäkin.

lauantai 23. toukokuuta 2009

"Eka olin et ei v*ttu, mut sit mä olin et ei saatana"

Ei mene putkeen. Ei sitten ollenkaan.


Pesen pyykkiä. Ilmeisesti samalla myös huulikiiltoni. Kannattaa tarkistaa taskut ennen kuin lykkää pyykit koneeseen ja pistää sen käyntiin.

Ja kas kun muistin juuri tässä kirjoittaessani, että housujeni taskussa oli jotain muutakin. Jotain sellaista, minkä takia käynnissä oleva kone kannattaa pysäyttää ja heti (tai niin nopeasti kuin koneen turvajärjestelmä ja piinallisen hitaasti latautuva käyttöohje antavat myöten).

Esimerkiksi näin.


Sitten tutkitaan housujen taskut. Ja löydetäään sieltä nätisti taiteltu seteli (onneksi housut oli käännetty nurinpäin). Näin.


Seteli todetaan varsin puhtaaksi ja onneksi vielä kurantiksi tavaraksi ja laitetaan kuivumaan pystyasennossa (emmehän halua setelin kuivuvan pöytään kiinni, emmehän). Näin.


Sitten rauhoitutaan hieman. Näin.

Tähän koko touhuun meni muuten puoli tuntia kaikkine käyttöohjeiden etsimisineen ja lukuisine kirosanoineen. Aloitin kirjoittamaan tekstiä 22.19, siis Bloggerin antaman aikaleiman mukaisesti ja näitä sanoja kirjoittaessani kello on 22.52.

Note to self: Seuraavan kerran, kun peset pyykkiä, muista tarkistaa taskut. Kello on nyt 22.53.

Vauva tykkää

Vauva tykkää siitä, kun pötkötän pitkin pituuttani saunan lauteilla.

Vauva tykkää rauhallisista köllöttelyhetkistä, aamuista ja illoista.

Vanhemmat tykkäävät, kun vauva myllää masussa niin kovasti, että sen näkee jo matkan päähän.

Hups!

Ja minä kun niin odotin pääseväni vesimelonin kimppuun.

Meloni taisi arvata aikeeni ja pyrki pakoon. Pako päättyi keittiön lattialle. Noin metrin lähtöpisteestä alaspäin.

Kas näin. Tällaista jälkeä saa aikaiseksi, kun hetkeksi kääntää selkänsä. Mainitsinko muuten, että täällä kirjoittaa tuleva äiti, joka vissiin jättää lapsensakin vartioimatta.

Vesimeloni sai ilmeisen kovan tällin, koska sen koko sisus kärsi aika tavalla. Pelkkää mössöä. Närpin sisusta sieltä täältä, mutta meloni ei vaan maistunut hyvältä. Siirryin toisen herkun eli ananaksen kimppuun.

Ei olisi kannattanut, sillä tätä yksilöä oli kypsyttänyt luontoäiti S-ryhmän kauppahelvetissä vähän liian pitkään.

Yritä tässä nyt sitten syödä terveellisesti. Onneksi kuitenkin onnistuin edes jossain. Sain aikaiseksi olutleivän, josta olen nakertanut jo valtaosan.

Pastanjauhajien olutleipää voin vain suositella, siinä ei voi epäonnistua. Idioottivarmuuden lisäksi leipä on myös erinomaisen maukasta. Nam.

tiistai 19. toukokuuta 2009

No jos mä nyt yhden ottaisin

Mies osti autoreissulle evästä, joka sitten kuumassa autossa hiukan kärsi. Nokkelana likkana laitoin karkkipussin sisältöineen jääkaappiin.

Niin että, jos nyt yhden karkin ottaisi.

maanantai 18. toukokuuta 2009

Saamarin Kalle Blomqvist

Tänään muistin todella selvästi, miltä tuntuu lukea oikein koukuttavaa kirjaa.

Aloitin viime viikon loppupuolella Stieg Larssonin toisen kirjan Tyttö joka leikki tulella. Jo ensimmäinen kirja, Miehet jotka vihaavat naisia oli erinomainen. Minua vain hiukan häiritsi se, että oli ennen kirjaa ehtinyt katsoa MJVN-elokuvan. En päässyt irti elokuvan mielikuvista oikeastan koko kirjan aikana.

Tyttö joka leikki tulella, siis TJLT, oli kuitenkin, jos mahdollista parempi kuin ensimmäinen. Kammottavan koukuttava ja nokkela. Vaiherikkaan viikonlopun aikana en ollut ehtinyt lukea tarpeeksi, vaan olin pahassa tilanteessa. Kirjaa oli vielä neljännes jäljellä ja työviikko kolkutteli ovella.

Aamuni aloitin kirjan ja aamupalan parissa, jonka jälkeen harmittelin liian lyhyttä työmatkaa ja suunnittelin jo hetken meneväni töihin kirja kourassa. Eihän minun tarvitsisi noin kilometrin matkan aikana ylittää kuin muutama katu. Hillitsin kuitenkin itseni.

Koko aamupäivän kirja kummitteli kassissani. Onneksi lounaalla pääsin sen kimppuun. Iltapäivästä ahmin kirjaa kampaajalla. Päästyäni vihdoin illalla kotiin, sain kirjan loppuun. Nyt on tyhjä olo ja enää pahin ja paras edessä. Kirjasarjan viimeinen kirja. Pahin siksi, että tiedän tasan tarkkaan kirjojen jäävän näihin kolmeen. Paras siksi, että odotan kirjalta todella paljon. Toivottavasti se myös lunastaa odotukset.

perjantai 15. toukokuuta 2009

31 päivää

Laskin juuri, että minulla on edessäni vielä 31 työpäivää ennen äitiyslomaa. Vähiin käy päivät.

Pönttö - The Saga continues

Aiheuttamani ongelma vessanpöntön vesikannen kanssa on kohta ratkaistu! Miehen epäilyistä huolimatta yhteydenottoni pönttövalmistaja Svedbergsiin kannatti.

Valmistajan ystävällinen edustaja oli minuun yhteydessä heti alkuviikosta. Sain heiltä kuvan perusteella (!) tiedon pönttömallista ja kaikki tarvittavat tuotenumero- ja mallitiedot. Niiden kanssa oli helppo kysellä apua lähimmästä K-raudasta.

K-raudastakin sain todella ystävällistä ja reipasta palvelua. Uusi kansi tosin on perillä vasta kahden viikon päästä, mutta sekin on parempi kuin ei mitään.

Sitten vaan uutta kantta asentamaan.

torstai 14. toukokuuta 2009

Pannukakkua! Kermavaahtoa! Mansikkahilloa!

Tein iltapalaksi pannukakkua, jonka maustoin omenalla ja kardemummalla. Mielestäni pannukakku pitää syödä kermavaahdon ja mansikkahillon kanssa. Päälle voi pölläyttää tomusokeria, jos haluaa. Yleensä haluan.


Itse tykkään ihan kaikista eniten ohuesta ja rapsakasta pannukakusta. Nam, nam, nam.

Ilmeisesti vauvakin tykkäsi pannukakusta. Päivän ahkerimmat potkut tömisivät mahassani pannukakun syötyäni.

Olen ollut väsynyt, kuten kaikki pienessä perheessäni. Otimme miehen kanssa terhakkaat kolmen tunnin päiväunet eikä vauvakaan pistänyt hanttiin, normaalisti vauva mellastaa juuri silloin, kun itse haluan nukkua.

Tunnustusta

Sain tämän Minziltä ja vilukissiltä. Kiitos!


Säännöt:
1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa), joille haluat tunnustuksen antaa ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.

Laitan tunnustuksen eteenpäin Kirsikalle, vaikkapa ihan vanhenemisen kunniaksi.

maanantai 11. toukokuuta 2009

Perusnollaus

Juuri kun pääsin valittamasta kaluttua lainapuhelintani! Sain aamusta huollosta tekstiviestin, että puhelimeni olisi noudettavissa.

Harmikseni en saanut uutta puhelinta, mutta silti olen enemmän kuin tyytyväinen saadessani taas tutun ja turvallisen (ja ennen kaikkea hyvän) puhelimeni takaisin.

Mieheni vei samalla oman puhelimensa huoltoon ja sai siksi aikaa lainapuhelimen. Ei varmaan vaikea arvata, että miehelle iskettiin käteen juurikin se sama puhelin, joka minulla oli lainassa. Vähän mies nikotteli saadessaan söpön punaisen simpukkapuhelimen kouraansa. Mies vannoi, ettei ainakaan tekstiviestejä sillä lähettäisi.

Huollosta tullut puhelin aina kuin pakasta vedetty. Siis ei ulkomuotonsa puolesta, vaan täysin vailla omia asetuksia. Puhelimen saaminen omaksi vie onneksi vain hetken. Varsinkin kun sen nykyään tekee jo varmalla rutiinilla.

Sony Ericssonin valikoita selatessa törmää pakostakin yleisissä asetuksissa kohtaan Perusnollaus. Se on mielestäni aina yhtä huvittavaa. Perusnollaus. Siis vähän kuin kunnon känni. "Vedin tuossa viikonloppuna perusnollauksen." En ole vielä uskaltanut kokeilla, mitä puhelimelle tuosta perusnollauksesta tapahtuu. Joskus sen vielä teen.


Soneran liikkeessä oli muuten jonkinlainen tehoseuranta käynnissä. Liikkeessä istui polkkatukkainen tiukan näköinen nainen vihko kädessään. Liikkeeseen tultuani puhuin mieheni kanssa puhelimessa. Kerroin tilannekatsauksena olevani kolmas jonossa ja muistutin, että miehen pitäisi tulla tuomaan oma luurinsa huoltoon.

Puheluni aikana polkkatukkanainen pomppasi penkiltään ja haki takahuoneesta kaksi myyjää. Äkkiä en ollutkaan jonossa kolmantena vaan ensimmäisenä. Koko asiointini ajan polkkatukkanainen teki merkintöjä vihkoonsa. Pistin itse merkille, että myyjillä oli poikkeuksillisen iloinen ja avulias palveluasenne. He muistivat joka käänteessä mainita uusista kampanjoista.

Kevään merkkejä

Luonto herää ja aurinko hellii. Kadut täyttyvät sekä iloisista että juopuneista ihmisistä. Jotkut ovat jopa molempia.

Kansainvälisessä mittakaavassa kotikaupunkini on pieni. Vaan on pienessäkin kaupungissa kaikkea jännää. Etenkin keväisin.

Nämä housut tulivat minua vastaan lauantaina klo 15.55.

Missähän housujen omistaja lienee?

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Lainaluu(ri) käteen

Vein noin kuukausi sitten puhelimeni huoltoon. Maaliskuussa vaivannut vika palasi jälleen, enkä voinut enää lähettää tekstiviestejä.

Mitä tehdä puhelimella, jolla ei voi lähettää tekstiviestejä? Paljonkin. Mutta kuten sanoin, vika tuli toistamiseen ja luurissa on edelleen takuu voimassa. Siispä uudelleen Soneran liikkeeseen ja puhelin huoltoon.

Puhelimeni oli edellisellä kerralla saatu kuntoon alle viikossa. Tällä kertaa ennuste oli huonompi. Soneran kaveri epäili, puhelin vaihdettaisiin vian toistumisen takia melko herkästi uuteen. Samalla kaveri varoitteli, että mahdollinen vaihto viivästyttäisi koko prosessia aika tavalla.

Liekö Soneralla ottaneet opikseen, sillä sain heti kättelyssä itselleni lainapuhelimen huollon/vaihdon ajaksi.


Lainapuhelin on ihan tavallinen nokialainen, sellainen simpukkamalli. Satun vaan olemaan kovin tykästynyt ja tottunut Sony Ericssoniini. Niin tottunut, että Nokian puhelimet eivät enää tunnu omilta. Lisäksi simpukkamalli on mielestäni viheliäinen ja puhelimen käytettävyys noin muutenkin ihan onneton.

Eniten minua kuitenkin kaivelee lainapuhelimen antenni, jota edellinen lainaaja on käyttänyt puruleluna. Yökh.

Om nom nom nom.

Muuttuva vartalo

Olen jossain vaiheessa aikaisemminkin sanonut, että tuntuu kummalliselta herätä joka aamu uuden vartalon kanssa.

Tuskailin pari viikkoa sitten, kun paras ulkoilutakkini ei enää mennyt kiinni. En ole viitsinyt ostaa uuta ulkoilutakkia vain raskausaikaa varten, sillä löytyyhän noita takkeja kaapista vaikka kuinka.

Lauantaina oli melko kurja keli ja ainoa vedenpitävä takkini on juuri tuo pieneksi jäänyt ulkoilutakki. Päätin pistää takin päälleni, vaikka oletin, ettei se mene sen paremmin kiinni kuin aikaisemminkaan.

Vaan eipä mitä! Takki sujahti kiinni aivan kuten ennenkin. Ja syykin oli loppujen lopuksi aika järkevä: vauva on siirtynyt ylemmäs, kohti napaa.


Note to self: Tästä ei tule muotiblogia. Ei ainakaan tällaisilla poseerauksilla ;)

Kyyneleitä kyllikseen

Ohhoh.

Olen aikaisemminkin, siis ennen raskautta, ollut joissain asioissa turhan tunteellinen. Olen ollut kova likka pillittämään hyvien mainosten ja herkkien leffakohtauksien takia, ja mm. niinkin kummallinen elokuva kuin Ville Vallaton (Dennis the Menace, 1993) saa minut aina itkemään vesiputouksen lailla (ei huolta, on minulla laadukkaampiakin ikisuosikkeja, kuten Paistetut vihreät tomaatit).

Mutta tätä tunteenpurkausta ei ehkä selitä mikään muu kuin hormonihyrskynmyrsky.

Telkkarista tuli juurin uuden Kadonneen jäljillä -ohjelman mainos ja minä vollotin jo ensimmäisten sekuntien aikana.

Aivan samalla tavalla vollotin alkuviikosta nähdessäni tämän brittiläisen T-mobilen mainoksen. Kyseinen mainos on jatkoa minua jo tammikuussa liikutaneelle mainokselle. Mahtava idea ja upea toteutus. Olisi ikimuistoista olla mukana.

Yrittänyttä ei laiteta

Vessanpöntön rikkoutuminen kiukuttaa minua edelleen kovasti. Rikkoutunut pönttö irvistää minulle joka kerta vessassa käydessäni.

Vähän samalla tavalla kuin halkeama silmälasieni linssissä muistuttaa itsestään jokaisena päivänä. Linssinkin halkeama oli yhden aamutoheiloinnin tulos. Tämä tohelointi tosin kävi jo helmikuun puolella.


Halkeama on kyllä todella pieni, sitä tuskin huomaa (toivottavasti), mutta minua se kaihertaa.

Takaisin kuitenkin pönttöilyyn. Mies oli selvittänyt kansiasiaa ja ilmeisesti pöntön vesisäiliön kansi maksaa lähes yhtä paljon kuin uusi pönttö.

Näitä tällaisia juttujahan varten on kotivakuutukset, mutta kokeilin vielä toista lähestymistapaa. Kirjoitin pönttövalmistajalle sähköpostia, jossa kuvasin tapahtuneen ja kysyin neuvoa.

Tämähän voi olla ihan hakuammuntaa, mutta parhaimmassa tapauksessa valmistajalta voisi saada halvalla korvaavan kannen. Ei kysymisestä ainakaan haittaa voi olla.

Äitienpäivää

Hyvää sellaista!

Lähdemme tästä kohtsillään miehen vanhempien kanssa syömään.

Äitienpäivän kunniaksi vatsassani kovaa vauhtia kasvava poju on ilakoinut oikein olan takaa. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niin vauva ilakoi navan takaa ja takana.

lauantai 9. toukokuuta 2009

Painaako ikä vastuuta enemmän?

Mies oli sattuneesta syystä perjantaina pitkästä aikaa ajelemassa moottoripyörällään.

Illalla jutellessamme mies ihmetteli, kuinka voikaan ikä tehdä tepposet. Hän kun ei uskaltanut läheskään yhtä huimapäiseksi kuin viime syksynä, jolloin viimeksi oli pyörän selässä.

Onko lähestyvä 35 vuoden rajapyykki saanut miehen mietteliääksi vai painaakohan isyyden tuoma vastuu vielä enemmän?

Ei parane nuolaista ennen kuin tipahtaa

Sananlaskuissa piilee yllättävän paljon viisautta.

Asuntokaupoilla on hiljaista. Asuntoamme havitellut, mutta sairaalaan joutunut ja sieltä toipunut ostaja on kadonnut maan päältä. Toinen ostajaehdokas neuvottelee rahoituksesta, joten myynnin suhteen ei ole aihetta vaipua synkkyyteen.

Synkkyys meinasi iskeä, kun pyörärahoja ei alkanut kuulua. Syy oli kyllä ymmärrettävä, ostaja oli joutunut sairaalaan eikä tämän tuoreella tyttöystävällä ollut oikeutta tileihin. Odottelimme kärsivällisesti ja sairaalasta päästyään mukava ostaja ottikin välittömästi yhteyttä ja pahoitteli maksun myöhästymistä.

Vaan eipä silti kuulunut rahoja eikä sen puoleen sitä kirjallista tarjoustakaan asunnostamme. Ostaja kirjaimellisesti katosi maan päältä alkuviikosta. Ei enää niin kovin mukavaa.

Mieheni otti jälleen kerran yhteyttä ostajan tyttöystävään, jonka nimiin pyörä oli laitettu. Tyttöystävä kuulosti hiukan kummalliselta ja tarjosi ainoaksi vaihtoehdoksi, että mieheni tulisi noutamaan moottoripyöränsä pois. Hänellä kun ei ollut varaa maksaa sitä.

Miestäni odotti perjantaina pyörää noutaessaan lohduttomasti itkevä nainen. On ilmeisesti käynyt niin, että tämä pyörämme "ostaja" (jäljempänä tyyppi) ei ollutkaan liikkeellä ihan puhtain paperein. Ei meidän eikä tyttöystävänsä suhteen.

Tyypin nimi oli tekaistu (tai no, samalla nimellä löytyy henkilö, jolla on saman alan yritys, millä tyyppi kertoi työskentelevänsä), samoin veljen ja äidin nimet olivat tekaistut. Tyypin tyttöystävä kertoi, että samalla, kun katkesi yhteys tähän mieheen, katkesi myös yhteys tämän sukulaisiin.

Mieheni sai pyöränsä takaisin ja se on nyt jälleen hänen nimissään. Pyörä vaan ei ollut enää samassa kunnossa kuin kuukautta aiemmin. Se oli paremmassa kunnossa, paremmassa kuin mieheni ostaessa pyörän.

Moottoripyörä oli selkeästi tuunattu myyntikuntoon, mutta tyypin tyttöystävä oli pistänyt myyntihommissa hanttiin, kun ei maksuakaan oltu suoritettu meille. Saimme siis onneksi omamme pois ja vähän enemmän.

Tämän tyypin tyttöystävä kuitenkin oli kärsinyt enemmän, niin taloudellisesti kuin henkisestikin. Hän on ymmärrettävästi aivan ymmällään ja rikki. Henkilö, jonka kanssa hän oli ollut (ilmeisen lyhyessä) parisuhteessa ei ollutkaan se, joksi itseään väitti. Ja kaiken päälle nainen oli ostanut tälle vaikka mitä. Liikkeellä on tainnut olla ihan ammattihuijari.

Sanomattakin on selvää, että tyttöystävä on tehnyt tyypistä rikosilmoituksen. Me ilmoitamme asiasta poliisille maanantaina, vaikka emme olekaan mitään varsinaista tappiota kärsineet.

Mutta kaikkea sitä tapahtuukin. Ei kai enää parane luottaa ihmisten vilpittömyyteen. Onneksi huijarityypin tyttöystävä oli rehellinen. Sääliksi vaan käy tätä naista, joka on saanut kärsiä niin kovin.

perjantai 8. toukokuuta 2009

Valokuvatorstai - Kaksoisolentoni


Valokuvatorstaissa on tällä viikolla aiheena kaksoiolentoni. Kuvassa kaksi melkein samanlaista räpylää, ystäväni (vasemmalla) ja omani (oikealla).

Olisimme saaneet kolmannenkin samanlaisen jalan kuvaan, jos toinenkin kaksosista oli paikalla. Onneksi kuitenkin me jalkakaksoset olimme läsnä.

Kuva on otettu elokuiselta mökkireissulta vuonna 2007.

Lisäys 9.5.: Laitoin vielä linkin Mersun blogiin.

torstai 7. toukokuuta 2009

Neuvolassa 7. toukokuuta

Tänään oli taas neuvola. Sydänäänet kuuluivat jälleen selkeästi. Vauva tosin osoitti ponnekkaasti mieltään potkimalla juuri kuulostellessamme sydänääniä. Niin sitä pitää, poju! Näytä niille, ettei sinun reviirillesi niin vaan tulla.

Käynti tuntui tällä kertaa harmikseni kovin rutiininomaiselta. Pissanäyte (puhdas), punnitus (lisää painoa), hemoglobiini (138), verenpaine (liikaa), sydänäänet (whutump :)), sf-mitta (keskellä käyrää), uusi verenpaine (vielä enemmän), todistus (Kelaa varten) ja verenpainekortti (minua varten).

En oikein edes tiedä, miksi minulle jäi tästä neuvolakäynnistä niin kumma olo. Ehkä neuvolan tädillä oli huono päivä tai sitten minun mielialaani vaikutti aamun hässäkkä. Ehkä emme vain ole aamuihmisiä.

Raskaus on jo niin pitkällä, että Kelan paperit voi pistää eteenpäin. Samalla täyttelin myös lapsivakuutusvarauksen Tapiolaan. En tiedä Tapiolan linjasta, mutta pahoin pelkään papereiden tulevan bumerangina takaisin, sillä vastasin "kyllä" kysyttäessä korkeasta verenpaineesta.

Pönttö rikki ja Aimolla liikaa paineita

Aamulla ei ole aina ihan terävimmillään. Tämä tuli varsin selvästi todistettua tänään, kun laittauduin valmiiksi.

Meillä on pienessä kylpyhuoneessamme pöntön yläpuolella kapoinen kaappi, jossa on kaiken maailman tököttiä ja purnukkaa. Olen vallannut kaapin viidestä hyllystä neljä, mies on omine tuotteineen (pääosin parranajoon liittyviä juttuja) ajettu ylimmälle hyllylle ihan fyysisten ominaisuuksiensa takia.

Meikattuani otin kaapista uudet kertakäyttöiset piilolinssit, joita myöskin säilytetään pöntön yllä kaapissa. Laittaessani piilarilaatikkoa takaisin kaappiin, tuli miehen hyllyltä after shave -purkki sukkana alas. Kaapin ainoa lasipurkki. Suoraan pöntön vesisäiliön päälle.


Purkille ei luonnollisestikaan käynyt mitään, kun taas pönttö yhtä luonnollisesti oli vastaanottavana osapuolena. Ja pirulauta. Yläpuolen kuvan perusteella vaurio näyttäisi olevan "vain" muhkea halkeama. Tämä toinen kuva paljastaa kuitenkin karun totuuden.


Kas, pönttö ei vain haljennut, vaan siitä lähti ihan kunnon pala. Hetken aikaa suorastaan v*tutti niin, ettei veri kiertänyt.

Hetkellisen verenkiertohäiriön ja ylimääräisen aamuärsytyksen takia verenpaineeni oli ilmeisesti tavallista korkeammalla, sillä sain neuvolassa aikaiseksi tökeröt lukemat. Neuvolan täti komensi minut seuraamaan verenpainetta ja sain lempeähkön saarnan.

Töissä totesimme (nais)porukalla, että pöntön rikkoutuminen oli selkeästikin mieheni syytä. Ja miksei olisi. Hänenhän hyllyltään oli pudonnut hänen after shave -purkkinsa. Huokaus.

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

"No, se johtuu siitä, että sä olet raskaana..."

Intoilin eilen varsinaisessa blogissani siitä, että olin täyttänyt veroehdotukset reippaasti etuajassa. Viime vuonna kun kiikuttelin kirjekuoria verokarhulle viimeisenä mahdollisena hetkenä.

Intoilin samasta asiasta myös Facebookin puolella, missä minut kuitenkin ammuttiin alas:

"Aimo, toi on vaan keskiraskauden aktiivisuutta, kyllä se siitä hyytyy... (nimerkillä kateellinen moisesta aktiivisuudesta)."

Haikaillesani töissä iltapäiväkahvilla jäätelön perään, sain kuulla, että se johtuu raskaudestani.

"Aimo on nyt siinä vaiheessa."

Aha, okei. En siis näemmä saa tehdä mitään ilman, että se liittyy raskauteen. Eivät nämä kommentoijat sitä tietenkään pahalla, mutta minulle tulee sellainen tunne, että minut kutistetaan raskauteen.

Aivan kuin en voisi tehdä mitään ihan vaan siitä syystä, että olen minä. Aivan kuin muiden mielestä raskaana ollessani kaikki tekoni kumpuaisivat tilastani.

Tarkoittaako tämä sitä, että saisin kiukutella ja käyttäytyä huonosti, hullutella ja olla toisinaan ihan sekopäinen, siivota tuulispäänä ja olla aktviinen - kaikki menisi raskauden piikkiin. Aivan kuin olisin tilapäisesti heikkopäinen, sellainen, jolle sallitaan kaikki vain siitä syystä, ettei tämä voi itselleen mitään.

"No, se nyt vaan on tuollainen, koska se on raskaana."

Aika pelottava ajatus. En ainakaan omasta mielestäni ole merkittävästi muuttunut tai muuttanut käytöstäni - en hyvässä enkä pahassa. Enkä varsinkaan tee järjettömyyksiä, kuten veroehdotuksen täyttämistä hyvissä ajoin, vain raskauteni takia.

tiistai 5. toukokuuta 2009

Voiton puolella

Huomenna tulee täyteen 22 viikkoa. Siis puolen välin yli ollaan menty.

Oikeastaan tuntuu, että odotuksen puoliväli on ylitetty kuin varkain. Tästä homma tietenkin menee hiukan totuttua jännemmäksi, mutten siltikään voi kuin ihmetellä, miten nopeasti tähän on tultu.

Turvotusta minulla on ollut silloin tällöin. Etenkin iltaisin. On ollut oikeasti hetkiä, jolloin en ole tunnistanut omaa naamatauluani peilistä (Mervi Nykänenkö se siellä?).

Liikunta ja veden juominen auttavat, mutta edessäni taitaa olla - hmmmm - mielenkiintoinen kesä.

Olen käynyt kävelyllä ja jumpissakin. Kaikista parhaimmat (ja hikisimmät) jumpat joudun kuitenkin jo jättämään väliin, sillä syke ei saisi kohota yli 150. Olenkin käynyt ahkerasti pumpissa ja huomenna menen keppijumppaan, jos vain ehdin.

Iloisena olen myös huomannut, että kuntoni on pysynyt jotakuinkin entisellään. Juoksulenkin ensimmäinen kierros urheilukentällä (pupujen seurassa!) meni entiseen tapaan. Sen enempää kierroksia en sitten olekaan kokeillut, sillä syke alkaa huidella liian korkealla. Huokaus.

Vartalon muutoksissa on vieläkin totuttelemista. Nyt kun vauva liikkuu enemmän ja voimakkaammin, on vatsankin kasvu jotenkin luonnollisempaa. Silti tunnen olevani toisinaan enemmänkin läski kuin somasti raskaana. Ja toisinaan taas yllätän itseni ihailemasta pyöristynyttä masuani.

Ehdottelua

Täytin juuri verohdotukset, meidän molempien. Viikon verran panttasin hommaa kuvitellen (ja muistellen viime vuotta ilmeisen väärin), että se on kamalaa puuhaa.

Nyt on liiton maksut, kotitalousvähennykset sekä kodin ja työpaikan väliset kulut korjattu. Eikä koko touhuun mennyt tarkastuksineen ja puhtaaksikirjoittamisineen kuin alle puoli tuntia.

Mieheltä pyysin lopulta omaan paperiinsa allekirjoituksen ja sain palkaksi hellän taputuksen päälaelle. Onkohan kirjanpitäjillä yhtä lempeä kohtelu?

maanantai 4. toukokuuta 2009

Potku jos toinenkin

Hitto vieköön, tämä lapsi on kova poika potkimaan.

Töistä tultuani söin ja kävin pötkölleen hetkeksi. Ei tietoakaan lepohetkestä, sillä mahassa alkoi sellainen samba, etten saanut millään unta. Potkut olivat jo niin voimakkaita, että ihan kipeää teki.

Yhden tiukan potkun jälkeen oli pakko vetäistä maha paljaaksi ja tarkistaa, näkyvätkö potkut läpi, sillä sen verran ärhäkkänä vauva kävi. Ja näkyiväthän ne. Ihan selkeästi paljaalla silmällä oli nähtävissä, kuinka maha kupli.

Mies oli pakko pyytää Messengerillä katsomaan. On nimittäin muutaman kerran käynyt niin, että huutaessani miestä kokeilemaan vatsaani, on vauva säikähtänyt ja ollut sitten ihan hipihiljaa, kun mies on yrittänyt tunnustella potkuja.

Molemmilla oli naurussa pitelemistä, kun kyttäsimme mahaani. Onneksi vauva kuitenkin näytti temppunsa myös isukilleen. Viime viikolla mies tunsi ensimmäistä kertaa vauvan liikkeet ja nyt tällä viikolla hän sitten näkikin ne. Huvittava juttu.