perjantai 31. heinäkuuta 2009

Mustat sukat

Ei, tarkoituksenani ei ole kirjoittaa parisuhteesta ja mustasukkaisuudesta, vaan tästä kamaluudesta:

Kuvassa olen jo onneksi puolivälissä urakkaani, korissa on paritetut sukat.

Sukkien lajittelu on vihonviimeistä puuhaa. Jos minulle on joskus (todella harvoin) hankalaa lajitella puhtaat pyykit kaappiin, on sukkien lajittelu ja paritus vielä hankalampaa.

Usein pistän miehen tähän puuhaan. Hän jaksaa tunnollisesti etsiä sukille niiden oikeat parit esimerkiksi telkkaria katsoessaan. Minulla palaa käämit mustien sukkien kanssa melko nopeasti.

Eikä sekään auta, että joissakin sukissa on tunnisteet, kuten esimerkiksi näissä viikonpäiväsukissa.


Niistä kun useimmiten löytyy juuri tällä tavalla yksi maanantai, yksi tiistai, kaksi erilaista keskiviikkoa, yksi perjantai sekä yksi sunnuntai.

Kiireinen viikko

Olen tällä viikolla hoitanut ainakin miljoona asiaa. Onneksi on ollut loma!

Alkuviikosta riensin hakemaan anoppia lentokentältä. Jonkinlainen kohtalo pitää olla pelissä, kun anoppi saapuu lennolla AY 666. Oli kuulemma ollut antoisa reissu - ensimmäinen ulkomaanmatka yli kymmeneen vuoteen. Niin sitä pitää!

Keskiviikkona käväisin Helsingissä. Nautin kuumasta kelistä (äidilläni olisi sanavalinnasta huomauttamista) sekä hyvästä shoppailu- ja lounasseurasta. Jäälaten kanssa nautittu Café Esplanadin turkinpippurimarenki oli muuten yllättävän makoisa. Suosittelen.

Hyvää lounasseuraa on ollut tällä viikolla tarjolla myös tiistaina ja torstaina. On ollut todella virkistävää nähdä kavereita.

Loppuviikosta automme pääsi huoltoon J. Hynyselle. Valitettavasti kyseessä ei ollut itse herra Kotiteollisuus, vaan ihan tavallinen autokorjaamon omistaja. Suurin toivein kävin kuitenkin auton viemässä huoltoon.

Ajamillamme kilometreillä pitäisi kyllä ihan vakavasti harkita diesel-peliä, jos en ihan väärin muista, oli mittarissa noin 130 000 kilometriä ostaessamme auton alkuvuodesta. Nyt kilometrejä on kertynyt 160 000.

Vuokrakämppäasiakin on saatu hoidettua tänään. Saamme avaimet uuteen asuntoon 14. elokuuta, joten tässä on hyvin aikaa pakata ja suunnitella muuttoa.

Tänään kävin myös kokeilemassa asahi-jumppaa puistossa. Olin jo keväällä bongannut jumpan eräästä tapahtumakalenterista ja lyllersin jumpalle ilmoitettuna ajankohtana. Ihmettelimme ohjaajan kanssa, ettei jumpan lähetessä siitä ollutkaan tapahtumasivuilla tarkempaa tietoa kuin päivämäärät ja nimi.


Kuvakaappaus täältä.

Kävikin sitten niin, että olin ainoa asahiin tutustuja, joten sain yksityisopetusta. Ohjaaja vielä huomioi mukavasti nykyisen tilani ja teimme minulle soveltuvia liikkeitä. Asahi vaikutti oikein mukavalta ja rauhalliselta lajilta. Täytyy pistää korvan taakse (onneksi asahissa ei tehty niin vaikeita liikkeitä).

Onneksi olen saanut hoidettua asioita hyvissä ajoin, sillä kesäloman viimeinen viikko on kohta lopuillaan. Maanantaina ja tiistaina olisi tarkoitus näyttää naamaa (ja mahaa, tietenkin) töissä, sitten alkaa äitiysloma. Hurjaa!

torstai 30. heinäkuuta 2009

Aamupala iltapalaksi

Mies täyttää huomenna 35 vuotta. Hänellä on takanaan raskas työviikko: joka päivä töitä aamusta iltamyöhään. Sitten vielä kävi niin, ettei mies voikaan pitää huomista vapaapäivää, vaan joutuukin töihin.

Olin suunnitellut huomiselle rauhallisen aamun ja aamupalaksi synttäriyllätyksen, mutta aamupala vaihtuikin iltapalaksi.

Tyrkkäsin miehen suihkun puolelle ja valmistelin iltapalan. Käyhän se näinkin.

Huomiotavaa iltapala-asetelmassa on kaukosäätimien sijainti (alempi kuva). Saanen huomauttaa, että ne ovat miehen paikalla. Tiedän, olen erityisen jalo ;)


Lahjaksi mies sai Lahti-paidan (ostin sen samalla, kun ostin isyyspakkauksen paidan) sekä kirjan, jota hän oli silmäillyt kesälomareissullamme.

Huomenna hoidettavien asioiden listalla on vuokrasopimuksen tekeminen. Päätimme alkuviikosta ottavamme sen kalliimman tilavan asunnon ja huomenna olisi tarkoitus hoitaa homma niin sanotusti kotiin.

Olen siis lähes yhtä ahkerasti pakannut kuin mies on paiskinut töitä. Pakkaamisen lomasta en enää taipunut leivontapuuhiin, joten kinuskikakku (miehen suosikki) on ostokakku. Oli muuten yllättävän hyvää - ihan pelottaa jäädä yksin kakun kanssa kotiin huomenna.

Isyyspakkaus

Olen aloittanut kasaamaan isyyspakkausta, jonka annan tuoreelle isälle sitten, kun vauva on syntynyt.

Tavarat pakkaan tällaiseen tilavaan peltirasiaan, vähän niin kuin ensiapupakkaukseen. Täytyy kyllä tunnustaa, että rasia on ajateltu jatkokäyttöön enemmän minulle kuin miehelleni. Olin jo kassalla maksamassa pahvista lahjapakkauslaatikkoa, kun kuulin hinnan, jota ei oltu merkattu mihinkään.

Meinasin pökrätä tajutessani, että Sokos pyytää pahvilaatikosta 13,90. Laatikko jäi kassalle ja menin kiertelemään kodintarvikeosastolle. Sieltä mukaani tarttui peltirasia, joka hinnaltaan on kyllä pahvilaatikkoa kalliimpi, mutta huomattavasti pitkäikäisempi.

Laatikkoon olen saanut toistaiseksi nämä tarvikkeet:

- "Moi, lahtelaista" -t-paita, sillä mies on tehnyt ties kuinka monennen polven lahtelaista.
- Sisu-aski, sillä tuore isä tarvitsee sisua. Lisäksi tämä on ollut yksi nimivaihtoehdoistamme.
- Suklaasikari, sillä mies ei tupakoi. Sikarin tosin toin jo maaliskuussa Torinosta.
- Kari Hotakaisen Klassikko, sillä mies tykkäsi elokuvasta valtavasti.


- Miesvälineitä eli avaimenperäpuukko ja monitoimityökalu sekä korvatulpat sillä puukkoa ja monitoimityökalua mies on toivonut ja korvatulppia hän (ja minä myös) saattaa tarvita.
- Ensimmäinen Himaset-sarjakuvakirja, sillä se on yksinkertaisesti aivan tolkuttoman hauska. Sarjan toinenkin kirja on ilmestynyt ja sen voi hommata sitten myöhemmin.


Lisäksi pakkauksessa on pistaasipähkinöitä, sillä mies tykkää niistä aivan hulluna.

Olen yrittänyt vielä etsiä miehelle solmioneulaa ja kalvosinnappeja, sillä miehellä ei sellaisia ole. Ovelana likkana kävelytin miehen eräänä päivänä Sokoksen koruosaston kautta ja vien hänet räpläämään solmioneuloja ja kalvosinnappeja. Sen verran sain selville, ettei mies halua ihan perussettiä (huh, onneksi ei kultaa) ja miehen mielestä näissä pitäisi olla jokin juju. Niiden pitäisi olla äijämäiset, sellaiset hiukan rosoiset.

Juju. Äijämäiset. Helpommin sanottu kuin tehty. Tuon käynnin jälkeen kaikki solmioneulat ja kalvosinnapit ovat ihan tylsiä. Mistä löytäisin sen jujun?

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Mökkitunnelmia

Viikko mökillä pohjoisessa meni nopeasti. Paljon lukemista: kauhua, jännäreitä sekä vatsalihakset kipeinä Niilo Pielisiä ja Baby Bluesia. Baby Blues oli suurina annoksina oikein mojova perhevalmennus - suosittelen. Pieliset taas, voi herran tähden, niistä kyllä riittää riemua. Pötkötimme sängyssä luimme sarjiksia ja nauroimme mahat kippurassa.

Söin mansikoita koko kesän verran. Ostimme yhteensä 20 kiloa mansikoita, jotka isäni kanssa perkasimme ja söimme. Pakastettavaksi ei jäänyt yhtään. This week, I ave been mostly eatin' strawberries (The Fast Show).

Lämmitimme melkein joka ilta saunan. Uskaltauduin löylyihin pitkän tauon jälkeen. Ja kyllä tekikin hyvää.

Uimaan en kyllä tohtinut mennä. Talviturkki on siis vielä heittämättä tältä (ja viime) kesältä.

Mies teki vauvan sängyn päälle asetettavan hoitotason, joka nyt odottelee täällä kotona viimeistä silausta ja ahkeraa käyttöä.

Hoitotasosta tuli hurjan hieno ja näppärä. Mies on kovin kätevä käsistään ja sai rouvansa kovin iloiseksi.

Iloa riitti myös mäyräkoirasta. Oli hauska seurata pennun intoilua mökkimaisemassa, mehiläisten (!) jahtaamista ja rapsutella koiraa telkkarin ääressä.

Vaan kuka voisi antaa selityksen tälle?

Koira iski vanhempieni autonrenkaiden kimppuun apinan raivolla. Jokainen rengas tuli järsittyä ja nuoltua.

Apinamaisen koiran raivolla ja tarmolla. Mistähän moinen käytös?

Ainakin renkainen järsiminen oli ilmeisen uuvuttavaa puuhaa. Lääh, lääh.

Aikataulu henkilökohtaiselle hygienialle


Taas löytyi omaa kivaa. Tarkalleen ottaen tuosta aikataulusta. Aika tarkkaan aikataulutettua hommaa tuo henkilökohtainen hygienia.

Tsihihih. Tisupesu. Tsihihih.

maanantai 27. heinäkuuta 2009

Sydämen muotoinen moka

Ostin kesälomareissulta kirjan. Tarkalleen ottaen kauhukirjojen kuninkaan Stephen Kingin pojan, Joe Hillin kauhukirjan Sydämen muotoinen rasia.

Olen lukenut kirjasta puolet ja minusta tuntuu, etten ihan vähään aikaan lue eteenpäin.

Ei, kirja ei ole huono. Se on varsin hyvin kirjoitettu ja mukaansatempaava - ainakin toistaiseksi.

Ongelma on siinä, että se on kauhua. Ongelma on siinä, että herään öisin kahden tunnin välein vessaan. Ongelma on siinä, että öiseen aikaan mielikuvitukseni laukkaa valtavaa vauhtia. Ongelma on siinä, että mieheni puku (ja kravatti) ovat matkalla pesulaan ja roikkuvat vaatekomeromme ovessa.


Kas, kirjassa kun päähenkilö ostaa huutokaupassa haamun, joka toimitetaan kuolleen miehen puvun mukana sydämen muotoisessa rasiassa. Eikä tämä haamu olekaan mikään kiva kaveri.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Mökkimaha ja muuta mukavaa

Olimme viikon verran kesämökkeilemässä. Rentoa oleilua, lukemista, saunomista ja paljon mansikoita.


Maha jaksoi mökillä hyvin. Supistelut tietty olivat mukana kuvioissa, ja öisin kävin pissalla vähintään kahden tunnin välein (onneksi on sisävessa). Saunaankin uskaltauduin melkein joka ilta.

Vauva esitteli reissun aikana kaikki taitonsa. Ensimmäinen hikkakin oli perjantaina. Istuin keinutuolissa mäyräkoira (sellainen karvainen, ei lasinen) mahani päällä nukkuen, kun huomasin koko koiran hytkyvän. Mahakin nytkähteli tasaiseen tahtiin. Koiralla ei ollut mitään hikkaa vastaan, mutta vauvan vaihtaessa asentoa, oli koiran mitta täysi. Jouduttuaan ison muljauksen tönäisemäksi se havahtui, mulkaisi mahaa ja vaihtoi paikkaa.

Mies teki vauvan sängyn päälle asetettavan hoitotason. Siitä tuli mahtava. On se helppoa, kun osaa.

Tulimme juuri kotiin ja hoitotaso oli laitettava heti paikoilleen. Hyvin passaa ja korkeuskin on hyvä selälle.

Pääskysestä ei päivääkään


"Oliko sulla sitä nitojaa?"

"Joo, on. Joudut kyllä vähän odottamaan, että voit käyttää sitä."


Ovat sitten pääskyset tehneet pesän ovelaan paikkaan.

Vattupuskassa on hyvä vartoa, että häiritsevimmät ihmisyksilöt häipyvät paikalta. Pesässä ei vielä ollut poikasia, mutta hautomishommiin saakka lintuset reissumme aikana näyttivät kyllä päässeen.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Tappajakani ja muita lemmikkejä

Lapsuudenkodissani on ollut mitä kummallisin kokoelma lemmikkejä ja kotieläimiä. Kesät vietettiin aina täällä mökillä, sillä molemmat vanhempani ovat opettajia ja opettajilla on tunnetusti pitkä vapaajakso (jota kesälomaksikin kutsutaan).

Ennen kuin olin edes syntynytkään, oli vanhemmillani 15 ankkaa. Juuri ne ankat, jotka meinasivat nokkia Pääministerin kuoliaaksi.

Koiria on ollut kaiken kaikkiaan kuusi, kaikki mäyräkoiria ja kolme niistä nimeltään Ami (yksi Ami-koirista tosin oli naapurissa asuvan siskoni perheen koira). Kissoja on ollut kolme, Lemmikki, Lempi ja Elsa. Undulaatteja ja yksi nymfipapukaijakin on ollut. Nymfipapukaija muuten osasi aivan selvästi sanoa "hieno v*ittu". Linnut eivät tietenkään tähän loppuneet. Hautomakaapissa on haudottu niin kanoja kuin hanhiakin.

Hanhemme, Paavo ja Mooses, muuten selvisivät teurastukselta huvittavalla tavalla. Kesä läheni loppuaan samaa tahtia kun ankkojen elinkaari. Kun teurastuksen aika tuli, lähdimme äitini kanssa tapahtumaa pakoon viereiselle paikkakunnalle. Tullessamme takaisin, läpsyttelivät hanhet meitä tavalliseen tapaan vastaan. Isä kertoi, ettei ollut hennonnut ottaa hanhilta nirriä pois, ne kun on olivat tavoilleen uskollisina seuranneet päät kiinnostuksesta kalleellaan isääni tämän teroittaessa vesuria ja järjestellessä paikkoja lintujen teurastusta varten. Hanhet pääsivät hengestään vasta seuraavan kesän päätteeksi ja uudelleenimeämisen jälkeen; jostain syystä Paisti ja Patee oli helpompi laittaa lihoiksi kuin Paavo ja Mooses.

Ja ne kanat, ne tykkäsivät olla samassa aitauksessa lampaiden kanssa. En tiedä huvittavampaa näkyä kuin lampaan selässä lekotteleva kana (taitaapa siitä olla jossain kuvakin). Eräänä kesänä meille nimittäin tuli hoitoon kolme karitsaa. Hauskoja otuksia, jotka on helppo innostaa juoksemaan. Opin sinä kesänä ainakin sen, että lampaan on vaikea pysäyttää vauhtiaan, kun se on lähtenyt juoksemaan loivaa rinnettä.

Niin, se tappajakani. Tappajakani-Sarista tämä kaikki oikeastaan lähti liikkeelle. Aamulla muistelimme jotain koirakommelluksia ja isäni muistutti tappajakanista, jonka olimme hankkineet eräänä keväänä Vallilasta jostain eläinkaupasta kääpiökanina. Annoin pupulle nimeksi Sari serkkuni tyttären mukaan, sillä tämä Sari oli mielestäni kaunein nainen ja siksi myös Sari oli kaunein nimi.

Kani kasvoi kääpiömitoista aivan valtavaksi. Se ei ollutkaan pieni suloinen kääpiökani, vaan sosiaalisesti kyvytön useamman kilon ärhäkkä jötkäle, joka tappoi kaksi kalkkunanpoikasta ja yhden harakan sekä yritti nirhata silloiset mäyräkoiramme. Todellinen tappajakani.

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Mökkielämää, mansikoita ja hääpäivää

Olemme siirtyneet mökkeilemään noin 500 kilometriä tavallista pohjoisemmaksi. Yleensä ajomatkaan menee karvan verran alle kuusi tuntia, mutta tänään teimme matkaa yli kymmenen tuntia.

Kävimme aamusta tekemässä kunniakierroksen Helsinki-Vantaalla, jonne tipautimme anopin. Sitten piipahdimme aamukahvivieraina miehen isoäidillä, virkeällä 85-vuotiaalla. Vasta sitten alkoi kunnolla mökkimatkamme.

Ajoin matkasta viimeiset sata kilometriä, miehen urhoollisesti hoitaessa ajohommat alkumatkasta (ja keskimatkasta). Sain tehdä urakalla ristikoita ja ottaa kunnon unet.

Herätessäni unilta huomasin miehen silittelevän masuani, jossa vauva innokkaasti möyri. Miehellä ja vauvalla oli jonkinlainen kumma keskustelu käynnissä: mies tökki ja silitteli mahaa ja vauva vastaili vaihtamalla asentoa. Jo on aikoihin eletty, varmasti keskustelivat minusta.

Mökin vaihtamisesta huolimatta tuli taas ostettua viisi kiloa mansikoita. Tällä kertaa satsi oli muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kiinteitä ja maukkaita. Olemmekin neljään pekkaan (mies, minä ja vanhempani) tuhonneet niistä valtaosan.

Niin, ja sellainen pikkujuttu: Tänään olemme olleet kaksi vuotta naimisissa. Meneepä aika nopeasti.


Minä en äiteliä puheita suvaitse.
Rakkaus on tekemistä.

Rakkaus on sitä että pitää sanansa

ja tulee ajallaan syömään.

Arja Tiainen
Runokokoelmasta Ruusu

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Lomasuunnitelmia

Miehellä on vain viikko kesälomaa. Tällä viikolla hänen piti olla lomalla, samoin kaksi viikkoa elokuussa, mutta työtilanteen takia nämä hänen lomansa on peruttu.

Jäljelle jää enää huomenna eli toisena hääpäivänämme alkava lomaviikko. Lähdemme huomenna Helsingin kautta Haapavedelle alkuviikoksi ja sieltä loppuviikoksi Ähtäriin.

Nyt on siis edessä pakkaaminen. Miksi se onkin joka kerta yhtä työläs ja tylsä homma?

Hetken aikaa lepäilen vielä, sillä takana on päivä mökillä ja mahani on vieläkin ihan täynnä ja turvoksissa. Oho, se olikin vauva!

Kuvassa mies ja Milla-neiti syöttävät mustikoita sorsille. Mökillä oli hyvää seuraa, hyvää ruokaa, viisi kiloa mansikoita, lettuja (korkattiin mansikka-limehillo) sekä tietenkin sorsia. Ihana päivä!

Rasvaa palaa

Voi kun rasvaa palaisikin lanteilta. Tällä hetkellä ainoat ahkerasti polttamani rasvat ovat purkeissa. Tarkalleen ottaen pumppupulloissa.

Raskausarpia välttääkseni olen rasvaillut itseäni ahkerasti aina suihkun jälkeen aamuin ja illoin. Rasvaa siis kuluu, ja purkkeja on oltava iso liuta.

Olen mieltynyt pumppupulloihin, sillä niistä on helppo annostella oikea määrä eikä tarvitse muistaa sulkea korkkia tai kantta.

Pumppupulloissa on kuitenkin yksi todella ärsyttävä puoli. Siinä missä kannellisen rasvapurkin pohjalta voi melkein nuolla kaiken rasvan (no hei, en nyt oikeasti nuole) viimeistä pisaraa myöten ja korkillisen rasvapurkin saa lähes tyhjäksi säilyttämällä sen ylösalaisin, on pumppupullojen tyhjentäminen loppuun asti huomattavasti vaikeampaa.

Tällä hetkellä minulla on neljä pumppupulloa käytössä, ja vaikka kuinka pumppaan hampaat irvessä ja hauis tulessa, ei niistä tule ulos kuin säälittävät nuhatipat.

Kahdesta toisesta purkista en pääse kulutusta seuraamaan muuten kuin toteamalla purkin olevan vielä varsin painava, mutta näistä kahdesta näen ihan selvästi, että tavaraa on vielä jäljellä. Ainakin näin paljon.

Miksei se tule ulos?

lauantai 18. heinäkuuta 2009

Hankintoja

Nyt on vauvalle sänky hommattuna.


Saimme työkaveriltani pari vuotta vanhan Brion pedin. Työkaveri halusi hyväkuntoisesta sängystä 60 euroa ja pisti kaupan päälle patjan, petarin ja pari froteelakanaa. Ei paha ollenkaan.

Äitiyspakkauksen laatikko on vielä tallella, joten vauva voi nukkua siinäkin aluksi, jos iso sänky tuntuu liian tilavalta.

Isompia hankintoja meillä ei nyt olekaan enempää. On turvakaukalo (kiitos, Ninni), yhdistelmävaunutkin löytyivät, on amme ja rintareppu (taas kiitokset Ninnille). Sitteriä emme aio heti hankkia, katsotaan, miten vauva viihtyy lattialla viltin päällä.

Vaatteita on ensitarpeiksi. Muita pienempiä juttuja pitää vielä hankkia, mutta ne hoidan sitten muuton jälkeen.

perjantai 17. heinäkuuta 2009

Perhevalmennuksessa 16. heinäkuuta

Asuntokauppojen jälkeen kävimme syömässä ja jatkoimme siitä sitten perhevalmennukseen.

Kaiken kaikkiaan pariskuntia oli tällä kertaa meidän lisäksi viisi. Aiheena oli synnytys sekä kivunlievitys lääkkein ja omin keinoin. Lisäksi puhuttiin isän tai tukihenkilön roolista synnytyksessä.

Meillä mies on tulossa synnytykseen mukaan. Ihan alusta saakka on puhuttu näin. Napanuoran leikkaamista mies vielä harkitsee, hän ei kuulemma hala satuttaa vauvaa tai minua. Täytyy vielä siis tolkuttaa, että napanuorassa ei ole tuntoa :)

Tällä kertaa perhevalmennus meni hiukan jouhevammin kuin viimeksi. Terveydenhoitajalla oli käsikirjoitus paremmin hanskassa, vaikka välillä ajatus hiukan katkeilikin. Terveydenhoitajalla on hyvin samankaltainen puhetyyli kuin mieheni isoäidillä. Mainitsin asiasta valmennuksen jälkeen miehelleni ja hän kertoi kiinnittäneensä samaan asiaan huomiota. Hassua.

Valmennuksessa käsiteltiin hyödyllisiä asioita, mutta ei varsinaisesti mitään uppo-outoa. Olin iloinen huomatessani terveydenhoitajan positiivisen suhtautumisen eri synnytysasentoihin ja kivun kestämiseen ihan ilman kivunlievitystä. Uskon terveydenhoitajan asenteiden heijastelevan synnytyssairaalankin linjauksia, vaikka eihän sitä tietenkään koskaan voi tietää millainen kätilö on vuorossa. Kuitenkin olen nyt luottavaisemmin mielin lähdössä synnyttämään, kun voin olla melko varma, ettei minua kahlita doupattuna puoli-istuvaan asentoon punnertamaan.

Saimme taas pohtia asioita äiti- ja isäryhmissä. Tällä kertaa listasimme toiveita tukihenkilölle. Nämä käytiin sitten yhdessä läpi. Miehillä oli arvattavasti listallaan paljon konkreettisempia asioita, naisilla taas pehmeämpiä. Yleistä huvitusta herätti miesten tehtävälistan videokuvaus, me naiset kun olimme ehdottomasti kieltäneet sen. Oma mieheni paljasti valmennuksen jälkeen, että erään isän mielestä se on hänen ainoa tehtävänsä synnytyssalissa. Heh.

Huomasin jälleen, että tilanteessa kuin tilanteessa, minua ei ilmeisesti voi olla ärsyttämättä. Ärsyynnyin nimittäin hiukan siitä, että kesäaika sotkee niin kovasti touhua. Meidän ryhmämme valmennus kestää tavallisen neljän kerran sijasta kolme kertaa ja osa asioista jää käsittelemättä. Mikä ihme siinä on, että kesäaika lamauttaa kaikki normaalitoiminnot? Lisäksi ärsytyskäyrää nosti uutinen synnytyssairaalan tutustumiskäyntien lakkauttamisesta. Meille tämä mahdollisuus vielä tarjotaan, ja käytämme sen kuluvan kuun lopulla enemmän kuin mielellämme. Kaikesta kyllä osataan säästää.

Kaupat tuli. Tällä kertaa ihan oikeasti.

Nyt on asunto myyty. Tai eilenhän sen jo myimme, kuuman ja hikisen päivän päätteeksi. Nyt olemme vähän aikaa melkein velattomia. Melkein velattomia siksi, että minulla on vielä opintolainaa ja miehen nimissä on autolainaa. Myyntivoitosta puolet hupeni välityspalkkioon ja luottokortteihin. No, onpahan sitten taas pelivaraa yllättäviä menoja varten.

Kiinteistövälittäjämme, todella mukava ja sydämellinen nainen, teki paljon työtä asuntomme myymisen eteen, joten hän on kyllä palkkionsa ansainnut. Silti ison summan maksaminen hirvitti. Olisiko sittenkin pitänyt myydä itse?

Kävimme katsomassa vuokrakämpän kakkosvaihtoehtoa, mutta se oli auttamattomasti liian pieni. Keskiviikkona tarkastamani asunto vaikuttaisi nyt parhaalta vaihtoehdolta, mutta siinä on edelleen kipukynnyksemme ylittävä vuokra. Sain kinuttua Avaralta vastausaikaa ensi viikkoon, mutta kohta alkaa olla aika tehdä peliliikkeitä.

Tästä asunnosta meidän on oltava ulkona 16. elokuuta mennessä. Siis neljän viikon päästä. Tosin olemme ensi viikon reissussa ja mies sen jälkeen viikot taas työreissussa aina elokuun loppuun asti. Peliliikkeille ei siis oikeastaan ole yhtään liikaa aikaa.

Onneksi huhtikuussa ottamani varaslähtö pakkaamisessa ei ole mennyt hukkaan. Nyt urakka vaan jatkuu hiukan hitaammalla tahdilla. Eilen pakkasin kaksi pahvilaatikkoa, toissapäivänä ja sitä edellisenä yhden. Eipähän ole tekemisestä pulaa, kun mies on työreissussa.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Puuhasta tulee lisää puuhaa

Ostin muutaman kilon mansikoita. Tarkoituksenani oli syödä niistä tänään valtaosa, mutta päätinkin toisin.

Ryhdyin pakastuspuuhaan. Peratuista mansikoista karsiutui iso osa (tarkalleen ottaen 690 grammaa), joten niille oli keksittävä jotain. Siispä hillopuuhaan.

Mansikka-limehilloa puolikkaalla Dansukkerin ohjeella.

Nektariini-mansikkahilloa omana sovelluksena, koska jääkaapista löytyi läjä nektariineja.

Eihän noista nyt montaa purkkia hilloa tullut, mutta ihan hauskaa puuhaa. Olisin tosin hiukan toivonut, että hillojen tekemisessä olisi ollut hiukan enemmän mystiikkaa.

Nyt vaan sitten lettuja paistamaan!

Perhevalmennuksessa 14. heinäkuuta

Minua jännitti mennä perhevalmennukseen ihan yksin. Jännitin tilannetta ja muita valmennettavia. Minulla oli muutenkin hiukan negatiivinen ennakkoasenne, olin varma, että valmennuksessa lässytettäisiin parisuhdehöpöhöpöä suut ja silmät täyteen. Jotenkin sellainen ei vaan istu minulle eikä meille. Olin myös varma, että muut parit olisivat ihan kummallisia.

Laitoin miehelle neuvolan vessasta tekstiviestin: "Perhevalmennus alkaa. V*ttu , jos nää on ihan juntteja." Mies vastasi tuttuun lyhytsanaiseen tyyliinsä:

Olin ainoana yksin, kuten pelkäsinkin. Lisäkseni valmennuksessa oli neljä pariskuntaa, kaksi jäi tulematta. Kaikki parit olivat ihan normaaleja, ei kummallisia eikä juntteja.

Yllätyksekseni valmennuksessa oli myös entinen opiskelukaverini. Emme ole nähneet iäisyyksiin, enkä ollenkaan tiennyt hänenkin odottavan. Vanhan tutun näkeminen rentoutti hiukan. Meillä tosin on hyvin samankaltainen huumorintaju ja valmennuksen jälkeen juteltuamme, totesimme meillä olleen samanlaiset ennakko-odotukset valmennuksestakin. Loimme useasti merkitseviä katseita.

Valmennuksen aluksi, esittelykierroksen jälkeen, terveydenhoitaja kertoi jaetusta vanhemmuudesta. Ihan suloista, mutta hyvin tuttua tekstiä. Olin hiukan kummissani, että hän luki asiat hiukan takellellen suoraan paperista. Oli kuin hän olisi hukannut koko valmennuksen käsikirjoituksen, vaikka kertomansa mukaan hän on ollut alalla 12 vuotta.

Jaetun vanhemmuuden jälkeen meidät jaettiin kahteen ryhmään, yhdessä keskustelivat äidit ja toisessa isät. Saimme jutella raskauden kulusta tähän asti, aika nopeasti kuitenkin siirryimme puhumaan ruoasta ja muiden - erityisesti työkavereiden - suhtautumisesta raskauteen ja ulkonäön muuttumiseen. Oli hauska tuulettaa ajatuksia samankaltaisessa seurassa.

Seuraavaksi terveydenhoitaja laittoi esille vahvuuskortteja, joista meidän tuli valita yksi vahvuus kuvaamaan puolisoa. Minä sain valita mieheni vahvuuden lisäksi myös oman vahvuuteni. Miehelle valitsin vahvuudeksi rauhallisuuden, itselleni otin "osaan tehdä asioita itsenäisesti". Valitut kortit käytiin sitten ryhmässä läpi. Onneksi tämä osuus oli pian ohi ja siirryimme keskustelemaan synnytyksen kulusta.

Kun synnytys oli käyty läpi, oli aika lopetella. Ensi kerralla eli tulevana torstaina on tarkoitus käydä läpi synnytystä tarkemmin (voi luoja, toivottavasti ei videota), kivunlievitystä ja tukihenkilön roolia synnytyksessä. En voinut olla ajattelematta, että tämän selostuksen jälkeen olisi ihan hyvin voinut kysyä synnytystoiveet, joita meiltä kysyttiin jo yli kuukausi sitten. Ehkä sitten olisi ollut hiukan enemmän kirjoitettavaa.

Valmennuksessa ei ollut varsinaisesti mitään uutta ja pelkäämääni höpöhöpöä ihan tarpeeksi (mieheni olisi varmasti kiemurrellut tuskissaan). Torstaina sitten uudestaan.

Neuvolassa 13. heinäkuuta

Neuvolassa meni taas lupsakkaasti. Kaikki arvot oli ihan kohdillaan, hemoglobiinikin 135. Kyselin alkukuun pissanäytteen perään. Siitä kun ei koskaan soitettu minulle. Se, kuten tällä käyntikerralla liruttamani näyte, oli ihan puhdas.

Verenpaineesta juteltiin taas. Tälläkin kertaa minulla oli mukana oma rannemittarini. Neuvolan täti ei ensin uskonut sen luotettavuuteen. Mittasimme ensin neuvolan käsivarsimittarilla, sitten neuvolan lainamittarilla, joka oli myöskin käsivarsimallia. Viimeiseksi mittasimme minun mittarillani. Kaikilla kolmella mittarilla saatiin samat tulokset, joten sain tälläkin kertaa synninpäästön.

Kysyin myös supistuksista. Kuulemma ei ole aihetta huoleen, ellei nyt sitten todella kipeitä supistuksia tule ihan koko ajan. Neuvolan täti sanoi jotenkin kummallisesti, että kohta ne supistukset loppuvat ja sitten niitä odotellaan.

Olisiko se tässä?

Vuokrakämppämme, nimittäin.

Kävin katsomassa Avaran vuokra-asuntoa, joka oli tilava ja valoisa. Oli muuten mukava päästä katsomaan asuntoa ihan yksinäni, sain vain avaimet ja ajo-ohjeet Avaran toimistolta. Uudehkosta kämpästä löytyi kaikki, mitä toivoa saattaa sekä tarpeeksi tilaa sohvallemme. Ei paha. Paitsi tietenkin vuokra.

Mies on edelleen työreissussa, joten otin käynnille mukaan kameran, mutta kuvaamisesta ei tullut mitään. Oli unohtanut kameran akun kotiin latautumaan. Puhelimenkin akku oli loppumaisillaan, joten en viitsinyt tuhlata sitä kuvaamiseen.

Huomenna menemme mieheni kanssa katsomaan hiukan halvempaa ja pienempää Avaran asuntoa. Tässä kämpässä on kuitenkin hiukan vähemmän hyviä puolia. Asumisratkaisuna vuokraaminen on meille väliaikainen, joten mitä vähemmän maksamme vuokraa, sen parempi. Haluan kuitenkin kodin siksi vähäksikin aikaa, kun asumme vuokralla.

Puhelimen ja kameran akkujen lisäksi omat akut ovat hiukan vähissä. Päätä särkee ja viimesyksyinen niskavaiva nostaa taas päätään (pun intended). Lähden kuitenkin tästä vielä liikenteeseen hakemaan housuja perjantain hautajaisiin. Ainoat mustat mammahousuni ovat rentoa shortsimallia ja hameet taas lyhyttä trikoota. Ei ihan soveliasta hautajaispukeutumista, eihän.

tiistai 14. heinäkuuta 2009

Verhotanko, valtakunta verhotangosta

Ostaja sitten kävi eilen. Ihan mukava nuori nainen mukanaan kaksi veljeään ja valtavan suloinen pikkutyttö.

Hiukan hämmästelin väenpaljoutta, ei kai nyt mittojen ottamiseen tarvita kolmea aikuista. Asuntokaan ei kuitenkaan ole koolla pilattu. Ihan hauskaa meillä kuitenkin oli, juttu luisti ja mitat tuli otettua.

Ostaja haluaisi ostaa makuuhuoneemme vaatekaapin. Lupasin miettiä sille hinnan, vaivaksihan tuo kaappi meille on, kun muutamme. Tykkään kyllä itse kaapista kovasti eikä samaa mallia ole enää saatavilla, joten hiukan olen harmissani. Mieheni puolestaan hihkui innoissaan, kun tavoitin hänet työreissulta, sillä kaapin myyminen tietää hänelle vähemmän kantohommia.

Kantopuolen takia ja miehen erityisestä pyynnöstä tarjosin ostajalle myös pesutorniamme. Ymmärrän kyllä miehen pointin tässä(kin) asiassa, pesukone ja kuivausrumpu ovat varsin keljuja muutettavia. Oma ehtoni myymiselle oli, että saan heti uuden pesukoneen. Pesutorni ei kuitenkaan ainakaan vielä mennyt kaupaksi.

Yhtä asiaa en vieläkään ymmärrä, vaikka minulla on ollut sitä tovi aikaa sulatellakin (ajatella, vain yhtä asiaa). Ostaja oli sitä mieltä, että meidän tulisi jättää olo- ja makuuhuoneen verhotangot. Siis häh? Kyseessä on siis ihan oikeat verhotangot, jotka ovat irtonaiset, ei siis sellaiset kappamallin kiinteät rotjakkeet.


Ei siinä mitään, en käy taistelemaan verhotangoista, jotka on ostettu Ikeasta ja jotka ovat kustantaneet noin kymmenen euroa kumpainenkin. Kummastelen vaan, sillä en ole koskaan kuullut, että irtotangot kuuluisivat asuntokauppaan. Kiinteät kalusteet, check. Kiinteät kodinkoneet keittiössä, check. Mutta verhotangot? Mitä vielä pitäisi jättää? Hammasmukit ja taulut? Seinäkellot ja kattolamput?

Kummastelen ihan siitäkin syystä, että verhotangot ovat tietyssä mielessä osa sisustusta - tosin tähän asuntoon, mutta osa sisustusta kuitenkin.

Huomenna menen katsomaan taas uutta vuokrakämppää. Tähän mahtuisimme varmasti, mutta vuokra on aika karmiva. Tarjolla olisi myös hiukan halvempi asunto, mutta se on vastaavasti pienempi neliöiltään. Tätä pienempää asuntoa en pääse katsomaan, mutta toivottavasti saan huomenna edes pohjapiirroksen.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Pitäis ja tarttis

Kaikkea pitäisi ja tarvitsisi tehdä. Nyt ei vaan oikein irtoa.

Väsy painaa vieläkin. Viime viikolla näihin aikoihin minulla oli vetämätön fiilis häistä, tällä viikolla syynä on rippijuhlat ja ensi viikolla ilmeisesti sitten olen uuvuksissa hautajaisten jälkeen.

Huomenna tulee asuntomme ostaja käymään. Hän haluaa ottaa joitakin mittoja (asunnosta, ei onneksi minusta). Jos voisin ottaa tällaiset asiat rennosti, en välittäisi pyykkikasoista tai pienestä epäjärjestyksestä, vaan laskisin ostajan mittanauhoineen meille vailla huolta.

Vaan minäpä tunnen itseni eikä minulle yksinkertaisesti käy päinsä laskea vierasta ihmistä kotiini (niin kauan kun tämä vielä on kotini) ilman, että olen siivonnut. Siispä viikkailen pyykkejä kaappiin kiroillen, että kyseinen askare pitäisi aina hoitaa pois päiväjärjestyksestä saman tien. Yhtä lailla kiroillen tartun huomenna imuriin, ja harmittelen, etten päästänyt miestä tänään imuroimaan. Nyt hommaan on turha ryhtyä, kello on jo ihan liikaa.

Mikä siinä onkin, että tylsimmät kotihommat, kuten esimerkiksi itselläni puhtaiden vaatteiden lajittelu, jää aina tekemättä? Vaikka itse nautin siitä, kun saan herätä aamulla siistissä makuuhuoneessa (ah, siinä vaan on jotakin). Vähän samalla periaatteella pyrin joka ilta siistimään keittiön, tuleepahan ainakin syötyä aamupala seuraavana päivänä, kun keittiö on järjestyksessä. Oikeasti, siis ihan oikeasti, nämä hommat eivät edes vie kallisarvoista aikaa niin paljoa.

Supersupistus

Maha on supistellut jo puolitoista kuukautta. Parhaina päivinä supistuksia on vain kerran pari tunnissa eivätkä ne ole kipeitä. Huonompina päivinä, kuten tänään, supistuksia tulee jatkuvalla syötöllä ja ne ovat välillä todella kivuliaita.

Ei ole mitään väliä, mitä teen tai olen tekemättä. Supistuksia tulee silti.

Tänään torkkuessani päiväunilla, havahduin kolmesti ihan tavalliseen kivuliaaseen supistukseen. Päiväunien aikana maha meni pari kertaa vain kovaksi, mutta ei ollut kipeä. Ajattelin vain "taas mennään".

Sitten tuli noin miljoonannen (ainakin) kerran asiaa vessan puolelle. Vaan kuinkas sitten kävikään, sain niin pahan supistuksen, etten meinannut päästä jaloilleni. Koko vatsa oli niin kipeä ja kireä, että hengitys meinasi salpautua.

Hiukan ehdin säikähtää ja mieskin hiukan kalpeni huomatessaan huonovointisuuteni. Mies jo pohti, kuinka uskaltaa jättää minut elokuuksi yksin.

Huomenna on taas neuvola, joten pääsen hiukan kyselemään supistuksista. Olen viime aikoina vältellyt tarkoituksella netin keskustelupalstoja ja artikkeleita, huolestun vain turhaan. Minun on kuitenkin ollut hiukan vaikea suhteuttaa asioita, kun tämä raskaustouhu ei ole tuttua. Mihin päättyvät normaalit ennakoivat supistukset ja missä vaiheessa pitäisi alkaa olla huolissaan?

Vauva onneksi on aivan yhtä aktiivinen kuin aikaisemminkin. Minua muksitaan ja potkitaan mukavasti ja pontevasti. Maha venyy ja paukkuu vauvan liikkeiden mukana, milloin vaihdetaan asentoa, milloin kutitellaan virtsarakkoa (joo, kiitos vaan).

Vauvan voimakkaat liikkeet ovat tuoneet mukanaan myös villejä unia. Vähän aikaa sitten näin unta, että vauva istui pystyasennossa keskellä mahaani, mahassani. Syy tähän oli varmasti vauvan raivoisalla iltajumpalla.

lauantai 11. heinäkuuta 2009

Yksin ja yhdessä

Mies on ensi viikolla työreissussa maanantaista keskiviikkoon - kulkematta lähtöruudun kautta. Miehen piti olla kesälomalla, mutta se on peruttu ensi viikolta.

Maanantaina on taas neuvola. Tiistaina on perhevalmennus. Menen molempiin yksin ja tänään rippijuhlien aiheuttamaa uupumusta lepäillessäni totesin, että ikävä tulee. Ihan salaa tirautin pienen kyyneleenkin, mutta se taitaa mennä enemmänkin väsymyksen piikkiin, joohan.

Valitettavasti ensi viikko on vasta alkusoittoa elokuulle, jolloin mies on viikot Lappeenrannassa töissä ja minä olen yksikseni. Käyn myös melkein kaikki loput neuvolakäynnit yksinäni.

Kävin kyllä neuvolalääkärissä viimeksi ilman miestä, aika kun oli niin pikaisesti varattu. Samoin ihan ensimmäinen neuvolakäynti oli yksinlentoa. Muuten mies on kyllä ollut kiinnostuneena ja sitkeästi - ja ennen kaikkea ihanasti - mukana.

On jotenkin ollut todella tärkeää kokea nämä käynnit yhdessä, molemmille kaikki on ollut samalla tavalla uutta ja jännittävää. Yhdessä näimme tammikuussa ensimmäistä kertaa vauvan sykkeen, yhdessä kuulimme maaliskuussa sykkeen ensimmäistä kertaa.

Muutenkin on tuntunut, että odotusaika on tuonut meitä lähemmäksi toisiamme. Mies huomioi, hellii, silittelee ja paijaa harva se päivä. Vaan mitäpä jos kokisin tämän kaiken yksin tai ainakin ilman lapsen isää? Monet tekevät niin, joko tarkoituksella tai tahtomattaan. Minusta tämä on tuntunut niin luontevalta ja ihanalta asialta jakaa mieheni kanssa, etten edes tohdi ajatella, miltä tuntuisi, jos asiat olisivat toisin.

Minulla vielä on helppoa, vaikka mies joutuukin reissaamaan poikkeuksellisen paljon lähiaikoina. Mies on kuitenkin olemassa. Kuulin viime viikonloppuna eräästä tutusta, samasta naisesta, jonka kohtasin maaliskuussa neuvolan käytävällä. Tämän naisen puoliso oli yllättäen kuollut edellisellä viikolla, ja nyt nainen odottaa heidän lastaan yksin.

Älä tule paha kakku

Onneksi tuli hyvä kakku.

Tässä vaiheessa ei ole enää sopivaa kiinnittää huomiota pursotuksiin. Kakut piti kuljettaa pursottamatta Helsinkiin, ja käteni tärisivät pursottaessani kakkuja kirkon jälkeen.

Olin liikenteessä pelkällä aamupalalla. Toisin sanoen söin aamuseitsemältä seisten muroja levittäessäni sokerikiillettä. Kirkossa oli kaikki paikat viimeistä myöten täynnä, kuuma ja huono ilma. Rippilapsia oli paljon ja ohjelma kesti pitkään. Siunaamisen jälkeen päätinkin siunailla itseni lepäämään ja juomaan vettä.

Edelleenkään en älynnyt syödä, joten minua heikotti aika tavalla, kun ryhdyin puuhastelemaan kakkujen kanssa. Onneksi keittiössä oli marmeladia, jota sitten napsin samalla, kun istuin ja pursottelin. Kakku oli onneksi onnistunut, vaikka pursotukset olivatkin vähän niin ja näin.

Kotona sitten väsytti ihan tuhottomasti. Tarkoituksenamme oli vielä mennä illaksi mökille, mutta päädyimme miehen kanssa ottamaan ennätykselliset kolmen tunnin päiväunet. Huomenna sitten uusi yritys.

Tässä kirjoituksessa esiintyy sana pursottaa tai pursotus viisi kertaa, eräänlainen ennätys sekin.

perjantai 10. heinäkuuta 2009

Lataa ja varmista

Hankimme marraskuussa 2008 Verkkokauppa.com:ista Hakkapeliitta-navigaattorin autoon. Hinta ei päätä huimannut (n. 90 euroa sisältäen karttaohjelmiston, päivitys karttaohjelmistoon maksoi n. 40 euroa) ja navigaattorikin oli ihan pätevä peli.

Vaan mitä vielä. Päivänä eräänä tässä kesällä navigaattorin autolaturi - ja samalla ainoa laturi - otti ja hajosi. Kiinalaisvalmisteisen laturin muoviosan kierteet menivät rikki ja kaikki oleellinen jäi virtalähteen sisään. Kieli keskellä suuta ongimme osat talteen, mutta laturista ei enää tullut kalua.

Minun piti jo samana iltana laittaa palautetta Verkkokauppa.com:iin, mutta asia jäi peräti pariksi viikoksi, tullaakseen mieleen aina, kun navigaattoria olisi pitänyt käyttää.

Tämän viikon tiistaina sitten sain aikaiseksi laittaa viestiä asiasta, ja yllätyksekseni viestiini vastattiin alle kymmenessä minuutissa.

Uusi laturi luvattiin toimittaa postitse ja se tulikin perille kotiinkuljetettuna tänään.

Kuvassa vanha ja uusi laturi. Vanhan voi muuten toimittaa myyjäliikkeen kautta kierrätykseen.

Lisäys 11.7.: Pöh, uusi laturi ei toimikaan. Verkkokauppa.com:in huolto on auki seuraavan kerran maanantaina.

torstai 9. heinäkuuta 2009

Katastrofikeittiössä kokataan taas

Teen kakkuja lauantain rippijuhliin. Vahingosta viisastuneena tarkoituksenani oli tehdä ohjeen pohja kahteen irtopohjavuokaan.

Tein taikinan ja kaivoin irtopohjavuoan esille. Kyllä irtopohjavuoan. Yhden sellaisen.

Joku nimeltämainitsematon yli-innokas taloutemme jäsen on mennyt pakkaamaan kaikki irtopohjavuokansa - siis tuota yhtä lukuun ottamatta. Normaalioloissa olisin takuuvarmasti muistanut tasan tarkkaan irtopohjavuoan olinpaikan, mutta juuri nyt en kykene edes muistamaan aamupalaani. Yritin etsiä vuokia pahvilaatikoista, mutta jouduin luovuttamaan, sillä aiheutin enemmän tuhoa kuin olisi tarpeen. Tässä vaiheessa mies rupesi jo mulkoilemaan touhujani. "Et kai sä tuolla mahalla ryhdy kantamaan laatikoita?"

Kakut täytyy kasata hyytymään irtopohjavuokiin, joten ilmeisesti minulla on huomenna ostohommat edessä. Onneksi voin paistaa molemmat pohjat tänään, ensin yhden ja sitten toisen, vaikka paaaaaljon helpompaa (ja taloudellisempaakin) olisi ollut paistaa molemmat pohjat samaan syssyyn.

Mutta tällä kertaa pohja ei ole ainakaan turvonnut yli laitojen. Erävoitto!

Hienoa palvelua

Paikallislehden verkkosivuilla on ehkä vähän turhankin piilossa banneri, jossa on listattuna päivän torihinnat. Aika hienoa palvelua ja kiva idea.

Verkkotoimitus on aivan torin tuntumassa, joten on ilmeisesti helppoa piipahtaa tekemässä hintakartoitus.

Kuvakaappaus osoitteesta ess.fi

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Parisuhteellista

Miten muuten sitä kiinnittääkin niin eri asioihin huomiota.

Ehdin jo kertoa tuolla toisaalla, että katsoessamme Kätilöt-ohjelmaa, mies kiinnitti huomiota mm. synnytyssalin sähkörasioihin ja minä taas ihan muuhun. Onko kukaan muu muuten huomannut, miten monella ruotsalaiskätilöllä on jalassaan Crocsit? Uutisia katsoessamme mies taas kommentoi eduskunnassa tehtävän remontin työturvallisuutta, kun minä taas ihmettelen ravintolasalin käyttämistä istuntosalina.

Niin ja tämäkin vielä: Kun minä huhuilen työhuoneeseen linnoittautunutta miestä tyhjentämään astianpesukoneen, petaamaan sängyn tai tekemään jotain muuta yhtä mukavaa, ei hän ole kuulevinaankaan. Vaan auta armias, jos menen vaihtamaan urheilu-uutiset joksikin ihan oikeasti katsomisen arvoiseksi. Kyllä mies sen kuulee työhuoneeseensa.

"Et kai sä vaihtanut kanavaa?"
"Joo en, kyllä toi on edelleen juttu Alpo Suhosen uudesta seurasta. Siinä joukkueessa on näköjään kuningatar Raniakin."

Miehet ja kätilöt

Katsomme miehen kanssa ykköseltä Kätilöitä. Ohjelma on itse asiassa miehen valinta.

Minä yritän katsoa ohjelmaa sekä liikuttumatta että näkemättä kaikkia kauheuksia, kuten hoitajien Crocseja. Mies kiinnittää huomiota mm. hoitohuoneen sähkörasioiden malliin ja merkkiin.

Sain ohjelmasta jo pari lisämerkitää synnytystoivelistalleni: Ei videokuvaa eikä tuhero-otoksia.

Kuun lopulla pääsemme muuten tutustumaan omaan synnytysosastoomme. Jännittävää!

Vuokra-asuntoa etsimässä

Vuokra-asuntoja on tarjolla pilvin pimein. Oma lukunsa on vaan se, mihin meinaamme mahtua tavaroinemme. Huonekalujen, kirjojen ja huoneiston tavaroiden lisäksi meillä pursuilevat vintti- ja ullakkokomerot tavaroista. Tilannetta kuvastaa hyvin se, että iso osa tavaroistamme on jo pahvilaatikoissa huhtikuisen pakkauspaniikin jäljiltä, emmekä silti kaipaa (juuri) mitään tavaroistamme. Kuka oikeasti tarvitsee näin paljon tavaraa?

Ja ne vaatteet. Kuka oikeasti tarvitsee näin paljon vaatteita? Tänäänkin vein alakerran kirpputorille kassillisen vaatteita lahjoituksena.

Todellinen ongelma on kuitenkin sohvamme. Nykyisen asuntomme olohuone on niin ihanan iso (lue: valtava), että meidän oli mahdollista (lue: elintärkeää) hankkia jättikokoinen sohva (lue: lyhyt sivu 3 metriä, pitkä sivu 3,5 metriä). Ja ei, sohva ei mene myyntiin.

Tänään kävimme jo katsomassa ensimmäistä vuokra-asuntoa, joka oli muuten kyllä ihan ok, mutta olohuoneen kanssa iski tenkkapoo. Vaikka miten mittailimme ja mallailimme, ei sohvamme mahtuisi olohuoneeseen (eikä asunnossa minnekään muualle sen puoleen). Entäpä sitten kirjahyllyt ja muut releet. Ei toivoakaan.

Perjantaina olisi vuorossa kaksi muuta vaihtoehtoa, mutta mittasin niistä jo pohjapirrokset (onneksi ne ovat mittakaavassa!) ja huonolta näyttää.

Lisää verkkoja siis vesille ja mittanauha mukaan näytöille. Ehkäpä meidän kannattaisi tehdä paperista sohvan malli, jonka vaan läväyttäisimme lattialle.

Onneksi tässä on vielä aikaa - ja minulla on kesäloma. Rattoisasti tässä saa ainakin ajan kulumaan, kun ravaa katsomassa kämppiä ja pakkaa. Miten vilukissi sanoikin niin osuvasti edellisen postauksen kommentissa "vähän päivässä, paljon viikossa".

tiistai 7. heinäkuuta 2009

Ohhoh ja huijui

Ohhoh.

Täytyy varmaan pakata vaatteet kaapin sijasta pahvilaatikoihin.

Kiinteistövälittäjämme soitti juuri ja kertoi tarjouksen tehneen naisen asunnon menneen kaupaksi. Teemme kaupat omasta asunnostamme ensi viikon torstaina.

Sitten vaan etsimään vuokra-asuntoa.

Huijui.

Puuhaa

Kaikkea sitä ihminen kiusakseen keksii.

Asuntokuviot ovat vieläkin auki, mutta silti haluaisin jo tehdä tähän asuntoon jotain valmiiksi vauvaa varten. Saamme ensi viikolla eräältä työkaveriltani vauvalle sängyn, joten viimeistään silloin on sille raivattava tilaa.

Olen miettinyt uutta järjestystä pääni puhki ja alan olla hyvin lähellä ratkaisua. Hommaa tietenkin mutkistaa työhuoneen pahvilaatikkokaaos, jota ei kannata lähteä purkamaan ennen elokuuta. Asunnostamme tehdyn ostotarjouksen ehtona oli ostajaehdokkaan oman asunnon myynti 15.8. mennessä. Ellei parempia tarjouksia tule vastaan, odottelemme vielä viisi viikkoa.

Minun täytyy siis vielä hillitä itseni, olla avaamatta kirjalaatikoita, olla järjestelemättä kotia taas omanlaisekseen.

Sen verran kuitenkin olen jo ehtinyt tehdä, että järjestin vauvan tarvikkeet ja vaatteet kaappiin. Kyllästyin katselemaan äitiyspakkauksen laatikkoa vaatekaapin päällä, kun tiesin sen pursuavan vaatteita.

Nyt on vauvan vähäiset pikkuvaatteet järjestyksessä. Ylähyllyllä sukat ja ruokalaput ja sellaiset. Toisella hyllyllä t-paidat sekä pitkä- ja lyhythihaiset bodyt. Kolmannella hyllyllä pöksyt. Seuraavalla haalarit ja potkupuvut, sitten vaippoja ja viimeiseksi harsot ja lakanat. Aika paljon vie pikkukaveri tavaroineen tilaa.

Tämä tietenkin aiheutti sen, että minun vaatteitani joutui kaapista evakkoon. Näille vaatteille taas oli raivattava tilaa muualta. Raivaaminen taas saa aikaan sen, että jostain syystä ryhtyyy katsomaan kriittisellä silmällä kaikkien muiden kaappien järjestystä. Kas näin olemme aiheuttaneet aikamoisen kaaoksen.

Lisäksi täytyy todeta, että minulla on aivan liikaa vaatteita.

Äitiyspakkauksessa parasta

Järjestellessäni vauvajuttuja löysin äitiyspakkauksen aarteen, joka ilahdutti sekä miestäni että minua aivan yhtä lailla.

Kynsisakset vauvalle.

Meillä on aina kynsisakset hukassa, vaikka niitä on tässä huushollissa taatusti jokaiselle leikattavalle kynnelle omansa. Uudet kynsisakset ovat siis tervetullut lisä. Täytyy vaan olla hukkaamatta näitä, sillä muut kynsisaksemme eivät ole lapsiystävällisesti pyöreäpäisiä.

Synnytystoiveita

Sain neuvolakäynnillä kesäkuun lopussa käteeni taustatietolomakkeen synnytyssairaalaa varten. "Täytähän tämä tässä samalla, kun jutellaan."

Lomakkeessa kyseltiin aika pitkälti samat jutut kuin ensimmäisellä neuvolakäynnillä. Neuvolakortissakin on samoja tietoja. Eikö niitä tietoja nyt mitenkään pysty kuljettamaan maagista tietoverkkoa pitkin? Jos vaikka antaisin suostumukseni?

No, minähän ne tiedot olen viimeksikin antanut, joten eivät ne kai miksikään ole muuttuneet. Täyttelin siinä sitten lomaketta ihan rutiinilla, kunnes tuli vastaan kysymys nimestä hätäkastetta varten ja iso tila omia synnytykseen littyviä toiveita varten.

Eikö tällaisista kysymyksistä olisi voinut varoittaa hiukan etukäteen? Esimerkiksi edellisellä neuvolakäynnillä: "Ensi kerralla saat sitten täytettäväksi tällaisen lomakkeen ja siinä kysellään näitä asioita, voisit hiukan miettiä ennalta tätä ja tätä".

Olemme miehen kanssa jo pohtineet mahdollista nimeä, eikä sen laittaminen ylös mahdollisen hätäkasteen takia ole mitenkään pelottava asia. Nimiasia on kuitenkin vielä vähän auki ja loppujen lopuksi sutaisin vaan jonkun vaihtoehdoista lomakkeeseen.

Synnytystoivekohdan jätin kokonaan avoimeksi. Mitä nyt olisin siihen osannut sanoa. Olen kyllä sen verran ottanut neuvolakäynnin jälkeen selvää, etten halua episiotomiaa, mikäli se ei ole aivan välttämätöntä, ja että synnytysairaalassamme leikataan väliliha melko rutiininomaisesti. Mies taas kertoi, että kaveripariskuntamme, joka on käynyt synnyttämässä kolme lasta samassa sairaalassa, on kuulemma saanut joka kerta tapella välilihan leikkaamista vastaan. Olen myös lukenut pääni pyörälle synnytysasennoista ja kivunlievityksestä.

Ensi viikolla alkava perhevalmennus on tuntunut vähän pöhköltä ajatukselta, mutta kaipa sinne on mentävä, jotta näistä asioista saa hiukan selvyyttä. Toiveitahan tuossa lapussa olisikin vain esitetty, mutta silti olisin kaivannut hiukan parempaa pohjustusta.

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Hähää(t)

Vieläkin meinaa vähän painaa väsy lauantain häistä. Sunnuntai meni melkein kokonaan nukkuessa. Mies nukkui grillijuhlien aiheuttamaa uupumusta ja minä yhteen saakka venynyttä juhlimista.

Annoin miehelle vapautuksen häistä (odotan edelleen paras vaimo -palkintoani), sillä hän tunsi juhlaväestä vielä vähemmän kuin minä. Hääedustaminen onnistuu kyllä ihan itsekseenkin, mutta kyllä kaipasin miestäni mukaan. Ensi kerralla ei kyllä vapautusta herralle heru (ellei sitten palkinto ole ihan omaa luokkaansa).

Joko minä, valaistus tai kamerani oli epävireessä, sillä sain napattua todella epäonnistuneita otoksia. Kuten esimerkiksi letkiksestä (joka oli lähempänä conga linea kuin letkistä).


Kamera pohti seuraavaa liikettään juuri tasan sille hetkelle, kun piiiiitkässä letkassa oli rako. Kamerasta löytyi myös otos omasta kintustani. En kyllä millään saa päähäni, miten se on tallentunut muistikortille eikä alkoholiakaan voi syyttää.

Korkkarini tosin ansaitsivatkin päästä kuvaan, sillä ne saivat kehuja eräältä (hyvin humalaiselta) brittinaiselta, joka torui minua vessassa liian suuresta sisääntulosta. Vessan ovi oli hiukan tiukka ja riuhtaisin sen tarpeettoman kovaa auki. Nainen oli meikkaamassa peilin ääressä ja humalassa se on tarpeeksi hankalaa ilman säikäytyksiäkin. Pahoittelin, että "a big belly needs a big entrance".

Naiselle ei oikein mennyt jakeluun, miksi mahani on iso. Kun sitten kerroin olevani seitsemännellä kuulla raskaana, oli hän heti mahani kimpussa. Puristeltuaan vauvamahaani hän ehti vielä kehua korkkareitani ja sitä, että olen hyvin reipas, kun jaksan raskaana ollessani noinkin korkeita korkoja. Onneksi minulla oli ihan oikeasti asiaa vessaan ja pääsin nopeasti pois alta.

Häissä oli paljon hyvää ohjelmaa, sketsejä, laulua, tanssia ja peräti kaksi drag-esitystä. Jälkimmäisestä esityksestä vastasi entinen opiskelukaverini aivan Oscarin arvoisesti. Ei ollenkaan olisi arvannut hänen olleen asialla ensimmäistä kertaa.

Neuvolassa 2. heinäkuuta

Oli se aika sitten varattu, vaikka ehdinkin jo manata, ettei "huomisen" aikaa ole olemassakaan.

Pääsin lääkärin juttusille vasta (tai jo) puolen tunnin odottelun jälkeen, ja naureskelimme terveydenhoitajan kanssa, että taidan olla toivoton tapaus.

Lääkäri oli uusi, siis minulle uusi. Edellisenä päivänä olisi ollut vuorossa lääkäri, jolla kävimme kuukausi sitten. Tämäkin lääkäri oli kyllä kovin mukava, ja hän kyseli taustat hyvin tarkkaan.

Jutustelujen jälkeen katseltiin sitten sekä ulkoa että sisältä tilannetta. Kohdunkaula oli ihan kunnossa, mutta lyhentynyt kuukaudessa sentin. Osittainhan se taitaa kuulua asiaan ja toisaalta taas olla ahkerien supistusten ansiota. Vauva on vielä kovasti poikittain (sen olisin kyllä itsekin voinut kertoa) eikä senkään puolesta tulossa ulos ennen aikojaan. Sf-mitta oli huimat neljä senttiä pidempi kuin pari päivää aikaisemmin neuvolassa, mutta mittaajissa on eroja.

Lääkäri valitteli kovasti omaa anatomiaansa, on kuulemma vähän turhan pienet kädet tehdä sisätutkimuksia. Minä taas ajattelin itsekseni, että taitavat äidit vaan olla ihan tyytyväisiä pienikätiseen tutkijaan.

Verenpaineista juttelimme melko pitkään. On tietenkin aika puuduttavaa selittää samat jutut moneen kertaan. Tunnen olevani kuin rikkinäinen levy ja pelkään unohtavani oleellisimmat asiat. Tällä kertaa minua kuitenkin kuunneltiin.

Näytin omia mittaustuloksiani rannemittarilla ja kerroin, että paineita on seurattu jo jonkin aikaa työterveydessä. Omat mittaustulokset ovat hurjan hyviä ja paineet pompsahtavat aina valkotakkisen läheisyydessä huomattavasti korkeammalle. Sovimme, että kalibroisimme rannemittarini terveydenhoitajan kanssa. Jos saamme suurinpiirtein samat tulokset, on oma mittarini luotettava - ja niin myös hyvät arvoni.

Sain vielä lähetteen labraan ja menin terveydenhoitajan viereen mittauttamaan paineet. Terveydenhoitajan mittarilla paineet olivat taas samaa luokkaa kuin aina ennenkin vastaanotolla. Ja kas, omalla mittarillani saimme ihan vastaavat lukemat. Terveydehoitaja totesi sen, minkä olen itse tiennyt jo pitkään: Minulle tulee mittaustilanteessa paikkalisää. Sain siis verenpainepoliiseilta synninpäästön. Vihdoinkin!

Labrassa otettiin verikokeet. Listalla oli myös pissanäyte, mutta olin ollut vasta puolisentoista tuntia pissaamatta, joten käteeni iskettiin näytepurkki ja käskettiin antaa virtsalle rakkoaikaa vähintään neljä tuntia. Yritin vikistä väliin, että olkaa itse pissaamatta neljä tuntia, kun joku pitää virtsarakkoa harjoitusmaalina, mutta labrassa oltiin armottomia.

Vaan vähänpä uskoin rakkoni rautaiseen voimaan. Sain pidäteltyä vaaditut neljä tuntia ja olin näytettä viedessäni voimieni tunnossa. Jos pystyn olemaan pissaamatta neljä tuntia, pystyn mihin vaan!

Labrakokeiden tuloksetkin sain samana päivänä - pissanäytettä lukuun ottamatta, siinä kun meni niin kauan odotellessa, siis pidätellessä. Kaikki oli verikokeiden osalta kunnossa, pissanäytteestä soitettaisiin perjantaina. Vaan eipä soitettu. Ja minä kun niin kovalla vaivalla olin sen näytteen saanut aikaiseksi.

lauantai 4. heinäkuuta 2009

Koko elämän verran juhlia

Tämän kesän osalta on saatu kirjoittaa kalenteriin monet juhlat.

Takana on jo yhdet ristiäiset, ylioppilasjuhlat ja valmistujaiset. Tänään ja ensi kuun lopussa on häät, viikon päästä miehen kummipojan rippijuhla. Jossain vaiheessa on myös edessä hautajaiset, sillä appiukon äiti kuoli eilen. Melkein siis koko juhlien kirjo yhdessä kesässä.

Tällä mekolla meinaan pärjätä hautajaisia lukuunottamatta loput kesän juhlat. Melko hyvä ostos siis. Vielä ei ole ollut ongelmia mahtua, mutta jos olen elokuun lopun häiden aikaan vielä yhtenä kappaleena, voi jo tehdä tiukkaa.


Ihastuin tähän mekkoon jo alkukeväästä Hennesillä ja ostin mekon ylioppilasjuhlia varten. Ajattelin ensin pelata varman päälle ja ottaa reilusti ison koon, mutta kokeiltuani mekkoa päädyin kokoon 38.

Koska mekko ei ole mammamallistosta, saattaa sen etuosa jossain vaiheessa vielä hilautua tarpeettoman korkealle. Sen riskin olen kuitenkin valmis ottamaan, sillä mekko on unelmankevyt ja laskeutuu kivasti. Ja A-linjaisen leikkauksen ansiosta se on ilahduttavasti kokoa 38 (ai niin, taisin jo sanoa sen).