lauantai 29. elokuuta 2009

Se on menoa nyt

Heh. Meikäläisen tuurilla lapsivesi menee Makuunissa. Se on menoa nyt.

Marjaisa talvi tulossa

Olen päässyt vihdoinkin toteuttamaan itseäni. Miehen mielestä pakastimeen on mahduttava muutakin kuin marjoja, esimerkiksi jäätelöä (jäätelöä ja jäätelöä). Minun mielestäni pakastimen päätarkoitus on säilöä  marjat - jäätelöstä ja muusta ei niin ole väliksi. Nehän voi syödä vaikka saman tien.

 
Uudessa asunnossamme on tehty jännä ratkaisu. Keittiössä on vähänlaisesti lasku- ja kaappitilaa, mutta jääkaappipakastimia on näiden sijasta kaksin kappalein. Olisin ehkä mielummin ottanut kaappitilaa tai kivoja avohyllyjä toisen jääkaapin sijasta, meitähän on tässä asunnossa kuitenkin vain kaksi eikä sitä tulevaa kolmatta oikein voi vielä laskea jääkaapin kohderyhmäksi.

Kesän ja syksyn marjasadon karttuessa mieli on kuitenkin muuttunut ja silmät kiiluen olenkin nyt täyttänyt toisen pakastimen marjoilla, samalla ristien sen marjapakastimeksi. Toiseen pakkaseen on sitten säilötty ruokaa mm. siltä varalta, etten hirveästi jaksa tulevien viikkojen aikana kokata.

Vähän tietenkin tuntuu tuhlaukselta pitää kahta jääkaappipakastinta päällä (mielessä raksuttaa koko ajan sähkölasku), mutta on hommassa kyllä puolensakin, kun tekee ruokaostoksia viikolle (tai kahdelle) ei tarvitse sitten sulloa yhtä kaappia loputtoman täyteen. Sekään ei ole kovin energiatehokasta.

Eilen sain lisää marjoja: mustikoita, mansikoita ja vadelmia. Mustikoista osa tuli tuoreena enkä millään malttanut olla laittamatta paria litraa sivuun. Eilen meni yksi litra ihan kevyesti, tänään saattaa tuhoutua toinen. Entä olisikohan suloinen graham-mustaherukkapuuro yhtä mainiota mustikoista tehtynä?

perjantai 28. elokuuta 2009

Ongelmansa kullakin

Uusi auto toi mukanaan uudet avaimet. Luonnollisesti.

Pari vuotta edellistä autoa nuoremmassa pelissä on ihan erilaiset avaimet. Siinä missä vuoden 2001 mallissa oli erikseen avain ja lukituksen kaukosäädin, on tässä vuoden 2003 mallissa kaikki yhdessä.

Ja mikä kamala sämpylä tuo avain onkaan. Eikä siihen saa edes kunnolla avaimenperää.

 
Hurjan näppäränä mimminä kuitenkin sain väkerrettyä avaimenperät paikoilleen. On nimittäin tärkeää tietää kumman avaimilla sitä ajelee.

Oho!

Katselin valokuvia odotusajalta ja sain eteeni otoksen noin kahden kuukauden takaa. Melkoinen muutos nykyiseen.

Ylempi kuva on otettu 1. heinäkuuta, toinen tänään 28. elokuuta. Tämän jälkeen tuntuu entistä enemmän siltä, että paistomittari voisi näyttää kypsää.

Neuvolassa 21., 24. ja 28. elokuuta

Niinpä niin. Neuvolassa on nyt tullut ravattua ihan urakalla. Ainakin olen päässyt tutustumaan uuteen terveydenhoitajaan. Tätä tätiä ei voi oikein tädiksi kutsua, hän on nuori, korkeintaan 35-vuotias ja nauraa todella paljon. Hiukan erilainen kuin äärettömän rauhallinen ja äidillinen tätyli edellisessä neuvolassa, mutta ei ollenkaan huono vaihtokauppa.

Verenpaineita on seurattu silmä kovana, onneksi terveydenhoitaja suhtautuu paineisiini normaalimmin kuin lääkkeet lätkäissyt lääkäri. Paineet ovat olleetkin nyt todella alhaalla, joten ilmeisesti lääke pelittää.

Oli kuulemma ollut ohjeena muuttaa annostusta herkästi suuremmaksi, mutta sovimme, ettemme tekisi niin. Näillä näkymin mennään miniannostuksella loppuraskaus.

Vauva on kaikilla kerroilla ollut kovasti sykkeen kuuntelua vastaan. Protestoi oikein kovasti geeliä ja ääntä. Ei tartte tulla tökkimään! Vauva liikkuu edelleenkin varsin ponnekkaasti ja mahassa möyrytäänkin kuin viimeistä päivää (heh heh).

Meille on tulossa terveydenhoitajankin mielestä pitkä poju. Katsotaan sitten, miten hyvin pitää ennustukset paikkansa.

Tämä uusi terveydenhoitaja on ennustanut myös, että vauva putkahtaa maailmaan hetkenä minä hyvänsä. Hän kyseli supistuksistani ja kuvailin niitä sekä napakoiksi mahan kovettumisiksi (niihin onkin saatu tottua) että kuukautiskipumaisiksi juilimisiksi. Olen muutamana yönä valvonut supistusten takia, mutta ne eivät vielä ole jatkuneet ja jatkuneet ja jatkuneet.

Sovimme jo viime viikolla neuvolakäynnin ensi viikon perjantaille 4. syyskuuta. Tämä käynti onkin sitten kotikäynti. Jep, kotikäynti ennen lapsen syntymää. Enpä ole aiemmin moisesta kuullut. Tänään terveydenhoitaja tosin toisti uhkauksensa, että kotikäynti saattaa jäädä toteutumatta, sillä voimme aivan hyvin olla tuolloin synnyttämässä.

Kuva-arvoitus

Mikä tämä on?


Niin. Se on maha. Huomionarvoista kuvassa ei suinkaan ole marjapuuronvärinen neuletakkini, vaan se, ettei jalkojani näy. Olen pelkkää mahaa, kun laskettuun aikaan on jäljellä 12 päivää.



Mies on taas takaisin työreissultaan, joten kävimme eilen hakemassa uuden automme ja autokauppiaskin kehaisi mahastani "onpas se komea".

Niin. Uusi auto. Uusi auto on luonnollisestikin käytetty, mutta meille uusi. Viikko sitten kohtasimme karun totuuden, kun haimme rattaat. Eihän ne sedaniin mahtuneet, ei sitten ollenkaan, kun mukana pitää yleensä olla miehen työtavarat tai sitten reissun päällä kilokaupalla meidän (ja vauvan) tavaroita. Ja turvaistuimenkin kanssa oli vähän niin ja näin.

Piipahdimme ihan varovaisesti autokaupassa ja kohdalle sattuikin auto, jollaisesta olimme puhuneet: farmari, kohtuullisesti ajettu, diesel ja automaatti. Siis juuri sellainen, jonka autokauppiaat kehuvat menevän nyt kuin kuumille kiville. Ennen kuin arvasimmekaan, oli kaupat tehty ja vanha autokin meni vaihdossa sutjakasti.

Tervetuloa perhe-elämä, meillä on nyt farmariauto. Pelottavaa.

torstai 27. elokuuta 2009

Valokuvatorstai - Jatka tarinaa

Valokuvatorstain haasteena on tällä kertaa jatkaa kuvan tarinaa.

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Pallomaha keilaa

Tänään oli kahden tunnin päiväunien jälkeen sellainen pöhnäinen olo, että jotain tarttis tehdä.

Kävimme miehen kanssa vuokraamassa pari elokuvaa, sillä paikallisessa leffateatterissa ei ollut oikein mitään mielenkiintoista ohjelmistossa.

Vuokraamon vieressä on keilahalli ja päätimme mennä ihan yks kaks yllättäen keilaamaan.

Sanoin miehelle, ettei minua saisi voittaa ihan rökälemäisin numeroin. Siksi varmaan tulos oli neljän täyden kierroksen jälkeen 375 ja 370 pistettä - minun hyväkseni. Kuvassa paras kierrokseni (ylärivi) ja ehkä elämäni ensimmäiset kaadot. Hihii!


Vauva ja minä olimme kuin olimmekin voittajatiimissä. Sovimme tosin, että vauva olisi joka tapauksessa voittajatiimissä.

Mahan kanssa en halunnut riehua, joten töpöttelin kiltisti radan reunalle ja tähtäsin pallon kanssa sopivaan kohtaan. Mies hoiteli homman hiukan ammattimaisemmin ja saikin aikaiseksi kunnon hien. Nyt siis saunaan nauttimaan löylyistä ja sitten elokuvan pariin. Enää ei ole yhtään pöhnäinen olo.

tiistai 25. elokuuta 2009

Sähköä ilmassa

Miehelle on pitkin kesää soitellut joku tarjoten uutta ja halvempaa sähkösopimusta. Ilmeisesti soittelijoita on liikkeellä enemmänkin, sillä monet tuttavat ovat vaihtaneet sähköyhtiötä. Itse olen välttynyt puheluilta telemarkkinointikiellon ansiosta. Onneksi!

Sähköstä oli taas puhetta viikko sitten, kun miehelle soitettiin jälleen kerran tarjoten uutta sähkösopimusta. Mies oli töissä eikä ollut kyennyt keskustelemaan aiheesta, joten hän antoi myyjälle minun numeroni. Ennen muuttoa emme juurikaan ajatelleet koko asiaa, mutta kaipa se kilpailuttaminen kannattaa.

Mies ehti juuri soittaa minulle yhdistetyn herätys- ja varoitussoiton (äitiyslomalaisen arkea), kun myyjä jo soittikin. En vaan saanut mitään selvää myyjän puheista, sillä tällä oli hyvin erikoinen puhetapa ja tuntui kuin hän olisi lukenut kaiken paperista ilman hengitystaukoja.

En saanut selvää myyjän edustamasta yrityksestä (en edes numerohaun jälkeen, numero oli salainen), enkä myöskään saanut myyjän nimeä ylös. Myyjä posotti tekstiä ja kilowatteja sekä huimia säästösummia (jopa 40-80 euroa kuussa, kuulostaa todella uskomattomalta) eikä kuunnellut minua, kun esitin kysymyksiä. Kysyin tietoja ja tarjousta kirjallisena, ei kuulemma ole saatavilla.

Oikeastaan tajusin vasta myyjän kysyessä, onko nykyinen sähkösopimuksemme määräaikainen vai toistaiseksi voimassa oleva, että näistä hommista pitää ihan oikeasti tietääkin jotain. Minulla ei ole mitään käsitystä sähkönkulutuksestamme (hyi, häpeä). Nyt esimerkiksi kulutus vielä varmasti nousee, sillä uudessa asunnossamme on sauna.

Pyysin uudestaan tarjousta kirjallisena ja vastaus oli edelleen kielteinen. Myyjälle tuli tässä vaiheessa jo kiire ja hän kysyi, tehdäänkö sopimus. Vihelsin sitten pelin poikki ja pyysin palaamaan asiaan uudelleen. Veikkaan kuitenkin, ettemme rupea tältä mysteerifirmalta tilaamaan mitään, sähkön kun voi kilpailuttaa netissäkin.

Puhelusta jäi kuitenkin todella kummallinen fiilis.

maanantai 24. elokuuta 2009

Valmistautumista ja välineurheilua

Minulle on ollut todella tärkeää saada vauvan sänky kuntoon ennen h-hetkeä. Onneksi muutto sujui yhtenä kappaleena, ja sain kuin sainkin lakanat pestyä ja sängyn valmiiksi.

Olin kyllä varmuudeksi saanut erään ystävän lupaamaan, että hän kyllä laittaa sängyn valmiiksi, jos joudun laitokselle.


Inhoan silittämistä yli kaiken - ja se kyllä näkyy vauvankin lakanoissa. Luulot pois pikkuiselta heti alkuunsa.

Tuo kuvan pupu on muuten sama, jolla minuakin on aikoinaan leikitetty.

Pinnasängyn reunasuojuksen kanssa kävi muuten hauskasti. Olin varannut sen samasta liikkeestä kuin vaunutkin. Kävin eräänä päivänä anopin kanssa liikkeessä laitattamassa reunasuojuksen sivuun odottamaan sitä päivää kun hakisimme vaunut kotiin. Lähdin liikkeestä omille teilleni ja anoppi omille teilleen.

Vaan eipä mitä. Anoppi oli hipsinyt salaa takaisin liikkeeseen ja maksanut reunasuojuksen. Oli kuulemma sanonut haluavansa ostaa jotakin. Myyjän mukaan anoppi oli ollut kovin suloinen. Yllätys oli ainakin melkoinen, kun menin reunasuojusta lunastamaan.

Vaunutkin on saatu kotiin. Tyrkkäsin ne tuuletuksen jälkeen vielä toistaiseksi työhuoneeseen. Siellä ovat sulassa sovussa miehen vatsapenkin kanssa. Taloyhtiössämme on kyllä hyvä vaunuvarasto (sellainen puuttui täysin vanhasta talosta) ja parvekkeella on tilaa vaikka vaunuarmeijalle.

Muuta valmistautumista on sitten hoidettu perustoimintojen äärellä. Kiikutin lehtikorin vessaan ja siinä samalla meni neuvolasta saatu Meille tulee vauva -opaskin.

Ihan varkain olemme sitten molemmat päntänneet opasta, ja viimeksi eilen juttelimme miehen kanssa saunassa oppaan luvuista. Itse ehdin lukea oppaan jo alkuraskaudesta kannesta kanteen, mutta eihän siitä jäänyt juuri mitään mieleen. Mies ei ollut ehtinyt tarttua tähän oppaaseen, mutta nyt hän on opiskellut sitä kuin varkain.

Tässä siis hyvä vinkki: Jos haluat miehesi lukevan jotain, vie se vessaan!

Seuraavaksi vien vessan lehtikoriin jonkin koruesitteen.

Isyyspakkaus valmis

Sain kuin sainkin solmioneulan ja kalvosinnapit. Sen verran piti hoitaa homma varman päälle, että käytin miehen mulkaisemassa Kalevala Korun Torin vasaraa. Oli onneksi mieleinen, meinasi nimittäin ideat loppua.


Isyyspakkaus on nyt piilotettuna varmaan paikkaan, mutta solmioneulalle ja kalvosinnapeille olisi kyllä ollut viime viikonloppuna käyttöä. Hitto.

Hyllytysprojekti saatu päätökseen

En malttanut enää katsoa pahvilaatikoita hetkeäkään, joten ryhdyin eilen hyllyttämään kirjoja kirjahyllyyn.


Ehdin muutamaan kertaan vaipua epätoivoon. Miten kaikki kirjat ovat mahtuneet aikaisemmin hyllyihin?

Olo oli välillä aika kamala. Supistelu hiukan villiintyi kurotellessani ja kumarrellessani. (Olo on muutenkin kamala, sillä uuteen keittiöön ei mahdu koriste-esineitä ei sitten ollenkaan. Aika paljon olen joutunut siirtämään muualle, kuten alapuolen kuvan rakkaat esineet ja suunnattoman määrän lasitölkkejä.)


Ja välillä piti leipoa korvapuusteja. Jännä juttu, että onnistuin tällä uudella tavallisella uunilla paremmin kuin kiertoilmauunillani, jolla ehdin treenata sentään yli kolme vuotta.


Puustit maistuivat miehelle ja hänen työkaverilleenkin, molemmat vetivät naamariin kaksi pullaa ja jatkoivat sitten tietokoneen parissa. Miehen työkaveri oli meillä koko eilisen päivän hoitamassa tietokonetta kuntoon. Kaikki tämä kahden pullan voimalla. Tein ruoaksi pastaa ja jauhelihakastiketta, mutta työkaverille ei uponnut. Söimme sitten miehen kanssa keskenämme. Olin kyllä hiukan ihmeissäni, miten kukaan jaksaa päivän ilman lämmintä ruokaa?


Nyt kuitenkin kaikki kirjat ovat hyllyssä. Tai no. Kaikki ja kaikki. Miehen harrastekirjat on eristetty työhuoneeseen ja satukirjat kirjahyllyn viereen lattialle. Osa kirjoista lepää vaakatasossa, sillä tila loppui auttamattomasti kesken. Eikä aakkostuskaan ole ihan viimeisen päälle. Mutta eipä ole pahvilaatikoita!

perjantai 21. elokuuta 2009

Poliisi on ystävä

Mies oli sitten otattanut alkukuusta liikennevalvontakameralla kuvan itsestään. Poliisi muisti ystävällisellä kirjeellä, jossa pyydettiin selvitystä tapahtuneesta sekä toiveita jatkokäsittelyn suhteen.

Tänään tuli kutsu saapua poliisilaitokselle tulevana maanantaina. Mies on tuolloin työreissussa, joten hän menikin käymään laitoksella tänään.

Menin mielenkiinnosta mukaan. Sanoin ystävälliselle poliisitädille olevani kuin koira, jota ei voi jättää kuumalla säällä autoon. Kerroin myös tulleeni mukaan olemaan säälittävä mahani kanssa.

Huoneessa oli toinenkin poliisi, jonka kanssa intouduimme keskustelemaan tulevasta perheenlisäyksestämme. Erityisesti laskettu aikamme 9.9. ja heittoni helposta päivämäärästä edellisten (kihlat 7.7.2007, häät 20.7.2007) jatkoksi sai poliisisedän muistelemaan omaa hääpäiväänsä, joka ajoittui lätkän MM-voiton (tähän nostalgiakyynel) kanssa samalle päivämäärälle, tosin vuotta aikaisemmaksi.

Sitten katseltiinkin miehen kuvaa näytöltä, ihan oli näköinen. Mies ei kiistänyt, minkäs sille enää olisikaan voinut. Poliisitäti laski päiväsakkojen määrää tulevan perheenlisäyksemme takia. Poliisisetä huuteli vielä sermin takaa, että laitetaan se huollettavakin sinne. On kuulemma niin lähellä laskettu aika, että se on ihan sama kuin olisi jo syntynyt. Taas laski päiväsakkojen määrä.

Vitsailimme sitten porukalla, että harvemmin sitä on poliisi ollut tekemässä lasta. Yleensä asialla kun on talonmies. Miehen kanssa totesimme, että onpahan luettavissa ainakin yksi juttu pojan ansioksi.

Mukaville poliiseille toivottelimme hyvät viikonloput ja lähdimme kikatellen (minä) ja hekotellen (mies) kohti kotia. Näin hauskaa käyntiä en olisi kuvitellut poliisiasemalla olevan olemassa.

torstai 20. elokuuta 2009

Valokuvatorstai - Sateenkaari

Valokuvatorstai palasi lomalta jo viime viikolla, mutta ehdin mukaan haasteeseen vasta tällä viikolla.

Haasteena siis sateenkaari.

Niin särkyvää

Olin sitten ihan rauhassa ja viattomana sohvalla seuranani Gil Grissom kumppaneineen.

Eteisestä kuului pehmeähkö "kops", sitten iso "räks". Nousin niin nopeasti kuin vaan mahoineni pystyin. Minua odotti ikävä näky.


Hetken aikaa keräilin itseäni ja yritin toipua järkytyksestä.

Sitten vaan kengät jalkaan ja viiltosuojahanskat käteen ja sirpaleita keräämään.

Syyllistä hävityksen kauhistukseen ei tarvinnut etsiä (ei, se en ollut minä). Tuo pirun superkiinnike ei ollutkaan niin kovin super.


Seuraava peili kiinnitetään seinään pulttaamalla kaikista neljästä kulmastaan.

Onneksi kaikki eilen ripustamani taulut ovat pysyneet paikoillaan (kop, kop, kop). Ovathan ne hiukan kevyempiäkin kuin tuo peili. Peili kyllä roikkui muutosta lähtien edellisten asukkaiden laittamassa aivan vastaavanlaisessa koukussa, joka tosin oli meille hujopeille (okei, miehelle) liian matalalla. Mikä vika oli minun laittamassani koukussa, joka oli paaaaaljon superimpi kuin edellinen?

Reippaan kyykistelyn ja imuroinnin jälkeen sain palkaksi todella voimakkaan ja kipeän supistuksen. Se koko touhusta vielä puuttuikin.

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Laiskotuttaa

Innostuin eilen purkamaan kirjoja pahvilaatikoista (olen muuten alkanut vihata tuota sanaa). Pääsin jo hyvää vauhtiin, mutta päätin sitten jättää hommaa vielä muillekin illoille.

Mies on edelleen viikot työreissussa, joten minulla on pitkät illat aikaa puuhastella täällä yksinäni. Tänään olen hyllyttämisen sijasta laittanut tauluja seinälle. Taas yksi askel lähempänä kotia.

En jaksanut kaivaa kameraa kassistani, joten nappasin kuvan kannettavan kameralla.

Jaksamisesta onkin tänään ollut vähän pulaa. Saamani verenpainelääkitys vetää olon vähän veteläksi. Olin koko aamupäivän ihan kuutamolla. Mukava lounaskin ystävän kanssa meni vähän ohi, kun sinnittelin pöhköä oloa vastaan.

Nyt suuntaan sohvan kulmapaikalle, joka muuten on koko sohvan paras paikka ja taistelemme miehen kanssa siitä alituiseen. Edes yksi hyvä puoli yksinäisissä illoissa, kun ei tarvitse kinastella sohvapaikasta. Saan ihan yksinäni vallata huippupaikan ja katsoa digiboksille tallentamiani ohjelmia.

Neuvolassa 17. elokuuta

Tällä kertaa oli vuorossa neuvolalääkäri. Olin ensimmäistä kertaa uudessa neuvolassa, sillä muutettuamme olen joutunut vaihtamaan neuvolaa. Hiukan kurjaa näin ihan loppumetreillä, mutta minkäs teet.

Minut vastaanotti kuitenkin entinen neuvolan täti, joka oli tuuraamassa uudessa neuvolassani. Oli kiva, ettei tarvinnut selitellä kaikkia juttuja ihan alusta alkaen.

Terveydenhoitajan vastaanotto oli eräänlaisessa välihuoneessa, joka osoittautui varsinaiseksi hollituvaksi. Edellisessä neuvolassa punnituksen sai tehdä rauhassa vessassa, mutta tässäpä paikassa puntari oli välihuoneessa ja juuri seistessäni puntarilla, paukkasi huoneeseen neuvolan jokainen terveydenhoitaja. Yritin ottaa homman huumorilla, mutta kyllä oli jotenkin vitsit vähissä, kun katsoo kamalia lukemia viiden naisen kaakattaessa vieressä.

Vessa oli myös tässä samassa välihuoneessa (onneksi se oli erillinen koppi). Juuri kun verenpainettani mitattiin, tuli sisään seuraava asiakas antamaan virtsanäytettä. Hemmetti, saan tarpeeksi korkeita lukemia ilman yleisöäkin. Tällä kertaa kahden mittauskerran lukemat olivat huimat 161/103 ja 158/105.

Terveydenhoitaja varoitteli neuvolalääkärin olevan kovin tiukka ja tarkka verenpaineiden suhteen. Ja niin hän olikin. Sain ensin pitkän saarnan korkean verenpaineen vaaroista. Omat mittaustulokseni hän jätti täysin huomiotta, samoin selitykseni mittaustilanteiden jännittävyydestä. Tämän jälkeen lääkäri rupesi uhkailemaan istukan irtoamisella. "Kyllä äiti pelastetaan, mutta vauva yleensä kuolee."

Kiva. Olin muutenkin väsynyt ja jännittynyt. Uudessa paikassa ja taas uuden lääkärin vastaanotolla. Yksin. Hetken aikaa piti tentata ravintoympyrää seinän julisteesta, etten olisi purskahtanut itkuun. Lääkäri näki ilmeestäni, etten oikein ollut tyytyväinen, joten hän lepytteli kertoen yleensä pelottelevansa verenpaineen vaaroista. Sain onneksi sanottua tiukasti ja päättäväisesti, ettei minua tarvitse pelotella, kiitos.

Käteeni lääkäri lätkäisi reseptin verenpainelääkitystä varten ja viimeistään tässä vaiheessa oloni oli kurjaakin kurjempi. Lääkitys! Näillä näkymin napsin kahdesti päivässä verenpainelääkettä koko loppuraskauden. Perjantaina on verenpaineen kontrolliaika terveydenhoitajalle (tällä kertaa ihan uusi terkkari).

Sisätutkimuksessa selvisi, että vauva on kuin onkin kääntynyt raivotarjontaan. Siellä on köllitty pää alaspäin jo muutaman viikon meikäläisen häpyliitosta nuohoten (auh, auh, auh). Kohdunsuu on valmista kauraa ja viikkojakin kasassa niin kivasti, että sieltä sopii tulla koska vaan. Niin ja sopii tosiaankin, lääkärinkään mielestä ei ole mitään estettä normaalille alatiesynnytykselle.

Poika on kuulemma pitkä ja hiukan alle kolme kiloa. Näillä tiedoin ja verenpainelääkeresepti kourassani lähdin vastaanotolta.

Neuvolassa 27. heinäkuuta ja 3. elokuuta

En ole oikein ehtinyt raportoida tänne. Neuvolakäyntejäkin on takana useampi.

Viimeisintä edeltäneillä käynneillä heinäkuun lopussa ja elokuun alussa on ollut päällimmäisenä aiheena verenpaineeni, joka on huidellut edelleen korkealla. Kaikki muu on ollut mallikkaasti, pissa puhdasta ja luokan paras hemoglobiini (kts. Pasila).

Neuvolalääkäriä edeltävällä käynnillä kysyin terveydenhoitajalta, tehdäänkö tuolla lääkärikäynnillä synnytystapa-arviointi. Juuri tästä oli kysymys, vauva oli terveydenhoitajan mukaan jo kääntynyt alaspäin ja hän sanoi, ettei kohdallani pitäisi muutenkaan olla mitään ongelmaa alatiesynnytyksen kanssa. Tämän jälkeen hän katsoi minua merkitsevästi "synnyttäjän lantio" -katseella. Tiedetään!

tiistai 18. elokuuta 2009

Whoosh

"I love deadlines. I like the whooshing sound they make as they fly by." (Douglas Adams)

Töissä tapaan rytmittää tehtäväni tärkeysjärjestyksen ja deadlinen mukaan. Pienen paineen alla työskentelen tehokkaasti ja nopeasti. Vähän samanlainen olen kotioloissakin.

Tai ehkä vähän enemmänkin. Ensimmäinen yö uudessa asunnossa meni levottomasti, unta pitikin houkutella, vaikka kuvittelin toisin. Osansa tietenkin touhukkaalla päivällä ja yövieraiden kuorsauksella sekä sillä, että tapani mukaan nousin parin tunnin välein vessaan.

Suurin syy levottomaan yöhön kuitenkin oli pahvilaatikot, jotka edustavat minulle deadlinea pahimmillaan. Jotain sellaista, jonka kimppuun on tartuttava ja pian. Vanhassa asunnossa oli loppuaikoina todella kurja olla pahvilaatikoiden keskellä, asunto ei enää tuntunut kodilta. Samaa aiheuttivat uuden asunnon pahvilaatikkovuoret.

En saanut unta, koska minun teki niin kovasti mieli ryhtyä purkamaan laatikoita. Juuri samoja laatikoita, joita olin koko kesän pakannut, ja joihin olin törmäillyt öisillä pissareissuillani. Ei auttanut yrittää nukkua, sillä ummistaessani silmäni, näin mielessäni pahvilaatikoiden sisukset ja pohdin, mihin ne purkaisin. Pohdin miten tekisin tästä asunnosta kodin.

Ei auta saarnata minulle, ettei kannata purkaa kaikkia laatikoita, kun kerran etsimme omakotitaloa. Haluan, että minulla, meillä on koti oli se sitten kuinka väliaikainen tahansa. Hyvin suurella todennäköisyydellä tulemme olemaan tässä asunnossa useamman kuukauden.

Ennen vauvan syntymää emme tee mitään peliliikkeitä ja syntymän jälkeenkin rauhoitamme pari kuukautta. Jos hankimme omakotitalon, vapautunee se aikaisintaan kuukaudessa tai kahdessa. Tässä vaiheessa alkaa jo vuodenvaihde lähestyä. Vanhassa omakotitalossa saattaa olla remonttitarvetta eikä pikkuvauvan kanssa kannata muutta remontin keskelle, siihen on siis varattava kuukausi tai pahimmillaan kaksi. Ollaan jo ensi vuoden puolella. Koko homma menee ihan eri tasolle, mikäli päätämmekin rakentaa talon.

En halua asua välitilassa, siksi haluan purkaa pahvilaatikot, siksi haluan tehdä kodin.

Sitä paitsi koko kesä on muutenkin mennyt pahvilaatikoita katsellessa. Vähemmästäkin kyllästyy. Olenkin tässä muuton jälkeen saanut todella hyvin purettua laatikoita. Eteinen on kunnossa, kaikkien kolmen vaatteet ovat kaapeissa, keittiö on muutamaa laatikkoa lukuun ottamatta purettu. Olen jo päässyt niin hyvin tunnelmaan, että leivoin tänään sämpylöitä (onnistuivat hyvin, jee) sekä keitin aamuksi puuroa. Tämä asunto alkaa jo tuntua kodilta.

perjantai 14. elokuuta 2009

Muutettu on

Edessä on ensimmäinen yö uudessa kodissa.

Sängyssä on puhtaat lakanat, (pieni) osa pahvilaatikoista on purettu ja ensimmäiset löylyt heitetty saunassa. Nettikin toimii. Ah, autuutta!

Olisin kuvitellut, että tuntuisi haikeammalta. Olisin kuvitellut, että vanhaa asuntoa olisi ikävä.

Tänään seistessäni puolityhjässä entisessä asunnossamme, jossa oli aivan kamala määrä pölyä (täytyy varmaan laittaa siivousfirma vaihtoon, ai, se firma olinkin minä itse), ei minulla kuitenkaan ollut ikävä - ei sitten yhtään.

Tähän mennessä olen kaivannut vain asiaa vanhasta asunnostamme: isoa keittiötä. Tähän uuteen ei mahdu astioita läheskään samalla tavalla, vaikka asunnossa onkin muuta kaappitilaa runsain mitoin. Täytyy varmaan katsoa astiavalikoimaa kriittisellä silmällä ja heivata tarpeettomat eteenpäin.

Nyt en kuitenkaan ajattele astioita enkä vaatekaappeja, vaan meinaan ottaa hyvän asennon (se ei muuten olekaan ihan helppo juttu), lukea pari sivua kirjaa ja käydä nukkumaan. Veikkaan, ettei unta tarvitse houkutella.

tiistai 11. elokuuta 2009

Mustikkapiirakkaa ja muuttolaatikoita

Tein aamulla mustikkapiirakkaa tällä ohjeella. Vähän erilainen mustikkapiirakka, jonka pohjaan tulee tuoretta minttua ja täytteeseen limeä.

Tässä pohja on ollut tunnin vetäytymässä jääkaapissa. Eikö olekin ihana näky?

Ja tämä ihanuus. Litra mustikoita.

Kivan keittiömme lisäksi tuota vihreää laattaa tulee ikävä. Vihreä laatta muuten kuulostaa aivan minttuliköörioksennukselta. Hyi olkoon.

Piirakka ei onneksi ollut ollenkaan "hyi olkoon". Olisi ollut liian vaarallista jäädä kotiin kaksin piirakan (ja muuttolaatikoiden) kanssa, joten vein sen työkavereille. Kehuivat kovasti ja täytyy itsekin sanoa, että piirakka oli todella hyvää.

Olen tänään taas pakannut oikein urakalla. Aamulla tosin supisti niin voimakkaasti, että jouduin pötköttämään kyljelläni sohvalla. Onneksi Blogilistalla oli paljon päivittyneitä suosikkeja.

Muuttolaatikkokasa sen kun kasvaa, mutta silti tuntuu, että tavaraa on vielä ihan hillittömät määrät. Vaikka keittiötä tuleekin ikävä, minusta tuntuu, etten taida jäädä kaipaamaan asuntoamme kovinkaan paljon. Se haikeus, joka joskus keväällä oli, on rapissut kasvavan muuttolaatikkolabyrintin myötä. Tällä hetkellä olen jopa innoissani uudesta asunnosta ja odotan innolla pääseväni vihdoin purkamaan muuttolaatikot.

Nyt otan loppuillan iisisti Himoshoppaajan salaisten tunnustusten parissa.

maanantai 10. elokuuta 2009

Minä itte!

Puuron voimalla pääsin Ikeaan. Pääsin tosin lähtemään vasta hiukan ennen kahta, sillä tarkoituksenani oli odotella antennimiestä.

Viime perjantaina postiluukustamme kolahti tällainen:

Jumalavita. Se on tiedote. Tiedote.

No, joka tapauksessa. Sisältö oli seuraavanlainen:

Maanantaina (siis tänään) joku asentaja tulisi käymään asunnossamme antenniverkkovian takia. Meillä ei kyllä ole ollut mitään ongelmia, mutta jollain muullahan talossamme voi ollakin (antenniverkko on taloyhtiössämme ketjussa, joten jos me katkaisemme antennikaapelin omassa asunnossamme, eivät yläpuolellamme asuvat näe telkkareistaan mitään).

Tässä muuttohässäkässä ei oikein kukaan vieras ole kovin tervetullut. Jotenkin oli myös sellainen kutina, että tällaisen vierailun takia joutuu yleensä siirtämään vaivalla kasattuja pahvilaatikkopinoja. Huoh.

Tiedote oli käyty tipauttamassa postiluukustamme meidän ollessamme kotona, mutta meille ei oltu soitettu emmekä ilmeisesti olleet kuulleet summeria. Isännöitsijällä on meille kyllä montakin puhelinnumeroa, mutta meille ei tullut muuta ilmoitusta viasta tai meidän osuudestamme siihen.

Isännöitsijämme on tavoitettavissa ainoastaan arkisin klo 8.00-12.00 eikä lapun tupsahtaessa luukusta häntä enää saanut puhelimen päähän. Omia yhteystietoja ei asentaja ollut antanut ja huoltoyhtiöstä ei asiaan saatu vastausta. Siispä odottelemaan maanantaihin.

Vaan ketään ei näkynyt eikä kuulunut. Kello oli jo sen verran, että minun oli lähdettävä posottamaan kohti Ikeaa, joten jätin asentajalle välioveemme lapun, jossa ohjeistin soittamaan tullessaan. Parkkipaikallamme oli ko. firman auto, joten arvelin asentajan menevän asuntoomme pian. Puhelua ei kuitenkaan kuulunut ja kotiuduttuani kaikki oli ennallaan. Kukaan ei siis ollut käynyt. Mikä ihmeen järki on ilmoittaa tulosta, mutta sitten jättää tulematta? Kummallista.

Kummallista oli myös Ikeassa. Sain nimittäin kokeilla itsepalvelukassaa, joita Vantaan tavarataloon oli ilmestynyt iso liuta. Tavaroiden kanssa mentiin kosketusnäytön eteen ja ryhdyttiin lukemaan viivakoodeja. Ensin sininen kassi, sitten varsinaiset ostokset. Bliip, bliip, bliip. Sitten maksamaan. Kortinlukija oli samanlainen kuin monella muulla kassalla: Valitaan sovellus (luotolle vai pankille) ja annetaan tunnusluku. "Olette nyt 42,40 euroa köyhempi." Ostokset kassiin ja kohti autoa.

Helppoa. Pelottavan helppoa. Tähänkö kaikissa kaupoissa kohta mennään?

Koko ajan itsepalvelukassojen läheisyydessä oli henkilökuntaa avustamassa ja valvomassa. Minulla ei kuitenkaan ollut ongelmia enkä yrittänyt ujuttaa tuotteita kassiin lukematta viivakoodia, joten käytännössä koko touhu sujui ilman kontaktia henkilökuntaan. Kukaan ei edes moikannut.

Edelleen, kovin on helppoa touhua ja varmasti saattaa jopa näkyä tuotteiden hinnassa, kun ei tarvitse maksaa kassahenkilökunnan "huimia" palkkoja. Silti kaipaan maksutapahtumassa vanhaa kunnon palvelua, ihmiskontaktia. Siinäkin on jo mielestäni menty huonompaan suuntaan, sirukorttilukijoiden yleistyessä. Välillä kun tulee tunne, että pitäisi sanoa "kiitos, hei" laitteelle eikä kassahenkilölle.

Asiakaspalvelu, olkoonkin se vaikka "vain" rahastus kassalla, on oikeasti taitolaji eikä kaikkea voi laittaa asiakkaan tehtäväksi. Minulle itselleni tulee hyvä mieli, kun saan iloista, hyvää ja aitoa palvelua, ja hyvin usein käy niin, että kaupassa asioidessaan kohtaa ihmisen ainoastaan kassalla. Mitä käy, jos tämäkin ihmiskontakti viedään pois ja koneellistetaan?

Puuron voimalla liikenteeseen

Vannon, että jossain tuolla alla on kaurapuuroa.

Reippaana tyttönä jaksoin koko annoksen. Tähän väliin on ehkä hyvä mainita, että söin aamupalani yhdeltätoista - se siitä normaalirytmistä äitiyslomalla. Aamupalaa ei kuitenkaan voi jättää väliin, venyivät unet sitten kuinka myöhään tahansa. Ja kaurapuuro jos mikä on parasta aamupurtavaa.

Kaurapuuro uppoaa meikäläiseen monella tavalla: Oivariini-silmällä (fiiliksestä riippuen saatan lorauttaa joukkoon kylmää maitoa), mehukeiton kera, hillon kanssa tai sitten tämän aamun (juuri nyt 11.00 on ihan tarpeeksi aamu minulle) tapaan tuoreiden marjojen ja banaanin kanssa.

Puuron voimalla on hyvä lähteä liikenteeseen. Ohjelmassa on tänään Ikea ja Brüno. Niin ja illalla sitten taas pahvilaatikkosirkus.

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Viimeisiä viedään

Laskettuun aikaan on tasan kuukausi. Vähän oli jo torstaina jännittävät hetket, mutta supistuksista huolimatta näyttää siltä, että pääsen kuin pääsenkin mukaan muuttopuuhiin. Ainakin koordinoimaan pahvilaatikoiden sijoittelua sekä kokkaamaan muuttoporukalle. Muuhun minua ei kuulemma kelpuuteta. Löydän itsestäni pienen kontrollifriikin ja olisi kamalaa, jos en olisi voinut olla mukana muutossa (tietenkin minulla olisi ollut ehkä mahdollisesti muutakin mietittävää).

Jos laskettuun aikaan on enää hetki, niin vielä lyhyemmän aikaa asumme tässä asunnossamme. Viikon päästä tähän aikaan olemme jo uudessa kodissamme. Onkin kyllä korkea aika. Pahvilaatikkoja väistellessä tuntuu välillä kuin asuisi Keskon välivarastossa. Sillä erotuksella tietenkin, että pahvilaatikot muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta on hommattu Hong Kongista.

Mukavaa palvelua Honkkarilta, muuten. Kuuluisien banaanilaatikoiden saaminen on ollut työn ja tuskan takana. Suuret marketit eivät (ilmeisen ymmärrettävistä syistä) varaa laatikoita, vaan niitä pitää osata olla hakemassa juuri oikeaan aikaan. Honkkarissa ovat kuitenkin ystävällisesti moneen otteeseen varanneet pahvilaatikoita, joita olemme sitten kotiimme raahanneet.

Olen tässä pakatessani moneen kertaan todennut, että onneksemme muutamme isompaan asuntoon, jossa on enemmän kaappitilaa. Niin paljon tuntuu tavaraa olevan. Jotenkin tuntuu, että iso osa on vielä melko turhaa (esimerkiksi käytöstä poistettuja kännyköitä kertyy nurkkiin aivan uskomaton määrä). Olenkin vienyt valtavasti tavaraa ja vaatteita lahjoituksena kodittomien kissojen kirpputorille, mutta enemmästäkin olisin valmis luopumaan. Täytyy vielä uudessa asunnossa katsoa mm. vaatekaapin sisältöä hyvin kriittisellä silmällä.

Muutto on myös hurjan hyvä keino siivota turha paperisälä. Hankimme joskus vuosi sitten pienen paperisilppurin, joka on saanut mukavasti laulaa, kun olen tuhonnut luottamuksellisia papereita. Tässä on tosin taas yksi esimerkki mahdollisesta turhasta tavarasta. Sitä sopii kysyä ihan kaikella vakavuudella, onko paperisilppuri ihan aidosti ja oikeasti tarpeellinen.

Niin, ja se kylppärin valaisin. Eipä ollut enää Terrassa kyseistä valaisinta myynnissä. Edellisellä kerralla olimme saaneet matkaamme uudet kuvut. Valaisinosaston vastaava tunsi ongelmavalaisimen ilmeisen hyvin ja arveli, ettei varaosaa olisi saatavilla. Hän kävi kuitenkin ystävällisesti tarkistamassa asian. Olisihan se pitänyt arvata: kupua ei enää ollut varastossa.

Palvelu oli kuitenkin kovin ystävällistä ja pahin kiukkuni oli ehtinyt laantua, joten päädyimme suosiolla ostamaan tilalle vastaavan lampun. Tässä lampussa olikin jo hiukan kehittyneempi kupusysteemi ja paremmat lamput. Pirulainen antaa vielä paljon paremman valon kylppäriin - onneksi siitä pääsee nauttimaan edes hetken.

Nautinnoista puheen ollen siirryn nyt parempaan asentoon sohvalle, unohdan hetkeksi pakkaamisen ja vietän miehen kanssa laatuaikaa (hänen valitsemansa) elokuvan parissa.

lauantai 8. elokuuta 2009

Melonimahalle melonia

Mitä tehdä, kun pakkaaminen ei innosta yhtään?

Mitä tehdä, kun jääkaapista kuuluu vesimelonin viekotteleva kutsu?

Joo hei, ihan selkeästi tauon paikka.

Vauvakin on jo telakoitunut niin alas, ettei puolikas vesimeloni enää tuota tuskaa. Se verran kuitenkin on älliä päässä, etten edes yritä syödä toista puolikasta. Vielä. Ehkä.

perjantai 7. elokuuta 2009

Disapproving bird disapproves

Mökiltä tuli terveisiä isäni ottamien kuvien muodossa. Niitä pieniä pääskysiä on sitten viisi.

Vaan eikö ole mahtava ilme tuolla yhdellä tuppisuulla. Aivan kuin se olisi kovin tyytymätön.

Linkkivinkki: Disapproving rabbits

Kummallisia tapoja

Keittiöstä kuului kummia.

"No tätä ei ole tapahtunut sitten poikavuosien. Vedin leipäveitsellä käteen."

Ei huolta, mies teki aamupalaa eikä kyse ollutkaan mistään kummallisesta seksileikistä.

Toivuttuani naurukrampista laastaroin miehen sormen. Hyvä vaimo.

tiistai 4. elokuuta 2009

The v is silent

Vispilät, vatkain, vaniljasokeri ja kulho.

Mitä yhteistä näillä neljällä on? Kyllä, unohdin ne kotiin lähtiessäni töihin aamulla. Olin niin polleana muistettuani kakun (mahtavaa, hyvä minä), pensasmustikat, kermavaahdot ja hyytelösokerin, että unohdin aivan tyystin sen ihan pienen yksityiskohdan kerman vatkaamisesta. Työpaikalla ei luonnollisestikaan ole vatkainta, mitä me toimistoihmiset sellaisella tekisimmekään.

Kävin sitten lounastauolla kotona, onneksi asumme (vielä vähän aikaa) keskustassa, joten kotiin ei ollut pitkä matka. Siskolleni kehaisin vielä puhelimessa muistavani helposti nelikon: vispilät, vatkain, vaniljasokeri ja kulho. Kaikkihan ne alkavat v-kirjaimella. Vkulho.

Ehkä tämä juuri alkanut äitiysloma tulee ihan hyvään saumaan.

maanantai 3. elokuuta 2009

Katastrofikeittiö ratsastaa jälleen

Tätä kakkua ei syödä. Tälle kakulle rakennetaan alttari.

Siinä missä onnistuin kakkupohjassa, epäonnistuin melkein kaikessa muussa.

Olin nimittäin juuri saanut mustikkamoussen väkerrettyä (tuoreiden mustikoiden lentonopeus on valtava - ainakin kun survoo niitä sauvasekoittimella), ja ryhdyin tekemään valkosuklaamoussea.

Ainekset kasaan: liivatteet, kaksi munaa, 0,5 dl sokeria, Flora Vispi, 200 g valkosuklaata. No, laitetaan reilusti vaan kaikki talouden valkosuklaat, kun sitä suklaata kuitenkin aina jää astian pohjalle. Suklaa sulamaan mikroon ja sitten hetkeksi koneelle, joka oli raahattu keittiöön tapahtumien keskipisteeseen.

Haistaako joku muukin palaneen käryä?

Se pirun suklaa paloi mikroon.


Kuvassa suklaa ei näytä niin kovin pahalta, mutta tässä vaiheessa suklaata on jo ehditty maistaa (yäkh) ja sekoittaa sekä todeta, että pilalla on.

Ja kello on vartin yli yhdeksän. Illalla.

Hätähän ei ole tämän näköinen (heh heh heh), ajattelin. Kyllä nyt keskustasta tähän aikaan valkosuklaata saa (heh heh heh heh). Olin jo ilmeisen harhainen.

Voin muuten kertoa, ettei saa. Ihan vaan jos joku ajatteli yrittää. Kävin toteamassa, että Aseman kioski, keskustan kolme (!) R-kioskia ja yksi elintarvikekioski olivat kiinni. Lisäksi voin kertoa, ettei Filmtownissa, Makuunissa eikä Minimarketissa ole valkosuklaata. Eikä myöskään Mamma Mariassa eikä Coffee Housessa. Onneksi Mamma Mariassa oli hyvännäköinen kokki, joka älysi flirttailla hikiselle ja isomahaiselle leipurille. Onneksi vaihdoin olohousut farkkuihin lähtiessäni ulos. Olin nimittäin ajatellut tekeväni vain lyhyen pyrähdyksen ulos - vähänpä tiesin.

Niin ja onneksi älysin soittaa Kirsikalle, jolla oli kuin olikin juuri sopiva määrä valkosuklaata.

Päästyäni tunnin reissulta kotiin, katsoin parhaaksi sulattaa arvosuklaan vesihauteessa. Ihan vaan varmuuden vuoksi.

Suklaan sulaessa suloisesti vesihauteessa (kuvassa vasemmalla), päätin tehdä kakun ohjeen vastaisesti nurin päin. Siis ensin mustikka, sitten suklaa. Mustikkamousse kun oli jo ollut valmiina hyvän tovin. Sekoitin kostutusmaitoon vaniljasokeria ja ryhdyin puuhaan. Ainut vaan, että unohdin kostuttaa pohjan ennen moussen lisäämistä. Miten se voi olla mahdollista? Juurihan olin ottanut maidon ja sokerin ja sekoittanut ne. Juurihan olin ajatellut kostuttavani kakun.

Pysyin stoalaisen tyynenä ja kaavin moussen pohjasta (kuvassa takana oikealla), laitoin mousseen sotkemani pohjan syrjään, vaihdoin kelmut, otin toisen palan pohjaa, repäisin tämän palan pohjaa vahingossa kahtia ja kostutin sen. Edelleen pysyin tyynenä. Pelottavan tyynenä. Niin tyynenä, että antaisin tulevalle lapsellemme nimeksi Tyyne, jos hän olisi tyttö.

Kaikkien kommelluksien jälkeen kakku on nyt kasattu ja se on hyytymässä jääkaapissa. Keittiössä on kamala siivo, olen hikinen ja väsynyt. Harkitsen vakavasti leipomisharrastuksen lopettamista.

Taas leivotaan ja sitten lomaillaan (taas)

Tänään oli ensimmäinen työpäivä kesäloman jälkeen. Huomenna on viimeinen työpäivä ennen äitiyslomaa. Mihin tämä aika on mennyt?

Huomenna tarjoan työkavereille kakkua iltapäiväkahviaikaan. Tervetuloa mukaan.

En nyt halua manata, sillä olen vasta paistanut kakkupohjan, mutta uskallan veikata tämän leivontakerran menevän nappiin. Onnistuin mitoittamaan taikina-ainekset aivan täydellisesti. Tarkoittaen siis lähinnä, ettei taikina turvonnut yli äyräiden. So far so good.

Leivon kyllä työporukalle mielelläni. Olin yhtä mielelläni töissäkin tänään. Niin mielelläni, että saattaa tulla töitä ikävä huomisen jälkeen.

Työkavereitakin saattaa tulla ikävä. Ainakin muutamaa aivan loistotyyppiä. Eräskin työkaveri yllätti minut sukilla. Vauvalle siis.



Olin aivan ällikällä lyöty. Itse kun olen täysin toistaitoinen kutimien kanssa, en voi muuta kuin ihmetellä näitä maailman suloisimpia sukkia.

lauantai 1. elokuuta 2009

Hermot menee ja lamput palaa

Kylppärimme valaisin on ollut kova kuluttamaan halogeenilamppuja. Sellaisia, joiden pitäisi kestää ihan hyvän aikaa.

Kun valaisimesta paloi taas kerran toinen lamppu juuri tehtyämme kaupat asunnosta, päätin vaihtavani lampun viimeistä kertaa. Olin itse asiassa aika iloinen, ettei minun tarvitsisi enää vaihtaa lamppua tuohon valaisimeen. Ikinä. Koskaan.

Vaan enpä tänään lamppua vaihtaessani tiennyt joutuvani pulaan. Liriin. Nesteeseen.

Kiersin lasikupua, kuten niin jumalattoman monta kertaa aikaisemmin. Tällä kertaa se vaan irtosi pelkästä kosketuksesta.


Lasikuvun kierteet olivat jälleen kerran menneet rikki.

Ai miten niin jälleen kerran? No siten niin, että valaisin on jo kertaalleen vaihdettu uuteen, koska siinä meni molemmat lasikuvut rikki. No niin, lapset, kuka osaa tavata sanan suunnitteluvirhe? Entäpä miten sujuu huutava vääryys?


Kiviäkin kiinnostaa lähteä ostamaan uutta [tähän valikoima kirosanoja] valaisinta, mutta pakkohan se on, kun kämppä on myyty ja valaisin kuuluu kauppaan.

Tämä (pölyinen) pötkylä kädessäni kirosin Kodin Terran alimpaan helvettiin.


Saatan ehkä mahdollisesti käydä ihan livenä paikalla. Lehdet uutisoivat vierailustani otsikolla "Hormonimyrsky rautakaupassa". En todellakaan ole zen.