keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Käytöstavatonta

Olin tiistaina pikaisella pyrähdyksellä Helsingissä. Mies jäi kotiin potemaan flunssaa, joten olimme poikasen kanssa vallan valtoimenaan liikenteessä.

Paluumatkalla koin jännittäviä hetkiä, kun polttoainemittarin merkkivalo ryhtyi vilkuttamaan. Tarttis varmaan tankata, ajattelin. Matkan varrella bensa-asemien hintatarjoukset olivat huimia, enkä millään kärsinyt ostaa, kun tiesin saavani kotipaikkakunnalta halvemmalla.

Suoriuduin aivan viime hetkillä halvan menoveden äärelle paikalliseen ostoshelvettiin, Kärkkäiselle. Tankkasin auton (dieseliä, kuten mies huomasi muistuttaa lähtiessäni) ja menin ostamaan rintapumppua.

En päässyt kuitenkaan ostoksille saakka, kun juniori jo ilmoitti nälästään. Lapsellakin oli siis tankkaustauko. Kärkkäisellä on onneksi hurjan hyvä lastenhoitohuone, jossa on kaksi mukavaa nojatuolia sammakkoverhon takana, kaksi hoitotasoa, iso pesuallas ja erillinen vessa. Parkkeerasimme verhon taakse ja poika ryhtyi työskentelemään.

Siinä istuessani, kävi lastenhoitohuoneen ovi ja joku tuli sisään. Siinähän tulee, tila on sitä tarvitseville avoin. Vaan tässäpä eipä ollutkaan lapsen varikkokäynnistä kyse. Tämä joku tuli täysistunnolle. Siinä sitten istuin, imetin ja kuuntelin, kun joku vääntää äheltäen kahden metrin päässä väinöä. Oli naurussa pitelemistä.

Jotenkin ei vaan käy järkeen, että joku saa päähänsä tulla lastenhoitohuoneeseen asioille (ilman lasta), kun vieressä on ihan oikeatkin vessat.

Varpajaiset

Miehellä oli perjantaina varpajaiset. Näin väsynyttä porukkaa meillä oli lauantaina.



Varpajaiset olivat ilmeisen onnistuneet ja mies oli tyytyväinen. Minäkin olin tyytyväinen ja iloisesti yllättynyt, kun selvisi, että mies oli tilannut minulle perjantaiksi hieronnan.

Varpajaiset järjestettiin saunatilassa, jota vuokraa samassa kiinteistössä toimiva hieroja. Menimme perjantaina hyvissä ajoin saunalle järjestelemään paikkoja ja viemään tekemäni ruoat. Hieroja tuli neljän pintaan paikalle ja sovimme käytännön asioista.

Vuokrasopimuksen kirjoittamisen jälkeen hieroja sanoi minulle "sä lähdetkin sitten mun mukaan". Olin aivan ymmyrkäisenä. Minäkö? Pääsin hämmästyksekseni hierottavaksi miehen hekotellessa onnistunutta yllätystään. Ihanaa!

Varpajaisista jäi mukavien muistojen (ja osittain muistamattomuuden) lisäksi kaksi pyyhettä, kolmet kalsarit, kaksi paitaa ja yksi sukka.



Miehen kaverit tuntien vaatekappaleet ovat meillä hamaan ikuisuuteen, joten pesin vaatteet. Eivätpähän ainakaan haise. Vaatteet siis, ei kaverit.

Korjaus 1.10.: Niitä sukkia olikin kaksi. Yksi musta ja yksi valkoinen.

perjantai 25. syyskuuta 2009

Tyytyväisellä äidillä on tyytyväiset tissit

Ostin Rusakon innoittamana Omppulinnan nettikaupasta imetysliivit.

Toimitus oli todella nopea: tein tilauksen tiistai-iltana, maksoin saman tien verkkopankissa ja liivit tulivat postissa tänään.

Ja mitkä liivit! Aivat mahtavat päällä, tukevat ja puristamattomat. Hinta oli samaa luokkaa ostamieni Triumph-imetysliivien kanssa ja hiukan kalliimmat kuin Hennesiltä paniikissa ostetut liivit. Hennesin liivit tosin lentävät kaaressa reserviin. Ne eivät tue läheskään yhtä hyvin ja ovat ikävät päällä.

Uusissa liiveissä ei myöskään yhtään haittaa se, että liivit ovat mahtavan seksikkäät. Jos kehtaisin, laittaisin kuvan pitsiverhotuista maitokanuunoista, mutta tässä blogissa on ihan tarpeeksi nähty meikäläisen tissejä.

Kokemus oli niin positiivinen, että ostin heti tältä istumalta toiset liivit. Tulihan tänään sentään lapsilisä.

torstai 24. syyskuuta 2009

Valokuvatorstai - Tasan

Valokuvatorstaita jälleen. Tällä kertaa haastesanana tasan.



Tasan ei käy aprikoosit, mutta väri on ainakin kohdillaan.

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Lapsi toimii

Varoitus: Tässä postauksessa nauretaan viattomalle lapselle. Sisältää myös pissaa ja kakkaa.

Ilmeisesti tämä on kovin yleistä. Onneksi emme ole yksin.

Olemme poikamme kanssa jo oppineet siihen, että vaippaa vaihtaessa pitää tarkkailla pienen kaverin ilmeitä. Monesti tarkkaavaisuudesta huolimatta pääsee käymään pissavahinko, kun vaippavankeudesta vapautunut laskettelee onnessaan pissat hoitopöydälle.

On koettu myös pienen suolen räjähtävä voima, jonka ansiosta päiväpeite sai mojovan kakkasumutteen. Tosin päiväpeite olisi ollut pelastettavissa, mikäli mies ei olisi väistänyt. Miehet ovat niin heikkoja (hyviksi reflekseiksikin niitä väitetään). Vastaisuudessa emme väistä, näin ainakin sovittiin nauruntyrskähdysten ja päiväpeiton pyykkäämisen lomassa.

Tänään vein juniorin iltapesulle. Pieni vaippapylly sai samalla paljon kaivattua ilmakylpyä - ja sen seuraukset nyt sitten olisi melkein voinut arvata. Pissahan siinä pääsi pojalta. Vahingoista viisastuneena pysähdyin niille sijoilleni, jotta vahinko olisi vain paikallinen. Hanan sulkeuduttua räjähti (kirjaimellisesti) toisessa päässä ja yks kaks yllättäen sekä minä että poika olimme pissan lisäksi yltäpäältä kakassa.

Samoin oli olohuoneen lattia. Vain ihmeen kaupalla sohva säästyi tuholta, vaikka ykköstä ja kakkosta oli kattava kerros kahden metrin matkalta. Miten se tuotos näyttääkin vaipassa niin pieneltä?

Vielä(kin) tämä touhu jaksaa naurattaa lapsellisen paljon.

tiistai 22. syyskuuta 2009

Noin neljä kiloa

Vaaka kertoo, että olen enää noin neljän kilon päässä raskautta edeltävästä painostani. Kaikkiaan minulle kertyi painoa raskauden aikana 200 grammaa painavan karvan verran alle 14 kiloa.

Kilot ovat siis melkein paikoillaan, muu sitten onkin vähän siellä sun täällä. Mahan päällä on vielä pehmuste, sekin tosin pienenemässä koko ajan. Reisissä on lihasten sijasta paljon enemmän pehmeyttä eikä käsivarretkaan ole niin kovin tiukat. Tissit taas ovat kuin tuliaiset Tallinnasta. On muuten ihan hyvä huomata, että näyttäisin aika naurettavalta, jos minulla olisi silikonirinnat (katsotaan, miltä tilanne näyttää imetyksen jälkeen).

Minulla ei vielä ole kiire päästä entiseen kuntoon. Odotan silti jo innolla, että äitiyslomani kuntosalilta päättyy ja pääsen taas ohjattuihin jumppiin - imetysten välissä, tietenkin.

Keskivartalo oli hiukan kateissa ensimmäisenä viikkona synnytyksen jälkeen ja olen muutenkin keskittynyt vaunulenkkeihin ja niihin kuuluisiin lihaksiin lantiopohjassa. Tarkoitus onkin ottaa aluksi rauhallisesti, mutta olen jo huomannut kaipaavani kunnon rääkkiä. Varsinkin kun mies aloitti uuden kuntoiluharrastuksen ja olen kateellisena kuunnellut hänen hehkutustaan rankoista treeneistä.

Noin neljä kiloa on juuri nyt kova sana muutenkin. Nimittäin suurinpiirtein sen verran, ellei enemmänkin painaa vauvammekin - ainakin sen perusteella, mitä tänään kotipuntarissa kokeilimme.

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Vauva on täällä, kaikki katsomaan vauvaa!

Meillä ei varmaan koskaan ole käynyt näin paljon vieraita näin lyhyen ajan sisällä. On ollut todella kiva nähdä sukulaisia ja ystäviä pitkästä aikaa, vaikkakin suurimmaksi osaksi vieraiden huomio onkin keskittynyt tulokkaaseen. Se nyt ei tosin ole kovin yllättävää.

Yllättävää on ollut, miten monelle olen saanut kertoa synnytyksestä. Nyt vasta sen huomaan, miten synnytys todellakin on naisia yhdistävä asia. Miehen isoäitikin ryhtyi muistelemaan synnytystään, ja siitä on sentään aikaa 60 vuotta.

Tuliaisiakin monet ovat tuoneet, vaikka se nyt ei pääasia olekaan. Vauva on luonnollisesti saanut suurimman osan tuliaisista - suloisia nuttuja ja leluja. Yksi tuliainen on kuitenkin ollut ylitse muiden ja se oli meille vanhemmille. Miehen eno, ammatiltaan keittiömestari, toi tullessaan uunia vaille valmiin aterian kahdelle. Mukana oli koristeet ja kaikki. Se jos mikä on mitä parhain tuliainen tuoreille vanhemmille.

Niin, ja on tässä sekin tullut huomattua, että yllätysvieraista karisee kaikenlainen hohto siinä vaiheessa, kun emännällä on turvassaan pään kokoinen finni (ja kauan odotettu saunahetki siirtyy hamaan tulevaisuuteen). Parin päivän nitistysyritykset eivät ole tuottaneet tulosta ja seuraavat vieraat ovat tulossa hetkenä minä hyvänsä. Lähden siis hamuamaan peitepuikkoa ja/tai sopivaa huppukaapua punaisena sykkivän varapääni verhoksi. Yritän myös uskotella itselleni, että se näyttää minun silmissäni hurjemmalta kuin muiden. Onneksi minulla on mitä mainioin valttikortti hihassani: Vieraat tulevat katsomaan vauvaa.

lauantai 19. syyskuuta 2009

Tästä se alkaa

Meidän perheessä on ollut aina melkoinen projekti lajitella mustat sukat. Väristä riippumatta sukkia myös katoaa aika tavalla.

Sitä voisi helposti kuvitella, että uuden perheenjäsenen sukkien kanssa on paljon helpompaa. Ja kilinkellit on.

Ostin eilen vauvalle uusia sukkia, sellaisia pitkävartisia, sillä pikkuisen rimpulajaloissa ei oikein pysy tavalliset nilkkasukat.



Vaan kuinkas sitten kävikään, kun pienet sukat oli pesty ensimmäistä kertaa.



Missä on yksi pieni musta sukka? Se ei ole koneessa, se ei ole kuivaajassa, se ei ole matkalla kylppäristä makuuhuoneeseen eikä se hiisi vieköön ole muun pyykin joukossa. Nyt se on ilmeisesti ihan lopullisesti todistettu: pesukoneemme syö mustia sukkia. Koosta riippumatta.

Tästä se sukkahelvetti alkaa. Olen pahoillani, poikani. Sukkasi hyväksi ei ole enää mitään tehtävissä.



"Okei, jos sitä sukkaa ei voi pelastaa, niin voitko edes antaa maitoa?"

torstai 17. syyskuuta 2009

Äkkiä telkkarin ääreen - tai ainakin keväällä 2010

YLE uutisoi näyttävänsä helmikuusta 2010 alkaen mainion True Blood -sarjan. Tämä, kuten viime joulukuussa mainostamani Pushing Daisies on todellakin katsomisen arvoinen. Pushing Daisies tosin hautaui jonnekin Subin myöhäisiltaan, tokkopa edes näyttävät sarjan toista kautta.

YLEn kulttuuriuutisten mukaan nyt tehty jatkosopimus jenkkiläisen HBO-kanavan kanssa mahdollistaa sarjojen esittämisen heti tuoreeltaan, mistä suvaitsen kyllä olla eri mieltä.

True Bloodista lähti jo toinen kausi käyntiin Canal+ -kanavalla ja toinenkin kevään uutuussarja Naisten etsivätoimisto nro 1 (siis juurikin niihin Alexander McCall Smithin Mma Ramotswe -kirjoihin perustuva sarja) on ehditty kanavalla näyttää. Okei, kaapelikanavaa, jollainen HBOkin on, ilmeisesti koskee erilaiset säännöt eikä Canal+ edes ole suomalaisomisteinen. Silti mielestäni on aika ronski väitös YLEltä, että vuoden 2008 sarjat tulevat keväällä 2010 tuoreeltaan telkkarista. Naisetsivätkin näin dvd-boksina kesällä.

Toisaalta on kyllä hiton hienoa, että uusia sarjoja ostetaan Suomeen - alkaa ehkä hiukan kypsyttää ainaiset uusinnat sinänsä mainioista sarjoista, kuten esimerkiksi CSI kaikkine versioineen, Sinkkuelämää, Kaikki rakastavat Raymondia, Frasier, Frendit, Will & Grace ja Simpsonit. Näin muutamia mainitakseni (jep, telkkaria katsellessa on tullut vietettyä aikaa).

Kannattaa siis parkkeerata telkkarin ääreen helmikuussa 2010, kun True Blood alkaa. Naisten etsivätoimiston kanssa on vähän niin ja näin, sarja on ehkä hitusen ärsyttävä ja ainakin useamman jakson jälkeen sitä hokee itsekin "Dumela, Mma".

Tärppinä voin myös suositella tuoretta Hung-sarjaa, joka ainakin kahden jakson kokemuksella vaikuttaa varsin mainiolta. YLElle Hung kyllä saattaa olla liiankin hyvin varusteltu (pun intended).

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Neuvolassa 15. syyskuuta

Eilen oli ensimmäinen vauvaneuvola. Tällä kertaa oli neuvolan tädilläkin vauvan sukupuoli hallussa.

Pituutta vauvalle oli tullut lisää, nyt ollaan 51,8 sentin mitassa (tarkkaa puuhaa). Painoakin oli kertynyt viimeisestä, syntymäpaino on ohitettu reippaasti ja poika painaa 3470 grammaa.

Terveydenhoitaja kyseli imetyksestä ja kerroimme sen sujuvan hyvin. Sanoin, että poika saa aina kun haluaa. Mieheni totesi tähän, että pojalla on kyllä asiat hyvin - noin niin kuin miesnäkökulmasta ajateltuna. 

Saimme neuvolakortin, jossa nimikenttä on jotenkin vielä kovin säälittävästi tyhjänä (heh nimi kyllä on taidettu jo keksiä). Neuvolan täti kirjoitti korttiin: Suloinen pieni mies! Upeasti kasvaa äidinmaidolla. Refleksit norm. Silmät, suu ja napa siistit.

Saimme mukaan D-tipat, jotka annettiin ensimmäistä kertaa tänään. Mies maistoi tippoja ja kertoi niiden maistuvan yksinkertaisesti kammottavilta. No, onhan niissä etanolia. Tippojen jälkeen vauvalle laulettiinkin sitten kuinka viina painaa:

Viina painaa, viina painaa,
viina painaa aina.
Kauppakassissa lauantaina
ja päässä sunnuntaina.

Viina maistuu, viina maistuu,
viina maistuu aina.
Arkipäivän askareissa
ja vielä sunnuntaina.

Vesi loppuu, vesi loppuu,
vaan ei lopu viina.
Veden puute on paha juttu,
mutt’ viinan puute on piina!

Ei huolta, kyllä tälle haukottelevalle vauvalle lauletaan paljon soveliaampiakin lauluja.  

tiistai 15. syyskuuta 2009

Pieni ja hento ote

Kävimme eilen vauvan kanssa moikkaamassa isomummia, miehen isoäitiä.

 

Oli siinä kaikilla ihmettelemistä, kun isomummi ja poika tillittelivät toisiaan.

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Nimeni on Viikuna, Kustaa Viikuna

Nimiasia on nyt kovasti pinnalla.


Etunimikirjaa luetaan ahkerasti. Käytössä meillä on uudistettu painos Kustaa Vilkunan klassikosta. Kirjoittaja tosin ristittiin jo uudelleen Kustaa Viikunaksi. Mies kun oli nopeasti vilkaissut kirjaa ja kirjoittajan nimeä kannessa. Näyttäähän se vähän viikunalta.

Kauhunhetkiä kaukosäädin kädessä

Tassuttelin aamulla mini-ihminen kainalossani sohvalle syöttöpuuhiin. Laitoin telkkarin päälle, sitten digiboksin. Vaan eipä näkynytkään mitään. Koje väitti kaikkien kanavien olevan salattuja.

Laite pois päältä ja takaisin päälle. Sama vika. Hätä ei ole tämän näköinen (vaan punainen ja pyöreä), ajattelin. Onhan vielä tallenteet olemassa. Valitsin listasta tuoreimman jakson Bonesia (aah), mutta eipä sekään näkynyt. Yksikään tallennettu ohjelma ei näkynyt. Mitämitämitä?

Yhdyssanavirheen löytäjälle kymmenen pistettä ja papukaijamerkki.

Boksissa on pitkältä ajalta jaksoja sarjoista, joita olen seurannut piiiitkään ja toisista, joita en ole edes aloittanut (sattuneesta syystä). Paniikki. Ihan äskettäin olin ajatellut, kuinka hyvä onkaan, ettei digiboksimme ole kertaakaan seonnut ja kadottanut kaikkia tallenteita.

Mies nukkui (!) vielä, joten hänestäkään ei ollut apua. Boksi kiinni taas kerran ja sitten uudelleen päälle. Tällä kertaa boksi väitti, ettei millään kanavalla ole signaalia. Jostain syystä tämä oli mielestäni jo parannus edelliseen.

Kokeilin vanhinta tallennetta (Kauriinmetsästäjä) ja se lähti pyörimään. Huh helpotusta, sohvan imetyshetket oli jälleen pelastettu. Ei, en imetä sohvaa. Imetyshetket sohvalla oli jälleen pelastettu.

perjantai 11. syyskuuta 2009

Rakkaalla lapsella on

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Toistaiseksi vauva on ollut virallisesti vauva, kuten raskausaikanakin.

Vauvaa kyllä kutsutaan kotioloissa vaikka miksi. Useimmiten vauva on tissiposki, kakkapylly, karvakorva, kulta, lötköpötkö, poika, poikanen, pupunen, apinainen tai sitten ihan vaan vauva.

Olisi ehkä aika keksiä vauvalle ihan oikea oma nimi, ettei tissiposkeksi kutsuminen jää tavaksi. Vaan nimen keksiminen ei olekaan ihan niin helppoa kuin luulisi.

Tissiposki torkuilla

Meillä on muutamia nimiehdotuksia sekä pari reunaehtoa nimille (sananmuunnosten ystävänä pidän esimerkiksi huolta, ettei nimestä tule rivoa sananmuunnosta). Jotenkin vaan palasten sovittelu tuntuu hankalalta. 

torstai 10. syyskuuta 2009

Äiti-ihminen herkistyy

Oijoi, ihan kun ei olisi muutenkin tunteet pinnassa. Miehen ihana isoäiti biologisen isän puolelta (menee jo vähän hankalaksi selittää) soitti ja kiitti lähettämistämme valokuvista. Niitä oli kertynyt jo viime viikon aikana melkoinen määrä.

Puhelun aikana mies nukkui vauvan kanssa sohvalla ja juttelimmekin isoäidin kanssa pitkän tovin. Hän kyseli elämästä vauvan kanssa, miten kaikki on lähtenyt käyntiin.

Vauvan synnyttyä tuore isoisoäiti oli ollut niin liikuttunut, ettei oikein ollut kyennyt puhumaan mieheni kanssa. Nyt hän oli selkeästi jo kerännyt voimia ja jaksoi jutella. Kuviakin voisi kuulemma katsella vaikka kuinka paljon ja pitkään.

Puhelun päätteeksi isoäiti muistutti, että lapsi tulee kasvattaa rakkaudella. Hän itse ei ollut aikanaan tehnyt niin, vaan oli kuunnellut muiden neuvoja siitä, ettei ainoata lasta tule hemmotella. Nyt hän kuulemma tietää tehneensä väärin ja tekisi kaiken toisin, jos vain voisi. Rakkaus ei ole hemmottelua, 85-vuotias isoäiti sanoi.

Katselin nukkuvaa miestäni ja hänen rinnallaan nukkuvaa lasta. Miehellä ja isoäidillään on aina ollut hyvä suhde - he molemmat tietävät sen. Sain jotenkin pidettyä itseni kasassa ja sanottua isoäidille, että kyllä hän sitä rakkautta on antanut jälkipolvilleen ja saa antaa tuoreimmalle tulokkaallekin.

Ihan kuin ei olisi äiti-ihminen muutenkin herkällä.

Valokuvatorstai - Rajattu

Viime viikolla jäi valokuvatorstai väliin, mutta tällä viikolla täytyy taas ottaa osaa. Aiheena on tällä kertaa rajattu.

 

  

Aidan takana on rajattu alue. Sieltä muuten löytyi lampaita. Bää. Lampaat ja aita on kuvattu Jan Karlsgårdenissa Ahvenanmaalla.

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Vauva-arkea ja neuvolaa


Täällä eletään varmasti aika tavallista vauva-arkea. Ei liene yllättävää, että vauva syö, nukkuu, kakkaa ja pissaa. Monesti pissa lirahtaa hoitopöydälle vaippaa vaihtaessa tai viimeistään pesulle lähdettäessä (kuten tänään, kahdesti). Toistaiseksi on ollut naurussa pitelemistä.

Mahaa vauvalla kipristää aika ajoin, mutta onneksi se on vielä melko vähäistä ja tilanteen laukaisee yleensä mojova pieru. Siinä sitten kaksi aikuista ihmistä nauraa mahat kippurassa pienen lapsen suolen toiminnalle - on vauvalla ainakin äänitehosteet kunnossa.

Vaan silloin ei kyllä naurata, kun vauvalla kipristää mahaa oikein kunnolla, sillä tavoin, että koko pieni kaveri on ihan kippurassa. Silloin sen hetken tuntuu todella pahalta. Voi pientä raukkaa.

Ensimmäiset päivät vauva nukkui aina syötyään. Tällä viikolla hän on ollut enemmän hereillä ja katsoa tillittänyt meitä lähes yhtä tiiviisti kuin me häntä. 
On lähes pelottavaa, miten mieheni näköinen vauva onkaan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että vauva on perinyt minulta vain korvannipukan, ei edes koko korvaa, vaan puolikkaan.

 

Niin ja kotimeijeri on täydessä toiminnassa. Vauva on selkeästi ollut ruoka-aikaan kotona. Viime perjantaina oli neuvolan kotikäynti, jonka siis piti olla äitiysneuvolakäynti, mutta vauva päättikin toisin. Tuolloin punnituksessa vauva oli jo lähes syntymäpainossaan. Katsotaan mitä ensi viikon ensimmäinen oikea vauvaneuvola sanoo.

Oli hiukan jännittävää päästää neuvolan täti kotikäynnille, emmehän olleet ehtineet tutustua häneen kovin hyvin. Mieskin oli päässyt uuteen neuvolaan mukaan vain kerran. Päätin kuitenkin, etten ota stressiä. Eihän kotikäynnin tarkoitus ole arvostella kotiamme.

Neuvolan tätiä kyllä tuntui jännittävän. Olin jo puhelimessa kertonut meille syntyneen pojan ja ihan poikamaiset vaatteet vauvalla oli päällään, kun neuvolan täti kutsui rakkautemme hedelmää neidiksi. Seuraavaksi hän ehdotti meille isyyden tunnustamista ensireissuksi ulkomaailmaan, meillä kun on eri sukunimi. Miehen kanssa totesimme, että se reissu kyllä jää tekemättä, sillä olemme naimisissa. Muuten käynti meni mutkattomasti. Mitä nyt neuvolan tädin pestessä käsiään elehdimme miehen kanssa toisillemme: "Pitäiskö keittää kahvit?"

Ympäristörikos

Muutin melkein kymmenen vuotta sitten pois Helsingistä. Tänä aikana olen saanut opetella monta asiaa uudessa kotikaupungissani, ja vieläkin moni asia, kuten esimerkiksi julkinen liikenne, toimii mielestäni Helsingissä paremmin. Jätteiden käsittelyssä kuitenkin täällä tunnutaan olevan valovuosia Helsinkiä edellä.

Meillä lajitellaan kotitalousjätteet viiteen astiaan: energia-, kaatopaikka-, bio-, keräyspaperi- ja keräyskartonkijätteeseen. Sitten on tietenkin vielä ongelmajäte erikseen, mutta sille ei ole taloyhtiön roskakatoksessa omaa astiaa. Joissakin taloyhtiössä on lisäksi metalli- ja lasiastiakin.

Lajittelu on yllättävän helppoa ja vaivatonta. Lajitteluun myös tottuu uskomattoman nopeasti. Kun olemme reissussa paikkakunnalla, jossa ei lajitella jätteitä samalla tavalla tulee jäteastian äärellä hiukan orpo olo. Muovipakkausta ei millään viitsisi laittaa kaatopaikkajätteeseen.

Kotona on jo pitkään täyttynyt energia- ja biojätepussit kauan ennen kaatopaikkajätettä. Kunnes tuli vauva taloon. Kertakäyttövaipat kun ovat kaatopaikkajätetettä ja voi pojat, niitä sitten kuluukin. Jos ennen kaatopaikkajätepussi täyttyi juuri ja juuri kahdessa viikossa, niin nyt se on ääriään myöten täynnä jo alta kahden päivän.

Samaa tahtia, kun vaippoja kannetaan kaupasta, niitä heitetään roskiin. Eräänlainen ympäristörikos, kuten mieheni sanoi vauvan ollessa viiden päivän ikäinen. Tämä jos mikä saa vakavasti harkitsemaan kestovaippoja.

maanantai 7. syyskuuta 2009

Omenamehu ei ole koskaan maistunut paremmalta

Varoitus: Tässä postauksessa synnytetään. Tämä postaus on myös pitkä.

Viikko sitten lauantaina, 29. elokuuta laukkasimme kaupoilla. Ostimme uudet kiuaskivet ja mies ihastui uuteen telkkariin. Ihan tavallista meininkiä siis. Kotiin tultuamme mies pesi kiuaskivet ja latoi ne paikoilleen. Kävimme saunassa ja lähdimme sitten vielä vuokraamaan elokuvaa. Hiukan tuli kiire videovuokraamoon, joka menee kiinni kymmeneltä, mutta olimme siellä puolen aikoihin.

Siellä Makuunissa lapsivesikin sitten meni. Eräs tuttavani kommentoi Facebook-statustani (pitäähän tällaiset päivittää), että on siinä ollut Makuunin työntekijällä erilainen työvuoro. Onneksi lapsivettä ei siinä vaiheessa tullut vielä niin kamalasti - vähän niin kuin olisin laskenut housuun. En siis jättänyt jälkeeni siivottavaa.

Neuvolan ohje oli ollut, että lapsiveden mentyä on lähdettävä synnärille, joten sinne myös suuntasimme miehen kanssa kodin kautta. Kotoa piti noutaa kauan sitten pakattu synnärilaukku, päivittää blogi ja vaihtaa housut. Nappasin vielä vauvalle koiruliinin (kuvassa) mukaan.


Menimme synnärille, jossa minut otettiin ensin yksin esitutkimushuoneeseen. Siirryin tutkimuspöydälle roiskien lapsivettä ympäriinsä. Mitään merkittävää muutosta ei ollut vielä tapahtunut eikä minulla oikein ollut supistuksiakaan. Minulta mitattiin verenpaine, joka oli aivan huimissa lukemissa. Kätilö kirjasi papereihin, että äiti "taitaa olla vähän täpinöissään". No joo, kuka nyt ei olisi? 

Kätilö kysyi synnytystoiveeni, ja kerroin haluavani mennä mahdollisimman rennosti (heh heh). Mikäli olisin ihan holtiton, saisi mieheni päättää. Esitin myös toiveen, ettei välilihaa leikattaisi.

Tutkimuksen jälkeen minut pistettiin kylkiasentoon ja mahan päälle kiinnitettiin anturit mittaamaan sykettä ja supistuksia. Kätilö poistui ja mies pääsi sisään huoneeseen odottelemaan kanssani. Tässä vaiheessa lapsivettä valui lorisemalla lattialle. Oli pakko pyytää miestä istumaan kauemmas, ettei hänen kenkänsä olisi kastuneet.

Kätilö tuli takaisin huoneeseen ja keskustelimme vaihtoehdoista. Voisimme vielä mennä kotiin odottelemaan tai sitten jäädä synnärille. Valitsimme jälkimmäisen ja sain luvan mennä suihkuun sekä vaihtaa sairaalavaatteet päälleni.

Suihkun jälkeen siviilivaatteeni tultiin hakemaan. Annoin tosin vain kenkäni matkaan, sillä kaikki muu mahtui synnytyslaukkuun.

Kymmenen jälkeen kätilö pelmahti taas sisään ja kertoi tilanteen muuttuneen. Synnäri olisi aivan täysi, joten pitäisi mennä joko kotiin tai sitten yläkertaan synnyttäjien osastolle. Valitsimme osaston, sillä - no niin no - kenkäni oli jo viety. Olin jo sairaalan vermeissä.

Kipusimme miehen kanssa yläkertaan seikkaultuamme ensin pimeän sairaalaan käytävillä. Hankala ja sokkeloinen paikka. Minua alkoi jo supistelemaan.

Osastolla kuulimme, ettei mieheni saisi jäädä sinne kanssani odottelemaan. Hän voisi kyllä olla paikalla hetken. Puoli kahdentoista aikaan lähetin miehen kotiin nukkumaan, annoin luvan avata isyyspakkauksen ja jatkoin yksinäni koventuvien supistuksien tunnustelua. Kahden ja kolmen välillä supistukset kävivät todella kipeiksi. Osastolla oli tarjolla kivunlievitykseksi kipupiikkiä, lämmintä suihkua ja jyväpusseja. Jee. Olisi ollut edes mies läsnä.

Supistukset olivat (myöhempään nähden) vielä melko pieniä, mutta tulivat säännöllisesti. Kokeilin kaikkia kolmea kivunlievitystä, jonka seurauksena oksensin suihkuun. Se vielä puuttuikin. Koko raskausaikana en ollut oksennellut ja nyt sitten.

En saanut koko yönä unta ja ainoastaan kävelystä sain hiukan apua kipuihin. Kyselin moneen otteeseen pääsyä synnärille. En kuulemma ollut avautunut tarpeeksi, sydänäänet olivat ok, supistukset lieviä (ja pah), joten piti vain odotella.

Ennen kuutta ryhdyin hankalaksi. Tivasin taas pääsyä synnärille ja kätilö kysyi vastauksesi, että ettenkö olisi kuitenkin aamukahdeksaan saakka osastolla. Kysyin mitä silloin tapahtuisi. Ei kuulemma mitään, joten sanoin haluavani synnärille ja heti. Kuudelta soitin miehelle, että nyt sopii tulla.

Vaadin kävellä synnärille, ja matkaan menikin sitten puoli tuntia supistusten takia. Synnytyssalissa sain kuulla, että mieheni oli ehtinyt paikalle jo ennen minua. Nopeaa toimintaa.

Minut vastaanottanut kätilö oli vielä työvuorossa. Ei kuulemma uskonut näkevänsä minua vuoronsa aikana. Hän oli jo päättänyt puolestani, että ensin mennään ilokaasulla ja sitten otetaa epiduraali. Oli vähän ällikällä löyty, mutta en pistänyt hanttiinkaan. Opin myöhemmin aamun aikana, ettei näille kätilöille muutenkaan kannata pistää hanttiin. Naiset olivat varsinaisia vääpeleitä.

Kätilö istutti minut kiikkutuoliin (ihanaa!), opasti käyttämään ilokaasumaskia ja laski sitten mieheni sisään. Seuraava vuoro jatkaisi kanssani. En tiedä kummalla oli voimakkaampi kipua lievittävä vaikutus, miehelläni vai ilokaasulla. Olen taipuvainen kallistumaan miehen vaikutukseen. Olin äärettömän onnellinen, että vihdoinkin sain miehen tuekseni.

Kiikuttelin käyräpiuhat mahalla keinutuolissa ja alkuhapuilun jälkeen pääsin jyvälle ilokaasusta. Uusi kätilö ja kätilöopiskelija kävivät hetken päästä kääntämässä voimakkuutta isommalle, mutta siitä ei ollut apua. Päinvastoin! Osastolla juomani mehu ja vaivalla syömäni omena lähtivät paluumatkalle.

Ilokaasua säädettiin pienemmälle ja hetken kiikuttelun jälkeen piuhat otettiin pois ja pääsin käymään vessassa. Vessan jälkeen katsottiin alakerran tilanne, joka oli jo sen verran hyvä, että jäinkin siitä makuulle ja sain käteeni tipan. Sen verran piti kontrolloida, että kysyin tipan sisältöä. Nesteytystä vielä tässä vaiheessa. Vauvan päähän laitettiin anturi mittaamaan sykettä, supistusanturi jäi edelleen mahalleni.

Supistukset olivat jo todella voimakkaat. Kätilö valmisteli epiduraalin, mutta sitä ei voitukaan antaa, sillä anestesialääkäri ei päässyt paikalle. Nukkumatin ja epiduraalin sijasta sain paikalle päivystävän gynekologin ja kohdunkaulan puudutteen. En ollut ollenkaan pahoillani. En ollut edes halunnut epiduraalia. Puudutteelle ei tosin ollut enää paikkaa kuin toisella puolella ihan pikkuisen, joten sen vaikutus oli lähes olematon. Enemmän tukea sain miehestäni, joka jaksoi tsempata ja tukea ihan fyysisestikin. Kätilö toi minulle omenamehua ja taivaan portit aukenivat, omenamehu ei ole koskaan maistunut paremmalta.

Tässä välissä saattoi tapahtua jotain tai sitten ei. En ole aivan varma. Supistukset olivat kuitenkin jo todella kovia ja sain ruveta ponnistamaan. Jätin ilomielin ilokaasumaskin sivuun, se haisi aivan kamalalle. Kokeilin ensin puoli-istuvassa asennossa, sitten polviseisonnassa, mutta sänky oli niin pehmeä, etten saanut tarpeeksi tukea, vaikka sainkin nojata mieheen ihan kunnolla. Kysyin kätilöltä suosituksia ja hän sanoi, että ensisynnyttäjät laitetaan yleensä kylkimakuulle tai puoli-istuvaan asentoon, mutta "äiti nyt kokeilkoon".

Palasin puoli-istuvaan asentoon. Supistuksia nopeutettiin vielä tipalla ja olisiko vartin vai kahdenkymmenen minuutin (ja usean supistuksen) päästä, kun poika sitten syntyi. Kello oli joka tapauksessa 9.37 (en tarkkaillut kelloa, sain lukea syntymäajan pienestä keltaisesta lapusta). Pojan tullessa ulos olisin voinut sanoa kauniimmin kuin "voi saatana", mutta siinä tilanteessa suusta taitaa päästä ihan mitä tahansa.

Tummatukkainen pieni poika laskettiin rinnalleni ja hänen päähänsä laitettiin myssy. Siinä hän nyt oli. Miehen kanssa katsoimme vauvaa, sitten toisiamme. Ihan uskomaton tunne. Uskomattoman epätodellinen olo. Kaikki kivut loppuivat kuin seinään - kolmen tikin laittaminen tosin nippasi hiukan ilkeästi (enhän minäkään sentään terästä ole).


Poika pääsi pesulle ja sitten punnitukseen ja mitattavaksi. Minä hoipuin suihkuun. Suihkun jälkeen sain ruokaa ja lisää sitä ihanaa omenamehua. Mies sai kapaloidun vauvan syliinsä. Siinä sitten istuimme me kolme. Aika hurjaa.

Huomioita

Lepertelin vauvalle eilen aamulla vaippaa vaihtaessani. Vauvan poskessa oli neljä näppyä (ei, tämä ei ole sellainen postaus, missä pelätään jokaista näppyä), joista sitten kerroin vauvalle.

"Sulla on kuule poikaseni näppyjä poskessa."

Sängyn pohjalta kuului miehen uninen ääni. 

"Siinä vasemmassa. Mä huomasin ne jo eilen."

Täällä on tuijoteltu, tillitetty ja tarkkailtu pikkuista. On se ihmeellinen, näppyineen kaikkineen.

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Aimo vauva

 
Lapsivesi meni Makuunissa komedia- ja trillerihyllyjen välissä viime lauantaina puoli kymmenen jälkeen. Huikkasin sotaleffoja katsovalle miehelle, ettei nyt sitten katsotakaan elokuvaa. 

49,5-senttinen poikamme syntyi melkein tasan kaksitoista tuntia myöhemmin, sunnuntaina klo 9.37 painaen 3195 grammaa. Kaikki meni hyvin - ja nopeasti. Siitä lisää myöhemmin.

Nyt olemme kotiutuneet ja täällä hiljenee taas hetkeksi. Äiti on nyt vähän väsynyt, mutta onnellinen