torstai 31. joulukuuta 2009

Uutta elämää ja uutta vuotta

Vuosi sitten olin kirjaimellisesti uuden edessä, kun kyläpaikan vessassa tehty raskaustesti näytti kahta viivaa.

Tänäkin vuonna olemme vastaanottamassa tulevaa vuotta samassa kyläpaikassa. Tällä kertaa Sisu on mukana ihan omana itsenään.

Kulunut vuosi on ollut tähänastisen elämäni jännittävin ja ihanin - toivon sitä tulevaltakin vuodelta.

Hyvää uutta vuotta!

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Neuvolassa 21. joulukuuta

Meille tuli lääkärintarkastus vähän etuajassa. Sisu kävi lääkärissä jo viime viikolla, vaikka neljä kuukautta tuli mittariin vasta tänään. Painoa Sisulle oli kertynyt viime viikkoon mennessä 6745 grammaa (525 grammaa lisäystä edelliseen) ja pituutta 62,5 senttiä (lisäystä 1,5 senttiä).

Alueemme neuvolassa on vuodenvaihteen jälkeen muutoksia lääkäripalveluissa eikä terveydenhoitajamme edes osannut arvailla, onko lääkäriä paikalla ollenkaan. Aikaa varatessa ei lääkärikään tainnut olla tiedossa.

Lääkäriarpajaiset eivät meidän kohdallamme sujuneet kovin hyvin. Meidät vastaanotti sama venäläinen vuokralääkäri, joka lokakuussa sekoitti nenän ja korvan. Olimme tuolloin näyttämässä nuhaista Sisua ja lääkäri kysyi nenää osoittaen, että onko korva puhdistettu. Huokaus, vuokralääkärit ja kielimuurit ovat kokonaan oma juttunsa.

Meillä oli vaikeuksia ymmärtää lääkäriä ja hänellä meitä. Oli myös kurjaa, ettei lääkäri kertonut mitä tutkii ja miksi. Varsinkin kun neuvolakortin hieroglyfit ovat tolkuttoman vaikeita tulkita. Neuvolakorttiin merkattiin:

"Kasvaa hyvin, hyväkunt vauva. font tavall, ei kars, punah. +/+ COR, puhu, abol N, lonkat kunus, a f +/+, kiveks +/+ motor symm. N Kehitys norm."



Tämän verran olen saanut selville: Kasvaa hyvin, ei karsasta, molemmat kivekset löytyy, lonkat ok, motoriikka(-Miikka) symmetrinen, kehitys normaali. Muutama kohta on selvittämättä. Täytyy siis ensi kerralla pyytää neuvolassa tulkkaamaan korttia.

Kysyin lääkäriltä Sisun nenän keltaisuudesta. Nokka kun näyttää tietyssä valaistuksessa todella keltaiselta. Lääkäri ei aluksi reagoinut kysymykseeni ja sittenkin kysyi minulta, mistä keltaisuus johtuu.

Miehen kanssa totesimme, että onneksemme olemme varmoja Sisun terveydestä eikä meillä ollut mitään erityisempää kysyttävää. Aika orpo olo olisi ollut, jos tämän käynnin varassa olisimme olleet huolinemme.

tiistai 29. joulukuuta 2009

Ikea-askartelu

Meillä oli jo kesällä ongelma. En saanut millään kaikkia kirjoja mahtumaan kirjahyllyyn, vaikka hyllymetrejä on käytettävissä hiukan yli 12 metriä. Enempää varsinaisia kirjahyllyjä meille ei mahdu, mutta matalalle kirjahyllylle oli kuin tehty paikka.

Tein hyllyhankintani jälleen kerran Ikeasta, joten eilen olohuoneessamme pötkötti parimetrinen pahvilaatikko, jonka kimppuun kävin heti, kun Sisu nukahti torkuille. Ikea-askartelut ovat olleet taloudessamme minun heiniäni. Miestäni en moiseen edes huoli avuksi.



Sisun lisäksi mieskin tyytyi vetelemään sikeitä suurimman osan kasausajasta. Totesin hyllyn kasaamisen olevan varsin terapeuttista puuhaa silloin, kun täytyy edetä puuhassa lapsen unta varoen (miehen unesta ei ole niin väliksi).

Myöhemmin, Sisun mentyä yöunille, siirtelin aakkosten häntäpäästä kirjat uuteen hyllyyn ja järjestelin vanhaa hyllyä. Vihdoin sain loputkin kirjat lattialta hyllyyn ja vihdoinkin sain vanhasta hyllystä siivottua sekamelskan. Minulla on ollut paha tapa lykätä uudet kirjat vanhojen päälle, kun ne eivät ole enää mahtuneet hyllyyn. Kirjahylly onkin ollut aivan siivottomassa kunnossa.



Hyllyn päällä on muuten edellisen Mustaa ja valkoista -kuvahaasteen kuva.

Kahvituttaako?

Päätimme miehen kanssa lopettaa kahvinjuonnin. Aattoiltana (!) joimme toistaiseksi viimeiset kupposet kahvia.

On oikeastaan aika villiä olla juomatta kahvia. Kun asiaa ajattelee tarkemmin, olemme juomassa kahvia koko ajan. Sitä vähän väliä mennään kahville, pidetään lakisääteinen kahvitauko, keitetään aamukahvit, iltapäiväkahvit, pullakahvit, synttärikahvit ja sitten otetaan vielä kupposet kuumaa, kun kahvihammasta kolottaa.



"Otatsä kahvia" tai "keitänkö kahvit" kuuluu kysymyksenä varmasti jokaisessa kyläpaikassa. Kahvi on aika iso osa sosiaalista elämää. Vähän niin kuin jäänmurtaja, jos ei muuta tekemistä keksi, niin kahvit nyt ainakin voi keittää.

Kahvi maistuukin hyvältä. Ihan peruskahvi maidolla, nokipannukahvi pakkasessa, kesähelteillä jäälatte makusiirapilla. 

Miksi sitten lopettaa kahvinjuonti?

Yksi syy on riippuvuus. Kahvi, tai tarkemmin ottaen kofeiini on omalla tapaansa huume. Vasta tuli parikin ohjelmaa, joissa kerrottiin kofeiinin vaaroista (Prisma-dokumentti Väsymys tappaa ja Epäkorrektia, Tuomas Enbuske!). Täältä voi myös lukea City-lehden jutun kofeiinin koukuttavuudesta. (Periaatteessa kofeiinin  pelossa pitäisi jättää myös tee ja suklaa ruokavaliosta.)




Toinen syy on kokeilunhalu. Voiko kahvin ihan oikeasti jättää? Mekin ostimme kofeiinitonta kahvia hätätapauksia varten, vaikka se onkin verrattavissa alkoholittomaan viiniin. Pelkästään joulupäivänä kieltäydyimme kahvista kahdesti ja saimme useamman ihmisen hämilleen. Kahvittelusta on tullut tapa. Aamuväsymyksen tai viheliäisen päänsäryn taltuttamiseksi sitä herkästi keittää pannullisen kahvia. Töissä kuluu hetki jos toinenkin kahvikupposen äärellä.

Saapa nähdä, kuinka meille käy.

maanantai 28. joulukuuta 2009

Joulua ja joulueleganssia

Täytyyhän pojalla kravatti olla.



Tässä tosin ollaan kotona aamiaispöydässä, siksi tuo kanelisokerikin on päässyt kuvaan. Kravatti oli vielä tässä vaiheessa kuolaton ja salaattikastikkeeton (huono äiti tiputti kastiketta pojan päälle, tsk, tsk). 

Kunnon muotiblogi listaisi vaatteiden koot ja merkit, mutta onneksi tämä blogi ei ole muotiblogi. Kunnon blogista nyt puhumattakaan.


Tämän kuvan otti Waari. 

Joulu meni oikein mukavasti, mutta vastaisuudessa täytyy vähentää ravaamista. Lähdimme aattoaamuna kotoa ja menimme suoraan miehen isoäidille Espooseen. Tunnin kahvittelun jälkeen kaappasimme isoäidin mukaamme ja suuntasimme miehen biologisen isän luokse. Hän ei vaimoineen päässyt ristiäisiin, joten hän ei ollut nähnyt Sisua sitten lokakuun.

Oli ihan hyvä käydä, mutta näin jälkikäteen ajateltuna tuon käynnin olisi voinut jättää monestakin syystä väliin. Sisu hermostui kyläpaikassa pahemman kerran ja meidän oli lähdettävä vartin jälkeen (minä salaa ja hiljaa mielessäni olin ihan tyytyväinen). Tämän jälkeen lähdimme vanhemmilleni ja varsinaiseen joulunviettoon siskolleni.

Joulupäivänä olivat vuorossa miehen vanhemmat, jotka olivat onneksi samalla paikkakunnalla miehen kummipojan luona. Kummipoika mukanamme matkasimme sitten kohti kotia.

Kierrätimme Sisua kahden päivän aikana viidessä paikassa ja silti toinen siskolisko, Sisun kummitäti jäi kokonaan näkemättä koko jouluna, kurjaa.

Sisusta kyllä sitten huomasikin, että oli ollut tavallista enemmän haipakkaa. Muuten niin kiltisti nukahtava poika itki illalla väsymystään lohduttomasti.

Mustaa ja valkoista - Siluetti/profiili

Tuore mustaa ja valkoista -haaste.



Olisi ollut mukava laittaa vähän vähemmän käsitelty kuva, mutta tässä täytyi hiukan tasapainoilla tunnistettavuuden kanssa.

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

"On äiti laittanut kystä kyllä"

Tämän joulun jälkeen olen yhtä opetusta rikkaampi: imetys, sekametelisoppa ja lanttulaatikko eivät sovi yhteen.

Sisu-raukka. Olen pahoillani (tähän samaan syssyyn pyydän anteeksi niitä ihania lokakuisia luumuja ja tämän päivän valkosipuliannosta).

Vuosi vuodelta löydän joulupöydästä yhä enemmän syötävää. Takana ovat ne ajat, kun söin joulupöydässä vain herneitä ja sinappia (kauan sitten) tai vihersalaattia (ei niin kovin kauan sitten).

Kaksi päivää jouluruokia on kuitenkin minun mittapuullani enemmän kuin tarpeeksi, joten olin onnesta soikeana tehdessäni eilen halloumisalaattia. Tänään sama linja jatkui ja tein kana-halloumisalaattia. Kanan marinoin jogurtissa, jonka olin maustanut mm. aimo annoksella valkosipulia ja minttua.



Mmmh, valkosipulia. Mmmh, halloumia.

Että ei sitten tarvitse ihmetellä, miksi naama on turvoksissa ja lähipiiri kavahtaa valkosipulihönkäystä.

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Joulu! Lahjoja!

Lahjat on hommattu ja paketoitu, panokseni joulupöytään on pyöritelty ja paistettu sekä sekoitettu (lihapullat ja salaattikastike). Tänä vuonna annamme vähän lahjoja, mutta ne ovat sitäkin tarkemmin harkittuja.

Sisu ei esimerkiksi saa meiltä yhtään lahjaa - sillä mitäpä nelikuukautinen niistä ymmärtäisi. Lahjoja enemmän Sisu saa pusuja, halauksia, sylittelyjä ja pienen masun pärryyttelyjä. Muille olemme vinkanneet kirjalahjojen olevan mieluisia. Sisu nimittäin tykkää, kun luemme hänelle ääneen - oli se sitten Aku Ankkaa tai  kuvakirjoja.


Opin numeroita (kuva lavastettu)

Krääsää kavahtavana ilahduinkin työnantajan lahjasta, sillä työsähköpostissa (ei saa kysyä, mitä tein siellä äitiyslomallani) oli linkki tällaiseen korttiin:



Kun nyt ollaan antamassa ja saamassa, pistän Hollylta saamani tunnustuksen (vihdoinkin, *nolostus*) eteenpäin. 




Tämän joulutunnustuksen säännöt ovat seuraavat:
Anna tämä tunnustus kaikille blogeille, joille haluat toivottaa joulumieltä sekä hyvää joulua!

1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa), joille haluat tunnustuksen antaa ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.

Haluan toivottaa kaikille joulumieltä ja hyvää joulua, joten tunnustuskin tulisi antaa kaikille - huh, aika työläs homma ja saunakin odottaa. Ole siis avuksi ja nappaa itsellesi ripaus joulumieltä.

Hyvää ja rauhallista joulua!

torstai 17. joulukuuta 2009

Lapsettaa

Miehen kummipoika täyttää lauantaina kaksi vuotta. Viime vuonna oli vähän orpo olo lapsisynttäreillä, mutta tänä vuonna onkin vähän erilaiset fiilikset. Saas nähdä mitä Sisu tuumaa liudasta lapsivieraita, jotka ovat ikähaarukassa kolme kuukautta - viisi vuotta.

Lahjaksi ostimme kirjan, joka odottaa paketointi-inspiraatiota olohuoneen lipaston päällä.


Paina tässshtä!

Kirjan pönttö suhisee mukavasti, kun sen vetää. Ja minähän vedän, kun käsketään. Jokaikinen kerta ohi kulkiessani. Paketointi-inspiraatio saisi iskeä nopeasti, mutta sitä ennen painan tässshtä.

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

"Työryhmät pohtivat yöunien pidentämistä"

Huolestuttavaa. Kuuntelin eilen puolella korvalla uutisia ja olin aivan selvästi kuulevinani, että "yöunien pidentämistä pohtiva työryhmä". Äiti on ehkä vähän väsynyt, kun kuulee jo harhoja. Oikeastihan työryhmä painii työurien pidentämisen kanssa.

Univaje ei johdu Sisusta. Pieni mies sammuu kuin saunalyhty joka ilta yhdeksältä ja herää hämmästyttävän hyväntuulisena kahdeksan pintaan. Jos vain olisin itsekin yhtä fiksu. Joka yö valvon kahteen tai joskus jopa kolmeen. Luuhaan ensin netissä tai katson miehen kanssa leffan (nytkin odottaa Kunniattomat paskiaiset vuoroaan) ja sitten sängyssä ahmin kirjoja. Huoh.



Ne pikkujoulut muuten menivät hurjan hyvin. Oli ihana nähdä ystäviä pitkästä aikaa, nauttia hyvästä ruoasta ja Ylioppilaskunnan laulajista. Siis musiikista, ei niistä laulajista niinku sillai. Kaikkea sitä tuleekin mieleen.

Ensi viikolla on toiset pikkujoulut, jonne tulee ihanan iso lauma lapsuudenystäviä.

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Mustaa ja valkoista - Talvi

Äidinäitini kuoli melkein tasan vuosi sitten 91-vuotiaana. Aatonaattona matkasimme pohjoiseen hautajaisiin.



Mustaa ja valkoista -haaste. Kuva on ollut aikaisemmin esillä hautajaispostauksessa.

lauantai 12. joulukuuta 2009

Pikkujoulut, osa 1

Tänään on opiskelukavereiden perinteiset pikkujoulut Helsingissä. Menemme porukalla syömään ja sitten konserttiin.

Olen siis tänään ensimmäistä kertaa pidemmän pätkän erossa Sisusta. Ensimmäistä kertaa en ole paikalla Sisun mennessä nukkumaan. En voi väittää etteikö jännittäisi. Muutamaan kertaan olen viikon aikana meinannut perua koko menon.

Nyt on kuitenkin maidot pumpattu, sotamaalaus naamassa, hiukset laitettu ja vaatteet valittu. Enää täytyy Sisun herätä päiväunilta, jotta pääsen pärryyttämään pientä masua ja pusuttelemaan paksuja poskia.

Huijui.

torstai 10. joulukuuta 2009

Pieni on maailma

Luin Ilta-Sanomien nettisivuilta Merja Mähkän Sata maata -blogista, kuinka maailma voi joskus olla pieni.



Pienipä hyvinkin. Hiukan taustaa tarinalleni:
  • Kävin kouluni ala-asteen kolmannesta luokasta kirjoituksiin saakka eräässä helsinkiläisessä kansainvälisessä koulussa. 
  • Koulussa oli suomalaisten lisäksi iso määrä Suomessa asuvia ulkomaalaisia.
  • Vanhempani työskentelivät ko. koulussa opettajina, kunnes jäivät viime vuonna eläkkeelle.
  • Seurustelin teini-ikäisenä koulukaverini, erään eteläafrikkalaisen pojan, B:n kanssa.
B perheineen asui Suomessa pari vuotta, joista noin 1,5 vuoden ajan seurustelimme. Kun B:n perhe muutti takaisin Etelä-Afrikkaan olin niin murheen murtama kuin teinityttö voi olla. Pysyimme kuitenkin ystävinä ja olemme sitä edelleen.

B opiskeli itsensä meribiologiksi (ellen väärin muista) ja on ollut aina kova poika reissaamaan. Milloin on tullut synttärionnittelut Etelänapamantereelta päin ja milloin taas pahoittelut, ettei hän millään ehdi moikkaamaan, vaikka onkin ihan kulmilla Norjassa.

Muutama vuosi sitten eräällä reissullaan Etelä-Amerikassa, oli hän eksynyt pienen kylän pieneen baariin. Tuolla baarissa oli ollut äänekäs seurue, joka oli osoittautunut joukoksi suomalaisia. B oli tietenkin innoissaan, olihan hän viettänyt Suomessa pitkän aikaa. 

B oli jutellut erään miehen kanssa, joka kertoi tulevansa pääkaupunkiseudulta. B kertoi asuneensa Helsingissä ja käyneensä em. koulua. Mies ei ollut uskoa kuulemaansa, hänen tyttärensä oli tämän kyseisen koulun ala-asteella. B oli tietenkin kiinnostuneena kysynyt tyttären opettajista, oliko opettajakunnassa vielä tuttuja. Mies oli ensimmäiseksi kertonut tyttärensä luokanvalvojan nimen. Tällä kertaa oli B:n vuoro olla ällikällä lyöty.  "Ei voi olla totta seurustelin hänen tyttärensä kanssa!"

Millä todennäköisyydellä eteläafrikkalainen B törmää eteläamerikkalaisessa pikkubaarissa minun isäni oppilaan isään?

Maailma on pieni.

(Oli ihan pakko kaivaa esiin albumi matkakuvista. Kun B lähti perheineen takaisin Etelä-Afrikkaan, pääsin samalla lennolla muutamaksi viikoksi elämäni reissulle Kapkaupunkiin. Vanhempamme arvelivat fiksusti, että se saattaisi lieventää erotuskaa, joka teineillä on tunnetusti elämää suurempaa. Tuosta reissusta minulla on ihania muistoja ja paljon valokuvia. Ja ihme kyllä siitä ikävästäkin pääsi ajan kanssa yli.)

Valokuvatorstai - Pysähtynyt

Kävimme reissullamme Tukholmassa Vasa-museossa. Minulle käynti oli toinen, miehelle (ja Sisulle) ensimmäinen.

Muistan melkein 20 vuoden takaisesta ensimmäisestä käyntikerrastani pelottavan ison ja pahanhajuisen laivan sekä museon kolkon tunnelman. Valtava laiva tuntui täyttävän koko ison museon ja pelkäsin laivan kaatuvan. 



Aikuisena Vasa-laiva oli erilainen, parempi kokemus. Ei ollut pahaa hajua eikä tunnelmakaan ollut enää niin kolkko, sillä museossa oli valtavasti nähtävää ja paljon ihmisiä. Ainoastaan laiva oli entisensä, kuin rantautunut valas. Todellakin pysähtynyt paikoilleen.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Se tuli sukille

Olimme miehen kanssa saunassa, Sisu nukkui. Kuulin itkuhälyttimestä pontevan ähkäisyn "äh". Ahaa, Sisun tutti oli pudonnut. Poika nukkuu alkuillan tutin kanssa, yöllä tuttia ei tarvita.

Riensin laittamaan tutin takaisin, jotta Sisu ei havahtuisi kevyestä unestaan. 

Riensin vähän turhan kovaa ja vähän turhan märillä jaloilla. Liukastuin viimeisessä kurvissa makuuhuoneessa ja lipesin keinutuolin alle. Satutin sääreni kipeästi keinutuolin jalkaan. Onneksi vain säären ja onneksi vain keinutuoliin. Muita vaihtoehtoja olisi olleet takaraivo sängynpäätynuppiin ja etulempeä hoitotason kulmaan.

Keräsin itseni hienosti enkä ihme kyllä edes kironnut ääneen. Laitoin tutin takaisin ja nilkutin takaisin saunaan. Miehelle kerroin jalkapallotermein keinutuolin tulleen sukille.

Seuraavalla kerralla en juokse. Olisihan se noloa, jos kävisi joku kerta oikein hassusti. Selitä siinä sitten ensiavussa, että "joo, liukastuin makuuhuoneessa ja otin lähikontaktia keinutuolin / sängynpäädyn / hoitopöydän kanssa". Kukahan senkin uskoisi?

Sääreen on odotettavissa mojova mustelma. Nyt siinä on vielä lommo.

maanantai 7. joulukuuta 2009

Mustaa ja valkoista - Vanha



Vastaus ensimmäiseen Mustaa ja valkoista -haasteeseen. Vanha lukko toimii edelleen. 

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Nuha lähtee...

... teellä.

Tänne iski nuha, meihin kaikkiin kolmeen. Sisu tosin mennä porskuttaa räkäisyydestä huolimatta, mutta me aikuiset olemme vähän ryytyneempää porukkaa.

Minun flunssalääkkeisiini lukeutuu tee, nenäliinat, lisää teetä, vähän jäätelöä, nokoset Sisun vieressä, leffoja ja vielä lisää teetä. En ole oikein uskaltanut ottaa mitään itsehoitolääkkeitä, sillä imetän. Pysynpähän ainakin nesteytettynä.

Tänään pistän pystyyn nuhaisen kisastudion ja arvioin juhlapukuja. Mies tosin ei ymmärrä tätä harrastusta ollenkaan eikä varsinkaan innostu siitä, kun hihkun häntä tuon tuosta telkkarin ääreen. Linnan juhliin pääseminen oli muuten pienelle Aimolle suuri haave. Lapsena istuin nenä kiinni telkkarissa ja unelmoin joskus pääseväni juhlakansan joukkoon. Hassua.

perjantai 4. joulukuuta 2009

Kortteja, kiitos

Muut askartelevat (tai ovat jo askarrelleet) joulukortteja, mutta meillä vasta väkerretään ristiäisten kiitoskortteja.


Valmispohjat Sinooperista, samoin toivottomasti tuhraava kynä. Menee hermot. Miten yksi kynä voi kirjoittaa yhden sanan ihan nätisti ja seuraavat kymmenen on pelkkää suttua?

Eiliseen iltaan mennessä on valmistunut neljä korttia, kolme on pilalla ja yksitoista vielä tekemättä. Lisäksi keittiöön on saatu aikaiseksi kamala sotku.

Tänään ostan lisää liimaa, uuden hopeatussin ja opettelen kirjoittamaan kauniimmin.

Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että minulta puuttuu jonkinlainen askartelugeeni. Olen paskartelija.

Osuvaa mainontaa

Tuoreessa Annassa on juttua kauneusleikkauksista.



"Häpesin itsekeskeisyyttäni. Mietin, mitä kaikkea tällä rahalla saisikaan kehitysmaissa aikaiseksi." (Anna 49/2009, s. 48)

Melkolailla osuva mainos: Toisenlainen Lahja.

torstai 3. joulukuuta 2009

Jussi Pupunen

On muuten ihanaa, että lähipiirissä on ihmisiä, jotka ovat käteviä käsistään.



Sisu sai tänään Kirsikalta pupun, joka on ilmeisen mieleinen. Ja erityisen rakas pupu on siksi, että se on tehty itse.

Valokuvitettua

Olen aina ollut innokas valokuvaaja. Kuvatodisteiden mukaan nappailin jo kymmenvuotiaana monta monituista filmirullaa täyteen onnistuneita ja (usein) vähemmän onnistuneita otoksia. Vanhempani maksoivat maltaita loputtomasta määrästä koira- ja kissakuvia. Ami edestä, Ami takaa, Elsa istuu, Elsa makaa. Yksipuolinen linja jatkuu edelleenkin, nyt kohteena tosin on Sisu.

Tässä sarjassamme epäonnistuneita ja onnistuneempia otoksia noin seitsemäntoista vuoden takaa.





Kuva valokuvasta ei ehkä ole paras vaihtoehto, mutta mies ei ole kytkenyt skanneria käyttöön omaan XP-koneeseensa eikä minun koneeni Vista tunnista skanneria. 

Törmäsin näihin kuviin löydettyäni vanhan valokuva-albumini, josta olen vuosien varrella repinyt parhaat otokset muuhun käyttöön. Nämä kuvat taas liittyvät kesäiseen lemmikkieläinpostaukseen.

Digikuvien kanssa on helpompaa, kun voi valita vain onnistuneet otokset ja teettää vain parhaimmista paperikuvat. Eipähän tarvitse maksaa turhista kuvista.

Yksi ongelma on kuitenkin edelleen olemassa. Mihin säilöä kuvat? Paperikuvat negatiiveineen lojuivat kansioissa ja kaapeissa, ja unohtuivat sinne. Paha tapani oli kasata albumi, liimata kuvat ja kirjoittaa kuvatekstit vain repiäkseni kuvat myöhemmin irti.

Digikuviin pääsee helposti käsiksi, mutta niidenkin selvittämisessä on iso työ. Minulla on koneellani yli 20 gigaa valokuvia.



Siis 12361 kuvaa 377 kansiossa. Eikä tässä vielä kaikki. Tämä oli vasta D-asema. 

Mitä jos kone sanoo sopimuksensa irti? Pahimmassa tapauksessa menetän kaikki kuvani. Lisäksi 20 gigaa valokuvia vie aika paljon tilaa ja muistia. Tämä masiina olisi varmasti paljon yhteistyökykyisempi, jos vapauttaisin hiukan muistia. Ulkoinen muisti onkin ollut pitkän aikaa hankintalistalla. Tehtävälistalla taas on ollut kuvien siivoaminen, järjestäminen ja mahdollisesti nimeäminen. Aikamoinen urakka.

Valokuvatorstai - Sininen ja valkoinen

Valokuvatorstain tuorein haaste on sininen ja valkoinen.



Kuva on vuodelta 2008 Vesijärveltä Aino-laivan kannelta. Tässä vaiheessa olin saanut erään ison projektin viittä vaille pakettiin. Lähdin risteilyltä hyvin ja kevein mielin.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Valintoja ja vaikeita paikkoja

Meille oli jo alusta alkaen selvää, että palaan melko pian töihin ja mies jää Sisun kanssa kotiin. Palaan töihin osittain omasta halustani ja osittain olosuhteiden pakosta. Minulla on tällä hetkellä määräaikainen työsuhde, joka päättyy ensi vuoden lopulla. Voi vain arvata, mitä työsuhteelle käy, jos palailen vasta ensi syksyn aikana töihin.

Siksipä suunnitelmissani on palata työmaalle maaliskuun lopussa. Gulp. Maaliskuu tulee niin kovin pian. Ihan liian pian.

Jos voisin, olisin kotona niin pitkään kuin mahdollista, vaikka minusta onkin ihanaa, että mies saa mahdollisuuden olla Sisun kanssa. Äijäillä. On ihanaa, miten mies selvästi tuntuu jo odottavan yhteistä aikaansa Sisun kanssa. En kuitenkaan voi olla ajattelematta mitä kaikkea menetän, kaikkia pieniä hauskoja hetkiä ja loputonta vaipparallia.

Ehkä voisin tehdä lyhennettyä työaikaa. Taloutemme kyllä kestäisi sen, kun se kestää äitiyslomanikin. En vaan yhtään tiedä, mitä mieltä työnantaja tästä oikeasti olisi. Tiedän johtajan ja lähiesimieheni (molemmat upeita ja ymmärtäväisiä naisia) tukevan tätä ratkaisua, mutta silti mietin sen vaikutuksia työsopimuksen jatkoon. Entä jaksanko ja ehdinkö tehdä työni vajailla viikkotunneilla?

Valokuvatorstai - Jotta en unohtaisi


Sisu tätinsä sylissä alle kahdentoista tunnin ikäisenä.

Jotta en unohtaisi, milloin itkin ensimmäistä kertaa liikutuksesta Sisun syntymän jälkeen. En silloin, kun Sisu syntyi. En silloin, kun sain Sisun ensimmäistä kertaa rinnalleni. En silloin, kun Sisu oli isänsä sylissä minun syödessäni lounasta. Vaan silloin, kun näin vanhempani ja siskoni synnytysosastolla.

Neuvolassa 1. joulukuuta

Kävimme taas näyttämässä Sisua neuvolassa (mihin tämä aika menee?). Painoa on kertynyt 6220 grammaa ja pituutta 61 senttiä. Heh, siinä olisi painoindeksikin kohdillaan. Lisäystä edelliseen on 590 grammaa ja 2,3 senttiä.

Ihan niin painavalta Sisu ei sylissä tunnu, sillä poju kannattelee itseään jo todella tomerasti. Painon kertymisen huomaan ainoastaan selkäni, niskani ja hartioideni juilimisena. Pitäisi kiinnittää enemmän huomiota kantoasentoon. Ja ryhtiin. Eikä tämä kenoasentoni koneellakaan taida auttaa asiaa.

Neuvolakortissa lukee: "Hyväntuulinen hurmuri! Kasvaa upeasti rintamaidolla. Iho siloinen. Upeasti kehittyy, päänkannatus hyvä. Hyväntuulinen poika."

Tällä kertaa annettiin rotavirusrokotteen lisäksi yhdistelmärokote. Kovin paljoa Sisu ei sitä ehtinyt protestoida neuvolassa. Muutenkin homma näyttäisi menneen hyvin, vaikka Sisu onkin ollut hiukan tavallista väsyneempi. Kuume ei kuitenkaan ole (vielä) noussut.


 Reidessä räyheä laastari. 

Seuraavaksi pääsemmekin sitten lääkärikäynnille.