sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Tiukkojen tilanteiden nainen

On taas ollut kaikenlaista. Tuorein nyt ensiksi.

Mies oli lauantaina juhlissa Lammilla. Sisun kanssa ajoimme hakemaan miehen tänään. Saimme reilun tunnin reissuun kulumaan lähemmäs neljä tuntia. Kas kun navigaattori neuvoi ja minä ajoin sen mukaan. En edes älynnyt kyseenalaistaa reittivalintaa, vaikka määränpäähän olisi ollut paljon suorempi ja parempi reitti.

Ja olihan reitti aika kauniskin.


Mutkainen ja liukas hiekkatie vielä menetteli, mutta kolmisen kilometriä ennen määränpäätä tuli (noin miljoonas) käännös vasemmalle ja edessäni oli tällainen näky.


Kinttupolku. Peltotie. Kääntyäkö ja ajaa pahimmillaan 20 kilometriä takaisin, vai pitäisikö kuitenkin jatkaa?


Jäljellä ei ollut enää kuin 3,2 kilometriä. Eikun menoksi. Ensimmäinen virhe.

Eipä aikaakaan, kun jo soitin miehelle ensimmäisen puhelun, jonka sisältö oli jotakuinkin se, etten tiedä missä olen, mutta kohta jumissa siellä. Saatoin ehkä jo vähän itkeäkin. Kenttä oli surkea (hei, operaattorit, tehkää Lammille jotain) ja minun piti keskittyä ajamiseen, joten lopetin puhelun. Toinen virhe.

Liukastelin peltotietä eteenpäin ja pääsin kuin pääsinkin eteenpäin. Kunnes. Kunnes tuli mäki.

Olin jo ollut sen verran fiksu, että olin vaihtanut vaihteiston pois automaatilta ja laskettelin menemään käsivaihteilla. Niillä pitäisi mäkikin päästä ylös. Melkein pääsinkin, mutta sitten loppui kantti kesken ja hölläsin kaasusta. Kolmas virhe.

Siinä sitten oltiin jumissa keskellä mäkeä. Ihan keskellä autiota erämaata emme kuitenkaan kökkineet, vaan maatalon nurkalla. Kinttupolku toikin talon pihaan.

Soitin miehelle, mutten saanut yhteyttä. Jep, ei kenttää, olisi vaan pitänyt pitä linja auki. En uskaltanut nousta autosta hakeakseni parempaa kenttää (enkä jättää Sisua, joka onneksi nukkui vielä tässä vaiheessa). Yritin soittaa miehelle kymmeniä kertoja, mutta en saanut yhteyttä. Talonväkikään ei näyttänyt olevan paikalla. Paniikki!

Yritin aina välillä saada autoa eteenpäin, mutta kosla ei inahtanutkaan. Yritin peruuttaa ja sitten taas eteenpäin, mutta en päässyt mihinkään.

Vihdoin sain mieheen yhteyden, mutta siitä ei ollut apua. Pystyin vain kertomaan, että olen 2,5 kilometrin päässä maalista keltaisen talon pihassa. Sisukin heräsi nälkäänsä.

Hetken päästä talon isäntä tuli ulkovarastosta. Hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen. Ei taida olla ihan tavallista, että heidän takapihallaan on jumissa farmariauto, jossa istuu itkevä nainen ja itkevä vauva. Yli seitsemänkymppisestä isännästä ei ollut apumieheksi, joten hän haki paikalle rouvansa. Tämäkään ei pystynyt sen paremmin auttamaan, mutta pyysi minut sisälle tupaan ruokkimaan Sisun.

Siinä sitten istuin sunnuntaina katsomassa hiihtoa ja juttelemassa Lauran luistelumitalista täysin ventovieraiden ihmisten tuvassa. Molemmat olivat valtavan ystävällisiä ja mukavia, minkä Sisukin taisi huomata, poika kun oli yhtä hymyä ja hurmausta.

Sain taas yhteyden mieheen. Hän oli lähtenyt kolmen muun miehen kanssa avukseni. Suunta tosin oli väärä. Keltainen talo sai sitten tarkemmat koordinaatit ja kohta apujoukot olivat paikalla. Autokin saatiin ylös mäkeä. Kotona olimme aivan tolkuttoman myöhään, mutta onneksi Sisulle oli ruoat mukana.

Niin, ja onneksi on maailmassa ihania ihmisiä, sellaisia, kuten Aune ja Erkki.

4 kommenttia:

Anu kirjoitti...

Onneksi Aune ja Erkki olivat kotona! Ilman heitä olisit ollut vielä pahemmassa pulassa. Kaikkea sinullekin sattuu. No, taas on yksi seikkailu kerrottavana Sisulle sitten, kun Sisu on iso poika. ;)

Sipulix kirjoitti...

:D voihan se olla että olit Aunen ja Erkin päivän tai jopa viikon piristys, ainakin Sisu oli :D kaikki hyvin onneksi. Ja maalla elävänä voi kertoa että kentät on aika usein vähissä, samoin nettiyhteyden nopeus, aikana kaukana ollaan vielä tietoyhteiskunta-tavoitteista :D

Iirismaria kirjoitti...

Voi ei, olisin saanut itkuraivarit ja paniikin. Aune ja Erkki kuulostaa loistotyypeiltä :)

Aimo kirjoitti...

Anu, onneksi olivat kotona! Samaa muuten sanoin Aunelle lähtiessäni, tästä riittää kerrottavaa.

Sipulix, voit olla oikeassa :)

Iirismaria, juu, paniikki iski aika tehokkaasti, vaikka yritin olla tyyni. Pelotti, että kävisi pahastikin Sisu kyydissä - autolla ei niin väliä.

Laitoin muuten Aunelle ja Erkille eilen pääsiäiskortin :)