tiistai 13. huhtikuuta 2010

Haikeutta ja hampaita

Aika nopeasti sai merkata toisenkin hampaan puhjenneeksi (10.4.). Lapsonen tehtaileekin purukalustoaan oikein urakalla.

Sisu pyrkii kovasti liikkeelle, mutta vielä ei ole Sitä Suurta Nytkähdystä tapahtunut. On mahtavaa huomata, miten pieni poika on näin lyhyessä ajassa kasvanut ja kehittynyt aivan valtavasti. Nyt kuuluu jatkuva pulputus, jossa on jo ihan erityisiä sävyjä, vaikka vastahan Sisu oppi jokeltamaan. On jopa haikeata ajatella, että pieni nyytti ihan onkin ihan oikea ihminen, jolla on jo ihan oma persoonansa ja paikkansa meidän perheessämme.

Minä puolestani yritän edelleen löytää paikkaani. Olin niin lyhyen aikaa poissa töistä, joten toisaalta tuntuu, etten ehtinyt lähteäkään. Aamulla kahvipöydässä totesin, ettei mikään ole muuttunut. Meillä oli yhtä huonot ja härskit jutut kuin aina ennenkin. Tai sitten minä en ole muuttunut yhtään. Työpöytäni ääressä Sisun kuvaa katsellessani minusta kuitenkin tuntuu, että jotain puuttuu.


Tätä tämä äitiys kaiketi nyt sitten on, samassa suhteessa haikeutta ja iloa. Ehkä kuitenkin enemmän iloa.

1 kommentti:

Perheenäiti kirjoitti...

Meilläkin meni ensimmäisen hampaan odotteluun lähes 9 kuukautta, mutta sen jälkeen niitä tulikin kuin sieniä sateella, monta peräkkäin ja sitten vähän taukoa ja taas ikenet poksuivat. Nyt kun hampaat vaihtuvat, näyttää tahti olevan sama, lähtee kaksi lähes kerrallaan. Ne samat, jotka tulivat ensimmäisinä!