sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Neljätoista tuntia

Leivoin eilen muffinseja. Tai minimuffansseja, kuten menin erehdyksessä ja väsyneehkönä sanomaan.

Otin Sisun taas avuksi, kun meillä meni viimeksikin niin hyvin. Pääsimme melko pitkälle ilman katastrofeja, ihan minimuffinssivuokien täyttämiseen saakka. Sisu istui omalla paikallaan pöydän päässä ja toimi virallisena valvojana. Ajattelin sitten siinä antaa lapsoselle tyhjän muffinssivuoan räpellettäväksi.

Kului ehkä 30 sekuntia ja kuului "gulp". Vuokaa ei näkynyt missään ja Sisu näytti ummetusta potevalta hamsterilta. Ei se voinut syödä sitä, ajattelin. Ei vaan voinut.

Vaan voi se.


Noin neljäntoista tunnin päästä vuoka tuli ulos. Ei, siitä minulla ei ole kuvaa, mutta voin kertoa, ettei se ollut läheskään näin siisti juttu kuin tässä alla.


Muffinssit kyllä onnistuivat vallan mainiosti. Tässä linkki reseptiin, jos vielä tämän jälkeen tekee mieli (Tein kaiken lähes ohjeen mukaan. Ainoastaan koko ja sen myötä paistoaika oli erilainen, ohjeen taikista tulee kuutisenkymmentä (!) minimuffinssia eikä tuo määrä kuorrutetta riitä mihinkään.). Minulta muffinssit jäivät syömättä.


Note to self: Lapsi syö sen. Oli se mitä tahansa. 

4 kommenttia:

Perheenäiti kirjoitti...

Jestas! Meillä jäätiin lähes tyystin paitsi tästä "ilosta", poika ei pistänyt suuhunsa mitään sinne kuulumatonta. Ei keppejä, ei hiekkaa, ei langanpätkiä, ei multaa, ei mitään. Onneksi vuoka putkahti ulos Sisun toisesta päästä ilman ongelmia. :-)

Anu kirjoitti...

Sisu kaipasi ilmiselvästi kuituja. =D

Tosi sööttejä muffinsseja!!!

Patonki kirjoitti...

Oho, ihan kokonaisena? Oho.

Aimo kirjoitti...

Kokonaisena. Olin hyvä äiti ja testasin itse, miten vuoan syöminen onnistuu. Oli muuten aika vaikea homma.