sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Linjoilla

Minulla oli loppuviikosta kaksi hyvin mielenkiintoista keskustelua puhelimessa. Näin jälkikäteen ajateltuna, olisin mieluusti jättänyt molemmat soittamatta.

Muuttaessamme tähän asuntoon vuosi sitten heinäkuussa, emme ajatelleet asuvamme tässä näin pitkään. Tarkoituksenamme oli ostaa omakotitalo ja hyvin mahdollisesti tehdä isokin remontti. Vuokralla olisimme kuitenkin asuneet korkeintaan vuoden. Alkuvuodesta sitten saimme päähämme ryhtyä rakentamaan omakotitaloa, joten vuokra-asuminen sai jatkoa ihan reippaasti.

Vuokran maksaminen on aina jotenkin tuntunut siltä, että heittäisi rahaa hukkaan, joten vuokrantarkistusilmoituksen kolahdettua luukusta, ryhdyimme etsimään edullisempaa asuntoa. Torstaina sitten soitin eräästä vuokra-asunnosta, josta olin laittanut jo aiemmin kyselyn. Kiinteistövälittäjä, vanhempi rouva, vastasi puhelimeen. Esittelin itseni ja asiani.

Välittäjä närkästyneenä: "Jaa numerosta sejasejasejase, minä olenkin soittanut sinulle."
Minä: "Pahoitteluni, en ole varmaan huomannut". (Myöhemmin kotona tarkistan puhelulokin. Ainoa mahdollinen soitto on tullut 15.11. klo 23.41 tuntemattomasta numerosta. Iiiihan varmasti onkin soittanut.)
Välittäjä: "Minä nyt sitten vähän kuulustelen sinua."
Minä hiukan kireästi: "Sehän sopii."
Välittäjä: "Oletko ihan työssäkäyvä ihminen."
Minä: "Kyllä olen, itse asiassa me molemmat olemme."
Välittäjä: "Jaaaaa, teitä muuttaisi siis kaksi."
Minä: "Niin, itse asiassa meitä muuttaisi kolme." (Mielessäni lisään sen neljännenkin, mutta tässä vaiheessa asia ei kuulu välittäjälle pätkääkään.)
Välittäjä lipeäkalan äänellä: "Jaaaa, no kuinkas vanha tämä kolmas on?"
Minä: "Vuoden ja kolme kuukautta."
Välittäjä: "No ethän sinä sitten missään töissä voi olla. Eihän tuon ikäisen lapsen äiti voi töissä olla."
Minä: (Hengitä, hengitä, hengitä.) "Kyllä vaan voi olla."
Välittäjä: "Ottaako ne edes noin pieniä hoitoon?"
Minä pieni piru olkapäälläni: "Kyllä on ollut syyskuusta lähtien hoidossa ja sitä ennen viisi kuukautta isänsä kanssa."
Välittäjä: "Jaaa. No sulle on varmaan sitten iso juttu, ettei asuntoon saa pyykinpesukonetta."

Puhuimme vielä hetken, minä raivosta kihisten ja välittäjä määkien mielipiteitään asunnosta. Kerroin, että rakennamme omakotitaloa ja tulisimme asumaan asunnossa reilun vuoden. Tämän kuultuaan välittäjä sanoi kysyvänsä vuokranantajan mielipidettä ja lupasi palata asiaan. Eipä ole palannut. Enkä meinaa palata minäkään.

Toisen piinaavan puhelun soitin perjantaiaamuna (vau, mikä loppuviikko!). Sisu oli valvottanut koko yön vesirokon aiheuttamasta kutinasta kärsien. Olimme aamusta raahautuneet lääkäriin hakemaan reseptiä antihistamiinille, joka jäi aikasemmalla lääkärikäynnillä ottamatta, kun lääkäri oli sitä mieltä, "ettei ne varmaan kovin paljoa kutise". Heitin lääkärireissun jälkeen mieheni ja Sisun kotiin ja menin töihin.

Kurvasin parkkipaikalle ja kohti omaa ruutuani vain huomatakseni, että parkkiruudustani yhden puolen oli valloittanut lumikasa ja toisen puolen auto. Kirosana, kirosana, kirosana, h*lvetin täydellistä, kirosana ja suoraa huutoa.

Kesän ajan pyysin kiinteistönhoitajaa hoitamaan reunapaikkani viereisen pensaan ja nuoren koivun pois. Kerroin kuinka hankalaa minun on päästä autosta ulos, kun ovi ei oikein aukea. Vasta syksyllä koivu sai lähtöpassit ja samalla pensas nyrhittiin lyhyemmäksi. Juuri niin lyhyeksi, etten saanut ovea kunnolla auki. Kerroin tästäkin ongelmasta ja pyysin tekemään asialle jotain. Lopulta lainasin työkaverilta oksasaksia, joilla itse nipsin pensaan maan tasalle.

Samaan aikaan alkoi kiinteistössä laajennus, jonka tieltä poistui iso osa vieraspaikoista. Huonosti merkityt varatut paikat ja etenkin minun reunapaikkani tuntui olevan kovin suosittuja, joten harva se kerta olen saanut etsiä paikan jostain ja kiikuttanut toinen toistaan kiukkuisempia lappuja autojen ikkunoihin. Autopaikkani kanssa on siis ollut murhetta kerrakseen. Soittaessani kiinteistönhoitajalle en siis ollut ihan sillä parhaimmailla tuulella. Kaukana siitä.

Minä: "Hei, tässä Aimo paikasta sejase. Mulla on se reunapaikka 152."
Kiinteistönhoitaja: "Mjoo". 
Minä: "Sitä vaan soittelin, että kaivahan, Pekka (nimi muutettu), lumikola esiin. Heh heh. Mun paikallani on h*lvetillinen kasa lunta enkä mä pääse ajamaan autoani siihen."
Kiinteistönhoitaja: "Mjoo, kato se on sellainen reunapaikkojen ongelma. Ei sille oikein voi talvella mitään." 
Minä väsyneenä, itkua pidätellen, kiukkuisena: "Mitä h*lvettiä? Mä olen koko syksyn katsonut sitä paikkaa ja kaikkia ongelmia siinä. Mä maksan siitä paikasta ihan yhtä paljon kuin muutkin. Ei tää nyt näin voi mennä, s*atana."
Kiinteistönhoitaja: Hiljaisuus. "Mjoo."
Minä: "Haloo? Että kiitti vaan."
Kiinteistönhoitaja: "Mjoo."

Reunapaikan ongelma? Reunapaikan ongelma! Antakaa mun ihan oikeasti kaikki kestää. Kurvaan autopaikalleni taas huomenna ennen kahdeksaa ja saan kohtauksen, jos siinä on edelleen lumikasa. Reunapaikan ongelma my ass.

3 kommenttia:

Kirsikka kirjoitti...

Tässä on nyt kovin vaikea päättää, kumpi on vatipäisempi. Kiinteistövälittäjä vai isännöitsijä. Mistä noita ihmisiä oikein tulee? Jokuhan nekin on synnyttänyt ja kasvattanut, mutta kuka? Ja miksi?

hna kirjoitti...

Joo, isännöitsijät ja kiinteistövälittäjät osaavat välillä niiiiin yllättää. Ja joskus huoltomiehetkin. Varsinkin mitä isommasta puljusta ne on.

Kun asuttiin reilu puolivuotta vuokralla, mitä "hoiti" L&T, niin lumet luotiin vasta noin klo 13- ja siis sitä ennen minä ja kaksi lasta lähdettiin ovesta ulos, joka johti yllättäen pihalle ja riviluhtitalotyyppisesti lumet oli meidän eteisessä siis ja ihan omalla pulkalla sai yleensä raivattua tien kadulle, joka tietenkin oli aurattu niin, että mutka oli piilossa ja piti mennä tien yli, koska kohta oli sumputettu ja autothan ajaa ajotiellä. Ekan kerran piha aurattiin ja mm. taloyhtiön pihan raput luotiin lumesta meidän muuttopäivänä. Tavallaan nauratti.

Mutta mä vaaaatisin hinnan alennusta autopaikkaan. Enkä edes vitsillä. Ja sitä ennen tooodellakin soittelisin päivittäin, mikäli paikalle ei pääsisi.

Tsemppiä.

Aimo kirjoitti...

Pösilöitä molemmat. Välittäjä soitti sitten tiistaina, ettei se ole nyt niin iso juttu, jos asumme vain vuoden. Aaa, ihanko totta. Meillä on siis oikeus vaihtaa asuntoa. Piti sitten sopia näytöstä, mutta välittäjällä on huomenna silmäleikkaus, josta hän jaksoi puhua kyllästymiseen(i) saakka.

Autopaikka-asia saa toivottavasti onnellisen päätöksen. Kuljin tänään ohi tilanteesta, jossa kiinteistönhoitaja oli kiinteistön edustajan kanssa autopaikkapalaverissa. Olin aamuseiskalta laittanut tälle ylemmälle taholle pitkän viestin aiheesta. Kieh, kieh.