torstai 25. marraskuuta 2010

Syyllisyysblues, osa miljoona

Olen ollut kotona aivan luvattoman vähän. Mies on käytännössä katsoen hoitanut Sisua koko vesirokon ajan ollen pois töistään, kun minä olen ollut Tosi Tärkeänä Töissä. Jostain syystä olen taas päästänyt itseni tilanteeseen, jossa asioita (isoja ja pieniä) on vain minun takanani ja vastuullani. Ei kovin kestävä toimintamalli.

Toisaalta pojille tekee oikein hyvää olla kahdestaankin, sillä mies puuhasteli aikaisemmin syksyllä tontillamme ja kaverin rakennustyömaalla vähän turhankin ahkerasti. Välillä tuntui, että Sisu näki isäänsä vain tunnin kaksi päivässä. Nyt tilanne on kääntynyt vähän niin kuin päälaelleen ja asia vaan korostuu Sisun ollessa kipeänä kotona.

Tunnen kuitenkin syyllisyyttä, oikein painavaa syyllisyyttä jokaisesta venyneestä työpäivästä, kotona luetusta työsähköpostista, iltajumpasta ja siitä vähästä omasta ajasta. Työtilanteeni helpottaa parin viikon päästä hetkellisesti, mutta nyt on aikamoista tykitystä, pitkää päivää ja iltatilaisuuksia.

Ja sitten on vielä kaikki ylimääräiset jutut, kuten viikon päähän sovittu teatterireissu Tampereelle. Ei sillä ettenkö odottaisi kivaa irtiottoa ihanien ystävien kanssa, mutta samalla viikolla minulla on maanantaina tavallista pidempi työpäivä, tiistaina olen töissä aamuseitsemästä iltayhteentoista ja loput päivät pitäisi tahkoa seuraavan viikon ja tammikuun jättitapahtumia kuin viimeistä päivää. Että jätä siinä sitten lapsukainen isovanhemmilleen ja lähde iloisella mielellä Tampereen rientoihin.

Puuh.

1 kommentti:

Sipulix kirjoitti...

Ajattele aina tuollaisina hetkinä ja päivinä ja viikkoina, että ne ovat vain pieni solmu elämän ketjussa :) uusia helpompia hetkiä tulee ja kiirekin helpottaa. Vietä hauska retki Tampereella! Valoisia ajatuksia sinne pakkasen keskeltä :9