sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Mustaa ja valkoista - Kurvit ja mutkat

Mustaa ja valkoista -haasteena on tällä viikolla kurvit ja mutkat.

 

 

Kettinkikuva on Ahvenanmaalta, Pommern-laivan ruumasta ja köysikuva taas porvoolaisen veneen kannelta. Molemmissa kuvissa säilyi värit melkolailla samana, vaikka muutin ne seepiaksi.

lauantai 30. tammikuuta 2010

Viisi kuukautta

Vanha virsi, uusi sävel. Sisu täytti tänään viisi kuukautta ja minä istun ihmettelemässä, mihin tämä aika on mennyt.

Niin imelältä kuin se kuulostaakin, en vaihtaisi päivääkään pois. Paljon kiteytyykin miehen eiliseen kysymykseen. Syötin illalla Sisulle ensimmäistä iltapuuroa, kun mies kysyi pöydän toiselta puolelta: "Onko tämä sustakin elämän parasta aikaa? Tuntuuko sustakin, että juuri näin pitää olla?"

On. Tuntuu.

perjantai 29. tammikuuta 2010

Neuvolassa 29. tammikuuta

Menimme taas täydellä vahvuudella neuvolaan. Mies oli saanut työmaallaan naiset huokailemaan ihastuksesta, kun lähtiessään huikkasi käyttävänsä luonastuntinsa neuvolakäyntiin.

Sisu hymyili jakoavainhymyään terkkarille, kun tämä testaili istumiset ja maha-asennot. Sisu on jo aika topakka istumaan ja suojaheijasteetkin lyötyivät hyvin. Saimmekin luvan hankkia syöttötuolin - sellaista ei vielä ole hommattu - ja istuttaa Sisua siinä pieniä hetkiä.

Painoa oli tullut taas hyvin. Murunen painaa nyt 7545 grammaa (lisäystä viime kertaan 800 grammaa), pituutta on nyt 65,8 senttiä (poju on venähtänyt 3,3 senttiä). Nuppi on 41,4 senttiä, kun se viimeksi oli 40,4 senttiä. Hyvin mennään käyrillä ja terkkari kehui Sisua sopusuhtaiseksi ja jänteväksi.

Neuvolakortissa lukee: "Rauhallinen, hyväntuulinen poika. Kasvaa komeasti, kovasti hymyilee. Istuttaessa selkä suorana. Taitavasti käyttää käsiä."

Raportoimme kummallisesta lääkärikäynnistä ja terkkari kertoi lääkäritilanteen parantuneen huomattavasti vuodenvaihteen jälkeen. Nyt kuulemma on liuta uusia, omia lääkäreitä, jotka ovat "sitoutuneet hoitamaan homman kunnolla". Oho, en tajunnutkaan touhun olleen niin huonoissa kantimissa. No, meillä on (toivottavasti) seuraava lääkärikäynti toukokuun lopulla, joten silloinhan sitten nähdään.

Nää on mun maita

Olemme tässä taas käyneet katsomassa omakotitaloja. Mikään vaan ei tunnu nappaavaan. Jos hinta on kohdillaan, on talossa muuten jotain sellaista vikaa, jota ei saisi remontoimalla kuntoon. Tai sitten sopivan hintainen talo menee kaupaksi nopeammin kuin ehdimme sanoa "lainaneuvottelu". Kävimme kyllä jo syksyllä sopimassa laina-asioista, mutta lainalupaus on mennyt umpeen. Unelmataloissa taas tulee vastaan hinta. Samalla rahalla rakentaisi uuden. Tai ainakin melkein.

Tämä ajatus mielissämme olimme ilmeisen otollista maaperää (pun intended), kun netissä tuli vastaan kaupungin tällä hetkellä tarjoamat omakotitontit. Mukavalta alueelta melko läheltä keskustaa olisi myytävänä tontti. Ja mikä hauskinta, aivan lähellä asuisi kaksi ystäväperhettä.

Siispä täytimme hakupaperin ja kiikutimme sen eteenpäin. Hakuaika päättyy tänään ja päätös tulee kahden viikon sisällä. Että jos tässä rupeaisi aikansa kuluksi vaikka vähän rakentamaan.

torstai 28. tammikuuta 2010

Vetää kaikista ovista ja ikkunoista

Meillä on ollut vähän ky-ky-kylmä. Makuuhuoneen ikkuna vetää ihan mahdottomasti, vain ujellus käy. Näillä pakkasilla (brrrr) tämä makuuhuoneen ylimääräinen pakastuminen on lievästi sanottuna kiusallista.

Paikallistettuamme viikonloppuna vian, pirautin maanantaina isännöitsijälle, joka tarttui heti toimeen. Samana päivänä huoltoyhtiön kaverit tulivat tarkastamaan tilanteen ja antamaan tuomionsa. Huoltomiehet eivät saaneet kuitenkaan tilannetta korjattua ja tänään tulikin käymään talomme rakentaneen yhtiön heppu viereiseltä rakennustyömaalta.


Vähänkö on ryppyiset verhot. Nolous.

Rakennusfirman miehen mukaan ikkuna piti oikaista, mutta se ei onnistuisi häneltä yksinään. Hän tulisi apumiehen kanssa myöhemmin iltapäivällä. Huh, onneksi. Noloa tunnustaa, mutta sänkymme alla elelee villakoiralauma. Olisi ollut aika noloa, jos miehet olisivat kiskaisseet sängyn siltä seisomalta paikoiltaan ja moikanneet pölylemmikkejämme. Tarpeeksi pahalta tuntui jo katsella likaisia ikkunoita - päivänvalo on niin kovin armoton.

Siis äkkiä sänky sivuun, sängynalus puhtaaksi. Sitten meikkiä naamaan (turhamainen mikä turhamainen) ja makuuhuoneen kiikkunojatuolilta puhtaat pyykit kaappiin. Keitin vielä kahvitkin (ihan oikeasta kahvista) työmiehille.

Miehet tulivat parin tunnin päästä ja ähersivät ikkunan parissa hyvän tovin. He saivat ikkunan paremmin paikoilleen ja löytyipä karmista puolen sentin rakokin, jonka miehet tilkitsivät paremman puutteessa talouspaperilla (!). Mukavaa ja tehokasta palvelua.

Vaan nyt sitten arvaamaan loppuiko veto. No eipä tietenkään. Lattia on kylmä kuin iglussa ja ikkunasta vetää edelleen komean ujelluksen kera.

tiistai 26. tammikuuta 2010

Hitaasti ja epävarmasti

Sisusta on tullut räpsittyä kuva jos toinenkin. Olenkin taas vuosien tauon jälkeen teettänyt ihan paperikuviakin. Tammikuun alussa tartuin hyvään kuvatarjoukseen ja teetin ison satsin kuvia 0,09 euron kappalehintaan.  Kuvista riitti ihan jaettavaksikin ja lykkäsin viikko sitten tiistaina muutaman otoksen postiin Karjaalle, Hankoon ja vanhemmilleni Helsinkiin.

Ihmettelin viikonloppuna, kun äitini ei kommentoinut lähettämiäni kuvia mitenkään. Hangostakin tuli kuittaus vastaanotetusta lähetyksestä jo seuraavana päivänä. Vasta eilen, siis melkein viikko siitä, kun laitoin kirjeen postiin, äiti soitti ja kiitti kuvista.

Kysyin sitten ihmeissäni, minkä päivän postileima kirjeessä oli. "Ei minkään", oli vastaus.



"Jaa, jaa, mielenkiintoista. Tiistaina kuitenkin laitoin kirjeen postiin." Äiti hämmästyi ja kysyi sitten samaan hengenvetoon olinko teipannut kuoren. "En tietenkään", vastasin. Äidin mukaan kuori oli teipattu kiinni eikä siinä ollut mitään merkintää avaamisesta. Sanojensa vakuudeksi äiti laittoi kuoren minulle postissa (kumma kyllä se tuli päivässä perille).

 

Kuori oli todellakin avattu ja teipattu sen jälkeen tökerösti. Siis todella tökerösti. Kuvassa runneltu ja samanlainen ehjä kuori.


Mitä tästä nyt sitten pitäisi ajatella? Soitin postiin jo eilen, mutta en älynnyt olla tarpeeksi tuohtunut, sillä en ollut vielä nähnyt kuorta. Postin ystävällisen asiakaspalvelun diagnoosin mukaan oli tapahtunut jakeluvirhe. Aikamoinen jakeluvirhe on todellakin tapahtunut.

maanantai 25. tammikuuta 2010

Mustaa ja valkoista - Parasta elämässä

Hah, ihan hävettävän helppo vastaus tämän viikon haasteeseen. Parasta elämässä on Sisu.



Kuva tältä päivältä.

tiistai 19. tammikuuta 2010

On pakko olla joku parempi tapa

Tähän aikaan vuodesta on tapana kysellä kumpi maittaa paremmin, laskiaispulla vai runebergintorttu. Itse henkilökohtaisesti valitsen laskiaispullan, mutta en koskaan oikein ole varma, onko se parempaa hillon vai mantelin kanssa.

Meillä mies tykkää (lue: rakastaa) runebergintorttuja ja raahaa niitä kotiin heti ensimmäisten ilmaannuttua kauppaan. Minulle tortut tuovat elävästi mieleen sen talven, kun kasasimme luokkamme kanssa luokkaretkirahoja Fazerilassa runebergintorttuja ahkeroiden. Muistan vieläkin kuinka tortut dipattiin kostutusliemeen, jossa oli aika huumaava rommin tuoksu.

Mielstäni runebergintortuissa parasta on hillo ja sokerikuorrute. Itse yritän nauttia joka suupalalla sopivan määrän hilloa ja kuorrutetta (ja yleensä epäonnistun siinä), sillä muuten torttu ei minulle maistu. Mies taas syö torttunsa pohjasta hilloa kohti herkutellen vasta viimeiseksi hillolla ja kuorrutteella. Tämä rituaali on pyhä kummallekin. Jokaisella on varmasti oma tapansa syödä torttu, eikö vain?

Siksipä onkin niin kovin kurjaa, että runebergintortut ovat niin haavoittuvaisia juuri parhaasta osastaan. Ei tarvita kuin yksi tälli tai täräys rasiaan ja tortut ovat entisiä. Meillä käytiin viimeksi eilen tällainen murhenäytelmä.



Mitä hiivattia tällaisella tortulla tekee? Häh? (No okei, se syötiin kyllä.)



Se perhanan sokerikuorrute kiertyi auki ja levisi koko paketin matkalta, kun avasin rasian (kuten pitääkin) ja vedin tortut kelkassaan ulos (kuten pitääkin).



Ei näin, ei todellakaan näin. Kahvittoman iltakahvihetkemme pilasi runnellut runebergiläiset. On pakko olla joku parempi tapa pakata runebergintortut.

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Mustaa ja valkoista - Sää

Tämä viikon valokuvahaasteena on sää.



Kuva on otettu viime juhannuksen aikaan Hangossa. Päivä oli turkasen tuulinen, mutta sää oli muuten mitä mainioin.

Tyhmästä päästä kärsii molemmat silmät

Flunssa on tältä erää voitettu. Enää on pientä nuhaisuutta isommassa ja pienemmässä nokassa. Minä sain kiusakseni vielä sidekalvotulehduksen, ensin vasempaan silmääni ja sitten ehdittyäni jo luulla tulehduksen menneen ohi, oikeaan silmääni.

Olin ennen tulehdusta ollut jo viikonlopun ilman meikkejä ja luonnollisesti koko lääkekuurin ajan ihan olmina silmämeikittä. Tietysti kuvittelin hölmönä voivani käyttää meikkejäni ihan normaalisti, kun tulehdus oli podettu ja lääkekuuri käytetty. Hyvin kuviteltu, sain tulehduksen sitten toiseen silmääni. Onneksi tulehdus ei tarttunut Sisuun (kop, koputetaan puuta).

Nyt sitten viskon vahingosta viisastuneena roskiin alle kuukausi sitten ostetun ripsivärin, kajalin, eyelinerin ja uudehkon luomivärin. Olin nimittäin meikata päräyttänyt itseni täyteen tällinkiin, kun pitkästä aikaa taas pystyin meikkaamaan. Hirvittää ajatellakin uusien ostamista. Kertarysäyksenä se on melkoinen paukku, vaikka käytäkin ihan perusmeikkejä, Lumenea ja sen sellaisia.

Flunssan selättäneenä uskaltauduin tänään jumpalle - edellisestä kerrasta kun on vierähtänyt jo hyvä tovi. Ohjelmassa oli tänään sisäpyöräilyä, jumppaa ja venyttelyä. Puoli tuntia kutakin, tai niin ainakin luulin ja huikkasin miehelle lähtiessäni. Poljin onnesta soikeana ihan kunnon vastuksilla ja ihmettelin, ettei ohjaaja höllää tahtia tunnin loppua kohden. Olin katsonut pyöräilytunnin keston väärin, se ei ollutkaan 30 minuuttia vaan 55. Jumppahetki venähtikin sitten 1,5 tunnista kahteen, mutta pojat pärjäsivät kotosalla hyvin.

Jumpalta lähtiessäni soitin miehelle, joka kertoi laittaneensa minulle saunan päälle. Ah autuutta, sunnuntainen päiväsauna. Mies jutteli minulle Sisun vaippaa vaihtaessaan ja piti puhelimen kaiuttimella. Sisun ilme oli kuulemma ollut näkemisen arvoinen, kun ääneni oli kuulunut puhelimesta.

tiistai 12. tammikuuta 2010

Kuuminta hottia

Käykö muille koskaan näin? Sitä on ihan viattomasti ruokaostoksilla. Tulee mieleen tehdä jotain tiettyä ruokaa ja toteaa jonkin ainesosan puuttuvan kotoa.

Olin ihan varma, ettei meiltä kotoa löydy jalapeñoja. Ostin purkin.

Kotona totesin ajatelleeni samoin joskus aikaisemminkin.



Mitähän tällaisesta määrästä jalapeñoja voisi tehdä?



Lapset, juuri tästä syystä ostoslista on kiva kumppani kaupassa.

maanantai 11. tammikuuta 2010

Mustaa ja valkoista - Vapaavalintainen kuva

Tällä kertaa sai valita vapaavalintaisen kuvan.

Auringonlasku Ahvenanmaalla näyttää aivan erilaiselta mustavalkoisena. Valitsinkin juuri tämän kuvan, koska jokin tunnelmassa muuttuu aivan olennaisesti.


Hiustenlähtö lähellä

Kyllähän siitä varoitettiin. En vaan ihan oikeasti kuvitellut sen kolahtavan kohdalleni näin karusti.



Näitä pirulaisia on kohta enemmän kaikkialla muualla kuin minun päässäni - siihen tahtiin hiukset ainakin tuntuvat tippuvan. Mies jaksaa jurputtaa lavuaarin tukkivista hiuksista ja minä nyyhkin hiustenpesulla nyrkit täynnä hiuksia. Loppuuhan tämä joskus? Pitääkö siirtyä peruukkeihin? Ja kenen hiivatin vääristynyt huumorintaju saa aikaiseksi sen, että hiusten varistessa päästä, kasvaa kaikki muu karvoitus tuplanopeudella?

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Pitkä viikonloppu

Elo on ollut marraskuun puolestavälistä kuin yhtä pitkää viikonloppua. Mies jäi tuolloin lomalle pitämään pois kertyneet pekkaset, kesälomat ja isyysloman.

Tätä autuutta ei tietenkään voi jatkua kovin pitkään ja huomenna koittaakin sitten arki meille kaikille. Mies palaa töihin (ei kovin innoissaan) ja me jäämme Sisun kanssa taas kahdestaan. Arjen karuudesta on paha mennä sanomaan, mutta olen kyllä nauttinut täysin siemauksin tästä ajasta yhdessä. Jopa niin paljon, että herkistyin illalla saunassa.

Harmittelen ainoastaan sitä, etten ole ehtinyt liikkumaan yhtä paljon kuin suunnittelin. Miehen ollessa kotona, minulla olisi ollut oiva tilaisuus pinkaista jumpalle useammin. Tämä aika on harmillisesti mennyt flunssaa potiessa. Kun olen yhdestä taudista toipunut, on toinen iskenyt niskaan.

On ihan positiivista huomata, ettemme ole miehen kanssa tukkanuottasilla koko aikaa, vaikka olemmekin viettäneet näin tiiviin pätkän melkein ympärivuorokautisesti yhdessä. Osaamme antaa toisillemme tarvittaessa tilaa.

Kesälomaa odotellessa. 


 Osui ja upposi. Kuvasta linkki alkulähteille.

Sisu osaa

Sisu osaa jo vaikka mitä. Herkkään (?) reilun neljän kuukauden ikään ehtinyt pikkumies alkaa olla jo varsin taitava.



  • Sisu osaa kääntyä kyljelleen tavoitellessaan lelua tai tissiä. Ihan itsekseen Sisu ei vielä käänny mahalleen, mutta pääsee hellän tuuppauksen ohjaamana hommasta jyvälle.
  • Sisu osaa näppärästi tarttua kaikkeen kiinnostavaan. Sisu nappaakin nykyään kiinni kaikesta käden ulottuville yltävästä. Kyytiä saavat esimerkiksi hoitopöydän tarvikkeet - niin lusikat, rasvat, vaipat kuin harjakin. 
  • Sisu osaa napata varpaistaan ja viedä ne suuhunsa. Tee perässä, jos pystyt! Erityiset kiinnostavat ovat paljaat varpaat ja raitasukat.
  • Sisu osaa olla itsepäinen ja näyttää oman tahtonsa. Jos ei ole nälkä, on aivan turha edes vilauttaakaan tissiä. No niin no, ihan selvähän se. Kuka nyt haluaisi syödä, jos ei ole nälkä.
  • Sisu osaa leikkiä yksinään - ainakin hetken.
  • Sisu osaa kiljua, jutella, hymyillä hurjasti ja nauraa höröttää (mistähän sekin on peritty?). Mahan pärryyttely on Sisun mielestä erityisen hauskaa, samoin ilmeily, laulaminen ja lennättäminen. 
  • Sisu osaa vaatia huomiota ja tietää jo tarkalleen, miten sitä saa. 
  • Sisu osaa ottaa tutin (ja ilmeisesti siis myös erottaa sen muiden esineiden joukosta) ja laittaa sen suuhunsa. Tutti tosin menee useammin väärin päin suuhun, mutta sen kanssa on mukava tuhertaa. 
  • Sisu osaa yllättää iloisesti joka päivä.

torstai 7. tammikuuta 2010

Huoltojoukot

Vanhempani piipahtivat eilen sairastuvallamme. Olin edellisenä päivänä valittanut, etten ollut jaksanut raahata rattailla mehua kaupasta, auto kun oli vielä huollossa.



Huoltojoukot toivat sitten 24 mehulitran lisäksi meille neljä (!) vesimelonia, neljä kiloa klementiinejä (joista on jäljellä enää noin 1,5 kiloa, kröhöm), suklaata ja naistenlehtiä. Kyllä kelpaa.

tiistai 5. tammikuuta 2010

Kultaakin kallimpi

Auto on kallis. Niin pirun kallis.

Ostimme uuden automme elokuussa. Tuolloin autoliike käytti menopelin 220 000 kilometrin huollossa. Eräänä kauniina (ja törkeän kylmänä) joulukuisen aamuna ajotietokone ilmoitti, ettei autolla saisi enää ajaa "j.nestetaso alhainen". Auto sylki jäähdytinnesteet ulos. Kiva kiva.

Totesimme, etteivät huollon pojat olleet käyttäneet pakkasenkestävää pakkasnestettä. Miehen kysyessä asiaa, huollosta kyllä vakuutettiin nesteiden olleen pakkasenkestäviä. Mene ja tiedä. Ostimme pullotolkulla jäähdytinnestettä.

Auto meni toiseen paikkaan huoltoon ennen joulua, hinta 330,05 euroa. Autolle varattiin toinen huolto joulun jälkeen tuolloin katsottaisiin myös rämisevä lisälämmitin kuntoon.

Jäähdyttäjän vika jatkui edelleen. Lisäilimme jäähdytinnestettä tasaisin väliajoin. 

Auto meni joulun jälkeen huoltoon, hinta 280 euroa. Huollosta kerrottiin jäähdyttäjän rungon olevan halki. Hinta-arvio kolmannelle huollolle noin 400 euroa.

Seuraava huolto varattiin tälle päivälle. Saimme luvan maksaa molemmat huollot samalla kertaa. Jatkoimme jäähdytinnesteen lisäämistä.

Huollosta soitettiin ja kerrottiin auton olevan valmis. Mies kysyi hintaa ja sen kerrottiin olevan 1010 euroa. Siisniinkuinmitähäh? Alkuperäisen arvion mukaan kakkos- ja kolmoshuollot olivat yhteensä riipasta alle 700 euroa ja nyt yli tonnin.

Mies lähti hakemaan autoa ja selvittämään asiaa. Lopputuloksena huoltojen hinnaksi saatiin 838,30 euroa. Huollon heppu oli kuulemma tarkistanut loppusumman puhelun jälkeen. Jos mies ei olisi pistänyt hanttiin, olisimmeko joutuneet maksamaan koko summan? Miten arvio voi heittää noin kamalasti?

Että on nyt sitten laitettu auton huoltoon 1168,35 euroa alle kuukaudessa. Joidenkin mielestä se ei ole paljon mitään, mutta kyllä se meillä tuntuu. Jos tämän olisin tiennyt, olisi kirjahylly (ja paljon muutakin) jäänyt ostamatta. Esimerkiksi jäähdytinnestettä.



Minun logiikkaani ei nimittäin uppoa se, että meillä on takakontti täynnä jäähdytinnestettä ja silti huollossa laitetaan uudet nesteet. Siitä ilosta saamme maksaa 11 euroa.

maanantai 4. tammikuuta 2010

Mustaa ja valkoista - Loppu/loppiainen

Viimeisiä aikoja entisessä kotitalossamme, erään aikakauden loppu.



Ostimme asunnon maaliskuussa 2006. Oli jo pimeää, kun töiden jälkeen menimme yksityisnäytölle kiinteistövälittäjän kanssa. Asunto oli ollut tyhjillään jo pitkään, siellä ei ollut lamppuja eikä mitään kalusteita. Ainoastaan repsottavat muovimatot, kammottavat tapetit ja ankea keittiö.

Poistuessamme näytöltä ajattelin rappukäytävänkin olevan niin kamala, etten missään nimessä haluaisi asua talossa. Toisin kuitenkin kävi ja asunnostakin saimme mieleisen remontoimalla. Opin tykkäämään rappukäytävästä.

Kaurapuuroa ja kantoliinaa

Se on sitten nuha. Pieni poikanen on tavattoman räkäinen eikä nukkumisesta tullut puoli kuuden jälkeen mitään.

Tähän mennessä ollaan yritetty nukkua kohoasennossa, höyryhengitelty, tipauteltu keittosuolatippoja (vähän sinne sun tänne), laulettu, kantoliinailtu ja vihdoin nukahdettu kantoliinaan sekä keitetty äidille aamupalaksi kaurapuuroa.

Kaurapuuron keittäminen onnistuu kantoliinaillessa ihan hyvin. Kaurapuuron syöminen kantoliinaillessa onkin sitten ihan eri taiteenlajinsa. Lohduttaudun sillä, että puuro ehti tässä touhutessa jo kylmetä eikä Sisu edes herännyt saatuaan kaurapuuroa otsalleen.

Note to self: Ruokailutekniikkaa lienee tarpeen harjoitella ennen kuin rohkenee siirtyä haarukkaruokailuun kantoliinaillessa. Lävistykset ovat nelikuisella vähän turhan raju juttu.