keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Äiti-ihminen herkistyy jälleen

Piipahdimme ruokaostoksilla kaupungin toisessa Prismassa ja moikkasimme samalla ystäväperheen kuusipäiväistä prinsessaa. Miten voi toinen ollakin niin pieni! Vaikea käsittää, että Sisukin on vasta seitsemän kuukautta sitten ollut noin pieni - ei vaan vielä pienempi.

Niin, Sisulle tuli eilen täyteen seitsemän kuukautta. Minä palaan huomenna töihin. Mihin tämä aika oikein menee?

Ei ole ollenkaan yllättävää, että kaupassa meni enemmän aikaa kuulumisten vaihtamiseen kuin ostoksien tekemiseen. Unohdinkin pari ihan oleellista ostosta, kuten esimerkiksi astianpesukoneaineen. Kiviäkin kiinnostaa mennä hakemaan sitä huomiseen kiirastorstairuuhkaan.

Kassaa kohti kävellessämme vastaan tuli hurjasti itkevä noin viisivuotias poika. Pysäytin pojan ja kysyin, onko tältä äiti hukassa. Itkultaan poika pystyi juuri ja juuri sopertamaan, että olihan se.

Nieleskelin itsekin kyyneliä. Onneksi pojan äiti tuli samalla hetkellä paikalle. Kun äiti ja poika olivat lähteneet, luikin nopeasti hyllyjen väliin kuivaamaan kyyneleeni. Miehelle sain sanottua, että tiukkaa tekee. Vähemmästäkin äiti-ihminen herkistyy. Sitten jo vähän naurattikin. Kaikkea sitä.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Tiukkojen tilanteiden nainen

On taas ollut kaikenlaista. Tuorein nyt ensiksi.

Mies oli lauantaina juhlissa Lammilla. Sisun kanssa ajoimme hakemaan miehen tänään. Saimme reilun tunnin reissuun kulumaan lähemmäs neljä tuntia. Kas kun navigaattori neuvoi ja minä ajoin sen mukaan. En edes älynnyt kyseenalaistaa reittivalintaa, vaikka määränpäähän olisi ollut paljon suorempi ja parempi reitti.

Ja olihan reitti aika kauniskin.


Mutkainen ja liukas hiekkatie vielä menetteli, mutta kolmisen kilometriä ennen määränpäätä tuli (noin miljoonas) käännös vasemmalle ja edessäni oli tällainen näky.


Kinttupolku. Peltotie. Kääntyäkö ja ajaa pahimmillaan 20 kilometriä takaisin, vai pitäisikö kuitenkin jatkaa?


Jäljellä ei ollut enää kuin 3,2 kilometriä. Eikun menoksi. Ensimmäinen virhe.

Eipä aikaakaan, kun jo soitin miehelle ensimmäisen puhelun, jonka sisältö oli jotakuinkin se, etten tiedä missä olen, mutta kohta jumissa siellä. Saatoin ehkä jo vähän itkeäkin. Kenttä oli surkea (hei, operaattorit, tehkää Lammille jotain) ja minun piti keskittyä ajamiseen, joten lopetin puhelun. Toinen virhe.

Liukastelin peltotietä eteenpäin ja pääsin kuin pääsinkin eteenpäin. Kunnes. Kunnes tuli mäki.

Olin jo ollut sen verran fiksu, että olin vaihtanut vaihteiston pois automaatilta ja laskettelin menemään käsivaihteilla. Niillä pitäisi mäkikin päästä ylös. Melkein pääsinkin, mutta sitten loppui kantti kesken ja hölläsin kaasusta. Kolmas virhe.

Siinä sitten oltiin jumissa keskellä mäkeä. Ihan keskellä autiota erämaata emme kuitenkaan kökkineet, vaan maatalon nurkalla. Kinttupolku toikin talon pihaan.

Soitin miehelle, mutten saanut yhteyttä. Jep, ei kenttää, olisi vaan pitänyt pitä linja auki. En uskaltanut nousta autosta hakeakseni parempaa kenttää (enkä jättää Sisua, joka onneksi nukkui vielä tässä vaiheessa). Yritin soittaa miehelle kymmeniä kertoja, mutta en saanut yhteyttä. Talonväkikään ei näyttänyt olevan paikalla. Paniikki!

Yritin aina välillä saada autoa eteenpäin, mutta kosla ei inahtanutkaan. Yritin peruuttaa ja sitten taas eteenpäin, mutta en päässyt mihinkään.

Vihdoin sain mieheen yhteyden, mutta siitä ei ollut apua. Pystyin vain kertomaan, että olen 2,5 kilometrin päässä maalista keltaisen talon pihassa. Sisukin heräsi nälkäänsä.

Hetken päästä talon isäntä tuli ulkovarastosta. Hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen. Ei taida olla ihan tavallista, että heidän takapihallaan on jumissa farmariauto, jossa istuu itkevä nainen ja itkevä vauva. Yli seitsemänkymppisestä isännästä ei ollut apumieheksi, joten hän haki paikalle rouvansa. Tämäkään ei pystynyt sen paremmin auttamaan, mutta pyysi minut sisälle tupaan ruokkimaan Sisun.

Siinä sitten istuin sunnuntaina katsomassa hiihtoa ja juttelemassa Lauran luistelumitalista täysin ventovieraiden ihmisten tuvassa. Molemmat olivat valtavan ystävällisiä ja mukavia, minkä Sisukin taisi huomata, poika kun oli yhtä hymyä ja hurmausta.

Sain taas yhteyden mieheen. Hän oli lähtenyt kolmen muun miehen kanssa avukseni. Suunta tosin oli väärä. Keltainen talo sai sitten tarkemmat koordinaatit ja kohta apujoukot olivat paikalla. Autokin saatiin ylös mäkeä. Kotona olimme aivan tolkuttoman myöhään, mutta onneksi Sisulle oli ruoat mukana.

Niin, ja onneksi on maailmassa ihania ihmisiä, sellaisia, kuten Aune ja Erkki.

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Pistä mies asialle ja mene itse perässä (osa 7851)

Kävin perjantaisella hammaslääkärireissulla (Jee, oiotut purukaluni ovat pysyneet hienosti paikallaan.) kaupassa ja kotiin tultuani jätin kauppakassin miehen hoteisiin.

Myöhemmin kurkkasin ruokaa laittaessani jääkaappiin, ja mitä näinkään.


Ilmeisesti mieheni mielestä silmämeikinpoistoaine kuuluu jääkaappiin. Pakastekatkaravut sen sijaan olivat nätisti keittiön työtasolla.

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Mattoneitsyys meni

Ei, en aio paljastaa yksityiskohtia seksielämästämme. Paljastan ainoastaan uuden hankintamme, sarjassaan ihkaensimmäisen.


Ostimme maton!

Viime kesäkuussa olin huolissani, ettei meillä ole mattoa, ja pitkään sinnittelimmekin ilman. Nyt Sisu on yhä enemmän lattialla ja viltit vaan hidastavat menoa, joten matto tuli ajankohtaiseksi. Huvittavinta tässä hankinnassa taitaa olla se, että olemme miehen kanssa lähes yhtä haltioissamme matosta kuin Sisu. Miksei kukaan kertonut, että matto voi olla näin kiva?

Valokuvatorstai - Asetelma


Tämä on meillä ihan jokapäiväinen asetelma ja samalla Valokuvatorstain 159. haaste.

torstai 18. maaliskuuta 2010

Sisu ja Marjaana

Sisu sammuu iltaisin yhdeksältä kuin pieni saunalyhty. Ennen nukkumaanmenoa luetaan pätkä satua, juodaan hiukan maitoa ja lauletaan unilaulut.

Ei ole ihan sama mitä lauluja lauletaan, sillä olen pannut merkille, että Sisu reagoi eri lauluihin eri tavoin. Ehkä ihaninta juuri nyt onkin hymy, jonka Sisu väläyttää laulaessani Marjaanaa. Ensimmäisen säkeistön alkaessa Sisu pysähtyy kuuntelemaan "yksi haamu oli Marjaanan ovella", ja sitten hymyilee aivan valloittavasti.

Olen tätä kappaletta laulanut Sisulle jo synnytyslaitoksella - muutaman kerran jopa raskausaikana. Ei siis ihme, että se on Sisun mieleen.

Marjaana (kansanballadi)

Yksi haamu se oli Marjaanan ovella
ja se hilijalleen kolkutti.
Heti kohta, kun avainta liikautti,
heti Marjaana huomasi sen.

Sinä oletko mun isän, joka kolkuttaa,

vaiko veljeni Juhani,
vai oletko minun ystäväni Vilhelmi,
joka vierailta mailta tullut on.

En ole sun isäs, joka kolokuttaa,

enkä veljesi Juhani,
vaan olen sinun ystäväsi Vilihelmi,
joka vierailta mailta tullut on.

Marjaana hän se ovensa avasi

ja pyysi häntä sisälle,
ja hän vuoteensa pehmiän petasi
ja pyysi häntä levolle.

En ole minä työstäni väsynyt

enkä matkasta pitkästä,
vaan vaadin sen valani takaisin,
jonka vannoneet olemme.

En anna minä valaani takaisin,

jonka vannoneet olemme,
en ennen kuin lepäät mun rinnallani
ja suutelet minua.

Minä kuinkas voin sua syleillä,

kun ei oo mulla ruumista,
ja jos suutelen huulilla kylymillä,
heti lopetan elämäsi.

Ja kukko se lauloi ja kello se löi

ja aamu jo vaaleni,
ja silloin se haamukin katosi,
jota Marjaana puhutteli.

Marjaana puki vaatteet yllensä,

läks’ ulos hän käveleen,
ja silloin hän vasta sen huomasi,
se oli haamu, joka puhui häll’.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Paskartelua

Puuhastelimme Sisun kanssa maanantaina.


Mustikoita on kiva räpeltää. Jokunen voi jopa eksyä suuhunkin ja vielä useampi lattialle. Ainakin mustikat ovat taatusti myrkytön taiteilumateriaali.

Jatkojalostin True Bloodia katsellessani Sisun taideteoksesta kortteja. Hauskaa ja tarpeeksi yksinkertaista jopa minulle. Jokainen kortti löytänee vastaanottajan ihan lähiaikoina, sillä synttäreitä on keväällä vaikka kuinka.


Korttien taakse kirjoitin vielä hopeatussilla mustikkataiteilijan olleen asialla 15.3.2010.

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Lakkoja, hilloja

Voisi vaikka vahingossa väittää, että meikäläisellä on aika huono tuuri.


Jep, jääkaapin ovessa on neljä lippua Puhdistukseen lauantaille 27. maaliskuuta. Että ette sitten parempaa päivää lakollenne keksineet.

Kiukuttelin aikani ja yritin pitkään soittaa teatterin lippukassalle. Sain lopulta vastaukseksi, että rahat saa takaisin tai liput voi vaihtaa toiseeen näytökseen. Oikeastaan se oli selvää ihan sanomattakin, en edes tiedä, miksi soitin lippukassaan. Olisin aivan hyvin voinut jättää soittamatta, sillä teatteri toimi esimerkillisesti.

Ensin minulle soitettiin, mutta otin Sisun kanssa unta kuulaan juuri samaan aikaan. Päiväunilta herättyäni minua odotti sähköpostissa tämä viesti.


Aika kivasti hoidettu.

Jos jostain vielä haluaa purnata, voi ihmetellä, miksi tätä samaa tiedotetta ei laitettu teatterin nettisivuille samaan aikaan lakkouutisen kanssa.

Järjen riemuvoitto

Vilassa oli joku aika sitten kampanja, jossa tietyllä summalla vaatteita ostettuaan, sai kolmeksi kuukaudeksi Olivia-lehden. Ensimmäinen läpyskä tupsahti tänään postiluukusta.

Täytyy tunnustaa, että otan lehteni mieluiten ilman turhanpäiväisiä kylkiäisiä, jos saan lehden silloin ilman muovikäärettä.


Nämä kolme litistynyttä karkkia eivät vaan ole sen arvoisia, että kannattaisi kuormittaa luontoa muovikääreen verran. Maistuivatkin pahalta.


Järki käteen ja kääreeseen.

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Mustaa ja valkoista - Yö

Yöllä nukutaan - vaikka sitten poikittain sängyssä.


Uusin Mustaa ja valkoista -haaste.

torstai 11. maaliskuuta 2010

Valokuvatorstai - Tuli

Appiukko esittelee mökillä rikkoutunutta suosikkilyhtyään.


Takana palaa tuli, kuten melkein aina mökillä.


Valokuvatorstaissa on haasteena tuli.

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Neuvolassa 1. maaliskuuta

Kävimme jo viikko sitten neuvolassa näyttämässä puolivuotiaan pojan elkeitä. Minua on hiukan hirvittänyt tämä ajan kuluminen ja huhtikuinen paluuni töihin, joten käynti on jäänyt merkitsemättä muistiin.

Pituutta oli Sisulle kertynyt 67,8 senttiä ja painoa 8155 grammaa (lisää tasan kaksi senttiä ja 610 grammaa). Hyvin mennään suoraa viivaa käyrillä (Voiko suora viiva olla käyrä?).

Vertailun vuoksi vielä syntymämitat: 49,5 senttiä ja 3195 grammaa. Pieni poikamme on siis venähtänyt 18,3 senttiä ja kasvattanut massaansa 4960 grammaa. Aika hyvä tahti.

 

Kasvun kyllä näkee. Jos ei muusta, niin ainakin vaatteista.

Vastaanottoa seurannut opiskelija sai kirjata korttiin:

"Hurmaava ja hymyilevä pikku poika. Istuu hienosti. Kasvaa tasaisesti. Sikainfluenssa rokote annettu."

En hennonnut huomauttaa yhdyssanavirheestä ja annoin opiskelijan rokottaa Sisun. Mikä ihme minuun on mennyt?

Seuraava käynti onkin vasta huhtikuun 20. päivä. Siis melkein tasan vuosi sen jälkeen, kun saimme tietää odottavamme poikaa. Miten tämä aika menee näin tolkuttoman nopeasti?

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Mustaa ja valkoista - Varjo

Ei kai pitäisi selata valokuvakansioita tuore kuvahaaste mielessä. Varjokuvia tupsahteli eteen kansiosta jos toisesta. Siis tällä kertaa mustaa, valkoista ja varjoja kolmen kuvan voimin.

 
Kehittämispäivät Porvoossa. Kuka arvaa näiden käyttötarkoituksen.

Konferenssi Hämeenlinnassa Aulangolla. Kaksi vuotta sitten huhtikuussa oli kevät jo näin pitkällä.

Mökillä. Tarkkasilmäisimmät löytävät kuvasta halkoja hakkaavan miehen.

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Kuuppa ruosteessa

Elokuussa taivas aukeni, kun muutimme asuntoon, jossa on sauna. Olemmekin saunoneet oikein antaumuksella, jopa niin reippaasti, ettei löylykiulumme ole pysynyt perässä. Kuupasta puhumattakaan.


Ei ihan heti uskoisi, että tämä löylykauha on ostettu elokuussa. Eikä ihan heti uskoisi, että tätä ei ole jätetty lillumaan veteen saunomisen jälkeen.

Saman sarjan kiulukin näytti todella roisilta eikä saunominen näillä välinein enää innostanut. Mutta nytpä taas innostaa.


Rento. Juuri sellainen olo on saunan jälkeen. Taisin innostua nimestä enemmän, vaikka muotoilukin miellyttää minua kovasti.


Kiulun puuosat ja kuuppa ovat muuten bambua, joka on varsin ekologinen materiaali.

torstai 4. maaliskuuta 2010

Valokuvatorstai - Haisuli

Valokuvatorstaissa on haasteena tällä kertaa haisuli.


Meillä Haisuli asuu hoitolaukussa.

Hoitolaukkuobduktio

Ihmettelin tässä hoitolaukun painoa ja kokoa. Laukku ei oikein tuntunut mahtuvan enää mihinkään ja sen tunkeminen rattaiden alle oli jo työlästä.

Mitähän se on syönyt? Tein aaaaaikoja sitten inventaarion käsilaukkuuni, joten tein sen nyt hoitolaukkuun. Käsilaukkua olenkin viimeisen kuuden kuukauden aikana käyttänyt todella harvakseltaan, sillä hoitolaukkun on kätevä tunkea omatkin kamat.

 

Aika - tuota - paljon kaikkea. Vasemmasta yläkulmasta lähtien:
  • Sisulle kolme pipoa, yksi ohut, yksi vuorellinen ja yksi superlämmin
  • Kaksi lyijytäytekynää, yksi kuulakärkikynä
  • Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen (kuulakärkikynä toimii kirjanmerkkinä)
  • Hammaslääkärilasku (76,10 euroa, eräpäivä 18.3.)
  • Pussukka, jossa on liivinsuojia, terveyssiteitä ja lusikka (ei liity edellisiin mitenkään)
  • Sisulle vaihtohousut
  • Helistin (äitiyspakkauksesta)
  • Pieni pyyhe
  • Lämpökerrasto (äitiyspakkauksesta)
  • Kamala määrä (13 kpl) pieniä muovipusseja, joihin voi kätevästi tunkea kakkavaipan tai märät vaatteet. Tätä kikkaa käytetty ehkä kerran. 
  • Ohut viltti (toinen tällainen on käytössä vaunuissa tuulen-, sateen- ja tuiskunsuojana)
  • Kaksi (likaista) ruokalappua
  • Minun harjani
  • Sisulle kaksi (!) vaihtopaitaa
  • Tuttinauha
  • Kalenterini, muistikirjani ja maaliskuisen (huh, sehän on tässä kuussa) konferenssin esite. 
  • Purkki Tuttelia
  • Tuttipullo (ilman BPA:ta)
  • Deodorantti
  • Sisulle vaihtosukkahousut
  • Varatutti ja varatutin varatutti
  • Persikkaa ja päärynää sekä porkkanaa ja perunaa soseena
  • Käsipyyhkeitä ja käsidesi
  • Kaksi rättiä
  • Neljä AA-paristoa (itkuhälyttimeen)
  • Minulle sormikkaat ja tumput
  • Pussukka, jossa on vaippoja, pyllypyyhkeitä ja vaihtoalusta
  • Turvaistuimen vöiden pehmusteet
  • Kännykkä
  • Lompakko, josta pilkottaa voittoarpa!
  • Sinkkivoidetta
  • Marttojen kutomat villasukat
  • Meikkipussini (Sazu varmasti tunnistaa työnsä jäljen, kiitos vielä!)
  • Snickers
  • Kaksi pussia Läkeröl-näytteitä
  • Sisulle kahdet tumput ja jamput (Siis tumppuja vastaavat, mutta laitetaan jalkoihin. Miksi niitä pitäisi kutsua?)
  • Haisuli-pyyhe
Eipä ihme, että hoitolaukku hiukan painaa. Kyllä näillä varusteilla pitäisi yksi jos toinenkin kaupunkireissu hoitaa kotiin.

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Liukastellen

Note to self: Pehmosaappaat eivät sovellu talvikeleihin. 

Mies on taas alkuviikon työreissussa Kotkassa, ja me Sisun kanssa pidämme puljua pystyssä.

Tämä elo vaatii hiukan enemmän tasapainoilua, kun ei esimerkiksi voi lähettää miestä ulos viemään roskia. Eikä itse voi lähteä huolettomin mielin roskakeikalle. Roskapussien raahaaminen ulkoilemaan lähtiessä on taas ihan mahdoton ajatus.

Niinpä tein äsken uhkarohkean tempauksen ja Sisun nukahdettua lähdin viemään haisevia roskapusseja. Eteisessä hoin mantraa "avaimet, avaimet, avaimet", sillä pelkään järjettömästi unohtavani avaimet sisälle.

Päätin hoitaa homman mahdollisimman vauhdikkaasti ja lähdin matkaan juoksujalkaa kaatopaikka-, energia-, bio- sekä pahvi- ja paperipakkausjätepussit käsissäni.

Vaan olipa liukas etupiha ja vielä liukkaammat pehmosaappaat. Yhdessä hetkessä toivoin, ettei biojätepussi repeäisi ja toisessa hetkessä katselin talomme seinustaa ja pimeää taivasta. Mätkistä vaan.

Ensimmäiseksi säikähdin, että olisin pahastikin loukkaantunut, sillä minulla oli kyllä avaimet, muttei puhelinta. Ja Sisu yksin kotona! Toiseksi säikähdin, että olisin pahastikin loukkaantunut, sillä minulla ei ollut pikkuhousuja. Vasta kömpiessäni ylös tulin ajattelleeksi, että eihän kukaan vaan nähnyt.

Kovin kummoisesti ei onneksi käynyt ja roskatkin sain vietyä. Sen vaan totean, että pehmosaappaat ovat saatanasta.


Seuraavat roskat saakin sitten mies viedä.