keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Pätkii, pätkii

Vanhuus ei taaskaan tullut yksin. Otin päivän vitamiinit ja kalaöljyn purkeista esille, sitten siirryin tekemään jotain ihan muuta. Hetkeä myöhemmin en enää muistanut, olinko syönyt tabletteja ja kapseleita ollenkaan. Onneksi joukossa oli kalaöljy, joten homma selvisi isolla vissyhuikalla. "Röyh, joo söin mä ne."

Täytin siis maanantaina vuosia. Tuntuu kuin olisin ollut kahdeksantoista vasta eilen - tai ainakin kymmenen vuotta sitten. Huoh. Kyllä aika rientää ja muisti pätkii.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Neljätoista tuntia

Leivoin eilen muffinseja. Tai minimuffansseja, kuten menin erehdyksessä ja väsyneehkönä sanomaan.

Otin Sisun taas avuksi, kun meillä meni viimeksikin niin hyvin. Pääsimme melko pitkälle ilman katastrofeja, ihan minimuffinssivuokien täyttämiseen saakka. Sisu istui omalla paikallaan pöydän päässä ja toimi virallisena valvojana. Ajattelin sitten siinä antaa lapsoselle tyhjän muffinssivuoan räpellettäväksi.

Kului ehkä 30 sekuntia ja kuului "gulp". Vuokaa ei näkynyt missään ja Sisu näytti ummetusta potevalta hamsterilta. Ei se voinut syödä sitä, ajattelin. Ei vaan voinut.

Vaan voi se.


Noin neljäntoista tunnin päästä vuoka tuli ulos. Ei, siitä minulla ei ole kuvaa, mutta voin kertoa, ettei se ollut läheskään näin siisti juttu kuin tässä alla.


Muffinssit kyllä onnistuivat vallan mainiosti. Tässä linkki reseptiin, jos vielä tämän jälkeen tekee mieli (Tein kaiken lähes ohjeen mukaan. Ainoastaan koko ja sen myötä paistoaika oli erilainen, ohjeen taikista tulee kuutisenkymmentä (!) minimuffinssia eikä tuo määrä kuorrutetta riitä mihinkään.). Minulta muffinssit jäivät syömättä.


Note to self: Lapsi syö sen. Oli se mitä tahansa. 

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Haikeutta ja hampaita

Aika nopeasti sai merkata toisenkin hampaan puhjenneeksi (10.4.). Lapsonen tehtaileekin purukalustoaan oikein urakalla.

Sisu pyrkii kovasti liikkeelle, mutta vielä ei ole Sitä Suurta Nytkähdystä tapahtunut. On mahtavaa huomata, miten pieni poika on näin lyhyessä ajassa kasvanut ja kehittynyt aivan valtavasti. Nyt kuuluu jatkuva pulputus, jossa on jo ihan erityisiä sävyjä, vaikka vastahan Sisu oppi jokeltamaan. On jopa haikeata ajatella, että pieni nyytti ihan onkin ihan oikea ihminen, jolla on jo ihan oma persoonansa ja paikkansa meidän perheessämme.

Minä puolestani yritän edelleen löytää paikkaani. Olin niin lyhyen aikaa poissa töistä, joten toisaalta tuntuu, etten ehtinyt lähteäkään. Aamulla kahvipöydässä totesin, ettei mikään ole muuttunut. Meillä oli yhtä huonot ja härskit jutut kuin aina ennenkin. Tai sitten minä en ole muuttunut yhtään. Työpöytäni ääressä Sisun kuvaa katsellessani minusta kuitenkin tuntuu, että jotain puuttuu.


Tätä tämä äitiys kaiketi nyt sitten on, samassa suhteessa haikeutta ja iloa. Ehkä kuitenkin enemmän iloa.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Herkkää

Sisu heräsi päiväuniltaan kiukkuisena ja nälkäisenä. Otin pienen pojan kainalooni, annoin vähän sapuskaa ja halitteluja.

Katsoa tillitimme toisiamme silmiin, Sisua hymyilytti niin leveästi, että silmät menivät ihan sirrilleen. Annoin pusun pitkille silmäripsille ja kerroin, kuinka paljon Sisua rakastan. Sitten Sisu työnsi sormensa sieraimeeni.

Äitiinsä tullut, isänsä poika.

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Ensimmäisiä

Viime aikoina on tullut koettua paljon ensimmäisiä juttuja.

Sisulle puhkesi ensimmäinen hammas. Hammas tuli vähän kuin varkain, vaikka olimme sellaisen puhkeamista jo osanneet odottaakin. Nuo kun tuppaavat olemaan vähän niin kuin vakiovaruste. Yöunet Sisulla ei hampaan takia kärsineet, mutta syöminen oli pitkään vähän niin ja näin. Ihme kyllä juuri mies näki tuon pienen valkoisen pilkahduksen Sisun ikenessä maaliskuussa, tarkalleen ottaen 26. maaliskuuta, Se sattui nimittäin olemaan juuri se kerta, kun kirmasin likkojen kanssa Helsinkiin shoppailemaan.

Samana päivänä mieheltä tuli tekstiviesti "Sisu ryömi" ja minä pidättelin itkua outletin pihassa. Mies on kovin vähäsanainen tekstiviesteissäänkin, sillä oikeasti lauseen olisi pitänyt kuulua: "Sisu yritti varsin ponnekkasti ryömiä, ja onnistuikin siinä juuri ennen kuin poltti päreensä". Ryömiminen tosin saattaa jäädä lyhytaikaiseksi, sillä Sisu punkee jo konttailemaan ahkerasti.

Sisulla on takanaan ensimmäinen Iso Tauti, josta selvittiin ihan kunnialla. Mitä nyt tuli pyykkiä aivan tolkuttomat määrät ja sohva sai vähän tarpeettomasti osumia, mutta hengissä selvittiin kaikki. Jopa mieskin.

Minulla taas on takanani ensimmäinen työpäivä äitiysloman (tai siis vanhempainvapaan) jälkeen. Se ei millään muotoa ollut niin kauheaa kuin se olisi voinut olla, olihan minulla varsin pehmeä lasku (jos nyt mahataudin kourissa vietettyjä pyhiä voi kovin pehmeäksi kutsua). Ajattelen Sisua paljon työpäivän aikana, mutta tiedän Sisun olevan hyvässä hoidossa. Pojilla menee keskenään todella hyvin, joten eipä minua taida kumpikaan erityisesti kaivata. Niisk.

Toisia odotellessa. 

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Kun mies sairastaa

Yhdestoista käsky kuuluu: Sinun ei pidä nuolaiseman ennen kuin tipahtaa. Olisihan se nimittäin pitänyt arvata, että mies sairastui tänä aamuna. Onneksi minulla oli sovittu (palkaton) vapaapäivä miehen (sattuneesta syystä peruuntuneen) koulutuspäivän takia.

Onpahan taas tullut todettua, että miehen sairastaessa pätevät ihan omat lait sillä, kun mies sairastaa...

... ei kukaan koskaan ikinä ole ollut yhtä kipeä.
... on tämä maailman kamalin tauti koskaan.
... vetää olotila varmasti vertoja synnytykselle.
... tietää hän, ettei naiset koskaan sairasta yhtä pahasti, koska nämä ovat tottuneet kipuun ja kolotukseen. 
... on ainoa oikea lääke keltainen Jaffa, ihan niin kuin lapsena.
... vaeltaa hän ympäri asuntoa huohottaen raskaasti (ellei satu nukkumaan).
... on alle yhdeksänkiloinen lapsi liian painava. Edes sen hetken, kun lapsen äiti rientää pissalle.
... kertoo hän asiasta jokaiselle mahdolliselle, jopa puhelinmyyjälle.
... pohtii hän, miten taudista on selvitty keskiajalla.
... pyytää hän puolisoaan laittamaan villasukat jalkaan (ja valittaa, kun ensimmäiset ovat liian lyhyet ja pienet).
... pyytää hän puolisoaan keittämään teetä juuri, kun puoliso on kylvetettyään ja nukutettuaan lapsen, päässyt hetkeksi istumaan sohvalle ennen kuin ryhtyy siivoamaan keittiötä, olohuonetta ja kylppäriä.
... sanoo hän kokoisekseen mieheksi säälittävän pienellä äänellä "ei tarvitse, jos et jaksa", kun puoliso huokaisee noustessaan sohvalta keittämään teetä.

Kaikella rakkaudella, olen oikestaan ihan tyytyväinen päästessäni huomenna töihin lepäämään. Sillä kun mies sairastaa, ei täällä lepää kukaan.

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Noronoro

Tästä aiheesta ei nyt tule loppua. Googletin noroa ottaakseni selvää, kuinka kauan tauti tarttuu oireiden häviämisen jälkeen.


Muahahahahaaa, norokylpyhuone! Aika osuvasti nimetty. "Arkipäivän ylellisyyttä", sallikaa mun nauraa.

Niin monella tapaa väärin

Noro on nyt lusittu tässä perheessä. Sisu oksensi viimeisen kerran eilen iltakymmeneltä, minä jatkoin siitä, mihin Sisu jäi.

Aamulla olimme molemmat enemmän tai vähemmän kunnossa. Tai siis Sisu oli yhtä pirteä kuin aina ennenkin, minä olin vähän vähemmän. Oloni kuitrnkin koheni päivän mittaan - nyt olen jo niin normaali kuin vaan voin.

Vaan mitä kohtalon ivaa, ettei mies sairastunut ollenkaan! Eikä minulta lähtenyt kuin kilo (ja sekin varmasti tulee takaisin korkojen kera). Niin väärin, niin väärin.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Hyvä naapuri

"Hyvä naapuri,

siis juurikin Sinä, jonka koira ulostaa kolme kertaa vuorokaudessa kottikärryllisen sitä itseään. Mene itseesi. 

Onko Sinun koirasi jätöksien kerääminen Sinulle ylivoimainen suoritus vai etkö Sinä tosiaankaan välitä, mitä jälkeesi jätät? 

Oletko sattunut huomaaman, että armaan talomme piha on kuorrutettu koirankakalla?

Oletko sattumoisin tietoinen, että täällä asuu muitakin ihmisiä kuin sinä? Tajuatko, että täällä asuu lapsia?

Mene siis ihan oikeasti itseesi, ja ota koirasikin mukaan. Minä tarjoan kakkapussit.

"Ystävällisin" terveisin,

Naapurisi, joka on kyllästynyt juuri Sinun koirasi p*skaan."

Verenpaineeni on vaarallisen korkealla.

Norokokinko?

Mistäs aloittaisi tämän urakan?


Taisi se noro iskeä meihinkin. Viime yönä neljän aikaan Sisu alkoi oksentaa. Samoilla silmillä mennään vieläkin. Sisu onneksi jaksaa olla iloinen ja leikkiä.

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Junttapojat hommissa

Naapuritalo valmistui ja uutta rakennetaan jo. Ei tarvitse edes katsoa ikkunasta ulos, työn kyllä kuulee.

Pojat ovat nimittäin paalutushommissa. Tum.


Tutum.


Tutumtum.


En ole saanut kurkittua, onko asialla ihan oikeasti Junttapojat-niminen yritys, sellainenkin nimittäin minun suureksi riemukseni on olemassa. Yhtä suurta hilpeyttä aiheutti moottoritiellä ohittamamme rekka, jonka kyljessä luki Trans Bros  (ensin luin "Trans Boys" ja kas, sellainenkin on olemassa). Tsihihih.