keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Mä sille näytin

Pyykinkuivaustelineeni, se surullinen tapaus, on tullut tiensä päähän.


Pysyypähän ainakin pystyssä. 

Tämän satsin annan vielä kuivata, mutta hoidettuaan hommansa loppuun, teline lähtee seuraavaksi katsomaan, miltä kuivaustelineiden taivas näyttää. Helvetti on jo koettu. 

Muistelin juuri, ettei yhteiseloni pyykinkuivaustelineiden kanssa ei ole ollut aikaisemminkaan kovin ruusuista.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Kenet on tullut naitua?

Sain kesken työpäivän soiton DHL:n hepulta. Tilaamani paketti olisi kotioven takana. En itse vaan sattunut olemaan sillä hetkellä oven toisella puolen, vaan työpöytäni ääressä.

Mikäs nyt eteen, mietin. Heppu lohdutti, että paketin voisi kyllä myöhemmin noutaa kuljetusliikkeen tiloistakin. Lupasin pistää miehen asialle ja kuljetusliikkeen kaveri tokaisi siihen, että "kyllä se vaan käy, tiedäksä sun miehen nimen".

Naurultani sain lopulta sanottua mieheni nimen ihan oikein. Ei tässä turhaan ole oltu yhtätoista vuotta yksissä.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Rasittavaa

Olen tämän talven aikana ollut enemmän kuin tyytyväinen siitä, että autossamme on polttonestekäyttöinen lisälämmitin, siis mm. Webasto-kauppanimellä myytävän vehkeen kaltainen pörpötin, jonka ansiosta minulla on ihanan lämmin auto ajasta ja paikasta riippumatta. Ja onhan sitä sanottu, että kylmän auton käynnistäminen on verrattavissa (no en nyt sano sitä karkeaa vertausta, mikä ensimmäisenä tulee mieleen) 500 kilometrin ajeluun, joten autokin tykkää lämmittimestä eikä rasitu niin kovin.

Polttonestekäyttöisenä lämmitin käyttää toimiakseen polttoainetta (well, duh) ja akkua. Nyrkkisääntö onkin, että sen ajan ajat, mitä lämmitätkin. Mutta entäpä jos ei muistakaan ajaa? Kas kävipä sillä tavalla hassusti, että eilinen pakkassunnuntai menikin kotona lökötellessä eikä meidän poppoomme mennytkään mihinkään. Olin kaukaa viisaana kuitenkin laittanut lämmittimen ajastimelle ja niin oli tietämättäni varmuuden vuoksi laittanut mieskin. Talvi löi taas ne hullut pakkaset ja maanantaiaamulle ajastettu lämmitin oli uskollisesti ryhtynyt lämmittämään autoa, vaan eipä lämmittänyt kauaa, sillä kolme peräkkäistä lämmityskertaa ilman akkua lataavaa ajelua oli liikaa ja akku tyhjeni.

Hirmuisen mukava huomata tälläinen mukava pieni seikka jääkylmänä maanantaiaamuna, kun on muutenkin jo ihan pikkusen kiire. Minulla oli varattu aika sokerirasituskokeeseen ja Sisu piti vielä viedä hoitopaikkaan. Kello tikutti jo yli seitsemää ja ajanvaraus oli puoli kahdeksaksi.

Eikun soitto miehelle, että teehän, rakas u-käännös. Mies noukki Sisun ja minut kotipihasta juuri ennen puolta. Ehdin juuri ja juuri laboratorioon ajoissa.

"Joo, istu odottamaan vaan", minulle sanottiin tiskiltä. Tein työtä käskettyä, mutta muutaman minuutin jälkeen pomppasin ylös ja kävin varmistamassa, että vastaanotossa tiedettiin minun varmasti olevan tulossa sokerirasituskokeeseen. "Joo, joo, istu alas. Nimellä kutsutaan." Kello kävi melkein kahdeksaa, kun kävelin kolmannen kerran tiskille. "Että sitä vaan tulin kysymään, kun puolelta piti olla aika eikä vieläkään kutsua kuulu." Minulla alkoi olla jo hoppu töihin.

(Sokerirasituskokeessa otetaan kahden tunnin aikana kolme verikoetta. Yksi nollanäyte, sitten litkitään kolme desiä tosi ihkun pirtsakkaa mukamas sitruunanmakuista sokeriliuosta. Tästä tunnin päästä otetaan seuraava näyte ja kolmas vielä siitä tunnin päästä. Paikalta ei saa poistua, kokeen aikana ei saa syödä eikä juoda ja syöminen on pitänyt lopettaa 12 tuntia aikaisemmin. Ei siis mikään ihan kaikista hauskin juttu ja lohkaisee vielä aika mukavan siivun työpäivästä.)

Vasta tämän kolmannen tiskivisiitin jälkeen esiin kaivettiin ajanvarauskirja. Ja katso, nimeäni ei löytynyt varauskirjasta, vaikka tasan tarkkaan tiesin ajan olevan oikea. Ajanvaraukseni löytyikin seuraavalta viikolta. Tiskin takaa minua katsottiin vähän sellaisella katseella, että "ymmärtäisit nyt häipyä ja tulla kiltisti ensi viikolla uudelleen".

"Mä olen nyt täällä. Että eiköhän saada se koe järjestymään." Minulle valmistettiin ikioma litku ja pääsin puoli tuntia myöhässä testattavaksi. Tarkoittaen siis sitä, että olin puolentoista tunnin sijasta kaksi tuntia myöhässä töistä. Ei siis todellakaan mikään paras alku päivälle.

Jos vaikka sovitaan, että huominen päivä on kaikin puolin vähemmän rasittava niin akulle kuin minullekin.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Tyttö, sinä olet tähtitorttu

Olipa sitten firman pikkujoulut. Tämä olikin viimeistä edellinen tapahtuma, jota järkkään ennen äitiyslomaa. Hurjaa, miten aika menee. Kun jotenkin vastahan sitä toivoin, että tulisi jo joulukuun yhdeksäs.

Huomenna on päiväkodin joulujuhla, johon jossain ihmeen mielenhäiriössä lupauduin tekemään minitähtitorttuja. No muistinpa sitten iltapäivällä pikkujouluihin valmistautuessani, että tortut ovat vielä taikinana ja hillona.

Nyt sitten istun puoli kahden aikaan yöllä keittiössämme ja vartioin uunissa paistuvia torttuja. Voiton puolella kuitenkin ollaan, sillä yksi satsi on jo valmis. Vanha kunnon megalomaanikko-Aimo olisi vääntänyt pari sataa torttua, mutta väsy-Aimo tekee vain 64. Siinähän loppuvat kesken jos ovat loppuakseen.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Tuhlausta

Viime vuonna meitä (ja muutamaa muutakin) huijannut heppu on haastettu oikeuteen. Itse asiassa oikeusprosessi on pistetty jo maaliskuussa vireille.


Ensimmäinen kutsu oikeudenistuntoon tulikin maaliskuussa ja istunto olisi ollut huhtikuussa. Siis olisi ollut. Postiluukusta on nimittäin tupsahdellut tasatahtiin kutsuja ja ilmoituksia istunnon peruutuksesta.


On vaan jotenkin vaikea käsittää, että heppu saa heilua vapaalla. Istuntoa siirretään sitä mukaa, kun näyttää siltä, ettei miestä tälläkään kertaa tavoiteta.

Ensimmäisen kutsun tultua mies soitti syyttäjälle ja kysyi, onko paikalle tultava, sillä meillä ei varsinaisia vaateita ollut. Syyttäjä sanoi tuolloin, että istuntoa tuskin edes pidetään. Syytetyn olinpaikasta kun ei ollut tietoa. Syyttäjä oli hiukan hämillään sanonut syytetyn antaneen väärät yhteystiedot. Ajatella! Petoksesta syytetty roisto antaa väärät yhteystiedot. Mihin tässä maailmassa voi enää luottaa?

Tuhlausta, sanon minä. Ajan, rahan, paperin ja musteen tuhlausta.

tiistai 7. joulukuuta 2010

Pilalla

Meillä ei ole koskaan tehty joulua. Ei ole jouluverhoja (eikä sen puoleen kesä-, syys-, talvi-, pääsiäis-, mieliala- tai nimipäiväverhojakaan), ei ole kuusta eikä joulukynttelikköä. Eikä ollut tähän saakka jouluvalojakaan.


Niin. Tähän saakka

Jokin ihan vähän napsahti päässäni ja ostin sunnuntaina jouluvalot. Sitten napsahti vähän enemmän ja pistin siirapin ja voin porisemaan tehdäkseni piparkakkutaikinaa. No, eihän näitä valoja nyt voi hyvällä tahdollakaan kutsua kauniisti asetelluiksi, mutta siinähän roikkuvat.

Jouluihmistä minusta ei edelleenkään saa, mutta taidan olla jo matkalla pilalle koko ihminen.

maanantai 6. joulukuuta 2010

Mustaa ja valkoista - Itsetehty

Ihan itse tein pipareita.


Ei niistä kovin kauniita tullut, mutta maku oli kohdillaan.

Ruokavalio pipariksi

Miehen pitkään jatkuneet ihovaivat saivat selityksen perjantaina. Samalla lätkäistiin käteen opas.


Tässä on kovasti totuttelemista niin miehellä kuin minullakin. Hyviä gluteenittomia reseptejä otetaan vastaan.

Lääkärin tuomio tähystyksen jälkeen oli selvä ja tyly, mutta ruokavaliota ei saa vielä muuttaa, sillä miehestä otetaan vielä koepaloja ja muita testejä. Minulla ensi vuoden alkuun aikaa kokata kaikkia miehen suosikkiruokia ja testailla uusia reseptejä. Tänään otin ison harppauksen tehdessäni pipareita. Oikeastaan aloitin jo eilen tekemällä taikinan ihan itse.

Pipareista ei tullut kovin kauniita, mutta sitäkin paremman makuisia.


Ohjeen löysin Kirsikalta. Mitäänhän en tietenkään niin kuin sanotaan, joten tässä oma versioni:

Piparkakut
3 dl siirappia
1 tl kutakin maustetta: kanelia, inkivääriä, neilikkaa, kardemummaa sekä luomuvaniljaa (Eikä sitten mitään vaniliinia eikä vaniljasokeria vaan sitä oikeata mustaa. Sellaista löytyy esimerkiksi Punnitse & säästä -putiikista.)
250 g ehtaa voita
2 dl sokeria
1 muna
2 tl ruokasoodaa
6 dl vehnäjauhoja (Käytin Vääksyn myllyn vehnäjauhoja.)
3 dl ruisjauhoja

Kiehauta voi, siirappi, mausteet ja sokeri. Sekoita jauhot ja ruokasooda ja lisää muna sekä jäähtynyt siirappiseos. Anna vetäytyä jääkaapissa vuorokausi. Leivo pipareiksi. Paista 200 asteessa uunin ylätasolla noin kymmenen minuuttia. Nauti jääkylmän maidon kanssa.