perjantai 25. marraskuuta 2011

Kiire tekee huolimattomaksi

Kiire tekee minusta huolimattoman kuluttajan. Kiire ja tarjoukset.

Kipaisimme eilen kauppaan vielä illalla. Yritimme hoitaa ostokset hyvissä ajoin ennen iltapaloja ja -pesuja. Mies jäi kuitenkin kaupan edustalla tuttavansa kanssa suustaan kiinni ja äkkiä kello olikin vakavasti yli kuusi. Siispä (ns.) tehovaihde päälle ja ostoksille.

Leivän päälle piti saada jotain. "Kas, tarjouksessa. Otetaan tätä." Vasta kotona älysin ja ehdin katsoa tarkemmin.


Äh. Päivämäärä on vähän turhan lähellä, vaikka yleensä syynään ne aika tarkkaan. Juu, Pietarsaaresta. On taas Snellmanin herra tehnyt ohuen ohutta hyvää leivän päälle. Mutta hetkinen, eihän tässä olen joutsenlippua.


Muistin elokuisen vappujuhlinnan keskustelun, jossa eräs ystäväni kertoi samasta havainnosta. Joistakin näistä saman puljun tuotteista puuttuu joutsenlippu-merkki. Syykin oli selvä. Tämä pippurinen broileri oli Brasiliasta. Brasiliasta! Tietenkin Brasiliasta, onhan Brasilia maailman tunnetuin siipikarjan tuottaja. Eikäku.

Saatan joskus hulluksissani ostaa brasilialaista nautaa, mutta broileri Brasiliasta (sanohan tuo nopeasti) ei kuulu millään muotoa niihin elintarvikkeisiin, joita haluan ruokapöytääni rahdattavan.

Hei Herra Snellman, jos halajan brasilialaisen tipun rintaa, en varmasti käänny puoleesi, vaan kysyn ensimmäiseksi neuvoa paikalliselta sambakoululta ja seuraavaksi matkatoimistosta.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Voi kyynel!

Sisulla oli taas vähän hankalaa mennä nukkumaan. Ihan ei kaikkia temppuja otettu käyttöön, mutta melkein. Olisi pitänyt saada tulla sohvalle, olisi pitänyt saada maitoa, olisi pitänyt saada vettä, olisi pitänyt saada harjoitella taputtamista Sinin kanssa (tässä vaiheessa Sini oli jo onneksi unten mailla).

Sadut oltiin jo luettu, joten tilanteen rauhoittamiseksi makasin Sisun vieressä ja kertasimme hiljaa viime aikojen tapahtumia. Oli vieraita Hangosta, oli joulupukkia helikopterissa, oli Muumeja ja oli ilotulitusta. "Äiti, mitä muuta?" Kaikki meni hyvin, kunnes Sisu vielä yritti kertaalleen päästä pois sängystä ja valitti kyyneltä poskellaan. "Äiti, kyyne. Äiti! Kyyne! Pyyhitään kyyne." Voi kyynel.

Temppuhan se vaan oli, mutta oli Sisu tirauttanut pienen itkunkin. Keksin sitten kertoa tarinan pienestä keijusta, joka lentää keräämään nukkuvien lasten poskilta kyyneleet ja pistää ne hyyyyyvin varovasti pussiin. Sitten keiju kuiskaa lasten korviin, ettei ole mitään hätää ja lapset nukkuvat yönsä hyvin. Pussissa keiju kuljettaa kyyneleet kotiin ja tekee niistä helmiä, jotka pujotetaan piiiiiitkään nauhaan. Tämä käytiin monta kertaa läpi ja Sisu oli jo aivan valmista kauraa, kunnes: "Äiti, räkää. Räkää. Pyyhitään räkää." Voi räkä.

Onneksi selitykseni meni läpi. "Kulta, räkää varten on ihan omat keijut. Hyvää yötä."

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

"No niin, olkaas nyt hetki siinä, kun äiti ottaa kuvan."


Olen asialla nyt ensimmäistä kertaa, joten kovin mittavaa kokemuspohjaa minulla ei ole. Ihmettelen kuitenkin, miten niin moni jaksaa ottaa lapsistaan (jouluisen) kuvan joulukorttia varten. Miten tässä voi oikeasti onnistua?

Pienempi nyhtää tonttulakkia päästään heti alkajaisiksi. Isompi pitää lakin päässä, mutta näplää lakin solmua kysellen koko ajan "mikä tää on, mikä tää on". Seuraavaksi pienempi ottaa syöksyn kohti kuvaajaa ja isompi kiipeää sohvan selkänojalle "kato, minä olen korkeella". Kaksi lasta on hetkessä yksi viuhuva kasa tonttulakkia, valkoista paitaa ja farkkuja (minulla oli idea vähän vähemmän jouluisesta kuvasta). Kuvaustaustaksi viritelty valkoinen lakana saa räkäviirun toisen (en tiedä kumman) nenästä. Sitten kyllästyttää, nälättää ja väsyttää. Kaikkia meitä kolmea. Eikä kenelläkään ole enää tonttulakkia päässä.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Lisäys edelliseen

"Soita sitä huuliharppua vielä, kulta!" Voi olla, että tunnin, päivän, viikon tai vuoden älämölösoiton jälkeen en kannusta samaan. Nyt touhu on kuitenkin ihan viihdyttävää ja huuliharppu varsin tuore lahja.

No nyt se ajaa muna kädessä mopolla!

Ennen kuin minusta tuli äiti, en voinut kuvitellakaan päästäväni suustani sellaisia asioita, kuten eilen. Iltapalalla Sisu otti ja laajensi ruokailutilaa kaikella kaksivuotiaan ennakkoluulottomuudellaan. Salamana jätkä nappasi pöydästä keitetyn kananmunan, hyppäsi pienen moponsa kyytiin ja karautti olohuoneeseen. Ehdin sanoa miehelle vain "no nyt se ajaa muna kädessä mopolla".

Pienen uhmaikäisen kanssa tulee päivittäin eteen tilanteita, joissa sanat on aseteltava tarkasti. Olisi hyödyllistä opetella pois ei- ja älä-alkuisista lauseista, mutta minkäs teet. Useimmiten suusta loikkaa sammakko, kun tilanne vaatii nopeata puuttumista:

"Hei, ei potalla voi keulia!" Mopolla keuliminen on ylivoimaisesti parasta ja keulimista on ilmeisesti harjoiteltava myös potalla. Potallahan siis voi keulia, muttei kannata keulia, varsinkaan silloin, kun pottaan on ansiokkaasti lirautettu pissa.

"Älä lyö siskoa vispilällä!" Vispilä on muuten ollut kesyimmästä päästä. Sini-raukan kuula on ollut harjoitusalustana vaikka mille, mutta onneksi minun refleksini ja ennakointikykyni ovat kehittyneet.

"Sisu! Ei saa lyödä moottoripöräpoliisilla päähän. Pyydä anteeksi Siniltä." Tähän verrattuna vispilä on oikeasti aika kevyttä kamaa.

"Älä sahaa Siniä moottorisahalla." Onneksi käytössä oli lelusaha, sillä sattuneesta syystä rakentamiseen liittyvät lelut ovat juuri nyt kova sana. Mutta silti, taikatempuille oma aikansa ja paikkansa.

Joskus lapsen huomio on saatava kiinnittymään johonkin muuhun:

"Kato, moottoripyörä / traktori / kaivinkone / tukkirekka / kuorma-auto / rekka / pakettiauto / poliisiauto / ambulanssi / paloauto / nosturi!" Meillä suunnitellaan ajoreititkin nykyään siten, että Sisu näkee mahdollisimman monta edellä mainittua. Onneksi kesän ja syksyn aikana oli monta monta monta tietyömaata, joista sai hyvää harhautusmateriaalia, kun Sisua on alkoi kyllästyttää autossa tai Sini sai turvakaukalokiukullaan Sisun hämilleen. Uskomattoman paljon innostusta sitä saakin omaan ääneensä, kun tilanne niin vaatii. 

"Kuulehan kulta, ei karhutkaan aina riehu, ne syö välillä marjoja." Tämä on ollut omiaan katkaisemaan useammankin kiukun. Hetki sitten pää punaisena raivonnut poika katsoo silmät täynnä kyyneliä ja vastaa vakavana "joo-o, karhut ei riehu". Samalla tavalla toimi myös "hei kato, nukkaa nukkasuodattimesta".

Ja sitten on tietenkin sellaisia lauseita, joihin ei itse usko, mutta ne on vaan pakko sanoa:

"No niin, pipi meni pois." Suggestion voimaa. Toimii tosin vain pieniin pipeihin.

"Iskä tulee ihan just." Isommalla miehellä on pitkä päivä tontilla, pienempi mies ikävöi ja äidin sydän meinaa särkyä.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Valoa kansalle

Kohtuullista olisi varmasti olettaa jouluvalojen (ulkovalojen, sisävalojen, sisä- ja ulkovalojen, kaamosvalojen, vuodenaikavalojen, what ever) kestävän kauemmin kuin vuoden. Otin ja ripustin kuistillemme tämän viime vuonna ostamani Airamin valosarjan puhkoakseni hieman reikiä tähän pohjattomaan pimeyteen. Muuten hyvä ajatus, mutta 80 polttimosta vain parikymmentä toimi. Onko nyt kiva? Onko? No ei ole.

(Tähän kuuluisi kuva onnettomista valoista, mutta se jäi kameraan, sillä en löydä muistikorttiadapteriani mistään, vara-adapteri on muuttolaatikossa jossain, ja ehdin jo repiä vanhat valot pois ja ripustaa uudet.)

Kävin jokaisen polttimon läpi, eikä nähdäkseni yksikään ollut rikki tai löysällä. Vingahdettuani tarpeeksi säälittävästi, otti mieskin osaa ja katsoi koko setin läpi eikä löytänyt vikaa. Ainoastaan ketjun häntäpää toimii, loput valot ovat pimeänä kuin marraskuinen ilta. Valosarja on vuodessa käyttökelvoton? Valosarja, jota kuitenkin käytetään sen pari kuukautta vuodesta. Hurraa!

Sisuunnuin onnettomaan valosarjaan ja tein kauppareissun yhteydessä tehoiskun. Nyt kuistiamme valaisee tuore led-valosarja. Kunpa se kestäisi pidempään.

Valoja ripustellessani hyräilin Tonttujen jouluyötä. Tip tap tip tap tipetipe tip tap. Jos viime vuonna kuvittelin olevani pilalla paistaessani pipareita ja ripustaessani parvekkeelle jouluvalot, niin tänä vuonna tilanne on tuplasti pahempi. Olen jo tehnyt suurimman osan joululahjahankinnoistakin ja nyt on sentään vasta marraskuu!

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Osta! Osta! Osta!

Kiehtovaa! Jännittävää! Juuri tätä tarvitset! Osta! OSTA!


Postilaatikkoon tupsahti viikon alkajaisiksi postimyyntikatalogi. Aikaisemmin tällaisia ei meille tullut, koska olimme kohteliaasti kieltäneet mainokset ja ilmaisjakelun. Nyt mies kuitenkin haluaa pysyä kärryillä rakennustarviketarjouksista, joten en askarrellut postilaatikkoomme kieltotarraa. Normaalisti rakentamiseen liittyvät esitteet päätyvät miehen iltalukemiseksi ja höpöhöpöesitteet poltettavaksi. Tätä esitettä en kuitenkaan voinut laskea käsistäni.


Uskomaton tarjous heti kannessa! Oli kyllä ihan pakko kurkistaa sisään ja tarkastaa muutkin houkuttelevat tarjoukset. Mitä värien käyttöä! Kekseliäitä mainoslauseita! Huutomerkkejä!


Tässä muutamia valikoituja poimintoja:

"Hedelmäkori, uusi jännittävä muotoilu!" (Uuu, jännittävää.)
"Tabletit luovat tunnelmaa!" (Huumepiireissä ja keittiössä)
"Polkupyöräilevä joulupukki soittaa tuttua joulumusiikkia!" (Ei!)
"Tyylikäs säteilevä toppi!" (Suoraan Fukushimasta?)
"Hienostunut koru - vaihda kiviä rajoituksetta, kokonaista 13 erilaista kiveä!" (Vaihda rajoituksetta, kokonaista 13 erilaista kiveä. Olen sanaton.)
"Jopa 750 palaa!" (750 palan palapeli. No shit!")
"Pehmeät, mukavat jalat... ...täysin luonnollista oliivivahaa!" (Eli tästä jalattomille pehmeät, mukavat jalat?)
"Ikuinen orkidea! Eikö näytäkin aidolta?" (Ei.)
"Perinteiset henkselit... ...ovat palanneet!" (Missä ne kävivät?)
"Patsas, jolla on symbolinen merkitys!" (Voi Jeesus.)
"Tonttu soittaa saksofonia ja tanssii!" (Ei edelleenkään!)
"Huippukiva tiikerityyny!" (Olisiko kuitenkin huippukamala.)
"Supertehokas, ylikevyeksi muotoiltu kuulolaite!" (Ylikevyt? Onko se oikeasti hyvä asia?)
"Elämäsi hauskin joulukuusi! Tanssii! Soi! Pyörii!" (Juuei.)
"Kaunein joululiina vai mitä?" (Mitä.)
"Mukavat ja pehmeät, verrattomat värit!" (Verratonta tosiaankin.)
"Kiehtovat pingviinisukat!" (No todellakin!)
Huippuviehättävä nallekuvio!" (Huippukamala tämäkin.)
"Joulupukki hauskuuttaa! Tanssii, laulaa ja soittaa rumpua!" (Tiedän oikeasti ihmisiä, jotka ostavat näitä. Ei, se et ole sinä.)


Olihan esitteestä tietenkin hupia yhdelle aamupäivälle, mutta ihan oikeasti, ostaako tuolta joku jotain? Toimivatko nuo mainoslauseet oikeasti? Eikö tällainen ole jo aikansa elänyttä? Onneksi Sini osasi antaa esitteelle arvoisensa kohtelun. Seuraavaksi postilaatikkoomme ilmestyy tarra "Ei soopaa, kiitos".

tiistai 8. marraskuuta 2011

Sattumaako sittenkään?

Meillä leivottiin tänään. Teimme Sisun kanssa iskälle gluteenitonta leipää Sinin kannustaessa vierestä. Täältä löysin ohjeen, jota muokkasin seuraavanlaiseksi:
5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1 rkl psylliumia
2 tl sokeria
1½ tl suolaa 
7 dl Semperin hienoa gluteenitonta jauhoseosta
1 dl kaurajauhoa puhtaasta kaurasta 
½ dl ruokaöljyä

Sekoita hiiva jauhoihin. Lisää lämpimään veteen sokeri ja psyllium. Anna psylliumin turvota hetki. Sekoita joukkoon suola ja noin 2/3 osaa jauhoista. Lisää taikinaan öljy ja loput jauhot hyvin vaivaten. Älä kohota taikinaa, vaan leivo siitä heti leipä jauhotetulla pöydällä. Anna leivän kohota pellillä lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia ja sivele niiden pinta ennen uunin laittoa ruoka- tai oliiviöljyllä.  Paista 200 asteessa 20-30 minuuttia. 

Leipominen Sisun kanssa alkaa olla jo hauskaa puuhaa. Mitä nyt heppu sotkee enemmän kuin saa aikaiseksi, mutta sehän nyt kuuluukin asiaan. Taikinaa eksyy myös aika usein suuhun. Siis koko ajan. Sisun taas tunkiessa taikinaa suuhunsa, kysyin "syöksä sitä taikinaa". "E", oli paras, mihin Sisu pystyi suu täynnä taikinaa. 

Nappasin velmuilijasta kuvan ja latasin sen Facebookiin. 


Kurkkasin Facebookin puolelle vähän ajan päästä ja huomasin kummallisen jutun. (Klikkaa suuremmaksi.)



Kuvassa Sisun päällä on paita, jonka olen ostanut vuonna 2010. Tarkalleen ottaen kesälomareissulla Haapavedeltä Hannan kangas & sisustus -nimisestä kaupasta. Profilisivuni oikeaan laitaan ilmestyi kuvan julkaisemisen jälkeen sponsoroitu mainos, jossa on kuva samasta kankaasta, josta Sisun paita on tehty. Facebook tunnetusti kohdistaa mainontaa mm. sijainnin ja sen mukaan, mitä statuksiin sattuu kirjoittamaan. Jäin vain miettimään, voiko ihan oikeasti olla sattumaa, että sama kuosi pompahtaa mainokseen. Isoveli Facebook valvoo :)

lauantai 5. marraskuuta 2011

Ananas on arka asia

Life (nanananana)
Life is life (nanananana)
Labadab dab dab life (nanananana)
Liiiiiiiife (nanananana)

Kirsikka sai päähäni ajatuksen liekitetystä ananaksesta ja minä puolestani sain päähäni tuon kappaleen tuossa yllä, koska meinaan joka kerta kirjoittaa ananaksen ylimääräisillä nanananananallilla.

Kysyttyäni mieheltä tänään ainakin kymmenen kertaa "haluaksä, että mä teen liekitettyjä ananaksia nyt", sain lopulta myöntävän vastauksen. Jankkaamisella on mahtava voima ja lähes välitön vaikutus.

Liekitys oli niin nopeasti ohi, etten ehtinyt napata kuvaa. Eikä ollut arka asia tämä ananaksemme, vaan mielettömän hieno. Sinistä liekkiä ja kaikkea.

Mutta aroista asioista (ja muista kappaleista) puhuen. Kävin tässä tekemässä pitkästä aikaa tarjoilukeikan. Oli ihanaa taas verestää vanhoja muistoja ja taitoja sekä olla vähän aikaa aikuisten kesken. Keikassa ei siis ollut mitään vikaa, mutta ai, miten minua sieppasi erään asiakkaan käytös.

Keräsin pöydistä likaisia kahvikuppeja ja kakkulautasia tarjottimelle, ja pöydän päässä istuneet miehet olivat avuksi ojentamalla minulle omat kuppinsa ja kipponsa. Eräs miehistä piti kuppiaan pitkään ilmassa, otin sen vastaan. Sillä hetkellä, kun molemmat käteni olivat täynnä, mies sanoi "onko kukaan sanonut sulle, että olet todella ihastuttava". Ehdin juuri väistää miehen kouraa, joka yritti tavoittaa takamustani, mutta osuikin väistöliikkeen ansiosta alaselkääni. "Mmmh, joo-o. On sanonut." Äkkiä pois paikalta!

Toisenlaisessa tilanteessa olisin voinut olla kipakampi, mutta halusin kunnioittaa tilaisuutta ja muita vieraita, vaikka kyseinen asiakas ei itse asiassa varsinainen juhlavieras ollutkaan. Paikkana ei myöskään ollut yömyöhäinen baari eikä mies ei ollut kännissä. En yksinkertaisesti halunnut nostaa metakkaa. Voi miten mielelläni olisin antanut takaisin samalla mitalla! "Joo, on sanottu. Onko kukaan sanonut sulle, että olet vastenmielinen kääpiö?"

Näitä tällaisia vatipäitä mahtuu kolmetoista tusinaan eikä tämä todellakaan ollut ensimmäinen kerta, mutta ihmettelen silti, mikä ihmeen viehätys on taputella takalistolle. Saako siitä joku ihan oikeasti jotain säväreitä? Entä luuleeko joku tuolla tavalla kommentoiva oikeasti saavuttavansa sillä jotakin muuta kuin raivoa? "Uuh, miten ihanasti sanottu. Olet niin ihana ja nokkela, että jätän mieheni ja kaksi lastani aivan saman tien."

Mut älä pure mun ananasta
Älä pure mun ananasta 
Ananas on arka asia

torstai 3. marraskuuta 2011

Kyllähän tässä ehtii

Tammikuussa sain kuningasidean tämän vuoden joulukorttikuvaa varten, mutta kuva jäi ottamatta. Nyt olisi oiva hetki tilata kortit, mutta tuo kuva ja asetelmassa melko oleellinen lumi puuttuu. Mikä avuksi? Pumpulia? Kangasta? Tekolunta? Uusi mieletön idea?

Toisaalta on ihan sama. Näen jo sieluni silmin itseni pistävän postiin kortit tasan samalle jengille kuin edellisinäkin vuosina ja kortit ovat ihan yhtä tylsiä ostokortteja kuin aina ennenkin. Jostain syystä olen edelleenkin ihan poskettoman huono lähettämään joulukortteja. Olen jo aikaa sitten aivan suosiolla luopunut ajatuksesta, että ehtisin postittaa kortit halvemmalla hinnalla ja viskaan joulukuussa postiluukusta tupsahtavan punaisen kuorenkin melko surutta pois. Tämä joulukorttiasia(kin) on listallani "asioita, jotka joskus teen ihan oikeasti kunnolla".

Muita samalla listalla:
- Korjausompelut (Vuosi sitten laitoin Sisun sukkahousut korjattavien pinoon. Ovat muuten edelleenkin korjaamatta.)
- Kuittien ja laskujen järjestäminen (Tilanne nyt: Kuluvan vuoden laskut laatikossa jonkinlaisessa aikajärjestyksessä jonkinlaisessa kasassa. Kerran tänä vuonna jouduin etsimään kaikki yhden laskuttajan laskut. Oli kannattava homma, mutta hiivatin hankala.)
- Vaatekaapin järjestäminen (Nyt minulla on yläkerrasta vallattu tila, eräänlainen walk in closet, joka kävelee minua vastaan aivan näinä päivinä. Kts. seuraava kohta.)
- Pyykkihuolto (Siis sillä tavoin, ettei puhtaat pyykit loju päivä- tai viikkotolkulla koreissa odottamassa vuoroaan. Kts. edellinen kohta.)
- Epämääräisten kasojen kadottaminen ja tärkeiden paperien järjestäminen (Maailma on menettänyt minussa varsinaisen arkeologin, sillä olen kunnostautunut löytämään varmuudella kadotettuja papereita ja asiakirjoja mitä kummallisimmista paikoista. Tässä on auttanut erinomainen muistini, joka tosin on viime aikoina osoittanut vakavia haperoitumisen merkkejä.)
- Valokuvien laittaminen kansioon (En nyt enää viitsinyt käyttää sanaa järjestäminen, koska muuten vaikuttaisin vallan epäjärjestelmälliseltä.)
- Digikuvien läpikäyminen (Ha haa! Okei, voi niitä järjestelläkin.)
- Ruokahuolto (Kamala sana, mutta miten muuten sitä kutsuu? Olisi kiva oikeasti joskus suunnitella viikon sapuskat, käydä järkevästi ja suunnitelman mukaan kaupassa sekä oikeasti löytää kaikki tarpeellinen kotoa.)

Ääh, lista on loputon. Onneksi olen iän myötä alkanut sietää epätäydellisyyttä yhä enemmän ja enemmän. Kasoja vihaan silti yhtä paljon kuin ennenkin.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Valintoja, valintoja

Päivällä, molempien (!) lasten nukkuessa päiväunia, skippasin keittiön siivoamisen ja otin työn alle vinon pinon aikakausilehtiä. Annaa, Gloriaa, Kotiliettä, Kaksplussaa...

Oli vaikeaa valita, mistä aloittaa, mutta pari lehteä selattuani aloin kallistua päiväunien kannalle. Tuplatuhinan tahtiin oli hyvä nukahtaa ja kun käänsin vielä kylkeäni, jäi sotkuinen keittiökin katseen ulottumattomiin. Ei sillä, että luomien läpi mitään olisin nähnytkään.

Nyt kun molemmat (!) lapset on tainnutettu yöunille, voin selata loput lehdet. Omatunto tosin kolkuttaa sen verran, että taidan ensin tarttua kylpyhuone-esitteeseen.


maanantai 31. lokakuuta 2011

Tulkoon lämpö

Ja lämpö tuli. Meillä on ollut keskiviikosta saakka lämmin vesi ja lämmitys. Hetkeen ei ollut viime viikolla ollenkaan vettä, mutta sen hetken vietin lasten kanssa evakossa kaupungilla.

Oli muuten aika hieno hetki hipsiä joskin hieman sotkuiseen alakertaan iltapesulle. Vaan vielä hienompaa oli seurata Sisua ja Siniä yhteisen kylpyhetken aikana. Molemmat nauttivat kylvystä täysin siemauksin, roiskien ja pärskyttäen vettä, kikattaen ja nauraen. Pienestä tulee pienet ja isot ihmiset iloisiksi.

Vaikka nyt olemmekin taas sivistyksen parissa nykyisissä asuinoloissamme, katselen yhä useammin kaihoisasti tien toiselle puolelle. Voisiko se kohta olla valmis? Milloin pääsemme muuttamaan? Maaliskuussa? Siis ei kai vasta huhtikuussa?! Mä en ala! En jaksa odottaa! Kai jokaiselle omakotirakentajalle tulee tällainen hetki, ettei enää millään jaksaisi odottaa. Viisi tai jopa kuusi kuukautta etukäteen on tietenkin vähän turha potea tällaista tuskaa. Jaksaa, jaksaa. Jaksaa, vaikkei millään jaksaisikaan odottaa.

perjantai 28. lokakuuta 2011

Minä haluan! Minä saan!

Kaksivuotiaan Sisun kanssa ei ole koskaan tylsää:  
"Äiti, mä haluan tomaattia."
"Miten pyydetään nätisti?"
"Saisinko tomaattia, kiitos?"
"Hienoa. Ole hyvä, kulta."
"EI TOMAATTIA!"
"Okei. Anna sitten tänne."
"MÄ HALUAN TOMAATTIA!"

maanantai 24. lokakuuta 2011

Ky-ky-kylmä

Olemme tässä olleet kymmenen (10) päivää ilman lämmintä vettä ja lämmitystä. Tai siis kohta kymmenen päivää ja kaksitoista tuntia.

Lapsiperheessä, jossa on kaksi vaippapyllyä, lämpimän veden puuttuminen on aika mielenkiintoista. Mielenkiintoista on myös peseytyminen raskaan päivän jälkeen ja vanhan talon lämmittäminen yhden takan avulla.

Onneksi ei ole talvi. Onneksi on ollut ihanat appivanhemmat (meidän molempien), ystävät ja naapurit, jotka ovat saunottaneet meidät ja antaneet käyttää suihkujaan. Onneksi saamme lämpimän veden ja lämmityksen (toivottavasti) huomenna kuntoon. Onneksi tämä(kin) tiukka tilanne on ollut pakko kuitata huumorilla, vaikka välillä se onkin ollut vaikeaa. Suuressa mittakaavassahan tämä on pientä, mutta hitto vieköön, miten hankalaksi arjen pyörittäminen menee.

Sen vaan sanon, että jokaisen omakotitaloa rakentavan olisi syytä asua vanhassa omakotitalossa ennen muuttoa uuteen. Tässä oppii pirun hyvin säästämään vettä ja sähköä, toimimaan jätepoliisina ja kasvattamaan pinnaa. Puhumattakaan siitä, miten sitä sitten osaa arvostaa uutta kotia, kun sinne asti jossain vaiheessa pääsee.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Tämmöinen nykyajan ihminen

Soitinpa tässä verohallinnon palvelunumeroon, kun piti maksaa palkkoja. Puhelimen toisessa päässä oli vissiin jo ajatukset viikonlopussa, kun sain ohjeeksi mennä osoitteeseen palkka.fi ja rohkaisuna lausahduksen "kyllä sä varmaan siellä osaat asiat hoitaa, kun olet tuommoinen nykyajan ihminen". Apua jos tarttis, niin voisi kuulemma soitella palkka.fi:n palvelunumeroon.

Jännä juttu, että äänestäni pystyi tulkitsemaan minun olevan "nykyajan ihminen". Ilmeisesti kuitenkin sellainen pieni epävarmuus suodattui äänestäni kokonaan pois. Tämmöinen nykyajankin ihminen olisi nimittäin voinut hieman kaivata neuvoja ja vinkkejä, mutta menihän se näinkin, ja täytyy sanoa, että palkka.fi oli yllättävän helppo käyttää.

Nykyaika. On se ihmeellistä, kun on tietokoneet ja intternetit ja kaikki.

torstai 20. lokakuuta 2011

Ai mikä blogi?

No hitsi vieköön. Venähtipähän pitkäksi tauko. Kiitos 8.5.2011-19.10.2011 ja anteeksi!

Tähän mennessä tapahtunutta: Ollaan rakennettu taloa. Ollaan kasvatettu lapsia, pinnaa ja lainasummaa. Ollaan kärsitty helteistä ja paleltu. Ollaan oltu kiireisiä, mutta ehditty myös vähän rentoutuakin.Ollaan edelleen yhdessä koko kööri.

Talo on tällä hetkellä tässä tilassa.


Ja lapset tässä tilassa.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Ja sit mulle tuli vähän kiire

Täällä pakataan taas. Kaveriperhe muuttaa tonttimme vierestä (rakennustyömaallamme ja/tai meidän tulevalla muutollamme ei ole osuutta asiaan) ja me muutamme heiltä vapautuvaan omakotitaloon vuokralle. Matka tontille on tämän jälkeen huimat kymmenen metriä. Vai olisiko peräti viisitoista?

Mahdollisuus tarjoutui meille ihan pyytämättä ja yllättäen, mutta otimme sen kiitollisina vastaan, joten täällä siis pakataan. Taas. Samaan aikaan valmistellaan ristiäisiä (enimmäkseen minä) ja rakennetaan yhtä taloa (enimmäkseen mies), ettei ihan päästäisi laiskistumaan.

Mustaa ja valkoista - Yksin

Väriliitu jätettin ihan yksin tietokoneen taakse. Protestiksi se suli.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Päivä 13: Teema "valo"


Valo on armoton, näin keväällä se paljastaa kaikki roskat ja pienten kätten jättämät sormenjäljet. Onneksi valo on myös kaunis ja piristää. Kevään lapsena iloitsen valoisista ja lämpenevistä illoista.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Päivä 12: Arkeni

Tämä on sitten pitkä postaus. Arkeni näytti eilen tältä.

Aamulla petasin sängyn. Muuta ei koko päivänä ollutkaan järjestyksessä, ei kuvan ottamisen aikaan eikä nytkään. Kuvasta on rajattu pois kamala kasa lajittelematonta puhdasta pyykkiä, jota en vieläkään ole ehtinyt lajitella. Huokaus.


Kahden vaippapyllyn aamupesun jälkeen söimme aamupalan. Mies lähti tontille ja minä meikkasin. Meikillä pelastaa onneksi paljon, jos ei esimerkiksi ole nukkunut kunnolla edellisenä yönä. Tai sitä edellisenä. Tai kuukauteen. Huokaus.



 Minun meikatessani Sisu oli omissa piirtopuuhissaan ja vauva nukkui.

Sisulle oli edellisenä yönä noussut kova kuume. Flunssan jälkitaudiksi oli ilmeisesti tullut korvatulehdus. Olin jo yöllä varannut Sisulle lääkäriajan. Kuumemittari näytti aamulla ja tulehdskipulääkkeen jälkeen aika mukavia lukemia. Huokaus.


Edelliseltä lääkärireissulta Sisun Kela-kortti oli jäänyt miehen lompakkoon ja siellähän se oli edelleen. Mies oli jo tontilla, joten joutuisimme koukkaamaan sen kautta ennen lääkäriä. Tontille tulee tällä viikolla maansiirtokone ja sitä ennen on tehtävä hurjasti puuhommia.


Lastenlääkäriasemalla mukava Päivi-lääkäri kertoi huonoja uutisia: Sisulla oli tulehdus molemmissa korvissa. Huokaus.

 
Saimme liudan reseptejä ja määräyksen tulla kuukauden päästä näytille. Toivottavasti tässä ei ole uuden korvakierteen alku.


Lääkkeiden hakureissulla kävi vielä moikkaamassa miestä tontilla. Puiden alta oli löytynyt rusakon poikasia, jotka mies oli joutunut turvallisuussyistä siirtämään. Rusakko oli valinnut pienokaisilleen paikan tulevan makuuhuoneemme kohdalta. Soittelin tontilta eläinsuojelyhdistykseen, josta saimme ohjeita: poikasia ei saa siirtää yli kymmentä metriä ja niihin tulee koskea mahdollisimman vähän, ettei emo hylkäisi niitä. En muuten tätä ennen tiennyt, että rusakko käy ruokkimassa poikasiaan vain kahdesti vuorokaudessa. Muun ajan pienokaiset ovat ihan keskenään. Pupuset saivat suojaksi naapuruston koirien ja pikkupoikien sekä varislintujen hyökkäyksiltä pahvilaatikon ja oksia.


Tontilta menimme kotiin ja jatkoin pyykkisavottaani. Tarkkasilmäisimmät voivat muuten huomata kiuaskivilaatikon olevan edelleen kylppärissämme. Huokaus.


Vastaava mestarimme piipahti täyttelemässä aloituskokouksen pöytäkirjaa. Minä yritin kerätä intoa kirjoittaa materiaalilistat puhtaaksi, mutta suuntasin tarmoni ruoanlaittoon.

Sisulle mestarin vierailu otti koville ja pieni potilas nukahti sohvalle. Saimme miehen kanssa ruokailla ihan keskenämme.



Iltaruokana meillä oli pitsaa. Olen vihdoin saanut gluteenittoman pohjan onnistumaan. Seuraavalle päivälle ei jäänyt paljoa tähteiksi.


Ehdin olla jopa pienen hetken koneella ennen iltapuuhia.


Iltapesun jälkeen Sisu ja isänsä jammailivat mm. Puuha-Peten tahtiin. Minä irrottelin tämän mukana ja totesin tarvitsevani kuntosalia enemmän kuin koskaan.

Mies laittoi Sisun nukkumaan ja minä menin vauvan kanssa iltapesulle. Nukkumatti löysi meidät tytöt taas sohvalta ja ehdimme ottaa siinä pienet unet ennen kuin siirryimme sänkyyn yöunille ennen seuraavaa arkipäivää.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Päivä 11: Tämä tekee minut iloiseksi

Luulin kymmenennen päivän teeman ensin olevan hassua, mutta korjasinkin sen hulluksi, vaikka oikeasti sen piti olla "tämä tekee minut iloiseksi". Pah, näitä(kään) juttuja ei pitäisi tehdä väsyneenä. Mennään sitten tänään eilisellä teemalla ja palataan huomenna ruotuun. Ainakin nämä asiat tekevät minut iloiseksi.

Lapsen kyky löytää iloa vaikka pahvilaatikosta.


Herätyskellon jääminen tarpeettomaksi - ainakin vähäksi aikaa. Nahkavekkareita tosin ei saa pois päältä, mutta niiden kanssa herääminen on aivan erilaista.


Järjestys.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Mustaa ja valkoista - Menopeli


Tälle menopelille on käynyt hiukan kehnosti. Muita mustavalkoisia menopelejä täällä. Voin muuten kertoa, että junaradan rakentaminen on yllättävän hauskaa puuhaa aikuistenkin mielestä.

Lisäys 23.52: En voinut olla palaamatta takaisin, sillä Kirsikan päivän kuva ylilevästä kuljetuksesta toi minulle mieleen tämän kuvan kolmen vuoden takaa. Vesille venosen mieli vaikka sitten traktorin kuskaamana. 

 

Päivä 10: Hullua


Muistin tämän päivän teeman olevan hauskaa, mutta se olikin hullua. Samapa tuo, hullua tai hauskaa, välillä ne tuntuvat olevan yksi sama asia. Hullua oli ainakin se, että huomasin tämän kinoksen ja kyltin kohtaamisen eräällä vaunulenkillä ja harmittelin koko loppumatkan, ettei minulla ollut kameraa mukana. Seuraavana päivänä loikin kiitolaukkaa ottamaan valokuvaa ja pelkäsin lumien ehtineen sulaa.

Hullu mikä hullu. Hassu mikä hassu. 

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Päivä 9: Päivän asu

Viihdyn kotona olohousuissa ja mukavassa paidassa, ulkosalla hiukan siistimmissä vermeissä. En nyt kuitenkaan julkaise kuvaa tämän päivän asukokonaisuuksista, kyseessä on asun osa. Tajusin nimittäin juuri suihkussa käydessäni, miksi olohousuissakin pitäisi olla taskut (tämänpäiväisissä housuissa ei ollut).


Olohousuissakin tulisi olla taskut, ettei tulisi laittaneeksi paremman paikan puutteessa kuusiokoloavainta jemmaan rintaliiveihin. Näin niin kuin esimerkinomaisesti.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Päivä 8: Suosikkikuva (ja asiaa ison sisaruksen maailman mullistumisesta)

Tällä hetkellä suosikkikuvani on tämä.


Tai tämä.


Tai ihan mikä tahansa muu (enemmän tai vähemmän) onnistunut otos rakkaista.

Vauva on nyt viisi viikkoa ja kasvaa huimaa vauhtia. Sisukin kasvoi silmissä, kun vauva syntyi. Poika jotenkin tuntui saman tien jämäkämmältä, suorastaan kymmenkiloiselta jättiläiseltä pikkusiskoonsa verrattuna. Pieni jättiläisemme on kovin rakas, mutta välillä tulee ajatelleeksi, miten se oma lapsi voikin olla samaan aikaan niin uskomattoman ihana ja järkyttävän ärsyttävä.

Alkuvuosi on ollut kieltämättä hankala ja raskas. Onkohan tässä tullut nukuttua yhtään kokonaista yötä sitten joulun? (Ei sillä, etteikö lapsiperheissa tulisi valvottua.) Tuttivieroitus olisi voinut mennä helpomminkin, mutta Sisun temperamentilla tutittomuutta podettiin viikkotolkulla ja sen päälle tulivat yölliset kauhukohtaukset, jotka onneksi ovat loppuneet. Iso U eli uhmakin nosti päätään jo loppuvuonna, mutta pikkusiskon myötä se alkoi ihan kunnolla.

Kaikista voimakkaimmin uhma tulee esille ruokaillessa, kun lautanen saattaa hetkenä minä hyvänsä lentää kaaressa lattialle ja maitolasi seurata sukkana perässä. Ruokaa päristellään pihalle eikä mikään yhtäkkiä maistukaan. Muutenkin kapteeni Eijeijei saattaa asetella itsensä lattialle selälleen ja protestoida jotain asiaa ihan tuosta noin vaan ja auta armias jos ne kengät eivät menekään jalkaan ja sitten siihen tulee vielä joku idiootti ja yrittää auttaa. Vähemmästäkin alkaa pientä poikaa ärsyttää. Ja sitten kiljutaan tai tehdään jotain muuta yhtä ärsyttävää. Kaikki tunteet ovat Sisulla nykyään paljon voimakkaampia ja mustavalkoisempia.

Uuden perheenjäsenen Sisu on ottanut pääpiirteissään todella hyvin vastaan. Pikkusiskoaan Sisu pussailee kovasti, halii ja haluaa ottaa syliin. Mitään varsinaista kiukkua Sisu ei ole siskoonsa kohdistanut, mutta rakkaudenosoitukset ovat melko rajuja (hei, mitä nyt 19-kuiselta voikaan odottaa) ja pusut tiukkoja ja märkiä. Varovainen siis saa olla. Ihanasti Sisu muistaa tarkistaa, että vauva on vielä olemassa ja kertoo vieraille vauvan olemassaolosta. Nimikin on hyvin mielessä. Se tosin vääntyy Sisun käsittelyssä "Ninniksi", mutta se ei haittaa - siitä tulee mieleen eräs ihana ihminen.

Vauvan itku saa Sisun välillä hämilleen, mikä on tietty ihan luonnollista. Itkeehän Sisukin, jos jokin on hätänä. "Ikkee, vauva/Ninni ikkee", raportoi Sisu lähes aina vauvan itkiessä. Kun vauva itkee mahavaivoja, syliä tai nälkää, saattaa Sisu keksiä haluta huomiota juuri saamaan aikaan. Sisu potee huomionkipeyttä ja mustasukkaisuutta joko itsekseen kulmien alta mulkoillen tai sitten hiukan teatraalisemmin ja kovaäänisemmin. Usein Sisu haluaa "lyliin, äiti, lyliin" juuri silloin, kun syötän vauvaa.

Tätä eloa kahden lapsen (ja yhden uhman) kanssa ollut takana vasta viisi viikkoa, en todellakaan ole minkään muun asiantuntija kuin omien lapsieni enkä voi sen enempää ketään neuvoa. Meillä kuitenkin on toiminut hyvän käytöksen palkitseminen ja huomion antaminen Sisulle siten, että toinen (tai mahdollisesti molemmat) antavat edes hetken jakamattoman huomionsa. Onneksi vauva vielä tässä vaiheessa nukkuu suurimman osan ajastaan.

Sirkustemppuja ei siis ole tarvinnut tehdä. Ns. palkinnoksi hyvästä käytöksestä Sisua kehutaan ylitsevuotavasti, taputetaan kuin encorea toivoen ja kerrataan hyvin mennyt asian moneen kertaan. Huomioksi haliminen, tanssiminen, hassuttelu, lukeminen, leikkiminen, kylpyhetki tai yhteinen ruoanlaitto - siis ihan tavalliset jutut - ovat riittäneet oikein hyvin. Viimeksi tänään Sisu söi yhdessä tehdyn iltapalan hyvällä ruokahalulla sen jälkeen, kun viili, puuro ja hedelmät olivat saaneet lähtöpassit pöydästä. Olisi vaan pitänyt suoraan tehdä iltapala yhdessä, mutta kaikkihan me tässä olemme uuden edessä.

Itseltä tämä on todellakin vaatinut sitä, että muistaa mennä nukkumaan ajoissa, on tilanteesta riippumatta oikeasti aikuinen ja sitä, että tarpeen vaatiessa muistaa hengittää syvään.

torstai 7. huhtikuuta 2011

Valokuvatorstai - Heijastuksia

Valokuvatorstain tuoreeseen haasteeseen olisin voinut käyttää tämän maanantaisen kuvankin, mutta mennään nyt erilaisilla heijastuksilla.


Berliiniläinen sika polkee taidegalleriassa kuntopyörää. Tietenkin.

Päivä 7: Kuva, jota en julkaissut

Nopeasti katsottuna koneellani on kahdessa paikassa lähes 30 000 kuvatiedostoa eri muodoissaan.
Jos näistä pitäisi siis valita kuva, jota en julkaissut, niin olisin valitsemassa vielä vuoden päästä. Juu, juu varmuuskopiointi on aloitettu. Siksi kuvia taitaakin olla nyt niin paljon enemmän kuin viimeksi. Ainakin toivon niin. Asetin muuten itselleni äitiysloman yhdeksi tehtäväksi sekä valokuvien että kuvatiedostojen järjestämisen - homma on vieläkin aloittamatta.


Hauskempaa olisikin näyttää kuva, jota en julkaissutkaan. Siis sellainen kuva, jonka ajattelin laittaa kaikelle kansalle nähtäväksi, mutten syystä tai toisesta tehnytkään sitä. Kuva on voinut olla joko liian henkilökohtainen tai paljastava (ei sillä tavalla) tai sitten kuvia on ollut postauksessa jo liikaa. Useimmiten kuitenkin syynä on se, etten koskaan julkaissut koko tekstiä, vaan se jäi joko luonnosasteelle tai pelkästään muhimaan päässäni.




Esimerkiksi näitä sairaalassa nappaamiani kuvia tuskin koskaan julkaisisin täällä ilman tätä postausta. Jossain vaiheessa otin tylsyyttä taittaakseni kuvat sairaala-aikana lukemistani kirjoista (siis ennen kuin lääkäri keskiviikkona kielsi lukemisen) ja minulle kiikutetuista lääkepurkeista. Minun piti kirjoittaa sairaala-ajan tylsyydestä ja kamaluudesta, mutta minulla tuhisikin vieressäni joku sellainen, että unohdin kaiken valituksen ja kurjuuden.


(No okei, vaan melkein, mutta kotiin päästyäni unohdin ne jo ihan oikeasti ja kunnolla. Nyt voin jo muistella sairaala-aikaa lämmöllä, ainakin haalealla sellaisella.)

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Päivä 6: Teema "vihreä"


Joululahjoja, tontilta viime viikolla kaadettu koivu, tie Asikkalan kirkolla, pupu, "Viihdy vihreässä Tornatorissa", kasarmialueen varaston katto, yrttejä kylämarkkinoilla ja ruoho-olutta. Kovin on vihreätä.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Päivä 5: Vanha kuva


Tämä kummisetäni ottama kuva isästäni on ikisuosikkini. Sisukin osaa kertoa, että kuvassa on "vaarrji".

Päivä 4: Harrastus

Harrastus, huh. Joskus kauan sitten se oli jumpat ja kuntosali, mutta en ole aivan luvattoman piiiiitkään aikaan päässyt hikoilemaan salille kunnolla. Kaipaan kunnon fyysistä rääkkiä, mutta onneksi vaunulenkit ovat hyvä korvike.

Minun piti postata tämä vastaus haasteeseen jo eilen, mutta kuukahdin sängyn pohjalle jo yhdeksän aikaan. Onhan tässä arjessakin melkoista rääkkiä, henkistä ja fyysistä.

Mies luki Sisulle illalla kirjaa. "Kukkuluuruu" oli kova juttu, ja kirjan loppupuolella oli kysymys "kuka on tunnelissa".


Ennen kuin mies ja Sisu ehtivat kurkata vastauksen (alla), hihkaisin sohvan toiselta reunalta "umpi". Mies nauroi katketakseen ja kertoi aikoneensa juuri sanoa aivan samaa. Harrastuksensa kullakin, meillä on miehen kanssa ainakin samat puuhat.


Junahan se siellä. Aivan umpitunnelissa.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Mustaa ja valkoista - Tien päällä

Huh, nyt tahkon oikein urakalla näitä kuvahaasteita. Mustaa ja valkoista -haasteessa ollaan tien päällä.