sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Vieroitusoireita

Sisu on nyt vuoden, neljä kuukautta ja kymmenen päivää. Tutitta Sisu on ollut keskiviikon päiväunilta, siis noin 110 tuntia. Ja voi pojat, miten kovilta ne tunnit ovat tuntuneet.

Sisun ensimmäinen tutti on museoitu.

Jos olisin tiennyt, miten vaikeaa tämä tuttivieroitus on, se olisi tehty jo kaaaaauan aikaa sitten. Muistan elävästi, miten suunnittelimme helatorstain tienoilla tutista luopumista. Itse asiassa koko kesä meni melko vähällä tutilla, mutta silti se vieroitus jäi. Sitten päivähoitoon mennessä ei voinut altistaa Sisua vielä yhdelle isolle muutokselle ja sen jälkeen alkoivatkin korvatulehdukset, vesirokko ja muu sairastelu.

 Sattuneesta syystä kuva on tällä hetkellä näin päin.

Nyt on taas yksi flunssa (ilman korvatulehdusta!) selätetty ja loppiasvapaiden turvin ajattelimme vihdoin vieroittaa Sisun tutista. Maaliskuussa syntyvä pikkusisarus on taas niin iso muutos pienen ihmisen elämässä, ettei vieroitusta olisikaan voinut enää lykätä.

Tässä oli tietenkin kaksi vaihtoehtoa. Homma menisi joko helpo(hko)sti tai sitten ihan kammottavan vaikeasti. Arvata saattaa, että täällä ollaan menty jälkimmäiseen tapaan. Raivoa, paniikkikohtauksia ja valvottuja öitä - tämä on kuulkaa vieroitusta ihan sananmukaisesti.

Toivon ensi viikon jo tuovan hieman helpotusta. Mutta aloitetaan nyt pienistä: Ensi yökin olisi ihan mukava nukkua normaalisti.

3 kommenttia:

Perheenäiti kirjoitti...

Meillä meni helposti, kun tuttikeiju kävi leikkaamassa tutista palan pois eikä sitä sen jälkeen voinut enää imeä. Muutaman kerran poika yritti tutin tunkea suuhunsa, mutta kun se ei toiminut, jätti sen pois.
Tsemppiä, kyllä se siitä, ennemmin tai myöhemmin...

Elina kirjoitti...

Meillä toimi kanssa tuo "tutti meni rikki, eikä iskäkään osaa korjata" -vieroitusmetodi. Tosin eka viikko meni aika levottomasti yöt, mutta vain yksillä yöllisillä raivareilla. Kyllä se siitä helpottaa...tsemppiä..

Aimo kirjoitti...

Turha toive viime yön kanssa, mutta nyt ilmeisesti aletaan olla jo voiton puolella :)

Kiitos tsempeistä!