keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Kakkonen, kakkonen, kakkonen, kakkonen

Kuluvan vuoden toisen kuukauden toisena päivänä on varmaan ihan aiheellista kertoa kakkosen eli tulevan perheenlisäyksemme herättämistä reaktioista. Varsinkin kun jäin tänään pois töistä hiukan suunniteltua aikaisemmin. Äitiyslomani olisi alkanut virallisesti maanantaina, mutta aamuinen neuvolakäynti ja huono olo saivat minut lomille.

Raskaana olevana nyt on yleisesti ottaen melko vapaata riistaa kaikenlaisille kommenteille, kuten Sisua odottaessani sain huomata kerran jos toisenkin. Kesyimmät kommentit koskevat taas mahan kokoa. Se kun yhden mielestä on liian iso ja toisen mielestä taas liian pieni. Sitten on näitä astetta raivostuttavampia puolituttuja mahan taputtelijoita ja turvonneiden tissien tuijoittelijoita. Jostain syystä nämä kestää, hammasta purren, mutta kestää kuitenkin.

Vaan nyt kun meille on tulossa toinen lapsi, on kommentointi harpannut ihan uudelle asteikolle. Sisulle ja pikkusiskolleen tulee ikäeroa noin 1,5 vuotta, ja tämä jos mikä on omiaan kirvoittamaan toinen toistaan nokkelampia sutkautuksia.

Olen kyllästymiseen saakka saanut kuulla, kuinka minulla/meillä tulee sitten olemaan rankkaa. Vähemmän hienotunteiset kertovat suoraan olevansa sitä mieltä, että olemme täysin kusessa. On kysytty suorasti ja epäsuorasti, oliko tämä raskaus vahinko vai suunniteltu. Minulta on kysytty, uskaltaako edes onnitella. Minulle on myös sanottu päin naamaa, että on kamalaa tehdä Sisusta näin pienenä isoveli. Lista jatkuu valitettavan pitkänä.

Ei sillä, etteikö olisi niitäkin, jotka aidosti iloitsevat kanssamme. Eikä sillä, ettemmekö tietäisi kahden alle kaksivuotiaan olevan melkoinen haaste (varsinkin omakotitalon rakennusurakan aikana), mutta vähitellen alan pahasti kypsyä muutenkin kuin raskausviikkojen osalta.

10 kommenttia:

n i n n u kirjoitti...

No huh huh mitä kommentteja !
Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos tuommoiset.

Minz kirjoitti...

No, onpas sitä kummallisia kommentteja sulle tullut! Huh! Nappaa vain ne positiiviset ja jätä huomioitta muut! Korvat vain lukkoon!

Meillä on moksuilla sama ikäero ja miten olikaan isoveljestä iso apu vauvanhoidossa. Unohtui mustasukkaisuuskin, kun isoveli SAI olla suurena apuna esim. imetyksen aikana vaipan, tutin, pyyhkeen ym. ym. haussa. Oli NIIN tärkeänä, että! :) Hankittiin rattaisiin sellainen pyörillä oleva ritilä, joka kiinnitettiin rattaiden alakoriin, jossa lenkkien (käveltiin silloin tosi paljon) aikana sai välillä huilata, kun pikkusisko oli vaunukorissa. Tietyt haastepaikat siinä tietysti oli, mutta enpä tiedä onko ne yhtään sen isompia kuin isommallakin ikäerolla, asiat voivat vain olla vähän erilaiset. Pikkasen isompana on enemmän seuraa toisistaan, kun leikit ovat samanlaiset samanikäisillä, että siinäkohtaa sitten alkaa helpottaa! :D

Nautihan sinä vielä raskautesi loppuvaiheista - kohta alkaa taas uusi arki!

Hups kirjoitti...

Joo, mua kans ärsyttää ne "no huh teillä onkin sit varmaan aika rankkaa" -kommentit, vaikka meillä sitä ikäeroa tulee vuosi ja 11 kk. Toisten mielestä se taas on ihan ihanneikäero, ja sekin vähän ärsyttää - entäs jos me joskus vielä halutaan kolmas lapsi ja ikäeroksi tulee vaikka neljä vuotta, onko se sit huono asia?

Ja ehkä kaikista eniten kypsyttää se, että monet äidit pelotellaan ihan puolikuoliaiksi homman rankkuudella, jos ikäero on alle kaksi vuotta. Ihan samalla tavalla, kuin ekaa odottaessa oli niitä tietäväisiä oottakaa-vaan-hehheh-ihmisiä, joiden mielestä vauvantulon jälkeiseen aikaan ei olis saanut suunnitella mitään (esim. matkaa silloin kun lapsi on 7 kk), koska elämä loppuu vauvan tuloon. No, ehkä juuri näiden pelottelijoiden ansiosta olin loppujen lopuksi odottanut vauva-ajasta paljon pahempaa!

Totta kai pienen vauvan kanssa on aika omat kommervenkkinsä, ja varmasti välillä väsyttää, mutta eikös se vähän niin kuin kuulu kuvioon? Ehkä mä sit vaan oon jotenkin naiivi, kun en ole edes jaksanut stressata moisesta vielä, vaan oon vähän sillä asenteella, että kyllä se siitä suttaantuu. (Voit sit tulla kysymään mun mielipidettä uudestaan heinäkuussa... :)

Kirsikka kirjoitti...

Sä oot kyllä semmonen vatipäämagneetti että... Ei mulle tulis mieleenkään kysellä keneltäkään, onko lapsi vahinko. Tai muutenkaan päivitellä, että kyllä teille nyt tulee rankkaa. Ehkä tulee, mutta kenties aikuiset ihmiset saavat (ja osaavat) silti päättää elämästään.

Sipulix kirjoitti...

:) kommentoijia piisaa mutta elä huoli, vaikka olisi rankkaa niin on se sitten myös kivaakin tuplana :) vuoden ikäerossa on se mahtava juttu, että viimeistään kun vauva osaa ryömiä se jo leikkii isomman kanssa :) äiti voi vaikka pötkötellä.

Tsemppiä ja valoisia ajatuksia odotukseen ja arkeen! Sä pärjäät ihan varmasti!

Laura kirjoitti...

No johan! Sähän oot ihan samanlainen "vatipäämagneetti" kuten Kirsikka kommentoi, kuin minä! Jos pieni ikäero on huonosta on myös suuri ja ihan sellainen keskiverto vajaa kolmevuotta ihan hirvee! Ainakin kaikkien muiden paremmin asioista perillä olevien mielestä ;)

Löysin pitkästä aikaa itseni takaisin tänne blogien maailmaan ja oli muakava kuulla päivitettyjä kuulumisianne. Onnea toisen pikkuihmisen odotukseen :)

Laura

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä se on tämä suomalainen luonteelaatu tai jokin, mikä saa aikaan sen, että asiat ilmaistaan aina negatiivisen kautta. Itse aikanaan pelkäsin tuon takia hirmuisesti synnytystä, muttta koko juttuhan sujui ihan älyttömän hienosti ja muisto on pelkästään positiivinen.

hna kirjoitti...

Musta noi on ihan normikommentteja ja samalla ihan sou whattia. Myöhästähän kaikki suunnittelu silloin on, kun jää äippälomalle.

Ja kaikkeen tottuu. Olosuhteisiin. Usein riepoo ja toisinaan hommat sujuu, kolmen alle 4 vuotiaankin kanssa. Ja mä niin näen itseni sellaisessa kusessa, kun tää trio iskee mua teini-iällä päähän. Tai kun mä juoksen näiden kolmen perässä vuoden päästä torin kuusen ympärillä.

Mutta se on elävää elämää. Mummoille ja muille voi todeta, jos homma käy kunnolla riepomaan, että huh huh miten rankkaa se elämä vanhusten talossa sit onkaan, kun sä sinne joudut - vähänkö olette kusessa.

hna kirjoitti...

Musta noi on ihan normikommentteja ja samalla ihan sou whattia. Myöhästähän kaikki suunnittelu silloin on, kun jää äippälomalle.

Ja kaikkeen tottuu. Olosuhteisiin. Usein riepoo ja toisinaan hommat sujuu, kolmen alle 4 vuotiaankin kanssa. Ja mä niin näen itseni sellaisessa kusessa, kun tää trio iskee mua teini-iällä päähän. Tai kun mä juoksen näiden kolmen perässä vuoden päästä torin kuusen ympärillä.

Mutta se on elävää elämää. Mummoille ja muille voi todeta, jos homma käy kunnolla riepomaan, että huh huh miten rankkaa se elämä vanhusten talossa sit onkaan, kun sä sinne joudut - vähänkö olette kusessa.

Aimo kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Onneksi tuossa on kokoelma, kaikkea ei ole tarvinnut kestää kerralla.

Yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos on toiminut toistaiseksi ihan hyvin, ja ONNEKSI niitä positiivisiakin kommentteja on tullut. Huvittavinta oli kuitenkin tässä erään lapsen kolmevuotissynttäreillä joulukuussa. Edellisellä kerralla, vuosi sitten, synttärisankarin äiti odotti pikkuveljeä. Porukassa riitti kannustajia ("hyvä, kun tulee näin pian", "olisi voinut tulla aikaisemmin",jne). Minulle saman porukan kommentit olivat tämänkertaisilla synttäreillä aivan erilaisia.